Ja lämpimät terkut Tanskasta. Viime yönä puoli kahden maissa tultiin kotiin. Miniloma meni loistavasti, mutta kuten aina näiden Tanskan reissujen jälkeen niin kaipuu ulkomaille on kyllä aivan mahdoton. Se iskee kyllä niin päin näköä kuin olla ja voi! Osaltaan oltiin jo sysätty tuonne ihan taka-alalle ne haaveet ulkomaille töiden perässä lähtemisestä, mutta kyllä täytyy sanoa, että sieltä ne taas kaivettiin etualalle parin viime päivän aikana. Molemmat on sitä mieltä, että jos emme sitä nyt lähivuosina tee, niin emme tule sitä tekemään. Hyppy tuntemattomaan tuntuu ihan hirmuisen pelottavalta, mutta uskon, että meidän tiivis perhe selviää mistä vain. Jo se, että pystyisi näyttämään lapsille, että muualla maailmassa voi olla hyvinkin erilaista elämää ja näyttämään kuinka hyvin meillä Suomessa on asiat. Antamaan heille lähtövalmiudet tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa englanninkielellä. Meillähän tässä tapauksessa se olisi tuo mies, jonka työn perässä muuttaisimme. Helppoa se ei tulisi olemaan eikä ruusuilla tanssimista, vaan pitkiä päiviä työläisellä, lukuisia öitä poissa perheen luota, sopeutumista uuteen kulttuuriin meille kaikille ja suunnatonta koti-ikävää. Mutta silti tuntuu, että se on sellainen juttu, jota tultaisiin myöhemmin harmittelemaan, jos jättäisi sen kortin katsomatta. Let’s see…

Tuo miehen työantaja on aivan uskomaton! Näiden yhdeksän vuoden aikana olen monesti ihmetellyt sitä, että miten noinkin suuri perheyritys kuitenkin osaa olla niin sympaattinen ja ennen kaikkea välittävä, kotijoukot huomioon ottava globaalisti erittäin menestynyt tekijä. Joka toinen vuosi miehet (pääosin miehiä) palaveeraavat Euroopan joukon kanssa ja sitten joka toinen vuosi palaveerataan koko maailmanlaajuisesti. Nämä joka toinen vuosi järjestettävät maailmanlaajuiset palaverit ovat sellaisia, joiden myötä me vaimotkin olemme päässeet tutustumaan toisiimme. Meille on aina järjestetty niin paljon kivaa ohjelmaa, että en missaisi näitä mistään hinnasta. Kolme päivää miehet pakertavat kokoushuoneissa ja me naiset juoksentelemme kaupoissa, museoissa ja missä milloinkin. Iltaisin meillä on yhteistä ohjelmaa miesten kanssa. Ruokailua, jokilaivaristeilyä yrityksen omistajan kotiin, tanssimista, hauskanpitoa. Aina perjantai-iltana meetingit päättyvät suurenmoiseen gaalaillalliseen, jossa on formaali pukeutumiskoodi ja plaseeraukset. 

Parina aiempana kertana on ollut aina joku syy, jota juhlia, mutta tänä vuonna illallistettiin ihan muuten vain. Ohjelma ja ruoka olivat taas viimeisen päälle. Maximekkokin oli mukava päällä enkä kompastellut sen kanssa 🙂 Aika kiva yksityiskohta on ollut se, että näinä kolmena kertana, kun olen tuolla mukana ollut, niin olemme istuneet samassa pöydässä samojen kuuden muun henkilön kanssa. Jutut on aina jatkuneet siitä, mihin on jääneetkin. Samoin kuin meidän naisten kesken joka kerta, kun tapaamme. Perjantaiaamuna, kun huomasin vanhat tutut kasvot hotellilla niin kälätys alkoi saman tien. Ja täytyy kyllä sanoa, että hattua nostan heille, jotka eivät oikeasti osaa puhua juurikaan englantia, mutta jotka tulee ihan hirmuisen hyvin kaikkien kanssa toimeen ja ovat jutussa mukana. Voi kuulostaa kliseeltä, mutta tuntuu kuin olisi osa suurempaa perhettä. Harmillista, että lähdin tänä vuonna tuonne päivän normaalia myöhemmin.

