perjantai 04. toukokuun 2018

Arkipäiväistä sinulle – elämys toiselle

HEIPPA IHANAT!

Viime sunnuntaista lähtien ajatukseni ovat tämän tästä palanneet erääseen naishenkilöön, kenet tavattiin Tobyn kanssa lenkillä. Tuohon kovin kauniisti ja arvokkaasti ikääntyneeseen, mutta silminnähden jo hauraaseen vanhukseen. Katselimme koiran kanssa lenkkipolun varrella olevassa rutakossa hyppiviä vesikirppuja ja tapani mukaan höpötin ääneen. Näin kaukaa lähestyvän rouvan ja mielessäni ajattelin, että kuinka hienoa että toinen jaksaa vielä sauvakävellä, vaikka ikää oli varmasti reilusti yli 80-vuotta. Lähemmäksi tultuaan sain häneen katsekontaktin. Hymyilin ja hän hymyili takaisin. Jatkoin vesikirpuista ääneen höpöttämistä, kunnes tajusin, että tuo vanha rouva oli pysähtynyt taaksemme. Ei sanonut mitään, katsoi vain lammikon pinnassa väreileviä vesimuodostelmia.

”Kyllä luonto on sitten kaunis.” sanoin ääneen ja nousin ylös katsomaan vanhusta. Huomasin, että hänellä oli silmät kostuneet. Luulin sen johtuvan iän tuomasta kuivuudesta. ”Sitä minäkin tässä juuri jäin katsomaan.” hän sanoi ja katsoi tuota valkoista karvaista kaveriamme. Siitä aloimme sitten juttelemaan. Hänen koirarakkaudestaan ja siitä, kuinka haluaisi koiran, mutta ei niin korkealla iällä enää voinut ottaa. ”Asun kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja siinä on jo tekemistä, että jaksan itse kavuta raput.” rouva jatkoi. Hetken ajattelin, että koirahan voisi tuoda mukavaa vaihtelua elämään ja kyllähän sellainen jo raput kapuaisi itsekseen ylös. Kunnes tajusin, että ehkä rouva ei tosiaan jaksaisi viedä koiraa ulos tarpeilleen montaa kertaa päivässä, sillä raput olivat haasteelliset. ”Sitäpaitsi, ei minulla ole ketään tukiverkostoa kuka auttaisi koiran kanssa. Olen ihan yksin. Ja mitä sille koiralle sitten tapahtuisi, kun minä tästä jonain päivänä…” hän jätti lauseen kesken ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.

Tuossa vaiheessa huomasin itsekin pyyhkiväni silmäkulmaani. Juttelimme vielä hetken aikaa ja jopa Toby, jolla on aina kiire touhuttaa eteenpäin istui ihan hiljaa vieressäni ja kuunteli. Lopulta toivotin vanhukselle mukavaa sunnuntaita ja kevään jatkoa. Käännyin jatkamaan matkaa toiseen suuntaan. Kuulin selkäni takana hauraan äänen: ” Odota…piti vielä sanoa kiitos. Kiitos sinulle nuori nainen tästä ihanasta elämyksestä.” 

Siinä missä itselleni on ihan arkipäivää jutella tuntemattomillekin ihmisille, aloittaa keskustelu vaikka tavaratalon hississä tai lenkkipolulla, koki tuo kaunis ja hauras vanhus keskustelumme elämykseksi. Siinä missä itselläni on ympärilläni suuri joukko ihmisiä, keiden kanssa keskustella, ei tällä rouvalla ole välttämättä päiväkausiin juttuseuraa lainkaan. Se sai minut pohtimaan jälleen sitä, kuinka paljon meillä täällä Suomessa on yksinäisiä. Varsinkin yksinäisiä vanhuksia. Mitäs jos tänä viikonloppuna yritettäisiin jokainen antaa edes yksi elämys jollekin. Se voi olla vaikka vain hymy satunnaiselle vastaantulijalle. Muutama vaihdettu sana tai pään nyökkäys tervehtimisen merkiksi.

Tänään myöhään illalla saan reissussa rähjääntyneen jälleen kotiin. Huomenna suuntaamme aamusella mökkivenerantaan. Sen verran kuulimme paikalliselta ilmapumpun korjaajalta, että järven pitäisi olla auki. Sitä odotellessa 🙂 Jokohan se mökkikausi tästä nyt viimeinkin starttaisi?

PERJANTAITERKUIN,


tiistai 17. huhtikuun 2018

Treffataanko Mansen Blogikirppiksellä?

HEI VAAN!

