sunnuntai 19. huhtikuun 2015

Slow Sunday food (ruokahaaste, viikko 5)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ILTAA IHANAISET!

Mites tämä suloinen sunnuntai on taas hurahtanut näin hirmuista vauhtia? Täällä sitä ollaan edelleen pyjamahousut jalassa. Sohvan nurkassa 😀 No juu, ollaan me käyty välissä äänestämässä (ei ollut pyjamahousuja päällä) ja siinä samalla reippaalla kävelylenkillä. Juotiin vaalikahvit ja syötiin jälkkäriksi jäätelöä. Keittiössäkin on tullut puuhasteltua jonkun verran. Tämän sunnuntain ruoka tuli kuin itsestään. Tein sellaista ehkä paremmin syksyyn ja talveen sopivaa ruokaa. Lihapataa. Joka kyllä toimi taivaallisesti näin keväälläkin.

Ruokahaasteen viides viikko. Ainesosana oli häränhäntä. Eilen kauppahallissa asioidessani sain kuulla, että häränhännät olivat loppu. Kaputt. Laatuliha on se meidän vakkaripaikka, joten en sitten mennyt kyselemään muilta tiskeiltä. Kerroin tekeväni pataa ja tarvitsevani jotain edullista ruhon osaa. Haasteen mukaisesti. Valitsin mehevännäköisen härän fileselän. Jep, mäkin luulin eka, että se oli selkäfilee, mut se on fileselkä. Siinä oli toisella puolella luu ja ristiinrastiin kulki jos jonkinlaista valkoista juttua. Kyllä te tiedätte. Tälläiselle kruntsulihakammoiselle oli jo haastetta kyllikseen nähdä tuo lihapala 😉 Reilun 800 g lihan pala ja hintaa oli vajaa kymppi. Edullista totta tosiaan. Instassa on muuten kuva tuosta lihakimpaleesta, jotta tiedätte mistä lähettiin liikkeelle.

Haasteellisintahan tässä ainesosassa oli se, että googlaamalla ei kuulkaas juuri löydy tietoa tai reseptejä, jonka pohjalta lähteä kehittelemään sitä omaa reseptiä. Joten ei muuta kuin luovuus koetukselle. Ostin tuohon lisäksi pullon vähän edullisempaa punaviiniä, lähinnä marinadiin, mutta kyllä sitä lasillisen ruoan kanssakin mielellään joi.

SUNNUNTAIN MEHUKAS LIHAPATA

n. 800 g pala härän fileselkää

Marinadi
3 dl punaviiniä
2 rkl worchester kastiketta
– laita liha ja marinadiaineet yön yli lepäämään kannelliseen rasiaan jääkaappiin
– seuraavana päivänä ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruoan valmistusta
– leikkaa lihaa vähän pienemmiksi paloiksi (mä leikkasin viiteen palaan)

Pata
1 pkt pekonia pienisteltynä
2 solo valkosipulia
oranssia porkkanaa
keltaista porkkanaa
juuripersiljaa (tai palsternakkaa)
punasipulia
4 laakerinlehteä
tuoretta timjamia
tuoretta persiljaa
mustapippuria

kokonaisia maustepippureita n. 10 kpl
merisuolaa
vettä
– ruskista liedellä pekoni valurautapadassa, lisää loppuvaiheessa pienistelty valkosipuli ja tilkka öljyä
– lisää pataan lihapalat ja ota niihin ruskea pinta molemmin puolin
– lisää juurekset, sipuli ja mausteet
– lisää marinadineste ja vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät
– anna porista ilman kantta uunissa 250 asteessa noin puoli tuntia
– alenna lämpötila 200 asteeseen, laita valurautapataan kansi päälle ja anna muhia noin kolme-neljä tuntia
– tarkista välillä, ettei neste ole haihtunut ja lisää tarvittaessa vettä
– nosta pata pois uunista ja nostele lusikalla lihakimpaleet leikkuulaudalle ja haarukalla revi lihasäikeet irti luista
– lisää lihat pataan ja koristele persiljalla
– nauti!

********************************************************

Kuten on ollut juttua, niin mähän en ole suuri punaisen lihan ystävä. Tästä on kiittäminen koulun tillilihaa, joka kruntsui inhasti. Pitkään punainen liha oli mulla pannassa (siinä teini-iän loppupuolilla), mutta sen jälkeen on maistunut lähinnä jauheliha ja sisäfilepihvi. Viimeisen vuoden aikana on tullut kyllä tehtyä paljon muutakin lihaa. Ja olen siitä kyllä tykännytkin. Hyvä niin, sillä sisäfilepihveihin nyt ei riitä rahkeet ihan montaa kertaa viikossa 😉 Mutta hyvin tulisin toimeen ilman punaista lihaa. Kaikki hieman epämääriset liharuoat ovat saaneet mulla kylmät väreet aikaan. Juurikin nuo tuollaiset lihanpalat kuten tuo fileselkä. Senpä takia olin ihan älyttömän yllättynyt, kuinka hyvää tuosta lihasta tuli. Se suli suuhun. Tai oikeastaan se mureni jo tuonne pataankin, kun yritin sitä haarukalla sieltä ylös nostaa. En tiedä oliko tuon pekonin ansiota vai sen, että lihassa tosiaan oli niitä valkoisia kohtia, mutta tuo oli älyttömän mehevää. Ei lainkaan kuivaa, kuten yleensä tuollaiset lihat tuppaavat olemaan noin pitkän uunissaolon jäljiltä. Ihan täydellistä sunnuntairuokaa; valmistuu kuin itsestään tuolla uunissa. Keitin lisäksi perunoita, mutta me miehen kanssa söimme uunituoretta ciabattaa perunoiden sijaan. Lusikka oli myös tarpeen, sillä tuo oli aika lientoisaa.

Nyt formulaa ja myöhemmin vaalivalvojaisia. Jännää 🙂 Ensi viikon ruokahaasteessa on sitten se kokonainen kala. Jaiks. Mutta mitäs jos sen vaan laittaa kokonaisena uuniin? Täytyy alkaa tosissaan jo pohtimaan mitä tuosta tekee. Ja odottamaan aikaa, että mies on kotona auttamassa mua. Tänään nautitaan täysin rinnoin siitä, että koko perhe on koolla; huomenna lähetetään mies taas matkoihinsa. Miehen työreissut pitää kyllä suhteen virkeenä; ei kuulkaas ehdi kyllästymään ja oppii arvostamaan sitä aikaa, kun ollaan kotosalla 😀

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

alle

PS. mulla on muuten uudet hiukset…eilen hain vaalean raita-aineen kaupasta ja illalla kipaisin saksien kanssa veljen vaimon hellään huomaan. Pari kolme senttiä lähti pois, mutta nyt on taas pirteä polkka!


2 Responses to “Slow Sunday food (ruokahaaste, viikko 5)”

  1. Larissa sanoo:

    Luin että; merivettä 😀 olikin ihan vaan vettä ja merisuolaa

Kommentoi