keskiviikko 14. helmikuun 2018

Ystävyydestä & rakkaudesta

57

IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

te rakkaat lukijat siellä ruutujen toisella puolella! Mä en tunne suurinta osaa teistä, mutta saanhan silti kutsua teitä rakkaiksi lukijoiksi, sillä sellaisia te olette? Halusitte tai ette 😉 Tulin näin ystävänpäivänä kertomaan teille ystävyydestä sekä hieman rakkaudesta. Itselleni ystävänpäivä merkitsee suurta oikeutta olla siinä onnellisessa asemassa, että minulla on vuosien varrella kertynyt monia ihania ystäviä. Myös tuttuja ja kavereita, joita myös tulee näin ystävänpäivänä muistettua. Tämä päivä merkitsee osaltaan myös rakkauden päivää. Vaikka sitä joka päivä tulee oltua kiitollinen siitä, että on löytänyt rinnalleen elämänsä ihmisen, tulee sitä vielä jotenkin muisteltua näin ystävänpäivänä vielä enemmän. Rakastettua vielä enemmän, jos mahdollista.ID

Sillä menimme aikoinaan kihloihin ystävänpäivänä. Luvattiin jo kihlasormusten myötä rakastaa loppuelämämme ja niin me ollaan kyllä tehtykin. Eikä loppua onneksi näy. Happily ever after, forever yours ja till death do us part kuulostavat joidenkin korviin yltiöoptimistisilta ja siirappisilta jenkkifraaseilta. Meille ne kätkee kuitenkin sisäänsä sen, mikä rakkaudessa on tärkeintä. Luottamus tulevaisuuteen ja yhteinen intressi pitää suhteesta huolta. Ylämäessä ja alamäessä. Sillain, että kun toinen kompastuu, niin toinen odottaa ja auttaa pääsemään ylös. Sillain, että kun toinen kikattaa kyyneleet poskilla toinen jatkaa läppää, ettei toinen vain lopettaisi itkemistä ilosta.

Vaikka tuo rakas aviomies on se kaikista parhain ystäväni, niin silti mulla on myös ystäviä, jotka ovat kulkeneet mukanani pitkän aikaa. Olleet mukana silloin, kun on tuntunut että elämä hajoaa. Mutta mikä tärkeintä, olleet läsnä ilon hetkinä. Helposti sitä vuodattaisi ystäville niitä elämän nurjapuolia, mutta itse pyrin ottamaan ystävät mukaan myös elämän iloihin. Sillä mikään ei ole kivempaa kuin jaettu ilo.

♥ A real friend is one who walks in when the rest of the world walks out.♥

♥ Walking with a friend in the dark is better than walking alone in the light.♥

♥ Don’t walk behind me; I may not lead. Don’t walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend.♥

♥ There are some people in life that make you laugh a little louder, smile a little bigger, and live just a little bit better.♥

♥ Good friends help you find important things when you have lost them. Your smile, you hope, and your courage.♥

♥ There are some people who could hear you speak a thousand words, and still not understand you.
And there are others who will understand — without you even speaking a word.♥

Itse olen ystävänä ollut viime vuosina hävettävän laiska pitämään yhteyttä. Mutta kuten kerroin, niin viime aikoina tähän on tullut muutos; ystävien tapaaminen kuin on vain siitä omasta viitseliäisyydestä kiinni. Eikä se katso välimatkoja; viime lokakuussa treffasin toisella puolella maapalloa ystävän, jonka kanssa nähdään harvoin. Mutta silloin kun nähdään niin todetaan, että asiat eivät ole muuttuneet yhtään. Juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Oikeastaan näin käy kaikkien ystävien kanssa. Ystävien kanssa on helppo puhua ja hiljaisuuskaan ei ole pahasta. Sehän ystävyydessä on parasta.

Nyt kotiin pusuttelemaan ja rutistelemaan niitä pikkuisia ystäviäni, jotka ovat muuten niin ihanassa iässä, että melkein itkettää. Kasvavat aivan liian nopeaa. Illalla saan onneksi sen bestiksenikin reissusta kotiin. Aikas kiva ystävänpäivä ♥

YSTÄVÄLLISIN  TERKUIN,

PS. hei jos vain suinkin ehditte ja viitsitte, niin olisi kiva jos vaikka kertoisitte kommenttiboksin puolella, kauanko me ollaan oltu ystäviä? Koska aloit lukemaan blogiani? 🙂


maanantai 12. helmikuun 2018

Ravintoasiaa; olenko mä ihan ulapalla?

