…kuvituksena viime toukokuiset kuvat, mutta aloin taas haaveilemaan tuosta järjestyksestä ja palasin näihin kuviin. Josko viikonloppuna rymsteerattaisiin 🙂
HELLOU KAUNOKAISET!
Alunperin olin suunnitellut tälle illalle ne perinteiset fredagsmyyssit postauksen kera, kunnes perhepalaverissa päätimmekin repäistä ja tehdä jotain aivan muuta. Saas nähdä, miten myysseihin päästään työpäivän jälkeen kaupungilla shoppaillen ja ulkoruokinnassa. No myöhemmin illalla sitten kotona takkatulen äärellä varmasti perjantaitunnelma nousee kattoon. Ainakin siinä vaiheessa, kun muistaa, ettei huomen aamulla tarvitse herätä kellon soittoon. Siitä huolimatta sammun sohvalle varmaan jo ennen kympin uutisia 😀
Halusin kuitenkin tulla teitä vielä pikaisesti kiittämään. Kommenteistanne ja viesteistänne, tuestanne ja siitä, että te vain olette olemassa. Olen saanut parin viime päivän aikana sähköposteja enemmän kuin koko viime vuonna. Tsemppiviestejä, neuvoa antavia viestejä, omakohtaisia kokemusviestejä ja vaikka mitä. Yhteistä näille kaikille on se, että niistä jokainen on saanut mut a) itkemään ja b) uskomaan entistä enemmän siihen, että asioilla on taipumus järjestyä. Miksei järjestyisi, sillä mulla on niin hyvä tukiverkosto. Osa viesteistä on ollut tutuilta, mutta suurin osa tuntemattomilta. Ihan äärimmäisen kiitollinen olen jokaisesta kirjoitetusta rivistä, hengessämyötäelämisestä ja enkä osaa edes sanoiksi sitä pukea, kuinka hyvältä tuolla sisimmässä tuntuu ♥
Mulla on ollut tuolla luonnoksissa postaus käytöstavoista. Sivuutetaan asiaa tässä samalla, niin saadaan kaksi kärpästä samalla iskulla. Liippaa kuitenkin niin läheltä tämän postauksen otsikkoa. Mähän olen vähän sellainen kukkahattutäti, joka tarkkailee ympäristöä ja ihmisten käytöstä. Kassajonossa tutkailen, miten ihmiset toimivat. Sanovatko kiitosta puolin ja toisin. Palaveriin mentäessä kiinnitän huomiota katsotaanko silmiin ja miltä kädenpuristus tuntuu. Jos joku vahingossa tönäisee kadulla, niin kuulostelen, kuuluuko anteeksi-sanaa. Ihan vähän sairasta, eikö? 😉 Ehkä eniten olen ehdoton tuon kiittämisen kanssa (ja anteeksi sanan käytön suhteen myös). Musta tuntuu, että se on ehkä jo sellainen kotoa opittu juttu. Ainakin veikkaan, että on, sillä ”kiitos” tulee automaattisesti ulos suustani, kun saan vaihtorahat kassalla tai jos työkaveri ojentaa mulle printteristä printtaamani jutut. Yhtälailla musta on ihana antaa positiivista palautetta. Kiittää vaatekaupassa erittäin hyvästä palvelusta tai kiittää puhelimessa lehtimyyjää, joka ymmärtää miksen tilaa ET-lehteä eikä yritä painostaa sen kummemmin.
Kiitos ei oo kirosana. Muistetaanhan siis käyttää sitä. Olen saanut teiltä ja tältä blogitouhulta nyt taas kerran niin paljon, että jos on jotain, mitä voin ikinä tehdä teidän hyväksenne, niin tiedätte mistä mut tavoittaa! Nyt kohti keskustan hulinoita. Josko pitkästä aikaa shoppailisi itselleen vaikka jotain pirteän väristä vaatetta niiden iän ikuisten mustien ja harmaiden vastapainoksi 🙂
SULOISEN IHANAA VIIKONLOPPUA /
muistetaan nauttia joka hetkestä!
