sunnuntai 26. tammikuun 2014

Sunnuntain suklaiset ja suolaiset

Heippahei,
nyt on kyllä viikonloppu hurahtanut niin nopsaa ohitse, että en muista koska viimeksi näin on käynyt. Paljon on saatu kyllä tehtyäkin. Ja toisaalta paljon on vielä tekemättäkin. Tänään käytiin katsomassa lasten kanssa Onneli ja Anneli. Se oli iiihana! Silmiä hiveleviä pastellinvärisiä sisustuksia ja kuvia. Eilen tein hyvän aamusaliohjelman ja juuri äsken palasin korkeanpaikan leiriltä Pyynikin rinteistä…1,5 tunnin sauvakävelylenkki reippaalla sykkeellä teki kutaa 😉 
Aamulla suklaahammasta kolotti kamalan paljon. Kuten todettua, en ole mikään hirmuinen suklaan ystävä, mutta jo pari päivää mun on tehnyt mieli suolaista suklaapiirakkaa (klik). Muu perhe oli kuitenkin mokkapalojen kannalla, joten sitä tehtiin. Puolet mokkapalapellistä päällystin nonparelleilla ja toisen puolen merisuolalla. 

Mokkapalat

pohja
4 munaa
2,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
200 g voita
2 dl maitoa

-vaahdota munat ja sokeri
-sulata voi ja lisää siihen maito
-sekoita kuivat aineet
-lisää kuivat aineet ja maitovoiseos varovasti munasokeri vaahtoon
-levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia

kuorrutus
5 dl tomusokeria
0,5 dl vahvaa kahvia
1 dl kaakaojauhetta
75 g voita

-sulata voi kattilassa, lisää muut aineet (tomusokeri kannattaa lisätä siivilän läpi, ettei tule kokkareita)
-sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä kuumana jäähtyneen pohjan päälle
****************************
Tälle päivälle on vielä ohjelmassa pyykkivuoren taltuttamista ja ulkona syömistä. 
Sinne ravintolaan suunnataan ihan heti pian kohta. 
Ensinnä vain suihkuun ja sitten ripeästi menoksi. 
Eihän tässä olekaan enää kuin puoli tuntia lähtöön. Nyt tuli kiire! 🙂
Suloista sunnuntaita 
toivotellen,
PS. Kiitsa ihanat kommenteistanne ed.postaukseen. Palaan niihin illemmalla 🙂

perjantai 24. tammikuun 2014

Fredagsmys

Moikkamoi!

Viikon tauon jälkeen jälleen perjiksen tunnelmia täältä meillä. Samantyyliset ruoat, sama kuvakulma ja saman väristä juomaa lasissa kuin aiemminkin. Yksi aiemmista fredagsmyysseistä eroava tekijä on, joka ei kuvien kautta välity. Mä oon ihan yksi kotona!!!! Lapset lähtivät molemmat tahoilleen yökylään ja mies on perjantaimenoissaan ja tulee vasta myöhemmin. En muista taas koska viimeksi on tälläinen tilaisuus tullut. Mutta kai tästä yksinolosta kuuluisi jotenkin nauttia. Ensin Voice of Finlandia, sitten saunaa ja sen jälkeen ajattelin tsekata AppleTV:n ja Netflixin elokuvavalikoiman. Ja valita jonkun ihanan romanttisen komedian, jota mies ei ikinä suostuisi katsomaan mun kanssani 🙂
Tänä iltana meillä tarjoillaan juustoja kera viikunoiden, mozzarellatomaattisalaattia, marinoituja oliiveja sekä tuollaisia mausteisia pikkuisia leipäsiä. Päivän falafel-annos painaa vielä vatsassa, joten mitään suureellista ei edes jaksaisi syödä. Noiden pikkuisten leipien resepti on ollut muistaakseni täällä joskus, mutta laitetaan se uudelleen, koska parissa vuodessa on tullut lukijoitakin lisää:
Ohuet pikkuiset leivät

1 tl kuivahiivaa
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
2 dl haaleaa vettä
3 rkl maitoa
3 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoa 
(mä käytin 2,5 dl spelttijauhoja ja 2,5 dl vehnäjauhoja)
Sekoita kuivahiiva ja muut kuivat aineet. Lämmitä maito, hunaja ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita kuiviin aineisiin puuhaarukalla. Lisää oliiviöljy ja vaivaa. Anna kohota vähintään 40 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa kevyesti Jaa taikina neljään osaan ja leikkaa jokainen vielä 4 palaan. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Päällystä kaksi peltiä leivinpaperilla. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kaulitse pitkiksi ”kieliksi”. Pane palat pellille. Alkuperäisessä ohjeessa (Anna Bergenström) päälle lisättiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, mutta mä voitelin leivät ensin oliiviöljyllä, ripottelin niille merisuolaa ja osaan leikkasin tuoretta rosmariiniä ja toiseen puolikkaaseen leivistä taas lisäsin myös tomaatteja. Paistoin uunissa noin 10 minuuttia. Tein muuten puolikkaan annoksen (8 leipää). Ylläoleva resepti vain puoliksi, niin tulee ihan sopiva määrä kahdelle ihmiselle noita leipäsiä.