13

MOIMOI MAANANTAI!

Saako lähteä heti näin viikon alusta hieman skeptisesti ja pohdiskellen liikkeelle? Piti kirjoittelemani teille kuvissa näkyvien herkullisten minttukookos-verigreippien reseptiä ja alkuviikon turinoita, mutta aamusta kampaajan pöydän äärellä istuessani eksyi käteeni lehti nimeltä Vegaanikeittiö. Hyvä lehti täynnä iiiiihania reseptejä. Mutta yhdellä aukeamalla törmäsin väitteisiin, joita aloin pohtimaan kampaajakäynnin jälkeen. Jälleen kerran aloin ylipäätään pohtimaan, että mikä näissä ravintosuosituksissa oikein mättää. Välillä sanottiin, että kananmunat on ehdoton ei. Sitten sanottiin, että kananmunia saa syödä kuin viimeistä päivää. Ne ovat katsokaas alkuruokaa. Kuulemma.

Kuka kertoo sen, että kaikkien ravintoaineiden käyttäminen on ok, kunhan sen tekee kohtuudella. Vai kuvittelenko omassa päässäni sen, että kaikkea saisi nauttia kohtuudella omaan terveydentilaansa nähden. Jos on korkea kolestroli, niin tottakai silloin pitää huolehtia siitä, ettei kolestrolia lisääviä ruoka-aineita syö mielin määrin ja sitä rataa.

Näistä lehdessä olleista väitteistä en muista kuin kolme ja saa korjata mikäli ne muistan väärin, mutta jotenkin näin ne menivät:

Kananmunien syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi.

Punaisen lihan syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi.

Maitotuotteiden käyttäminen aiheuttaa syöpää.

Mihin on joutanut se järjen ääni, joka kertoo, että kun lautasen täyttää lautasmallin mukaan terveellisellä kotiruoalla, niin sillä jo selviää hyvin pitkälle? Jos kananmunien ja punaisen lihan syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi, niin miksei kananmuna- ja jauhelihapakettiin tule varoitusta asiasta? Jos maitotuotteiden käyttäminen aiheuttaa syöpää, niin miksi maitotuotteiden pakkauksissa ei ole tästä mainintaa? Eli ketä uskoa alati vaihtuvien ravintosuositusten mukaan? 🙂 Meidän iskä väitti, että hänellä iski 1 tyypin diabetes siinä vaiheessa, kun muutti maalta kaupunkiin opiskelemaan ja vaihtoi lehmän maidon jalostettuihin maitoihin. Tiedä häntä, kuinka oikeassa on, mutta joku järjen ääni itsellänikin sanoo, että liiaksi prosessoitu ja lisäainepitoinen ruoka ei ole hyväksi. Mutta edelleen jaksan ihmetellä esimerkiksi tuota kananmunaa. Varsinkin jos kyseessä on luomukananmunat, niin tappaako niiden syöminen yhtälailla kuin tupakointi, sillä eihän niihin kananmuniin nyt ole lisätty mitään eikä niitä ole määräänsä enempää kanaemo voinut prosessoida (eli hautoa)?

Itse syön kananmunia (välillä varmasti liikakin), punaista lihaa (nykyään kohtuudella) ja maitotuotteita (aina rahkasta luomu punaiseen maitoon), pyrin välttelemään sokeria ja alkoholia. Vatsani kestää viljoja, joten syön leipää vaikka se aina välillä vatsaani turvottaakin. Veriarvoni ovat hyvät, joten pääasiassa syön sen mukaan, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Tähän ikään mennessä, kun on tullut havainnoitua omaa kroppaa, olotilaa ja niiden suhdetta syötyihin ruokiin, tietää mikä toimii ja mikä ei toimi. Eilen illalla ystiksien kanssa vedetiin navat täyteen gluteenitonta, maidotonta ja sokeritonta herkkua. Suolaista ja makeaa vohvelia ja olo oli euforinen. Tänään huiskautin uuniverigreippeihin vähän inkkarisokeria eikä sekään pöllömmältä maistunut. Iltaruoaksi on luvassa suussasulavaa lasagnea. Kohtuudella sitäkin.

