Blogeissa on viime aikoina ollut keskustelua vauvoista ja ylipäätään siitä, että perinteinen perhemyytti on rikkoutumassa. Enää ei pidetä itsestäänselvyytenä sitä, että naimisiinmenon jälkeen halutaan vauvoja. Mun mielestä se on ihan ok, jos tuntee ettei ole valmiksi äidiksi ja isäksi tai muusta syystä ei halua vauvoja. Ja valitettavasti lapsettomuus, sekin on nykyaikana iso ongelma. Kaikki eivät voi saada lapsia. Mulle on aina ollut selvää se, että halusin lapsia. Halusin vauvoja. Mutta vielä rankimpina opiskelubiletysaikoina en olis edes voinut kuvitella, että vauvakuume olisi iskenyt. Se iski oikeastaan vasta sitten, kun tapasin lasteni isän.
Meillä tytöt syntyivät vajaan kahden vuoden välein ja hyvä niin. Heistä on ollut hirmuisesti seuraa, tukea ja turvaa toisilleen. Esikoinen oppi nukkumaan läpi yön vasta tooosi myöhään, olisko ollut neljä-viisi vuotiaana ja kuopuskin vasta sitten, kun korvat oli vuoden iässä putkitettu ja kitarisa leikattu. Sitä kulki nuo vuodet sumussa, vähillä yöunilla. Muistan pahimpina aikoinani ajatelleeni, että kasvaisi nuo lapset jo niin helpottaisi. Tällä hetkellä mä toivon, että aika sais pystähtyä tähän.
Just nyt on niin hyvä; pahimmat uhman aiheuttamat särmät on esikoisella hiottu ja lapset alkaa olemaan iässä, jossa pystyy järkipuheella vaikuttaa jo hölmöilyyn. Kuten siihen, että purkalla ei saa yrittää korjata haljennutta buddhan pää patsasta, vaan pitää kertoa äidille tai iskälle, mitä on tapahtunut (syyllinen ei ole vieläkään tunnustanut). Yöunet nukutaan hyvin ja itsekin saa jo riittävästi unta. Syliin kömmitään vielä usein ja iltaisin halitellaan ennen nukkumaanmenoa. Äidille soitetaan töihin useasti päivässä. Myönnettäköön, että kolme puhelua vartin sisään aiheesta ”Mutta äiti, miksen mä voi saada minipossua?” sai ihan vähän hampaiden kiristelyä aikaan langan toisessa päässä kiireisenä työpäivänä 😉
Lasten myötä elämän sisältö on muuttunut ihan hirmuisesti, mutta mä en koe sitä negatiivisena asiana. Lasten myötä elämään on tullut sisältöä, josta ei pystynyt edes aiemmin haaveilemaan. Uskon, että saan joka päivä pari elinvuotta lisää, sillä meillä nauretaan paljon. Lapset naurattavat ihan hirmuisesti. Varsinkin tuo pienempi on sellainen sanaseppo, että oksat pois. Höpöttelee ihan omiaan. Ja välillä sieltä kyllä kuulee omat sanontansa toisintona. Itsekkyys on vuosien kuluessa muuttunut epäitsekkyydeksi. Nyt on kaksi muuta, jonka halut ja toiveet menee usein edelle.
Löysin tuolta vanhoista postauksista kuvasarjan teksteineen elokuulta 2010, jossa tytöt ovat kolme ja viisi vuotiaita. Sovittelivat uusia vaatteita. Tänä päivänä ei ehkä saisi lapsukaisia enää poseeraamaan näin kiltisti:
Eikä nämä äidin kokemat kasvukivut varmastikaan tähän aamuun jää 😉
Maanantaiterkuin,
Voi, kun ihana ja herkkä postaus!
Tyttösi ovat niin kauniita<3
Aika kuluu niin nopsaan, itsekin aikoinani nyyhkyttelin koulunporteilla kun nyt jo 15 ja pian 18 vuotiaat lapseni
saattelin koulutielle. Vieläkin pyyhin kyyneleitä salaa, kun tytär lähtee viikoksi kouluun ja asuu jo itsenäisesti, onneksi ei kuitenkaan kuin tunnin ajomatkan päässä! Puhumattakaan siitä, että vuoden päästä poika lentelee pesästään…onneksi on vielä se vuosi!
Herkkiä hetkiä nämä ovat!
Tsemppiä Maria<3 päivääsi!
Kiitos Sari, täällä sitä on alkuviikko herkistelty <3
Voih, nauti vielä tästä vuodesta…mä jo täällä herkistelen (poraan) sitäkin, että pian nuo muuttavat kotoota. Pitäisköhän karaistua 😉
Kiitos ihana Sari ja mukavaa viikkoa <3
Voih, siellä eletään jännittäviä aikoja. <3
Onnea koulun alkuun kummallekkin pienelle ja tietysti teille vanhemmille.
Meidän ”Pikkuinen” aloittaa huomenna yläasteen, ihan käsittämätöntä. Mutta niinhän tämä elämä vain menee, lapset kasvaa ja aika kuluu. Nautitaan näistä hetkistä. Kohta nekin on vain muistoja…
T: Uudesta blogista kirjoitteleva Jonna (Ex-IMAGE)
Heihei ihanainen ja hitsi, mä olen aivan unohtanut sen sun uuden blogin. Nyt täytyy mennä saman tien päivittään se tuohon lukulistalle!