****************************
Uunista tulon jälkeen ripottelin leiville vielä sormisuolaa. Mitkään suolarajoitukset eivät ole onneksi ole vielä koskettaneet minua. Huh, ehkä pitäisi 😉 
Viikonlopulle on tiedossa kaikkea kivaa ohjelmaa; ulkoilua, urheilua, 
Annelia ja Onnelia leffateatterissa, ravintolassa syömistä äidin ja veljen perheen kera 
(haaveilen sellaisesta täydellisen mureasta medium-paistetusta pippuripihvistä!), 
Putousta, luistelua jne. Mutta nyt haen tuon tarjottimen ruokineen ja linnottaudun telkkarin eteen.
 Ja yritän nauttia tästä yksinolosta ja hiljaisuudesta 🙂
Ihanaa viikonloppua murut  
PS. äiskälle saapui tänään sohvat, joten jossain välissä viikonloppuna yritän ehtiä tien toiselle puolelle kuvailemaan. Aivan nappiin meni sohvien hankinta; ne rimmaa täydellisesti huoneen väritykseen ja muotokielikin on ihan nappiin! 🙂

keskiviikko 15. tammikuun 2014

Lämpimät tomaattimozzarellahampurilaiset


Moiks,
päivä väliä bloggailusta ja tuntuu, että sitä on ihan vieraantunut koko blogimaailmasta 🙂 Pahoitteluni näistä viimeaikaisista ruokapostauksista; meillä kun ei tällä hetkellä tapahdu sisustuksen saralla mitään. Yksi pieni projekti on, mutta sekin odottaa sitä inspiratzionea, joka nyt on vähän kadoksissa. Vaikkakin inspiraatiota ja hyvää mieltä on riittänyt päivästä toiseen, kiitos tuon ihanan auringon ja talvisen kelin. 
Mun himo tomaattimozzasalaattiin ajoi siihen, että kyllästyin vähän koko salaattiin. Joten keksin tehdä tuon uunin kautta, pestolla höystettynä. Ja voin sanoa, että suli suussa yhtä sulavasti kuin tuo juusto uunissa. Itselleni riitti iltaruoaksi kaksi tomaattia ja yksi kevytmozzarella viipaloituna. Väleihin sivelin vähän vihreää pestoa. Uunissa grillivastuksen alla 225 asteessa sen verran, että juusto alkaa sulaa. Kylkeen kaksi siivua uunissa paahdettua ilmakuivattua kinkkua. Mulle ko. kinkku on tökkässyt vähän viime aikoina. Mutta paahdettuna menee hyvin alas. 
Eihän nuo nyt ihan kevyimmästä päästä ole nuokaan hampparit, mutta varmasti kevyempiä kuin ne ihan aidot perinteiset versiot. Joita tehdään tämän viikon perjantaimyysseissä 🙂 Mun pyhäkolminaisuus on tällä hetkellä hiukkasen epätasapainossa, kun liikunta on vähän jyrännyt liian dominoivaan osaan. Pitäis osata höllätä. Nyt on viiden päivän sisään tullut jo kolme sali kertaa ja yksi lenkki. Tänään pidän välipäivän, mutta huomenna taas jatketaan. Sulosointuja korville tiedossa, kun lumi narskuu lenkkarin alla…
Nyt kommenttien pariin, kiitos kaunis jälleen niistä 🙂
Ihanaista keskiviikkoiltaa murut!


keskiviikko 08. tammikuun 2014

Hyvää, helppoa ja terveellistä – alta aikayksikön!

Moikkamoi,

mä olen aika kärsimätön tietyissä asioissa. Esimerkiksi ruoanlaitossa silloin, kun on se suurista suurin nälkä. Eilen illalla töiden jälkeen vatsa kurni, kun kotiin pääsin, sillä iltapäivän välipala oli jäänyt välistä.  Lapset söivät serkuillaan (kiitos vaan taas sinne 🙂 ja mies söi edellisen päivän leftoverseja. Jääkaappi huusi tyhjyyttään ja kuivamuonavarastokin kaipasi täydennystä. Kikherneitä, tomaattimurskapurkki ja linssejä. Kikherneet olisivat kaivanneet liotusta, joten jäljelle jäi tomaattimurskapurkki ja linssejä. Niistä syntyi 15 minuutissa ainakin omaan makuuni hyvinkin maistuva ja synkeän illan piristävä lohturuoka. Lisäksi kuivatettua chiliä tuomaan potkua ja puolikas kiekollinen vuohenjuustoa tuomaan pehmeyttä. Vuohenjuustossa suosin tuota President Petits Chevres Doux juustoa ruoanlaitossa. Se on tavallaan tuorejuustotyyppistä, joten sillä saa keittoihinkin kivasti täyteläisen tunnun. Jos on tarkka rasvojen määrästä ja kaloreista niin keitto toimii ilman tuota vuohenjuustoakin.