Samalla tavalla kuin alati vaihtuvat ravintosuositukset, olen oppinut kyseenalaistamaan myös jotkut ruoka-aineet, joita terveelliseksi väitetään. Viime viikolla luin lehdestä, että erään painoa tiputtavan naisen paino ei tippunut, koska hän söi liikaa avokadoa ja pähkinöitä. Lehdissähän rummutetaan sitä, että avokado ja pähkinät ovat terveellisiä. Mutta kuka kertoo sen, että tämäkin pitää paikkansa vain kohtuudella syötynä. Hyviä rasvojahan niistä saa, sitä en kiellä. Itse havahduin asiaan lauantaiaamuna miehen kanssa aamupalapöydässä, kun aloin miettimään tuon ”terveyspannukakkuni” terveellisyyttä 😀 Tuolla kertaa en ollut käyttänyt siihen kookos- tai kaurajauhoa vaan pelkkää mantelijauhoa. Joka ei siis ollut sitä vähärasvaista (jota muuten on kuulemma saatavilla). Jos olisin painonpudottaja, niin tuo pannukakkuni ei olisi ollut kovin terveellinen, sillä rasvaa ja kaloreita siitä kyllä saa yllinkyllin.

Samoin tänään kampaaja-Kristan kanssa sivuttiin aihetta raakakakut. Moni mieltää ne terveellisiksi ja ns. laihdutusherkuiksi. Mutta eihän ne tosiasiassa ole mitään laihdutusherkkuja, jos niitä liikaa syö. Niidenkin osalta oma intressini perustuu siihen, että tiedän raakakakkupalan olevan itselleni parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi sen laskiaispullan. Nimittäin lauantaina söin laskiaispullan ja se ei mulle sopinut. Ei sitten yhtään. Kroppa on irtautunut valkoisesta sokerista. Pullan syömisen jälkeen tuli energiapiikki, jonka jälkeinen olotila oli kammoksuttava. Vajaan parin tunnin päikkäreitten jälkeenkin olo oli vielä pöhnäinen. Ja jälleen eilen eli sunnuntaina niveliä särki. En ole ennen kuullutkaan, että sokeri voisi vaikuttaa nivelkipuihin, mutta itselläni se on nyt aiheuttanut parina kertana nivelkipuja. 

Summa summarum, olenko mä ihan hakoteillä, jos sanon lapsille, että vaikka lehtien otsikot huutaa mitä huutaa, ovat keitetyt kananmunat ok syödä silloin tällöin? Että kyllä se kotiruokien kunkku eli jauhelihakastike on myös sallittua? Että juokaa vaan maitoa, jotta luusto pysyy kuosissa? Miten himskatissa sitä taas osaa hoitaa tämän roolin nimeltä äitiys niin, että noista lapsista kasvaa terveitä aikuisia monipuolisen ravinnon avulla? Näillä mietteillä kohti uutta ihanaa helmikuista viikkoa ♥

MAANANTAITERKUIN,


lauantai 03. helmikuun 2018

Ikävä mökille!

18

HEIPPAHEI!

Mä olen tässä jo tovin odottanut, että koska se jokavuotinen ikävä mökille iskee. Toissa yönä näin unta mökistä. Kesäilloista saaresta ja eilen aamulla oli pakko selata puhelimen mökkikuvakansiota läpi. Vaikka olen erittäin hyvä elämään hetkessä, niin silti ajatus karkaa välillä tuleviin kesäiltoihin. Joista povaan erittäin lämpimiä ja leppoisia 🙂 Jotkut teistä muistavatkin meidän murikkatestit viime keväältä. Ne huhtikuun lopun / toukokuun alun tuskaiset ajelumatkat mökille tai ei niinkään tuskaiset ajelumatkat vaan sen tuskan venesatamaan päästessämme; järvi ei sulanut ei sitten mitenkään. Mutta niinhän se on, että kun jotain oikein kovin odottaa ja kun odotus palkitaan, niin se on sen väärti. 

