keskiviikko 12. marraskuun 2014

Good mood, Good food!

HELLOHELLO!

Kuinkas hurisee? 🙂 Viime viikollahan keskustelimme siitä, kuinka tietyt ruoat ovat niitä hyvän mielen ruokia. Lohturuokia. Ruokia, joiden jälkeen hymy leviää korviin. Ruokia, joiden jälkeen mieli on levollinen. Ei kuitenkaan sellaisia ruokia, joiden jälkeen on pakko käydä lepoasentoon. Terveellisiä ruokia, joiden syömisen jälkeen on hyvä fiilis ja energiaa vaikka muille jakaa. No mutta tiedättekös mitä hokasin eilen? Tuo Good food, Good mood -sanonta pätee myös toiseen suntaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on tullut nyt kökötettyä sisällä jokunen päivä. Pois lukien kauppareissut ja tämän aamun pikareissu töihin. Kirjoja on luettu enemmän kuin laki sallii ja juteltu miehen kanssa asioita maan ja taivaan väliltä. Bondattu, vietetty laatuaikaa lasten ollessa koulussa. Jumppailtu ja kuntouduttu. Eilen illalla yhtäkkiä tuli taas se pakottava tarve päästä keittiöön puuhastelemaan. Teki mieli valmistaa jotain hyvää, mutta samalla sellaista hyvän mielen ruokaa. Olinkin ihan fiiliksissä, kun löysin jääkaapista kilon lohifileen, jonka parasta ennen päivä kolkutteli ovella. Lisäksi jääkaapista löytyi vakiovarusteena chilia ja sitruuna. Pari bataattiakin muistutteli muhkealla olomuodollaan olostaan. Siitä se taas lähti. Ruoanlaittoinnostus. Spotifysta päälle ruoanlaittomusiikkia, kynttilät palamaan työtasoille, terävä veitsi esiin, uuni päälle hurisemaan ja sit sitä mentiin. Kohti uusia kokkailuja! Cooking with love provides food for the soul ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iltaruoaksi valikoitui Gwynethin kirjan reseptiä hieman mukaellen uunilohta sitruunachilivinaigretellä ja bataattikiekkoja. Lohen kanssa pilkoin myös uuniin vähän paprikaa, tomaattia ja punasipulia. Good mood, Good food -sanonta toimi; ruoka oli taivaallista! Hyvästä fiiliksestä on hyötyä myös ruoanlaitossa. Improvisoinnista myös. Ei sitä kuulkaas aina tarvitse kaataa sitä smetanapurkkia lohen päälle saadakseen herkullista uunilohta 😉

UUNILOHI & SITRUUNACHILIVINAIGRETTE
4:lle

n. 800 g lohifileetä
merisuolaa
1 sitruuna
oliiviöljyä
1 punainen chili
tuoretta persiljaa
mustapippuria

– paloittele lohi neljään osaan
– suolaa kevyesti merisuolalla
– pilko sitruuna kuuteen osaan
– laita lohi ja sitruuna (+ jos haluat uunikasviksia, niin sitten niitäkin) uunivuokaan
– paista 200 asteessa grillivastuksen alla, kunnes lohi on kypsää ja ottanut väriä (noin 20 mins)
– anna lohen hieman jäähtyä
– purista kahdesta uunissa olleesta sitruunasta mehut lasiin, lisää 0,5 dl oliiviöljyä,
pilkottua persiljaa, mustapippuria ja chilinpalaset.
– valele lohenpalat tällä sitruunavinaigretilla.
– nauti esim. bataattikiekkojen kanssa!

************************************************

Hyvä ruoka syntyy rakkaudella. Sitä mieltä mä olen. Mitä enemmän aikaa keittiössä on kokkailla ilman kiirettä, sitä parempi on ruoan lopputulos. Kantsii kokeilla, jos ette ole vielä kokeilleet!

00cats

Jotta homma pysyisi balanssissa, mä lähden nyt nauttimaan yhden tai kaksi lusikallista Ben & Jerrysin chocolate fudge brownie -jätskiä. Hipsteri-potilaalla taitaa olla energiatasot vähän matalalla näiden mun terveellisten kokkailujen takia, kun tuollaista passitti mut kaupasta hakemaan 😉 Jätskienergian voimin ajattelin illemmalla mallailla jouluvaloja tuonne valkaistuneen kaapin sisälle. Ja sitten olis ihan pakko venytellä – aloitin eilen uuden kunto-ohjelman ja jalat on ihan jukelissa. Vaapun täällä kuin ankka konsanaan 😀 Luvassa myös kaappipostauksen kommentteihin vastaamista, kiitos kaunis niistä!

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA
toivotellen

alle


6 Responses to “Good mood, Good food!”

  1. Jonna1983 sanoo:

    Ooh! Mä oon etsinyt hyvää reseptiä lohelle ja tässähän se 🙂 Kiitos!

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä Jonna 🙂
      Mullakin on yleensä se yksi ja ainoa tapa valmistaa lohta (kerman tai smetanan kera), joten tämä oli piristävää vaihtelua 😀

      Kivaa torstaita <3

  2. MInna sanoo:

    Ai että herahti vesi kielelle.. Sinulla on mukava blogi, kirjoitat kivasti ja kuvat huippuja 🙂

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos kaunis Minna 🙂
      Rakastan kirjoittamista ja valokuvausta – ihanaa että se näkyy blogissa 🙂

      Iloista torstaita <3

  3. Sike sanoo:

    Näyttää tosi herkulliselta. Pidän itsekin kovasti kalasta ja kiva saada uutta ideaa ruoanvalmistukseen 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sike!
      Kala on ihan parasta 🙂 Viime viikonloppuna paistoin ex-tempore (elämäni ekat itsepaistamani!) kuhafileet pannulla voissa. Huh, että oli hyviä 🙂

      Aurinkoista torstaita <3

Kommentoi