Tiedättekö, sillä välin kun muut ovat seuranneet Vickania ja Danielia niin mä olen keskittynyt seuraamaan the Bachelor ohjelmasta tuttuja Jasonia ja Mollya 🙂
Jasonista olen jo kertaalleen hehkuttanut
täällä. Aiemmassa, The Bachelorette, ohjelmassa Jason sai rukkaset DeAnnalta. Ja hyvä niin.
Tänään esitettiin Suomessa jakso, jossa Jason (joidenkin mielestä erittäin röyhkeästi) jätti alunperin ruususeremoniassa valitsemansa Melissan ja pyysi Mollylta uutta mahdollisuutta. Jeeee 🙂 Itse olen ollut Mollyn kannalla jo heti alusta, kun Molly astui ulos limousiinista. Utelias, kun olen menin jo hyvissä ajoin ennen sarjan loppua katsomaan internetin ihmeellisestä maailmasta miten sarja päättyy (teen tämän useiden sarjojen kohdalla, kuten Amazing Race ja Survivor ;). Loppujaksot saattoi katsoa hyvillä mielin. Mielestäni Molly oli parempi Jasonille monin tavoin. Molly oli Melissaa huomattavasti kypsemmän oloinen. Parin välinen kemia välittyi tv:stä vahvasti. Mollylla ja Jasonilla näytti olevan koko ajan hauskaa. Ja sehän se on se parisuhteen yksi kantava pilari: yhteinen huumori 🙂 Pari meni naimisiin 8.maaliskuuta tänä vuonna. Toivottavasti onni kestää!



Mollyn ja Jasonin lisäksi tähän viikkoon on mahtunut lapsilla pari päiväkotipäivää. Lapset ovat päikyssä 9 pv/kk. Rakkaat mummut ovat luvanneet hoitaa muun ajan viikolla. Lapset käyvät keskiviikkoisin muskarissa ja Julia aloittaa ensi viikolla torstai-iltapäivisin srk:n iltapäiväkerhon. Viime keväänä tuo kerho oli ma, ke ja pe. Ennen ilmottautumista meille ei kerrottu, että se ei jatku syksyllä samoilla päivillä: No, nyt syksyllä se olisi ma, ti ja to. Eli torstait ovat ainoita iltapäiviä kun Julia kerhoon pääsee.
Työrintamalla totutellaan aamuheräämisiin ja nautitaan siitä, että saa juoda kahvikupposen rauhassa 🙂
Olimme juuri tänään lounaalla, kun taivas tummui täysin. Vastaavanlaista ukkosmyrskyä en ole ennen nähnyt. Nokialla, jossa työpaikkani sijaitsee, on ollut useita talouksia ilman sähköä. Ja yrityksia. Muun muassa meidän yritys on ollut ilman sähköä puolesta päivästä asti. Jännityksellä odotan mikä tilanne on huomen aamulla.
Nautitaanhan vielä sateesta ja myräkästä! Viikonlopulle luvattu jälleen hellelukemia! Jihuu 🙂