Miehen kanssa usein mietimme, että jos mökille pääsisimme ympäri vuoden, niin tuntuisiko se samalta. Näin kun laitamme mökin lokakuussa talviteloille ja aloittelemme kauden huhtikuulla (kyllä, tänä vuonna ne jäät saavat luvan sulaa huhtikuussa), niin on jotain mitä odottaa. Mökkeilyä ei pidä itsestäänselvyytenä, osin sen takia että ollaan luonnon armoilla. Osin sen takia, että ollaan tässä vuosien mittaan ymmärretty millainen kultakimpale me löydettiin. Ja miten kohtalolla oli näppinsä pelissä. Kesäkuussa viitisen vuotta sitten ensimmäisen mökkiviikonlopun jäljiltä kirjoitin näin:

”Monta viikonlopun varrella esiintullutta asiaa on saanut suun auki ja hiljentymään hetkeksi. Yrittäen ymmärtää sitä, että millainen onni on ollut matkassa ja miten meidät, jotka aina vannoivat, että saarimökkiä ei osteta, tämä ensimmäinen ja ainoa saarimökki sai aivan haltioihinsa.  Miettimään, että jollain suuremmalla taitaa olla tässä näppinsä mukana ♥  Ikinä en kuvitellut omistavani mökkiä, johon on 80-luvun puolivälissä mennyt ihka ensimmäinen labraerä isäni v.1985 perustaman maalitehtaan kuultavan puunsuojan sävyä, jonka mökin omistajapariskunnan rouvan äiti oli käynyt isäni maalitehtaassa yhdessä isäni ja silloisen pääkemistin kanssa kehittelemässä. Rakkaudesta lappiin ja kelomökkeihin. Kelon sävyä, josta myöhemmin tuli hitti. Mutta jonka ensimmäiset versiot siveltiin tuohon mökkimme alkuperäisosan ulkoseiniin.

Istuimme myyjäpariskunnan rouvan kanssa tuossa saunan terassilla valkoisilla tuoleilla ja hän kertoi tarinaa, kun äitinsä oli tullut sydän pakahtuen kotiin 1980-luvun puolivälissä ja kertonut saaneensa palvelua, jota ei ikinä osannut odottaa. Ja kera puunsuojan, joka pääsi veneen kyydissä saareen. Rouva mainitsi paikkakunnan, jossa tuo maalitehdas silloin oli ja sitten palaset loksahtivat kohdilleen… Pieni ihminen kyllä hiljentyy kohtalon edessä.”

Tuo yhtymäkohta historiaan merkitsee tänä päivänä vielä enemmän kuin tuolloin. Nyt meillä on palanen iskää ja iskän työhistoriaa mökin myötä mukana. Onko siinä se syy, minkä takia emme ole saaneet aikaiseksi käsitellä tuota päämökin vanhaa osaa uudelleen? Tiedä häntä, mutta aika hyvin tuo vanha kuultava puunsuoja on mökin ulkoseinässä kestänyt.

Eniten mökiltä kaipaan mökkisänkyä ja saunaa. Sitä hiljaisuutta. Niitä aamuja, kun hipsii aamupissalle ulkohuussiin, jättää oven auki ja yrittää laskea kuinka monen eri linnun äänen kuulee. Sitä olotilaa, kun ollaan ainoana saaressa. Hiljaisuutta. Ohi lipuvien veneiden bongailua. Rauhaa. Nämä pari päivää olen miettynyt kesän tulevia projekteja mökillä. Ei mitään suurta, mutta vähän sisustukseen liittyvää. Keittiötä voisi vähän freesata, samoin ruokailutilaa. Haaveissa on niin iso ruokapöytä ruokatilaan, että kylmillä keleillä mahdutaan siihen isolla porukalla syömään. Niinä päivinä, kun kesähuoneen lämppärit eivät jaksa lämmittää tarpeeksi.

Rakastan meidän mökkiä sen takia, että se on just meidän näköinen. Ei liian fiini, vaan kodikas. Sillain, että puitteet kertovat, että mökillä ollaan. Vaikkakin meillä sieltä aika paljon löytyykin mukavuuksia, niin silti olo ja elo on kovin mökkimäistä. Sellaista, johon höperöityy ♥

Ihanaa, että talvi olet täällä, mutta kerro sille kesälle että sekin on kovin tervetullut! Nyt (ilta)päiväsaunaan ja sitten kommenttien pariin. Toivotaan, että tämä koko päivän vallinnut syvähorkka ei kieli lähestyvästä flunssasta vaan siitä, että vanha talo hengittää hyvin kovilla pakkasilla ;D Mites muut kesämökkiläiset, joko on kova kaipuu mökille?

