perjantai 08. elokuun 2014

Kuvakulmia

Moikka!

Ja kaunis kiitos ihanat kommenteistanne edelliseen postaukseen. Elämä on todellakin ihana lahja ♥ Sain jo aikapäiviä sitten Pastellimajan suloiselta Hannalta kuvahaasteen, jossa tulee kuvata koti viidestä kuvakulmasta, joita blogissa ei ole ennen nähty. Kiitos Hanna! Ehkä pahin (ja samalla mukavin) haaste ikinä; näin liki viiden vuoden bloggaamisen jälkeen jokainen nurkka ja kuvakulma kodista taitaa olla kuvattuna 🙂 Mutta tässä joitain harvemmin nähtyjä kuvakulmia. Eilen sai muuten tuntumaa tulevaan; pimeä sadeilta ja kuvaus oli hitusen hankalaa…asetukset hämäräkuvaamiseen täytynee ottaa pian taas haltuun.
Ensimmäisenä on kuvakulma meidän makuuhuoneesta eteiseen (ja pikkuinen päivälevolla ipadin kera mun puolella sänkyä :). Tuulikaappi sijoittuu vasemman käden puolelle eteiseen mentäessä ja tuossa vastapäätä on eteisen veskin ovi.

Toinen kuvakulma on tuulikaapista sisään päin eli eteisen ja olkkarin kautta takkahuoneeseen:
Ja kun ollaan päästy takkahuoneen puolelle ja tehdään täyskäännös menosuuntaan niin näyttää tältä:
Huoh ja taas huomasin, että mun maalausprojekti on tyssännyt ja kalusteet on vielä punaruskeita. Noh, tuleehan tässä syksyn sateet ja sisämaalauskelit pian 🙂 Takkahuoneesta erkanee oviaukot saunaan, veskiin ja kodariin. Ja kun tuossa oviaukossa seisoo ja katsoo takkahuoneesta olohuoneeseen päin, maisema on tämä:
Viimeinen kuvakulma hahmoittaa vähän tätä meidän pohjaratkaisua; olkkarista eteiseen, keittiöön ja ruokatilaan katsoessa näkymä on tämä. Olohuoneen peräseinällä sijaitsee myös tuo työpöytäni, blogitehtaanakin tunnettu paikka 🙂
Palailen kommenttiboksin puolella viikonloppuna ja huomiselle laitan vähän ohjeita noihin parin postauksen takaisiin tarjoiltaviin. Meillä myyntikokous loppui juuri ja nyt kuulkaas täytyy vähän sutia punaa poskiin ja ripsiin väriä. Myyntikokouksen iltamat vietetään tällä kertaa Tapsan Tahdeilla täällä Nokialla. Esiintyjinä Martti Servo & Napander ja Yö. Erikseen, ei yhdessä. Ensimmäinen on sarjassamme ”never heard” ja jälkimmäiseltä odotan Tia-Mariaa ja Joutsenlaulua. Ihanan erilainen ilta tiedossa ja hei, klikatkaas itsenne tuonne Instagramiin, voipi olla että sinne päivitän tunnelmia 🙂
Viikonlopputerkuin,
PS. Haasteen saa napata mukaansa ken haluaa!


5 Responses to “Kuvakulmia”

  1. Martti Servo on huippu, kuuluu Kyllikkien ykkössuosikkeihin! Musan lisäksi välispiikit ovat parhautta 😀

    • Maria sanoo:

      Se oli loistava!!! Aivan huippu, mä oon aivan rakastunut Martti Servoon 😀 Hitsi, enpä olis uskonut, mutta oli kyllä niin mieletön keikka, että pakko päästä uudelleen keikalle asap. Nyt ollaan kuunneltu biisejä spotifystä koko viikonloppu ja lapsetkin hoilaa niitä tajuamatta edes sanoja 😉

      Ihanaa alkavaa viikkoa <3

  2. Mielenkiintoisia uusia kuvakulmia! Näyttää kovasti erilaiselle teidän koti näin. 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Essi ja ihanaa, jos näissä oli jotain uutta….kun musta tuntuu, että kaikki on jo täällä nähty 🙂

      Ihanaista alkavaa viikkoa <3

  3. […] kodistamme. Siinähän on tällä hetkellä tuo Ikean Hemnes-lipasto ja lattialla Gåser-matto. (täältä näkyy ehkä selvemmin). Haaveilen heivaavani tuon lipaston jonnekin, mutta minne sitä sitten […]

Kommentoi