Kuten edellisessä postauksessa jo hieman valoitinkin, lähdimme eilen tyttöjen kanssa ostamaan syksyn päiväkoti- ja eskaripäiviä varten pääasiassa leggareita, tunikoita ja alusvaatteita. Myös jotain heräteostoksia luonnollisesti päätyi mukaan. Ostospaikkana toimi yksin ja ainoastaan H&M. Kahdessakymmenessä minuutissa saimme mielestäni paljon aikaiseksi; 32 vaatekappaletta. Ilman miestä tuohon pystyi hyvin, miehen kanssa jokaista ostosta oltaisiin ehkä punnittu aavistuksen pidempään 😉
Mun mielestä Hennesin perusleggarit ja pitkähihaiset teepparit kestää niin pesua kuin kuivausrumpua paremmin kuin muiden kauppojen vastaavat. Eikä olleet hinnalla pilattuja. Yksi heräteostos oli alla oleva liivi, jota valitettavasti oli vain koossa 104 cm. Olisin halunnut myös J:lle vastaavan koossa 128 cm. Ja vielä jos olisin löytänyt omassa koossani sen, niin päivä olisi ollut täydellinen.
Liivi on mun mielestä niin ultratyylikäs, sen takia se tuli kuvattua joka kuvakulmasta 🙂 L osti myös kaksi korua, joissa luki ”Best Friends”. Kun kuuli mitä se suomeksi tarkoittaa niin päätti lahjoittaa toisen niin rakkaalle Pinja-serkulleen ♥ Niin, siis L todellakin osti omilla rahoillaan. Mun mielestä on ihanaa, että pikkuiset alkaa nyt jo ymmärtämään rahan arvon. Saivat kesäloman alussa viisi euroa molemmat ja ovat säästäneet niitä. Nyt saivat nuo korut ja Hello Kitty bodysprayt 🙂
Varsinkin päiväkotiin ostin L:lle aluspaidoiksi toppeja, sillä tuntuu, että teepparin kanssa voi tulla tuskis. Toppi päällä on kiva nukkua päikkäritkin päikyssä. Kauhulla tosin jo odotan sitä, että kun toinen vetäisee pari tuntia unta päivällä niin illat kukutaan piiiitkään. Mutta toisaalta, jos nukahtaa ekana ja herätetään vikana niin kai sitä unta sitten tarvitsee. Ja iltakukkumiset päälle niin kierre on valmis 🙂 Nykyään on pikkuisille niin ihania toppeja. Äiti ja tytär ovat nyt samiksia röyhelötopin osalta.
Parin vuoden tauon jälkeen väreihin palasi pinkin ja ruskean yhdistelmä. Varsinkin L:lle. Toinen kyllä itse olisi vannonut oranssin ja vihreän nimeen. Mutta harmillisesti tuon värisiä vaatteita ei oiken Hennesillä ollut saatavilla 🙂
J:lle sitten tuli ostettua enemmän denimiä, harmaata, mustaa ja pinkkiä. Hieman isomman tytön vaatteita kuin L:lle. Yhdet ihanat ratsastushousut ja farkut löytyivät. Ja vielä alerekistä. Pari pitkähihaista tunikaa, sekä alla oleva ihana hame ja koristeellinen teeppari. Huomasinkin muuten, että nyt kun J:lle menee koko 128 cm tai välillä seuraava niin on aika haastavaa. Nyt palloillaan kahden osaston välillä. Joista toisesta löytyy kenties liian pieni koko ja toisesta liian iso koko.
Huomenna se arki sitten alkaa; L viedään aamulla päikkyyn ja me aikuiset palataan töihin. J on vielä reilun viikon mummujen hoidossa kotosalla, kun eskari alkaa vasta myöhemmin. Kauhulla jo odotan huomen aamun herätystä. 6.30 tuntuu aivan liian aikaiselta, kun on tottunut heräilemään pari kolme tuntia myöhemmin. Toisaalta kiva saada elämään taas rytmiä!
Uusi arki tuo mukanaan taas elämäntaparemontin. Lukuisista pyynnöistänne aion toteuttaa huomenna ensimmäisen: Mitä syön aamupalaksi ruokaremontin alettua. Jatkossa käyn myös läpi lounaan, päivällisen ja välipalan. Täysin hiilarittomalle dieetille en aio, enkä myöskään laske kaloreita. Niistä hiilareista puhumattakaan. Aion syödä ruokaa, jonka olen nyt todennut olevan juuri minulle sopivaa. Ravintoterapeutti en ole, joten mielenkiinnolla odotan teidän kokeneimpien neuvoja. Sen jo tiedostan, että rasvaa ruokavalioni sisältää liian vähän. Mutta eiköhän sekin asia tässä korjaannu.
Sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille ♥
Ja kiitos teille vanhoillekin, että jaksatte täällä käydä ♥
Ja nyt, kun tulee vietettyä päivät sisällä töissä niin enköhän ehdi taas enemmän kommentoimaan teidän blogeihin ♥
Nyt vaatehuonetta siivoamaan. Tai nauttimaan viimeisestä lomapäivästä. Jälkimmäinen taitaa voittaa 🙂