LEPPOISAA LAUANTAITA,


sunnuntai 28. tammikuun 2018

Turvallisesti kotona & arvonta

57

HEIPPAHEI IHANAT!

Elettiin viime vuoden elokuun puolen välin aikoja. Ihanaa elokuun iltaa, jolloin lapset olivat menneet sänkyyn ajoissa ja itselläni oli hetki laatuaikaa omassa seurassani ennen nukkumaanmenoa. Iltaa, jolloin yleensä olisin nauttinut tuosta turvallisesta pimeästä, joka oli laskeutunut valoisien kesäöiden jälkeen. Tuoden tullessaan tuulahduksen tulevasta. Pimeistä syysilloista, jolloin fiilistellään oman kodin turvassa sateen ropistessa ikkunaan. Sujahdin puhtaisiin lakanoihin kirjan kanssa ja nostin koiran jalkopäähän jalkoja lämmittämään. Pian uni vei voiton ja nukahdin. Havahduin kuitenkin kevyestä unestani siihen, että kuulin kolahduksen. Tuulikin oli alkanut ulvomaan vanhan talon nurkissa myrskyn edellä. Kuulin toisen kolahduksen. Olin aivan varma, että ulko-ovemme oli käynyt. Kaupallisen yhteistyön myötä Verisuren kanssa Verisuren sanansaattajana pääsen tämän talven ja kevään aikana kertomaan teille kodin turvallisuudesta ja siitä, kuinka tärkeää se meille on. Kuinka meillä on turvattu se, mikä suojaa niitä kaikista tärkeimpiä eli ihmisiä ja koskemattomuutta. Kuinka olemme turvanneet kotimme.

En uskaltanut nousta sängystä katsomaan, oliko ulko-ovi oikeasti käynyt. Mieleni teki laittaa työreissussa olevalle miehelle viestiä, mutta tiesin sisimmässäni säikkyväni ihan turhaan. Toisaalta taas mietin, että koskaan ei voi olla liian varovainen mitä tulee sen kalleimman eli oman perheen ja kodin turvallisuuteen. Olimme jo jonkin aikaa miettineet hälytysjärjestelmän hankkimista, sillä muutamalla ystäväperheellämme sellainen oli. Tuona yönä täytin netissä Verisuren kyselyn, jossa ruksasin kohdan ”Olen kiinnostunut maksuttomasta kodin turvallisuuskartoituksesesta.”.

Siinä missä aiemmassa yhdessä tasossa olevassa kodissamme tila tuntui olevan paremmin hallussa, tuntui nyt hieman pelottavalta hallita kolmea kerrosta. En ollut vielä nukahtanut uudelleen, kun kuulin ääniä jälleen. Tällä kertaa se oli esikoinen, joka oli herännyt tuulen huminaan. Kapusi viereeni nukkumaan ja juuri kun olimme nukahtaneet, kuulin jälleen ääniä. Se tunne, kun herää kesken uniensa johonkin ääneen, on jotenkin lamauttava. Hyvä, kun uskaltaa edes hengittää. Liikkumisesta puhumattakaan. Tälläkään kertaa se ei onneksi ollut se Kasper, Jesper tai Joonatan vaan pikkuisempi, joka rymysi myös omasta huoneestaan peiton ja tyynyn kanssa kohti meidän sänkyä.

”Äiti, mua pelottaa.” sanoi esikoinen. Siinä sitten koitin sanoa, että ei mitään hätää. Näyttää esimerkkiä, että urheita ollaan, sillä kuka sitä nyt omassa kodissaan pelkäisi. Yön pimeydessä ajatus alkoi laukkaamaan vielä lisää ja olin varma, että kadullamme postilaatikoissa näkyvät Verisuren tarrat eivät olleet turhaan niissä. Olinkin kuullut, että aikoinaan rakkaalla kotikadullamme oli murtauduttu pariin kolmeen taloon. Jotain liigahommia, kuulemma. Mutta ei ne silloin tule, kun olette kotona. Tuo oli lause, johon turvauduin. Lopulta heräsin muutaman hassun tunnin nukuttuani työpäivään kaikkea muuta kuin levänneenä. Onneksi Verisuresta oltiin yhteydessä heti tuona päivänä ja sovimme ajan kodinturvakartoitukseen reilun viikon päähän, kun mieskin olisi kotona.