Kiitos Jonna <3 Ihana saada nimi kasvoille 🙂
Voi että, on teilläkin pikkuiset vaan kasvaneet. Muistan kun silloin 2010 opiskeltiin samaan aikaan ja puhuit näistä teidän pikkutytöistä 🙂 meidän esikoinen oli silloin taapero… Nyt hänkin on jo reipas 5 vee… Ja tuolla pinniksessä nukkuatuhisee poika 4 kk. Välillä sitä toivoo itsekin, että kumpa aika vaan pysähtyis – kyllä tää arki näiden kahden pienen kanssa on vaan antoisaa, vaikka ei aina tokikaan helppoa 🙂 Paljon enkeleitä teidän neitien koulutielle <3
Moi Marika ja kiitos <3 Eikös aika olekin mennyt nopeeta? Ihan kamalaa…toisaalta ihanaa, mutta kyllä on haikeeta 🙂
Voi tuota teidän pikkuista tuhisijaa <3 Sehän se onkin, että pienten lasten kanssa tuntee olonsa koko ajan väsyneeksi, mutta taas toisaalta ne hetket päivän mittaan, kun saa iloita noista lapsistaan, ne antaa hirmuisesti voimia.
Ihanaa syksyn odotusta teille sinne <3
Ihana postaus! Mukavaa koulunaloitusta koko perheelle!:)
Kiitos Taina <3
Tytsyt on ihan innoissaan koulusta…so far so good. Annahan olla, kun päästään syyskuulle, niin jo taitaa muuttua ääni kellossa 😉
Ihanaa viikkoa sinne <3
Ihania kuvia ja muistoja jotka saavat päällensä joka vuosi uuden kultauksen eli aika kultaa muistot 😉 Meillä sama tilanne kuin teilläkin, tosin tytöt ovat nyt 15v ja 17v, syntyneet vajaan kahden vuoden välein, iltatähti aloitti viime perjantaina koulun ja sekös tuntuu niiiin haikealta ja samalla ihanalle 🙂 Sitä ajan pysähtymistä on toivonut niin monet kerrat…. Mukavaa alkavaa syksyä, ilmassa sen jo tuntee!
Kiitos Päivi, aika todellakin kultaa muistot <3
Voi, teilläkin eletään taas kouluarkea, aivan ihanaa! Nuo pikkuiset ekaluokkalaiset ovat varsin söpöjä reppujensa kanssa, kun tuntuu, että reppu on isompi kuin lapsi 🙂
Ihanaa syksyn odotusta sinnekin, illat pimenevät <3
Hei, pääsikö hän samaan kouluun kuin isosisko? T. Airi
Hei Airi,
kyllä, loppujen lopuksi <3
Niin kovin onnekkaita olemme ja onhan tuosta isosiskosta iso tuki ja turva koulumatkoilla ja välitunneilla.
Mukavaa viikkoa 🙂
Hei,
Aivan ihana postaus!
Mites ekaluokkalaisenne kouluasia selvis, pääseekö toivomaanne
Kouluun?
Sinu blogistasi on tullut eräs suosikeistani!!
Oikein ihanaa syksyn odotusta Sinulle ja perheellesi!
Terkuin Liisa
Kiitos Liisa <3
Juu, kaikki kääntyi hyväksi tuon kouluasian suhteen. Kiitollisia ja onnekkaita olemme 🙂
Voi kiitos, ihana kuulla, että tykkäät blogistani!
Kiitos samoin sinne, oikein ihanaa syksyn odotusta <3
Voi miten liikuttava postaus ja niin ihanat kuvat <3 Kylläpä itselläkin tulee tuota ajan kulumista ihmeteltyä ja lasten vauva aikoja kaiholla muisteltua. Minulla tosin jo kaksi vanhinta (vajaan kahden vuoden ikäerolla) ”omillaan” mutta onneksi vielä kuutosluokkalainen tättähäärä kotona. Tämäkin vaihe elämässä vallan ihana , saa mukavia kaupunkireissuja kun menee kyläilemään vanhempien lasten luo 😊
Mukavaa syksyä teille kaikille ja iloista koulumieltä tytöille!
~Sirpa ~
Hei Sirpa ja kiitos <3
Onneksi on valokuvat ja muistot…mutta silti aika voisi vähän hiljentää juoksuaan 🙂
Nauttikaahan vielä tuosta tättähäärästä kotona! Jokaisessa elämänvaiheessa on kuitenkin aina jotain ihanaakin <3
Ihanaa alkavaa syksyä sinnekin ja kuutosluokkalaiselle mukavia koulupäiviä 🙂
Ihanaa tekstiä Maria <3!
Terkuin Riitta
Kiitos ihana Riitta <3
Ja muiskis sinne ja ihanaa reissua! Mä käyn vastaan sun viestiin kyllä nyt kun sen taas muisin…mä oon niin huono näissä 😀