…olen viettänyt laatuaikaa äidin kanssa ja
…todistanut ihmettä; meidän yleensä niin pieniruokainen äiti söi kaksi (2!!!) lautallista currykanaa.
…olen tullut tulokseen, että kolme viikkoa sairaalaruoalla on aika pitkä aika.
…olen ollut onnellinen siitä, että meillä on tiivis perhe ja että ollaan kaikki tässä lähellä.
…olen myös pohtinut sitä, että mistä tietää mitkä seinät kellarikerroksessa on kantavia.
…ja missä mittakaavassa noita seiniä pystyy kaatamaan ilman, että keskikerros talosta romahtaa kellariin ;D
…olen vetänyt pari hikitreeniä ja ai että teki hyvää!
…kävimme Asta-messuilla fiilistelemässä (ei lähtenyt mopo käsistä, mutta löysin yhdet portaat, jotka on pakko saada…enää ei puutu kuin paikka portaille 😉 ja tunsin hiukka huonoa omatuntoa siitä, että nakitin meidän ”pojat” sinne töihin enkä itse ollut messuhommissa. Olin kuitenkin hengessä mukana siinä samalla, kun hoidin äitiä.
…olen mennyt sänkyyn illalla seiskalta ja nukahtanut ysiltä.
…olen nukkunut liki kellon ympäri.
…mietin, että josko ottaisi Arabiat arkikäyttöön ja heivaisi kaikki eriparia olevat kupit ja lautaset pois.
…olen kuunnellut neljän pienen prinsessan kikattelua siskonpedissään.
…olen siivonnut miehen kanssa kodin puhtaaksi, jotta täällä on kivempi olla.
…viikkasin seitsemän koneellista pyykkiä ja päätin, että tästä lähtien meillä pestään vain likaisia vaatteita eikä niitä, joita on vain kerran pidetty eikä viitsitä laittaa takaisin vaatekaappiin.
…olen ollut onnellinen tuosta rakkaasta, joka osaa ostaa mulle tuliaisiksi juuri ne oikeat sisustuslehdet.
…olen pohtinut, että miksi jotkut tulppaanit rupsahtavat parissa päivässä ja jotkut kestävät viikon.
…kävin anoppilassa syömässä…joskus tekee hyvää päästä valmiiden ruokapatojen äärelle.
…olen miettinyt, että jos tekisi tästä reissuun asti 100 vatsalihasliikettä päivässä, niin saisiko six packin näkyviin 😉
…totesin, että Runerbergin tortut ja laskiaispullat on nyt tältä vuodelta syöty.
…löysin yhden alkavan vatsalihaksen oikealta puolelta rinnan alta. Tai sitten se oli vain varjo, joka näkyi peilin kautta 😀
…päätin loppujen lopuksi, että aivan sama vaikkei sitä six packiä näkyisikään.

Niin, että heippahei vaan 🙂 Miten teidän viikonloppu on mennyt? Meillä mentiin tämä viikonloppu äidin ehdoilla ja bloggaamiset olivat tyystin toissijainen juttu. Äiskä nautti kotilomasta eilen viiden tunnin ajan täysin rinnoin. Kotiloma sujuikin niin hienosti, että taas tänään lomailtiin viiden tunnin ajan. Onhan se niin, että ei oman kodin voittanutta ole. Henkiselle puolelle teki paljon, että äiti pääsi kotiin lastenlastensa ympäröimänä. Vaikka melua ja vilskettä riitti ehkä vähän liikaakin. Kotiutusta on ehkä vielä vähän aikaista harkita (ellei sitten saada arsenaali kotiapulaisia äiskän mukaan), mutta kotilomille nyt varmasti pääsee jatkossakin. Jahka hoidot on ohi ja kuntoutus alkaa, niin mä uskon, että kyllä me vielä äipästä kotikelpoinen saadaan ♥ 