Tuosta parin päivän päästä koitti työpäivän jälkeinen kaunis elokuinen ilta. Kiertelin kahvikuppi kädessä juuri remontoidussa lapsuudenkodissani, jota meillä on onni kodiksemme kutsua. Mietin, että tämä on kultaakin kalliimpi paikka. Hieman hihittelin tuolle säikähtämiskohtaukselleni taannoin. Kuka tänne nyt tulisi, meidän kotiimme. Eihän täällä ole edes mitään varastettavaa. Siinä samassa havahduin ajatuksistani, kun lapset ryntäsivät ovesta sisään kertoen, että heidän ystävänsä mummin kotiin oli yöllä murtauduttu. Siihen taloon, jossa olin oman lapsuudenystäväni kanssa monet kerrat leikkinyt. Tuo lapsuudenystäväni äiti oli herännyt yöllä ääniin kahden naamioituneen miehen tunkeutuessa hänen kotiinsa. Ihan kivenheiton päässä meistä. Tämä oli viimeinen niitti. Aikaistin kodinturvakartoitusta.

Reilun viikon päästä meillä oli Verisuren tarrat ikkunoissa, hälytysjärjestelmä asennettuna lisämausteineen. Kotimme on suojattu tällä hetkellä niin rosvoilta kuin palon ja vesivahingonkin varalta. Keskikerroksen aulan oven yläpuolella meillä on se turvallisuuden ääni, puheyksikkö jonka kautta hälytyskeskuspäivystäjä voi puhua kanssamme ja antaa ohjeita esimerkiksi siinä tapauksessa, mikäli jokin palohälyttimistä havaitsisi savua. Keittiön viemärissä meillä on laite, jonka anturi alkaa välittömästi hälyttämään vesivuodosta. Meiltä löytyy myös älypistorasia, jonka saa ajastettua päälle Verisure-sovelluksen avulla. Reissussa ollessa se voi toimia hienosti valaisimessa, mutta ihan se toimii myös aamukahvin keittoapulaisena ja tv:n taustavalon päälle kytkemisessäkin.

Ulko-oven vieressä on käyttönäppäimistö, jonka avulla voimme esimerkiksi laittaa hälytykset päälle kotoota pois lähtiessämme. Tai hälytykset yötä varten silloin, kun olemme kaikki kotona. Tuossa yksikössä on myös SOS-painikkeet hätätilanteita varten. Jos joku tuntematon ja uhkaava henkilö on ovella, niin voi hälyyttää apua. Olemme myös ohjeistaneet lapset siihen, että jos äidille tai isälle tapahtuu kotona jotain eivätkä muista ambulanssin numeroa, niin saavat heti yhteyden Verisuren ammattitaitoiseen päivystäjään SOS-painikkeen avulla. Kodinturvasta lapsiperheessä löytyy muuten loistava kirjoitus Verisuren blogissa, joka kannattaa käydä lukemassa. Kamerat valvovat liikettä ja ovi- ja ikkunavahdit niiden avaamista. Hälytysjärjestelmä on ennakoiva, sillä nuo ovi- ja ikkunavahdit reagoivat jo tärinäänkin. Täytyy todeta, että hälytysjärjestelmän asentamisen jälkeen minua ei ole pelottanut kertaakaan olla kotona. Joskus tytötkin joutuvat olemaan alkuillasta kaksin kotona. Aiemmin tämä ei olisi tullut kuuloonkaan. Nyt laittavat hälärit päälle ja tuntevat olonsa turvallisiksi. Niin kuin omassa kodissa kuuluukin tuntea.

