eilinen joulutunnelma on vielä tallella ja siitä innostuneena virittelin vielä yhdet kausivalot. Taisivat muuten olla viimeiset laatuaan, mitä kaapista löytyi. Tai kai nuo nyt voisivat jo jouluvalotkin olla näin marraskuun paremmalla puolella. Jos ei oteta huomioon kylppäreitä ja saunaa niin ainoa kohta joka meidän kodissa ”sakkaa” tällä hetkellä sisustuksellisesti on tuo olohuoneen iso (pitkä ja korkea) pianoseinä. Kolmijalkavalaisin on tuonut vähän siihen valoa, mutta tuo iso ja tumma piano kaipaa kyllä valaisinta päälleen. Mitään korkeaa valaisinta siihen ei voi kuvitellakaan, sillä se tekee tilan vielä korkeammaksi. Peilistäkin siihen päälle oon haaveillut, mutta toisaalta ei ole kiva jos niitäkin on joka seinällä. Mutta näillä mennään toistaiseksi. Edelleen takaraivossa kummittelee haave siitä, että sen mattamustan pianon tien toiselta puolen meille saisin (terkkuja vaan joulupukille :).

Joten ehdotuksia tuon pianoseinän ”ehostamiseen” otetaan kernaasti vastaan!

Tiedättekö, kun joulun jälkeen tulee se ihan hirmuinen kasvisten syöntikausi, huhtikuulla kevätkukkien istutuskausi, kesällä auringonottokausi ja syksyn pimeillä kutomiskausi. No mulla tulee myös tälleen marraskuulla pianonsoittokausi. Haaveilen aina siitä, että saan verestettyä vanhat taidot ja soiteltua joululauluja silleen nätisti kaksikätisesti lasten laulaessa mukana. (just silleen kuin elokuvissa konsanaan ;). Jälleen kerran kaivoin nuo vanhat Aaronit sun muut pianokirjat esiin ja tapailin nuotteja. Ei ihan mennyt kuin elokuvissa. Taidan nöyrtyä ja lähteä sieltä Aaron 1:sestä liikkeelle. 

Kuten silloin aiemmassa postauksessa mainitsin, niin pianomme on äitini lapsuudenkodista. Mutta niin olivat tämänpäiväiset nuottikirjatkin äitini vanhoja. Kuvan kappale oli tullut kotiläksyksi kesäkuussa vuonna 1960! Nostalgian havinaa…

Tänään on muuten Lapsen oikeuksien päivä. Sen kunniaksi meillä syödään pannaria ja hellitään lapsia. Joka päivähän noita rakkauspakkauksia tulee haliteltua ja suukoteltua, mutta tänään olen ajatellut huomoida pikkuisia vielä vähän enemmän ♥ Tänä vuonna päivän teemana Suomen UNICEFissa on kouluhyvinvointi. Varsin akuutti aihe nyt, kun esikoisemme on aloittanut koulun ja tyypilliseen tyttöjen tapaan kolme tyttöä ei voi leikkiä keskenään. Väkisinkin joku tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Mitenkähän sitä ikinä saisi perille viestin, että kaikkien kanssa pitää leikkiä. Tosin muistaa sitä omastakin kouluajastaan sen, että bestis oli se, jonka kanssa välkät vietettiin. Sano muut siihen mitä tahansa.

Kiitos jälleen kommenteistanne ed.postaukseen,

palaan niihin piakkoin. Nyt lähden hakemaan tuota

koululaista kotiin. Ja sitten parin tunnin päästä 

eskarilaista ja kahta päiväkotilaista.

Tänään saadaan pannarivieraita ♥

Niin se vain eilen iltainen lepo ja droppi auttoivat ja orastavasta flunssasta enää jäljellä lievä kurkkukipu. Mutta kuumeinen ja veto pois olo on tiessään. Jihuu! Mistäköhän muuten johtuu, että näin vanhemmiten ei tarvitse kuumemittarin värähtää kuin vähän yli 37 asteen ja heti tuntuu, että on varmasti yli 38 kuumetta 🙂 

Työvaiheista tuohon maalaamaani vitriiniin kyseltiin eli hioin vitriinin pinnan sieltä täältä kevyesti. Suojasin nuo lasit maalarin teipillä reunoistaan. Ja sitten vain otin laadukkaan siveltimen käteeni ja aloin sutimaan. Kerta vesiohenteista kalustemaalia riitti peittämään tuon puun punaisuuden täysin. Mun mielestä oli ihanaa, että kun maali oli kuivunut niin vitriinistä tuli enemmän esiin nuo ”ajan patinat”. Muistattehan, että vesiohenteista kalustemaalia ei voi hirveästi mennä enää korjailemaan, kun se on tasoittunut. Eli kannattaa kerralla vetää sellainen kerros, ettei tule valumia tms. 

Tässä muutama räpsy tuosta vitriinistä; nuo takkahuoneen muut acaziat odottavat viikonloppua. Eilen illalla en jaksanut käsitellä tuota tv-tasoa. Miten musta jotenkin tuntuu, että tuon jo käsitellyn vitriinin vastakkaiseen nurkkaan (jossa on tällä hetkellä viinikaappi) aloin haikailemaan ihanaa lukunurkkausta sellaisella ihanaisella, mutta sirolla (huonetta ei sovi täyttää enempää) tuolilla…

mä oon just tälläinen, en malta pitää omia salaisuuksiani ominani. Hih, FB-tykkääjille lupasin tänään laittaa sneak peek kuvan tuosta maalatusta vitriinistä ja laitoinkin, mutta laitetaan se nyt tännekin, koska oon niin innoissani (ja että mieskin näkee miltä meillä näyttää, sillä ei ole liittynyt FB:iin…harvinaisuus tänä päivänä ;)! Eli 1,5 tuntia kevyttä työtä ja takkahuoneen punaruskea vitriini muuttui maalisudin viuhahdellessa mustaksi. Suurin työ oli noiden lasien suojaus. Alunperinhän mulla oli tarkoituksena vetää laseihin tartuntapohjamaali ja sitten sama musta kalustemaali koko vitriiniin. Mutta onneksi mies sanoi painavan sanansa ja lasit jäivät lasille. Ihan hyvä näin (vaikea myöntää, että mies oli kerrankin oikeassa ;), vaikka ajattelin aluksi, että mua hämää noi kirjat kun tuppaavat olemaan vähän kirjavia. 

Huomen illalla, kun mies palautuu työreissusta niin saa nostaa television tasolta pois. Saadaan sitten viikonlopuksi musta telkkaritasonkin takkahuoneeseen. En uskalla luvata, että ehdin huomenna ottamaan valoisalla ajalla kuvia tästä muutoksesta, kun on vähän töitä, mutta viimeistään viikonloppuna näette vähän selvempiä kuvia. Toisaalta, ovathan nämä iltakuvat aika tunnelmallisia…kaikessa keltaisuudessaan 😉 ♡