Sen verran tosin ehdin blogijuttujakin tehdä, että kuvailin materiaalia ensi viikon postauksiin. Luvassa on ainakin kasvojen hoitojuttuja sekä top 3 hiustuotetta tällä hetkellä. Aina silloin tällöin näitä kysellään, joten saamamme pitää. Sitten jatketaan kokeilua uudenlaisten arkiruokien osalta. Ja ehkä vähän fiilistellään sauna- ja kylppärisuunnitelmien parissa 🙂 Nyt viikkomaitokauppalistan tekoon. Vielä kun keksisi, mitä sitä ensi viikolla syödään. Huomasin, muuten että tuo kauppakassipalvelun hinta on hieman noussut (3,90 -> 5,90). Toivotaan, ettei enää tuosta nouse, sillä sitten saattaa mennä sinne kipurajan tuntumaan.

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,

HEISSULIVEISSULI

ja huhhahhei! 🙂 Täällä taas! Vähän tuntui tuossa, että oli pari muuttujaa liikaa enkä ehtinytkään sitten eilen blogin pariin lainkaan. Kommentteihin vastaaminen laahaa myös, mutta kyllä te ymmärrätte. Tällä hetkellä elämässä on taas sitä priorisointia. Vaikka kyllä tekin ja ne ihanat kommenttinne tärkeitä olette ♥ Jahka äippä saadaan siihen kuntoon, että kotiutuu, jää illoista ylimääräiset sairaalakäynnit pois. Tällä hetkellä annetaan hoitoja maksimitehoilla ja ne tuovat oman lisänsä. Sädehoito ja sytot ovat tuoneet mukanaan harmillisesti takapakkia voinnissa, minkä takia nyt päätimme yhdessä lääkärin kanssa katsoa vielä hieman eteenpäin eikä haaveilla kotiutuksesta ainakaan tällä viikolla. Sairaalassa on hyvä olla valvovan silmän alla. Mieskin reissasi alkuviikon, mutta onneksi hän kotiutui viime yönä. Edes yksi muuttuja vähemmän. Sitten kun soppaan vielä lisätään tämä hirmuinen halu urheilla, niin tuntuu, että lisätunnit vuorokauteen tulisivat tarpeeseen 😉 Niin, mainitsinko jo nuhanunnukka esikoisesta ja siitä, että koulussa jyllää influenssa? Kopkop vaan, sille taudille emme ajatelleet avata ovea!

Sanna tuossa taannoin kommentissaan kertoi, että häntä kiinnostaisi miten olemme päätyneet asumaan lapsuudenkotiani vastapäätä ja miten vielä veljenkin perhe on onnistunut saamaan samasta syssystä talon. Tästä yleistin tietysti niin, että teitä muitakin asia kiinnostaa 😀 Joten täältä pesee! Elettiin lokakuista sunnuntaita vuonna 2005, kun ajelimme miehen ja pikkuisen esikoisen kanssa silloisesta kodistamme (klik) vanhemmilleni iltapäiväkahveille ja formulaa katsomaan. Bongasin heti kiinteistönvälittäjän kyltin lapsuudenkotiani vastapäätä. Mies murahteli jotain formuloiden lähdöstä, mutta niin vain veimme pikkuisen mummun hoiviin ja ampaisimme tien toiselle puolelle asuntoesittelyyn.

Meillähän ei ollut todellakaan ajatuksissa muuttaa. Emme olleet siitä sanaakaan vaihtaneet. ”Mennään nyt edes kattoon”. Menimme katsomaan ja pikaisesti katsoimmekin. Sovimme kuitenkin kiinteistönvälittäjän kanssa arvioinnin silloiseen kotiimme. ”Ihan mielenkiinnosta vain”. Katsoimme formulat hiljaisuudessa, mutta muistan äitini olleen ihan into piukalla tuosta meidän muutosta. Hih, vaikkei siis todellakaan ajateltu muuttaa. Olihan tuo asunto ihana, mutta niin oli meidän silloinenkin asunto. Kuitenkin aloimme miettimään, että kuinka kiva olisi asua mummulaa vastapäätä. Varsinkin, kun olimme juuri saaneet tiedon, että äiskä oli onnistunut puhumaan itselleen parin vuoden paketin ennen eläkkeelle siirtymistään ja olisi jäämässä pois työelämästä seuraavana keväänä 59-vuotiaana. Pitihän äidille saada tekemistä eläkepäiviin ja tuollainen vajaa vuoden ikäinen tättähäärä sitä hyvin toisi 😉

Menimme kotiin ja pohdimme illan. Enää oli yksi ongelma. Asunto, jota kävimme katsomassa oli aivan liian kallis. Eihän meillä edes ollut rahoja/ lainaneuvotteluita pankin kanssa tehtynä. ”Tehdään kepillä jäätä tarjous!”. Mä kyllä ajattelin, että ei kehtaa, mutta niin vain teimme. Tiistaina olin päikkäreillä mummun sohvalla, kun kiinteistönvälittäjä soitti. Asunto olisi meidän. Whaaaat?! Siinä tuli pienenpieni paniikki, sillä eihän meillä ollut omaa asuntoa myyty tai edes mietitty, mistä saamme lisärahoituksen. Päätimme yrittää myydä oman kämppämme loppujen lopuksi ilman kiinteistönvälittäjää ja niinhän se sitten menikin kaupaksi ekassa esittelyssä sunnuntaina. Oltiin puunattu äidin kanssa myytävä kotimme putsplankko, kynttilät paloivat siellä sun täällä, vastapaistetut pullat houkuttivat naapuritkin esittelyyn, syyssade hakkasi ikkunoihin ja taustamusiikkina toimi Vivaldin Neljä vuodenaikaa. Ehkä ne edesauttoivat asunnon myymistä 🙂 Pankkikin oli näyttänyt vihreää valoa ja takuuna meni uusi asunto. Joskus asiat vain loksahtelee paikoilleen.

Tammikuun 13. perjantai 2006 muutimme uuteen kotiimme. Siitä parin kuukauden päästä mummu jäi hyväkuntoisena pois työelämästä. Kyllä täytyy sanoa, että kertaakaan ei ole tullut kaduttua muuttoa. Vaikka olemme olleet kovin lähellä toisiamme, niin silti olemme kunnioitettu toistemme yksityisyyttä. Mieheltäni usein kysytäänkin, että kuinka sä pystyt asumaan anoppia vastapäätä 😉 Mummulan ja meidän välissä on siis tie ja joskus lasten kanssa mitattiin, että meidän kotiovelta mummun kotiovelle on 52 lasten askelta. Viime jouluun asti veljen perhe asui mummun orapihlaja-aidan toisella puolella. Onnenkantamoinen oli, että hekin löysivät tuon kotinsa aikoinaan, vuonna 2007, noin läheltä. Eivät nytkään kauaksi muuttaneet, noin 500 metrin päähän.

No mutta siis nyt pohdimme, että olisiko tuosta mun lapsuudenkodista meille uusi koti. Mä itse olin 2. luokalla kun siihen muutettiin (vajaan kilometrin päästä) eli samaa ikäluokkaa kuin meidän tytstyt nyt on. Tällä hetkellä vaan tuntuu, että koska elämä on hieman haasteellista jo olemassa olevillakin muuttujilla, niin jaksaako sitä mitään remppa/muuttorumbaa. Vai toisiko se positiivisessa mielessä kenties muuta ajateltavaa vaikeana aikana? Tiedä häntä, me jatketaan pohtimista (ja mä pohjapiirrustusten piirtämistä ja pinnailuja Pinterestissä ;)!

TORSTAITERKUIN,

PS. uutta kuvamateriaalia postauksiin on tulossa heti kun saan meidän kodin siivottua. Se on kuin räjähdyksen jäljiltä – lähinnä toimii tällä hetkellä nukkumispaikkana 🙂