HEIPPAHEI IHANAT!
Ja terkkuja kaupungista 🙂 Eilen iltapäivästä kurvailtiin mökille ja vietettiin ihanan rentouttava päivä ja ilta. Tuuli tuiversi pohjoisesta hiukka viileästi, mutta se ei haitannut. Mökin eteläpuolella kelpasi paistatella auringossa. Tein vähän työhommia (mukavia ja makoisia sellaisia ;), lueskeltiin, saunottiin ja syötiin. Kesän ekat grillihampparit maistuivat taivaalliselle; varsinkin tuon miesmahataudin viikolla sairastaneelle. Lapset uiskentelivat vaikka kuinka kauan ja vaikka kovin uumoilin, niin eipäs onneksi vilustuttaneet itseään. Auringon laskiessa taivaanrannan taa lähdimme ajelemaan kohti kaupunkia. Ei sitä tarvita kuin pikkuinen pyrähdys tuonne happy placeen ja taas jaksaa.
Muutenkin ollaan yritetty tehdä mökkeilystä mahdollisimman stressitöntä. Mökki ei ole työmaa. Monet kysyvätkin, että kuinka jaksatte; omakotitalo (pian) ja mökki. Kaksi paikkaa, jota pitää kunnossa. Elämä on valintoja ja tämä on yksi niistä 🙂 Mökillä ei ole ensimmäisenä vastassa leikattava nurmikko. Ei ole marjapuskia, joissa kykkiä ennen räkättirastaita. Ei ole niitä arkisia juttuja toisin kuin täällä kaupungissa. Toki mökilläkin tekemistä piisaa, mikäli haluaa niitä tehdä. Puusavottaa riittää vaikka muille jakaa ja terassi pitkospuineen kaipaisi öljyämistä. Mutta kun ottaa sen asenteen, että ne on kaikki omaan hyvään, niin hommista tulee mukavia. Suu irveessä klapikoneen äärellä ei ole kivaa. Senpä takia meillä hurtti huumori lentää ja nauru raikaa, kun teemme askareita. 
Ruoan suhteenkin mökkeily on aika stressitöntä. Ruokaa tehdään varsin lyhyen kaavan mukaan (niin kuin kyllä kotonakin). Jos ei jaksa tehdä edes sitäkään, niin aina mökin pakkasesta löytyy grillimakkarapaketti 🙂 Kaupungissa tulee oltua ylitarkka siitä, että lapset vaihtavat ruokalistan kertovan paidan samantien puhtaaseen, mutta sekään ei ole mökillä mikään pakko. Itsekin haahuilen siellä niissä samoissa kauhtuneissa vaatteissa. Joissa saattaa löytyä rinnukselta ketsuppitahra. Hiuksetkin saavat saunan jälkeen kuivua niille sijoilleen ja meikkipussia ei juuri mökillä avata. Paitsi, jos tulee vieraita. Mun mielestä mökkeilyn perusidea on, että siitä ei oteta stressiä. Että se on paikka, jossa ne pakolliset puhteetkin sujuvat omalla painollaan ja jossa ei äksyillä väsymystä. Onko sielläkin omaksuttu sama stressitömän mökkeilyn ihanuus? ♥
Jos joku pikkuisen mökkeilyssä ihistää on se, että sinne ei pääse tarpeeksi usein 😀 Pari viikonloppua tässä on täynnä ohjelmaa, mutta sitten kyllä on jo kokonaisen mökkiviikonlopun aika. Ja voipi olla, että kun lasten kesälomat alkavat, niin muutamme hetkeksi taas saareen. Aika näyttää. Vissiin pitäisi pakatakin jossain välissä muuttokuormaa. Nyt lapset kohti Särkänniemeä ja itse lenkille. Miehen tullessa golfkisoista suuntaamme pitkästä aikaa kaksin syömään. Katsotaan, josko sitä illalla Särkänniemen sulkeutumisen jälkeen kurvailtaisiin mökille yöksi…
LEPPOISAA LAUANTAITA,
HEI HUOMENTA IHANAT!
