kiirettä on pitänyt tämä päivä töissä, jopa ihan siinä määrin, että työt ovat haitanneet harrastuksia 😀 Meillä on huomenna myyntikokous ja tällä hetkellä mulla vilisee silmissä lukuja ja analyysejä. Elämä on hetken aikaa pelkkää listaa ja numeroita. Se toinen puoli elämästäni on taas tänään palautellut maan pinnalle – piinkova businessmaailma, jota onneksi tasapainottaa pehmeämmät arvot ja sydän, joka jälleen on pakahtunut monta kertaa onnesta ja elämän pienistä ihmeistä.

Kuvitelkaa, että eräs kaunis, mulle tuntematon, nainen pinnaili puolitoista vuotta sitten meidän ruokatilakuvia (Arabian kattauskilpailupostauksesta) kotonaan jenkkien etelävaltioissa ja eilen tämä ihana, niin ulkoa kuin sisältäkin kaunis, ihminen ihasteli ruokatilaamme livenä ja istui iltaa meidän takapihalla perheensä kanssa. Heh, miehet joutuivat pakon sanelemina meidän ”blind date” -tapaamiseen mukaan. Us crazy wives, eh Val? 🙂 Mutta. Odotin vähän, sain paljon. Uskoisin, että saimme kaikki paljon. Saimme ihan uusia ihania ystäviä, joiden kanssa ei tullut hetkeäkään vaivautunutta hiljaisuutta. Tuntui oikeasti kuin olisimme tunteneet jo pidemmän ajan. Lapset, meidän ja heidän tytöt, jotka ovat samaa ikäluokkaa leikkivät reilun neljä tuntia ilman kunnollista yhteistä kieltä. Me aikuiset istuimme kesäillassa syöden ja jutellen. Huomasin vain tuijottavani ihan häkeltyneenä vieressäni istuvaa ihmistä ajatellen, että eihän tämä oikeasti voi olla totta. Olen itse asiassa vieläkin ihan ihmeissäni; miten elämässä aina vaikeina aikoina tapahtuu jotain, joka kantaa vaikeiden aikojen yli ♥ 

Teille, jotka ette ole ehtineet lukea toukokuista postaustani aiheesta, niin briiffinä; heti isän kuoleman jälkeen vuodenvaihteessa sain sähköpostia Amerikasta henkilöltä, joka sanat lohduttivat suuressa surussa. Joka oli kokenut samanlaisen menetyksen vain paria kuukautta aiemmin. Laitoimme sähköpostia ja sain selville hänen olevan naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Toukokuussa olin tippua tuoliltani; sain tiedon että tämä uusi ystäväni, sielunsiskoni, on muuttamassa Suomeen. Tänne Tampereelle. Ja miettikääs, että tästä ei ollut vielä tietoa silloin, kun hän otti minuun yhteyttä aiemmin. Summa summarum, nyt he asuvat tuossa kolmisen kilometrin päässä ja etsivät täältä vakituista asuntoa. Unbelievable! 🙂

Ja hei, täytyy kyllä sanoa, että tämä ihana uusi ystäväni tuntee mut aika hyvin; osasi antaa miehelleen kukkakauppaan ohjeet, millainen ruukku ja millainen kukka tulee ostaa. Valkoinen orkidea ja valkoinen ruukku koristavat toivottavasti meidän keittiön pöytää pitkään. 

…niinpä, mitä sitä ei tekisi muiden eteen. Ja jos vain miten tahansa pystyn auttamaan tätä ihanaa perhettä sopeutumaan Suomeen, niin sen teen. Ei ole helppoa muuttaa uuteen maahan, jättää koti ja ystävät sinne muualle. Musta tuntuu, että meillä on monta ihanaa nauruntäytteistä iltaa vielä edessä  ♥

Jos olette piipahtaneet yön/aamun aikana Marjan blogissa, niin kuvat ovat ehkä toisintoa (paitsi laadullisesti eivät ihan yllä samaan…taidan tarvita uuden kameran tai vaihtoehtoisesti olisi hyvä lukea se kameran ohjekirja läpi ;). Vietimme eilen aivan mielettömän kivan kesäillan ihanaisten bloggaajakollekoideni Sallyn ja Marjan kanssa. Tällä porukalla emme olekaan aiemmin istuneet alas kolmistaan, mutta just muisteltiin Marjan kanssa että mikä vuosi se oli, kun viimeksi meillä treffattiin pidemmän kaavan mukaan. Pääteltiin, että sen on pakko olla ollut toissa kesänä. Mutta niin vain se aika menee, että se oli kolme kesää sitten! Ja tuntuu kuin se olisi ollut eilen. Lapsissahan toki tuon kolme vuotta huomaa, mutta meissä aikuisissa – vain nuorennuttu, etten sanoisi 😉

Nelisen tuntia meni aivan liian nopeasti; juttua olisi riittänyt pidempäänkin. Ens kerralla mennään sitten oikein pitkän kaavan mukaan ja ehkä tarjolla on muutakin pirskahtelevaa kuin yhdet Happy Joet naiseen! Ja vaikka kuinka lapset eilen leikkivätkin sulassa sovussa, niin seuraavan kerran kuvaillaan tarjottavat ilman silmien pyörityksiä ja ”eih, taas…eih, kuvia…joko saa istua pöytään” -kommentteja. Aloin jo eilen illalla ennen nukkumaanmenoa suunnittelemaan seuraavaa tapaamista; pikkujouluaikaan ja avecien kera. Vaikka kyllä näistä kaikista pikkuisista huomasi, että ovat tottuneet äitien kameran kanssa heilumisiin. Perustivat tuossa Anonyymit kamera kaulassa kulkevien bloggareiden lapset Ry:nkin ja päättivät muuttaa yhteistuumin Thaimaaseen johonkin sviittiin, jossa on kamerat kielletty…olikohan mulla liikaa herkkuja tarjolla, kun sugar high sai lasten jutut vähän levottomiksi? 😀

Kiitos teille ihanat vierailusta,

otetaan pian uusiksi ♥

Mä alan nyt hieman kolistelemaan, että lapset heräilevät tähän päivään. Vuorossa on tehokas pari tuntinen vaateshoppailua koulua varten. Lähikunnissa koulu alkaa huomenna, mutta meillä Tampereella se alkaa vasta maanantaina. Tänään illalla saadaan taas vieraita. Joten ihana ilta tiedossa tänäänkin 🙂 Mutta eilisen ähkysyömisen jälkeen tarjottavat voisivat noudatella vähän kevyempää linjaa. Uskotteko muuten, että liki kaikki pöydän antimet menivät parempiin suihin? Kokki kiittää ja kumartaa! 

Aurinkoista keskiviikkoa,