Eilen illalla pimeällä en saanut kauniita kuvia, mutta eipä niitä täällä töissäkään saanut, kun kamera (ja ne kauniit vihreät yrtit) jäi kotiin. Joten näillä kännykuvilla mennään 🙂

                             
Linssikeitto
1 purkki tomaattimurskaa 
2 dl huuhdeltuja punaisia linssejä
(mä käytin GoGreenin)
1 sipuli
8 dl vettä
mustapippuria
suolaa
chiliä (kuivattuna tai tuoreena) maun mukaan
yrttejä

*palastele sipuli sekä chili (jos käytät tuoretta)ja kuullota ne tilkassa öljyä
*lisää tomaattimurska
* huuhtele linssit kylmässä vedessä
*lisää linssit kattilaan
*lisää vesi
*keitä kunnes linssit ovat kypsiä (noin 15 minuuttia)
*mausta suolalla, pippurilla, yrteillä
*lisää päälle nokare tuorevuohenjuustoa
******************************************


Tuosta tuli sen verran iso annos, että eilen söin sitä nälkäkuoleman partaalla kaksi lautallista (seurauksena loppuillan ähky!) ja tänään vielä lounaalle ja iltaruoaksikin sitä jäi. 
Eli karkeasti tuosta tulee 4 iiisoa annosta tai 6 normaalia. Vaikka tykkään kevyistä kasvisruoista, salaateista yms, niin en koko päivää yleensä pärjää pelkällä ”pupunruoalla”. Täytyy sanoa, että tämä keitto on kaikessa täyttävyydessään kyllä ihan ässä!

Keittoahan voi varioida vaikka millä; porkkanoilla, parsakaalilla, kookosmaidolla, maustetulla tomaattimurskalla… You name it! Ruoanlaitossa on mun mielestä parasta just se kokeileminen ja omien makuyhdistelmien löytäminen!

Ei sitten muuta tähän hätään kuin että heikunkeikun ja
kivaa pikkulauantaita vaan teille ihanat 🙂

perjantai 03. tammikuun 2014

Perjantain perinteiset!

 

Hellureissan!

Uuh, näihin minityöviikkoihin voisi tottua 🙂 Pari päivää töissä ja taas pidennetty viikonloppu. Huisia! Tuntuu, että kaikki muut vielä lomailivat. Ihana rauha ja hiljaisuus sai kyllä aikaan sen, että tuli työskenneltyä tuplatehokkaasti. Meillä loppui tilikausi vuodenvaihteessa ja sen tiimoilta on onneksi päivät täynnä. Tunnustan olevani numeronörtti. Rakastan tehdä myyntilistoja tuotteittain ja asiakkaittain (tai lähinnä ottaa niitä ulos järjestelmästä, koska enhän mä niitä tee), tuloslaskelman ja taseen analysointia sekä kaikkea sitä ihanaa tarkastelua, mitä vuodenvaihteeseen liittyy. Mutta yksi asia, josta en ihan hirmuisesti pidä on ne kaiken maailman pakolliset tilastot jos jonkinlaisiin instansseihin. Tänään niidenkään tekeminen ei kyllä tökkinyt yhtään 🙂
Tänä perjantaina meillä syötiin porovuohenjuustopizzoja. Ihan ältsin helppoja ja hyviä. Pizzataikinaa en jaksanut alkaa tekemään, joten tehtiin pizzat rieskoihin. Rieskan päälle levitetään tomaattipyreetä ja sitten kylmäsavustettua poroa siivu tai pari. Päälle murensin vuohenjuustoa ja paistoin 225 asteessa noin 10 minuuttia. Ja siten lopuksi rucolaa sekä loraus hunajaa. Niin hyvää! Parsakaalihimotukseni on noussut taas ihan uskomattomiin sfääreihin. Joten kylkeen tein salaattia. Paistoin pinaatinlehtiä tilkassa öljyä, mutta ihan vain hivenen. Lisäksi paistoin parsakaalia ja punasipulia öljyssä. Lisäsin myös tähän vähän hunajaa sekä omenaviinietikkaa. Päälle sormisuolaa maun mukaan.  
Ehkä huomasitte kuvista, että olin kattanut kolme lautasta. Kutsuttiin äitini naapurista iltapalalle. Varsinkin tälläisinä aikoina tämä meidän tiivis perheidylli pääsee kyllä oikeuksiinsa. Tukea ja turvaa kaikkiin suuntiin tasapuolisesti. Sunnuntaille sovittiin menevämme mummulaan vähän kantelemaan huonekaluja ja laittamaan kotia taas hiukkasen kotoisammaksi. Jahka sohvat saapuvat niin menen räpsimään kuvia blogipostausta varten. 
Mutta nyt kuulkaas otan läppärin kainaloon ja suuntaan 
miehen viereen sohvalle vastailemaan kommentteihinne! 
Unohdin ihan totaalisesti VOF:n, mutta eiköhän sen näe uusintanakin.
Tänään voisi katsoa boksilta sen keskiviikkona alkaneen uuden sarjan. Vaikka olenkin
vähän skeptinen kaikkia yliluonnollisia juttuja kohtaan telkkarisarjoissa 🙂
Ihanaa viikonloppua murut