Miehelläni on omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu tulla kotiin, kun siellä on käynyt kutsumattomia vieraita. Englannissa jääkiekkoa pelatessaan kohtasi kotona näyn, minkä kukin voi vain sielunsa silmin nähdä, kun kaksi huumeheppua ovat olleet etsimässä rahaksi vaihdettavaa omaisuutta. Samoilla linjoilla olemme sen suhteen, että materiaa saa melkein aina uutta. Mutta se tunne, että joku on loukannut yksityisyyttäsi…se tuntuu pahalta. Jo ihan ajatuksenkin tasolla. Ei ole kerta eikä kaksi, kun reissussa ollessamme olemme avanneet tuon kätevän Verisure-sovelluksen puhelimesta ja tarkistaneet, että muistettiinhan hälytykset laittaa päälle. Sovelluksesta kerron vielä tarkemmin tulevissa postauksissa, mutta sieltä pystyy katsomaan esimerkiksi sen, ovatko lapset saapuneet koulusta kotiin. Tärkeää tietoa sieltä saa myös huonekohtaisista lämpötiloista ja kosteusprosenteista.

LUKIJAKILPAILU

Mikä on sinulle tärkeää kodin turvallisuudessa?

Vastaamalla ylläolevaan kysymykseen, olet mukana Verisuren älypistorasiapaketin (sis. 2 älypistorasiaa, arvo 129 ) arvonnassa mukana.
Osallistumisaikaa on 4.2. asti ja arvonnan säännöt löydätte täältä.

Joku varmaan siellä miettii, että toimiikohan tämä varmasti 24/7? Kyllä se kuulkaa toimii. Kerran olemme itse testanneet päivystäjän ripeyttä; olimme lähdössä mökille ja laittaneet hälytykset päälle. Mies huomasi jotain, mitä piti jättää kotiin autosta. ”Heitän sen vain nopsaa eteiseen!” Huikkasin kyllä vielä autosta hänen peräänsä, että hälytykset on päällä, muista ottaa ne pois. Ennen kuin mies ehti takaisin autoon, puhelimeni soi. ”Onko siellä kaikki kunnossa, kun etuovelta tuli hälytys?” kysyi rauhoittava ja ystävällinen miesääni. Kerroin sitten, että kaikki on kunnossa, mutta mies vain siellä hätyytteli turhia. Tuosta tuli niin hyvä mieli ja turvallinen olo ♥

Jos kiinnostuit Verisuren hälytysjärjestelmästä, voit varata maksuttoman kodinturvakartoituksen täältä. Turvakartoituksessa Verisuren edustaja kartoittaa kotisi riskitekijöitä ja miten kodin turvallisuutta voi parantaa.

LEVOLLISIN SUNNUNTAITERKUIN,

 


keskiviikko 24. tammikuun 2018

Ristiriitaisia mielipiteitä säästämisestä

10

MOIMOI!

Nonni, siinä missä lupailin postausta arjen säästövinkeistä, aloinkin pohtimaan että vaikka säästäminen on hyvä asia, niin miten kävisi talouden, jos me kaikki säästäisimme. Kaikesta. Tiedän, että meillä menee tällä hetkellä taloudellisesti hyvin, kiitos molempien työllisyystilanteen ja pitkien työpäivien, joten säästää ei tarvitse niin että se olisi kieli vyön alla touhua. On varaa niihin pieniin luksustekoihin kuten kampaajaan tai matkustamiseen. Itsestäni olen vain huomannut, että mitä enemmän paiskii töitä ja mitä enemmän tienaa, niin sitä pihimmäksi tulen. Tiettyjen asioiden suhteen. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen jopa haaveillut sijoittavani tietyn summan palkasta johonkin. Mihin, se on vielä hakusessa. Ehkä rahastoihin. Minkä takia? Pahan päivän varalle ja matkustamiseen.