Mökille saareen olen selkä väärälläni vienyt kirjoja, mutta eräänä kalsean kylmänä perjantaina mukanani oli kevyt kantamus, joka ajaa saman aseman. Letto Frontlight -lukulaite on erittäin kevyt, olematta kuitenkaan liian heppoisen oloinen. Sen mukana tuli kaksi e-kirjaa ja lisäksi ostin kaksi e-kirjaa lisää. E-kirjoja voi ostaa joko Letto -lukulaitteella tai sitten Adlibriksen kotisivuilta. Ne latautuvat henkilökohtaiseen digitaaliseen kirjastoosi ja ovat sieltä luettavissa. Paikasta tai ajasta riippumatta.
Niin, Letto -lukulaitteen näyttö mahdollistaa sen käytön sisätilojen lisäksi myös ulkona. Näyttö on selkeä ja itsevalaiseva, eikä heijasta – tämän vuoksi lukuelämys on luonnollinen ja miellyttävä silmille. Sen yhden e-kirjan, jonka aikoinaan luin, luin puhelimestani. Jotenkin se ei ollut miellyttävä lukukokemus. Puhelin painoi paljon ja sängyssä puhelinta on vaikea kannatella pään päällä kädet suorassa (kyllä, lukutapansa kullakin). Letto Frontlight on niin ultimaattisen kevyt, että edes kädet ei väsy tuossa hieman ehkä hassussakin lukuasennossani.
Ehkä eniten sen takia, että mulla on elämässä niin paljon, mistä olla kiitollinen. On asioita ja tärkeitä ihmisiä, joista on joutunut luopumaan liian aikaisin, mutta silti koen, että olen ihan super onnekas. Onnekas, että mulla on nuo kaksi kullannuppua ja tuo isoin rakkauspakkaus. Sekä tuo karvainen kaveri. On sukulaisia ja ystäviä. Ylipäätään elämä, jota en vaihtaisi pois. Saan herätä uuteen aamuun ja ottaa jokaisen päivän innolla vastaan. Sellaisella asenteella, ettei tarvitse sitten kiikkustuolissa vanhana haikailla.
Liian usein sitä haikaillaan jonkin sellaisen perään mitä ei ole. Ajatellaan, että jos se puuttuva palanen olisi olemassa, niin elämässä olisi kaikki hyvin. Tänään jälleen olen tullut tulokseen, että ei siihen elämän ihanuuteen paljoa tarvita. Elämänsä voi kuluttaa haikailuun tai sitten voi elää unelmiansa. Elää elämänsä niin, että osaa nauttia sen ihanuudesta. Siihen riittää se, että saa yllättäen aamupalan. Että aamupalapöydässä toiset ovat laittaneet parastaan. Hepulit heti aamusta sen takia, että toinen pienemmistä yritti tarjota maustamattoman jugurtin sijaan ranskankermaa cashewpähkinöillä ja gojimarjoilla. Hetken aikaa kikatin asialle yksinäni ja mietin, että viitsinkö sanoa asiasta. 
Mutta vaikka ranskankermaa rakastankin, niin oli pakko huomauttaa asiasta. Siinä vaiheessa sain kuulla, että jopa tuo mies oli mukana tässä ranskankerma-gatessa…pitäisköhän päästää toinen useammin keittiöön? 😀 Elämän ihanuuteen riittää se, että toisen äitienpäiväkortin ikäkohtaan oli jälkikäteen kirjoitettu todellisen iän sijaan 28 vuotta. Ja että äiti on maailman kaunein. Sen lisäksi, että äiti tekee maailman parhainta ruokaa. Elämän kultakimpaleita olivat tänään nuo pikkuiset, jotka yöpuvut päällä menivät puhaltelemaan mökin pihaan saippuakuplia. Kikatuksen kera. Koen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut elämääni näin paljon.