Pari päivää olen nyt imenyt tuota kansainvälistä tunnelmaa itseeni, antanut vastavuoroisesti Suomi-tietoa heille, jotka luulivat että täällä kaikki asuu metsän keskellä (no niinhän me vähän asutaankin :D), saanut puhua englantia sydämeni kyllyydestä, tutustunut uusiin ihmisiin (ollakin, että työntekijöiden vaihtuvuus tuolla yrityksessä on minimaalinen), opettanut jälleen kerran eräälle pöytäseurueestamme ”hölkyn kölkyn” -sanonnan oikean ääntämisen, vastannut miljoonaan hymyyn tsiljoonalla hymyllä, nauttinut tanskalaisten äärettömästä vieraanvaraisuudesta, nauranut vatsalihakseni kipeiksi, viettänyt laatuaikaa rakkaan aviomieheni kanssa, kaivannut lapsia niin, että sydän on pakahtua ja palannut kaikkeni antaneena kotiin. Sama tyhjyys osaltaan valtasi kuin ennenkin; niin monta ystävää on hajaantunut jälleen ympäri maailmaa odottamaan parin vuoden kulumista ja jälleennäkemistä. 

Eilinen päivä vietettiin Köpiksessä. Ihana, kosmopoliitti Kööpenhamina ei kyllä petä koskaan! Mä olen vain siitä vähän hassu shoppailija, että jos ei ole sitä shoppailufiilistä, niin en ala väkisin mitään ostamaankaan. Eilen oli vähän sellainen antishoppailuolo. Mies ja lompakko kiitti 🙂 Sitten vain nautittiin kaupungin hulinasta, Nyhavnin smörrebrödeistä ja katukahvilan cappuccinoista. Tanskalaista designia ihalin lentokentällä loungessa (sisustajan taivas!), mutta yhtään sisustusostosta en tehnyt. Lehtiä ostin kylläkin ja ne odottavat viikon päästä alkavaa lomaa. Vaatteita tuli ostettua jonkun verran ja kännykälle kotelo. Köpiksen lentokentällä saisin kulumaan viikon ihan tuosta vain ihmisiä katsellen ja ihanissa kaupoissa kuljeskellen. Ja hei, täytyy sanoa että aiemmin olen pitänyt tanskankieltä ihme mongerruksena, mutta nyt siitä jopa ymmärtää sanan sieltä, sanan täältä 🙂

Kiitos kaunis ihanat kommenteistanne noihin ajastamiini postauksiin, palaan niihin tässä ajan kanssa.

Hei, vielä reilu pari tuntia aikaa osallistua tuohon Iittalan ja Hartwallin arvontaan (klik). Voittaja selviää sitten huomenna heti aamusella 🙂

toivottelee väsynyt, mutta niin suunnattoman onnellinen

Heipsansaa,

Maria täällä vielä ajastettuna moi 🙂 Viime syyskesällä laajensimme tuota mökin terassia noin 30 neliön kokoisella lisäosalla. Ollakin, että vähän kirpaisi, kun iso kasa mustikanvarpuja jouduttiin roudaamaan metsän puolelle. Mutta riittäähän noita mustikoita vielä tontilla kylliksi. Terassi on talvehtinut loistavasti ja on jämäkkä kuin mikä (sanoo hän, jonka vastuulla oli koolausten tilkitseminen ;). Painekyllästetyn puunhan on hyvä antaa levätä vuoden päivät ennen sen käsittelyä, että kaikki nuo kyllästysaineet vaeltaa puusta pois. Joten viime viikonloppuna sitten vihdosta viimein käsittelimme tuon terassin. Vanha terassi on kauniisti keloittuneen väristä, joten ei tästä ihan samansävyistä saatu. Tosin tuo vanha terassi huutaa myös öljyä, joten vetäisemme senkin kertaalleen niin sävyero tasoittuu.