Mutta jos alan laittamaan osan tuloistani esimerkiksi rahastoihin, niin jostain tulisi sitten karsia tai säästää. Tehdä konkreettisia valintoja esimerkiksi ruokakaupassa ja suosia kauppojen omia brändejä. Mutta jos kaikki alkaisimme säästämään niistä pienistä elämän kultakimpaleista ja arjen luksuksesta, niin miten kävisi talouden? Ellen kävisi moikkaamassa kampaaja-Kristaa säännöllisesti, niin miten kävisi kampaamoyrittäjän, jos me kaikki alettaisiin säästämään kampaamopalveluista. Ellen ostaisi viikonlopun leikkokukkia tuolta Lamminpään ihastuttavimmasta kukkakaupasta ja kaikki muutkin lopettaisivat kukkien ostamisen, niin eipä tuo kauppa valitettavasti kauaa kannattaisi. Ellei kukaan meistä kävisi tuolla sisustusliikkeen taivaassa eli Moodfactoryssa, eikä kukaan liiemmin ostaisi sisustustuotteita, niin miten kävisi ihanan ystävän Jossun liiketoiminnan. Jos meistä kukaan ei kävisi koskaan ulkona syömässä, niin miten kävisi ravintolabusineksen? Ellei kukaan maalaisi ja freesaisi seinien myötä sisustustaan, niin eihän meillä olisi tuota pientä maalitehdastamme.

Kokeeko kukaan muu tätä säästämisen ristiriitaa näin? Vai onko tämä taas niitä ”älä ajattele Maria liikaa” -juttuja 😀 Säästämisen suhteen minusta on tullut vielä enemmän yrittäjähenkinen. Halu auttaa pienyrittäjiä on nostanut päätään tässä ihan tämän vuoden puolella. Ehkä osaltaan sen takia, että yhdessä isossa rautakaupassa käydessäni jäin tuijottamaan erään maalin 18 litran purkin hintaa; miten se voi olla liki sama kuin meidän tuotantokustannukset vastaavalle maalipurkille? Tuontitavaraa. Halvalla saa, mutta mitäs laatu? Tämän kaiken pohdinnan jälkeen minussa on ehkä herännyt myös se laatutietoisempi kuluttaja. Ei siihen mennytkään kuin 42-vuotta. Aloin myös miettimään omakohtaisesti sitä, että sehän on ihan selvä, että isot toimijat ostavat esimerkiksi tuotteita bulkkitavarana halvemmalla ja saavat täten myytyä tuotteensa edukkaammin. Mutta olisinko valmis maksamaan tuotteesta enemmän, jos tiedän, että tuotevalinnastani olisi jonkun toisen elanto kiinni? Ihan varmasti.

Osaltaan aloin miettimään asiaa tältä kantilta, kun eräänä aamuna töihin ajaessani huomasin saman kadun varrella olevan Palmuston tuotantotilojen olevan pimeinä. Vaikka joka ikinen viikko olin hamstrannut niitä maistuvia kikhernenuudeleita niska väärällä kotiin. Olin halunnut auttaa toisia, sillä tekivät arvokasta työtä. Tänään huomasin tiedon, että Palmusto on lopettanut liiketoimintansa. Syytä tähän en tiedä, mutta jos se on se, että eivät pysty kilpailemaan isoja toimijoita vastaan, niin käy surku. Voi olla, että liiketoiminta ei vain osoittautunut kannattavaksi.

Toki kultainen keskitie takaraivossa kolkuttaen tajuan, että jo pienillä teoilla saan hyvää aikaan. Ei mun tarvitse kerrasta kaikkia tuotteita pyrkiä ostamaan pienyrittäjiltä tai suosia ihan kaikessa kotimaisuutta. On vain olemassa tiettyjä, esimerkiksi ruokatarvikkeita, joista ei ole kotimaista korvaajaa vielä löytynyt. Sitten aloin miettimään, että jos en säästäisi ihan kaikesta, niin mistä voisin säästää ilman, että talous kärsii? Vaikeaa se on, sillä ekana mieleeni tuli lehdet. Miksi minun täytyy lukea joka torstai Me Naiset tai joka kuukausi Glorian Ruoka & Viini? No ihan sen takia, että kaipaan lukemisen tuomaa omaa aikaa ja rentoutta, mutta kyllähän noidenkin tilausten lopettaminen vaikuttaisi ihmisten työllisyyteen. Mä taidan ajatella asioita ihan liikaa muiden ihmisten työllisyyden kannalta ja aivan liian analyyttisesti. Huh, ken haluaa vaihtaa joskus aivoja kanssani edes päiväksi, niin käsi ylös 😀

Tällaisin (sekavin) aatoksin keskiviikkoiltaa kohden! Nyt lohta ja riisiä kohti ääntä.
Niistä kumpikaan ei valitettavasti ole suomalaista perää, mutta valmistajansa on 100%:sesti 🙂

KESKIVIIKKOTERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »