LAUANTAI-ILTAA IHANAT!
Tämä ilta, just tässä ja nyt on ihana. Hempeä ja niin kovin lempeä. Neljätoista vuotta sitten tähän aikaan olo oli valehtelematta erittäin väsynyt, mutta ennen kaikkea huolestunut. Reilu kolme tuntia sitten minusta tuli äiti, mutta sitä vauvaa ei ollut vierellä. Hän oli VTO:lla, koska aika pitkälle edennyt raskausmyrkytys ja synnytyksessä tapahtuneet dramaattiset käänteet olivat ottaneet veronsa. Se, että yhdessä hetkessä on niin hirmuisen huolissaan jonkun muun hyvinvoinnista oli täysin lamaannuttavaa. Olinhan tuohon asti ollut periaatteessa vastuussa vain itsestäni.
Mutta hei, tuostakin selvittiin, kuten myös selvittiin siitä tyhjyyden tunteesta, kun kotiuduin ilman vauvaa. Reilun viikon kuluttua saimme vauvan kotiin ja siitä asti meillä on asunut rakkaus. Sellainen rakkaus, jollaista ei koskaan kuvitellut tuntevansa. Tiedän, että lapset voivat käydä välillä meidän vanhempien hermoille ja kiristää nutturaa, mutta ei se rakkaus sieltä mihinkään katoa. Se vain syvenee ajan saatossa.
Tänä aamuna herätellessäni esikoisen kakun kanssa katsoin häntä jälleen aivan uusin silmin. Tähän asti olin pitänyt toista äiskän ja iskän pikkuisena. Tosiasiassahan hän on jo erittäin hieno nuori nainen. Ei enää mikään pikkuinen. Vastuuntuntoinen kuin mikä ja mikäli minä olen pitänyt itseäni kukkahattutätinä, niin hän on sitä potenssiin sata 🙂
Nyt on molemmat tytöt siirtyneet uusiin lukemiin. Mikä ei muuta arkea mihinkään. Ainoa muutos on se, että mahdollisia lomamatkoja tilatessa pitää muistaa vaihtaa automaattisen syötön antamat iät lapsille. Ei enää 11- ja 13- vuotiaat vaan 12- ja 14-vuotiaat.
Pienempi, pari viikkoa sitten 12 vuotta täyttänyt, piti viime yönä muutamalle ystävälleen yön yli synttäribileet. Muuten ei kaivattu äiskän apua leivonnaisten suhteen, mutta toiveena oli Oreo browniet, jotka eilen kotitoimistopäivällä leivoin. Näiden ohjetta kyseltiin Instagramissa, joten lupailin sitä antaa. Ohje on Arlan, mutta muutin kuivien aineiden grammat deseiksi. Meillä ei ole vaakaa, joten joudun aina guuglaamaan nuo mittasuhteet.
OREO BROWNIET
300 g tummaa suklaata
200 g voita
3,5 dl sokeria
4 kananmunaa
2,3 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
15 kpl Oreo keksejä
-sulata voi, suklaa ja sokeri kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
-sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
-sekoita jauhot ja kaakaojauhe
-siivilöi taikinan joukkoon
-kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan
-asettele Oreo keksit taikinan päälle ja kaada lopputaikina vuokaan
-paista 180° noin 25 minuuttia
-anna jäähtyä
Maistoin vähän brownieta ja ah, miten hyvää se oli. Tuo keksi taikinan sisällä oli ihan ässä!
Tänään vietettiin päivää synttärisankarin toiveiden mukaan kaupungilla. Syömässä ollessamme hämmästelin sitä, miten siistiä on, että toisten kanssa pystyy oikeasti jo keskustelemaan vaikka mistä. Monesti mietin, että mikä on se salaisuus, että lapsista on kasvanut noinkin tasapainoisia neitosia. Se on kieltämättä ollut rajat ja rakkaus, mutta uskon että myös tietynlainen herkkyys, hempeys ja lempeys ovat olleet niitä valttikortteja. Varsinkin niinä hetkinä, kun nuoren mieli on myllertänyt ymmällään siitä, mitä pään sisällä tapahtuu. Silloin meidän vanhempien tärkeimpänä tehtävänä on olla se tuki ja turva. Toki aina, mutta varsinkin niinä hetkinä ♥
Josko sitä kuulkaas vähäksi aikaa suuntaisi vielä pihalle. Himskatin vanha olkapäävamma on alkanut vihoittelemaan liiallisesta kuopsuttamisesta. Eikä tulehduskipulääkettä löydy koko talosta. Täytynee turvautua jäiseen hernemaissi-pussiin illemmalla. Mutta nyt kaivamaan taas kuoppia! Hih, olen muuten viimeisen viikon aikana ymmärtänyt tuota koiruuttakin paljon paremmin; kuoppien kaivaminen on varsin terapeuttista 🙂
AURINKOISTA LAUANTAI-ILTAA,
Istuimme rauhassa perheen kesken ruokapöydän äärellä ja juttelimme keväästä. Kesän odotuksesta ja meidän molempien vanhempien kesämuistoista. Mutta myös niistä muistoista, joita lapsilla on muodostunut kesistä. Toivottavasti meidänkin lapset pystyvät joskus kertomaan omille lapsilleen rakkaita kesämuistoja. Niitä muistoja, kun istuivat aikoinaan mummun ja vaarin kanssa keittiönpöydän äärellä.
Mietin, mitkä ovat sellaisia tuotteita, joita muistan lapsuudestani. Ja joita meillä vieläkin käytetään. Arabian astiat ovat ehdottomasti sellaisia tuotteita. Arabia kun kattaa koko elämän, arjen ja juhlan. Minulle, kenelle kauniisti kattaminen on puoli ruokaa ja rakas harrastus, tulee Arabia kulkemaan rinnalla koko elämän ajan. Se on kuin ystävä, joka mukautuu uusiin elämänvaiheisiin ja tilanteisiin. Ystävä, joka piristää ja ystävä, joka muistuttaa niistä juurista. Muistoista, joihin kerta kerran jälkeen palaa. Varsinkin näin kesän kynnyksellä 