Koska meillä on tuo ruokapöytä kesähuoneessa niin ulkoterassille suunnittelimme sohvaa/sohvaryhmää, rahipöytää, paria auringonottotuolia sekä varjoa. Aurinkovarjo pitää olla, sillä tuohon porottaa kauniina päivänä aurinko pistävän kuumasti. Koska tuo meidän mökkimme on harmaa niin tällä hetkellä olemme kallistumassa mustaan polyrottiinkiin. Ainoa mikä mietityttää on se, että haalistuukohan se kovin auringonvalosta? Alla olevan kuvan kalusteet ovat Kruunukalusteesta ja siellä oli itse asiassa yksi musta rottinkisohva, joka miellytti. Netistä vain en löytänyt sen kuvaa. Tuo Hudson -sohva olisi aitoa rottinkia ja se houkuttelee materiaalina myös, mutta ei taida oikein kestää tuollaisella avoterassilla? Leone-sohvaryhmä oli mun ykkössuosikki pitkään; se on samaa sarjaa kuin kotona meidän takapihan ruokapöytä. Mutta mies oli oikeassa, että se on ehkä vähän liian moderni tuonne möksälle. 

Kollaasin vasemman puoleinen kuva on Pinterestin outdoors-kansiostani. Tuohon palaan aina uudelleen. Aivan ihana tunnelma kuvassa ja kaikessa romanttisuudessaan se on just se tyyli mitä haluaisin mökille. Mä olen alkanut haaveilemaan pitsipöytäliinasta tuohon kesähuoneen pöydälle. Mutta mahkut, että se pysyi meidän lapsiperheessä puhtaana 😀

Postauksen ekassa kuvassa muuten näkyy meidän mökkikylää vähän eri suunnasta kuin yleensä; vasemmalla on leikkimökki (ehkä tuleva ulkogrillauspaikka, kun puretaan seinät 🙂 sen vieressä vierasmaja, joka majoitaa neljä (ja joka kokee lattiasta kattoon valkaistuksen tänä kesänä ja johon haaveilisin koko etuosan täyttävää lasiovea) ja ihan taustalla sitten saunarakennus.

Hei, nyt toivottelen teille leppoisaa lauantaita

me taidetaan olla juurikin nyt lentokoneessa matkalla Århusista Köpikseen 🙂

…toivottavasti toi munakori -sana ei aiheuttanut teissä hillitöntä tirskuntaa, niin kuin meidän pienoisilla 😉

Mä etsintäkuulutin tuolla FB:n puolella sellaista katosta riippuvaa metallista korisysteemiä (kolmella korilla), mutta sellaista ei ole vielä tullut vastaan. Joten jos sulla lojuu nurkissa ylimääräinen, niin otahan yhteyttä 🙂 Haluaisin sellaisen tuohon mökin keittiön tason päälle. Säästää tilaa tasolla muuhun hommeleihin. Kävin kiertämässä tuossa lähikirpparilla etsimässä tuota riippuvaa koria, mutta sen sijaan löysinkin aika sympaattisen munakorin. Tai kait tätä voisi käyttää vaikka mihin, mutta meillä se toimii kananmunien säilytyksessä. Kananmunia kuluu liki tiu viikossa, joten tähän niitä mahtuu reilusti. Täytyy vain aina muistaa nostaa alimmat ylimmäksi, kun tuonne lisää munia.

Kolmisen viikkoa sitten ostin mökille basilikan ja timjamin. Sellaiset kaupan ruukkuyrtit, jotka laitoin ruukkuineen päivineen Greengaten mukeihin. Ja ette kuulkaas usko, jos sanon että ne on noi samat vielä elossa 🙂 Ne ajat, kun ei olla möksällä mun yrttitarha (heh) siirtyy kesähuoneeseen. Siellä ne on voinut oikein hyvin ja antaa satoa uudelleen ja uudelleen. Basilikakin on ollut jo aika alas asti kynitty, mutta niin vain kasvaa. Toivotaan, että yritit selviävät nyt tämän puolitoistaviikkoisenkin, kun ollaan pois mökiltä.

Mökillä säilytysastiat on kovaa valuuttaa; kahvi, vehnäjauho ja sipulirouhe pysyy hyvinä lasipurnukoissa. Tuntuu, että tuolla ilman kosteus on sitä luokkaa, että muuten menisivät ihan huonoiksi. Joku hyllysysteemi tarvitsee virittää tuohon seinälle, johon saa lasipurkit nätisti riviin. Yksi hyllyhän siinä tällä hetkellä on, mutta siinä on liian matalat hyllyjen välit.

Onpas muuten jotensakin outoa kirjoittaa postausta etukäteen ajastettuna, 

kun on tottunut kirjoittelemaan fiiliksen mukaan. No mutta, yrittäkäähän pärjätä, jookos 🙂

ja viikonlopun aloitusta murut!