Ja terkkuja täältä pienimuotoisen kevätsiivouksen parista; tämä kotitoimistopäivä on mennyt osin kaappeja siivotessa. Heh, mitenkään viime tinkaan en tuota hommaa jättänyt…Nimittäin vihdoin saatiin aikataulut niin natsaamaan, että pääsen tulevana sunnuntaina tuonne mainetta ja mammonaa niittäneeseen tapahtumaan, johon on jopa jonotetaan sisään. Nimittäin Mansen Blogikirppikselle! Oletko sinäkin tulossa? Ja jos olet, niin olisi kiva kuulla, millaista tavaraa minun kannattaisi ottaa myyntiin 🙂 Näin ensikertalaisena kun on hommat pikkuisen hakusessa. ID

Yhden kaapin siivoamisen jäljiltä löysin jo jonkin verran myytävää. Vielä on käymättä alakerran iso kaappi, johon muutossa tuli tungettua tavaraa, vaatteet (omat ja lasten) sekä ulkomaiset sisustuslehdet. Ulkomaisia sisustuslehtiä kun on vaikka muille jakaa. Olen tässä vain pähkäillyt, että menisiköhän sellaiset kaupaksi. Jos hinta olisi jotain 50 senttiä tai maksimissaan euron? Rakastan second hand -tuotteita, mutta viime kirppistelyistäni on armottoman kauan aikaa. Senpäs takia olen ajatellut hinnoitella mieluummin alakanttiin kuin yläkanttiin.

Kotiin en ajatellut enää tuotteita säilöä. Joten ne tuotteet, mitkä eivät mene kirpparilla kaupaksi päätynevät tänne blogiin järjestettävälle kirppikselle. Kuvissa vilahtelee osa myyntiin tulevista tuotteista. Parin tuotteen kanssa vielä hieman emmin, että raaskinko myydä, mutta se on sellainen juttu, että jos ei koskaan raaski, niin kaapit vaan täyttyvät 😀

Tuntuu, että vaikka rakastan ihmisiä ja uusien ihmisten tapaamista, niin silti mitä lähemmäs h-hetkeä mennään, niin alkaa vähän jänskättämään 🙂 Onneksi mulla on siellä monta ihanaa ystävää tukena, teidän ihanien lisäksi, jotka paikan päälle tulette. Myös mieheni nakitin portsarin hommiin ja ainakin toinen lapsista tulee myyntipöydän taakse avuksi.

Blogikirppis järjestetään tuttuun tapaan Tampereen Finlaysonin alueella. Ihan siinä Keskustorin kupeessa. Parkkipaikat ovat kadun varsilla sunnuntaina ilmaisia, mutta mikäli ne täyttyvät niin lähin parkkihalli on Plevnan parkkihalli. Rautatieasemalta kävelee joutuisasti kymmeneen minuuttiin samalla kun ihastelee tätä kaunista kotikaupunkiani. Hei, tuo Vooninki-sali muuten, missä kirppis järjestetään on meille supersupertärkeä; siellä juhlittiin häitämme 13 vuotta sitten. Ihanan industriaalia tunnelmaa siis luvassa jälleen!

Muistakaahan muuten ottaa käteistä mukaan. Itse yritän muistaa ottaa vaihtorahaa mukaan 🙂 Alla olevasta mainoksesta selviää tapahtuman osoite ja kaikki ne ihanat, keiden kanssa saan viikonloppua viettää 

Bo LKV myy kirppiksen yhteydessä vanhoja stailaustavaroitaan; siinä missä itse kannan tavaraa ulos voipi olla, että jotain tuon myös sisään. Niin paljon tykkään Bo LKV:n sisustusmausta! Ai niin, ja ekalle 150 tulijalle on jaossa Goodie Bag, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä ja kaiken lisäksi tilassa on iso Finlaysonin Pop up!  Niin paljon tuli itsellenikin uutta asiaa tämän postauksen myötä, että voipi olla, että jäi jotain tärkeää sanomatta. Sen takia pyydän teitä ystävällisesti ottamaan seurantaan Mansen Blogikirppiksen fb-sivut, joilta löytyy kaikki tarpeellinen info tilaisuudesta ja tapahtuman kulusta!

Nyt kellarin astiakaappia harventamaan, eiköhän sieltäkin jotain myytävää löydy 🙂 Toivottavasti treffataan sunnuntaita!

TIISTAITERKUIN,


lauantai 07. huhtikuun 2018

Lauantai-iltana Marian bistrossa

ILTAA IHANAT!

Leppoisaa lauantai-iltaa vietellään täällä kellarikerroksessa. Täällä missä Marian bistron juhlavalot luovat tunnelmaa ja kynttilän liekit lepattavat hiljaa. Kannustetaan Tapparaa voittoon ja nautitaan raukeasta lauantaista. Siitä ihanasta ja ehkä hiukan sumuisestakin olotilasta, minkä tunnin päikkärit saavat aikaan. Ruoan virkaa hoitaa tapaslautanen ja janon sammuttaa pieni tilkka punaviiniä.

Vaikka lauantai on kulunut leppoisissa merkeissä, ovat ajatukset kuitenkin tämän tästä harhailleet tänään myös tuonne toisen kotimaani suuntaan; aamulla heräsin uutisiin siitä, että ihan siellä lähellä missä asuin oli tapahtunut kamala onnettomuus, jossa oli aivan liian monta nuorta  jääkiekkolupausta menettänyt henkensä. Tuo uutinen on taas saanut ajattelemaan sitä tosiasiaa, että elämä saattaa muuttua silmänräpäyksessä… Kynttilän liekillä on siis tänään muukin tarkoitus kuin vain luoda tunnelmaa 

Mutta iloisempiin asioihin palatakseni. Tänään suunnatonta iloa on tuonut jälleen nuo pikkuiset. Joista pienempi halusi kirjastoon keittokirjoja lainaamaan. Siellä hyllyjen välissä jouduimme taipumaan sen tosiasian edessä, että kaikki kirjat joita ajatteli lainata löytyivät meiltä kotoa. Niitä tultiin sitten kotiin selailemaan. Luvattiin miehen kanssa käydä ostamassa leipomusainekset, kunhan kertoo, mitä päätyy tekemään.

Niin meillä paistettiin uunissa New York -tyylinen valkosuklaamustikkajuustokakku. Toinen oli kovin onnellinen lopputulemasta. Siinä leivonnan lomassa toki opeteltiin niitä elämän perusasioita, kuten kärsivällisyys. ”Äiti, mulle tulee pian kavereita kylään…voisiksää hoidella tämän loppuun?” No tottahan toki hoitelin!

Palataanhan huomenna kommentteihin vastaamisten kanssa sekä suussasulavan kakun merkeissä. Nyt menee peli niin jännäksi, ettei enää pysty näpyttelemään konetta 😉

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,

PS. EDIT: kakkuun palataan huomenna maanantaina tai viimeistään tiistaina. Tuli ”mutkia matkaan”. Insta storyssa lisää…

 

 


torstai 29. maaliskuun 2018

Pääsiäisterkkuja tunturista 🐰

HELLOU IHANAT!

Taidan toistaa itseäni, kun sanon, että Lapissa on ihmisen hyvä olla. Mahdottoman hyvä olla ♥ Maisema on erilainen kuin silloin vuodenvaihteessa ja päivä on tsiljoona kertaa valoisampi. Silti se pimeä Lappi on oma suosikkini. Siinä on sitä jotain lohduttavaa. Pääsiäislapissa on taas jotain sangen ihanaa ja iloista. 

Se on jännä juttu, että miksi se on juuri tämä Pyhä, missä treffataan tuttuja. Tänäänkin istuttiin terassilla yksien ystävien kanssa, joiden kohdalla aina Tampereella ollessamme mietitään, että pitäiskin nähdä. Pyytää kahville vaihtelemaan kuulumisia. Mutta ei, onneksi treffataan sen kerran pari vuodessa täällä Lapissa, kun kotona kaikkien elämät tuntuvat olevan niin kiireisiä. Lisäksi nähtiin kaupan kassajonossa yhtä ystävää ja kuultiin, että lisää tuttuja virtaa tunturiin huomenna.

Sen lisäksi, että yöllä saamme veljen perheen tänne. Tytsyillä on tiedossa kolme laskupäivää rämäpääserkkujensa kanssa. Itse tänään mäessä jälleen mietin, että onkohan tämä mun laji sittenkään 😀 Vaikka olen lasketellut kauan ja olen tykännyt siitä, niin nyt tuntuu, että en nauti enää vauhdista yhtään. Päinvastoin. Tuntuu, että nuo uudet sukset eivät sovi mulle, kun laskutyyli on jotenkin ihan omituinen. Tosissani olen alkanut harkitsemaan telemarkkia. Eikös siinä saa mennä vähän leppoisampaa vauhtia?

Tänään meillä kello soi jo anivarhain, sillä miehellä oli etätyöpäivä ja se alkoi skypepalaverin merkeissä. Loppuloma panostetaan kyllä pitkiin aamu-uniin. Jälleen kerran pitää pikkuisen nuhdella itseäni siitä, että univelkaa on päässyt kertymään. Ehkä se oli tuo kesäaika, mikä on sekoittanut unirytmin, mutta nyt on hyvä palauttaa se kohdilleen.ID

Nyt saunaan ja sillä aikaa lammas perunoineen uuniin. Luvassa myös Tapparan voittokulun seuraamista 😉 sekä lautapeliturnausta. Sen verran ajattelin pääsiäisloman aikana repäistä, että taidan pitää pari lomapäivää tästä rakkaasta blogityöstäni. Mikäli raaskin. Kuulumisia ja pääsiäistunnelmia tulee kuitenkin päiviteltyä tuonne Instagramiin (atmarias). Muistakaahan nauttia auringosta ja herkuista, pitkistä yöunista ja hetken hengähdystauosta!

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! 

 


lauantai 17. maaliskuun 2018

Tarina minusta. Tarina sinusta. Tämä on tarina meistä ♥

HEIPPAHEI IHANAT BLOGINI LUKIJAT!

Elettiin joulukuuta 2009, ruokatuntia. Hetken mielijohteesta Nokialla eräs nimeltä mainitsematon naisihminen, kahden lapsen äiti, päätti perustaa blogin. Rekisteröityi blogspottiin ja lainasi kuvan netistä. Kirjoitti tekstin ”Tässä on mun haave.” Kuvassa näkyi kaunis konjakinruskea kalenteri. Painoi julkaise -nappia ja jäi odottamaan. Asensi blogin sivupalkkiin kävijälaskurin. Mitään ei tapahtunut. Jatkoi blogin päivittämistä ja ihmetteli, että kuinka ne ihmiset löytävät bloginsa. Alkoi jättämään kommentteja muiden blogiin. Keväällä 2010 tapahtui jotain mullistavaa; lukijoita alkoi ilmestymään blogiin. Äitinsä lisäksi. Eräänä päivänä tuli tieto, että joku oli jättänyt kommenttia. Sen jälkeen kommentteja alkoi tupsahtelemaan tämän tästä.

Tuon ensimmäisen kommentin myötä vasta-aloittanut bloggaaja sai rohkeutta ja varmuutta. Hän rakasti kirjoittamista. Hän rakasti tarinoita. Positiivisia juttuja, elämänmakua sivuten. Blogi täyttyi positiivisuudesta ja sen siivittämänä blogi täyttyi positiivisista, hymy huulilla kirjoitetuista kommentteista. Joihin bloggaaja päivätyönsä ohella yritti aina vastailla parhaansa mukaan. Jossain vaiheessa hän huomasi olevansa koukuttunut. Ei vain blogin kirjoittamiseen, vaan ihmisiin, jotka blogissa kävivät.

Joulun alla 2013 koettiin ensimmäinen blogikriisi; suuri suru kohtasi bloggaajaa ja hän mietti, että pystyykö enää ikinä kirjoittaa blogia. Piti vajaan viikon tauon ja ikävä kirjoittamiseen oli suuri. Teki suunnanmuutoksen ja päätti, että blogissa saa näkyä elämä. Palasi blogin pariin ja kertoi, että elämä eikä sen myötä blogikaan tule enää ikinä olemaan entisenlaisensa. Ottakaa tai jättäkää. Koska elämä ei todellakaan ole aina hopeareunuksilla vuorattu, sai blogissa myös näkyä elämän realiteetit. Pelkäsi ihmisten vastaanottoa, sitä että mitäs jos ne rakkaiksi käyneet lukijat hylkäävät.

Pelko oli turhaa. Sai vertaistukea ja lohdutusta. Sellaista, millaista ei ikinä olisi edes kuvitellut saavansa tuntemattomilta ihmisiltä. Sai tuosta hurjasti uskoa ja luottamusta siihen, että olemalla oma itsensä pärjää hienosti blogimaailmassa, joka alkoi elämään blogien kulta-aikaa. Pikkuhiljaa ajatus siitä, että blogista saisi ammatin nosti päätään. Hyppy tuntemattomaan tapahtui verkalleen ja bloggaaja mietti silloinkin, että näinköhän on, että joku haluaisi maksaa siitä, että haihattelee täällä pää pilvissä ja välillä rypee pohjamudissa. Kuitenkin säilyttäen vaikeinakin aikoina sen uskon elämään. Blogista kasvoi kuin vaihvihkaa hänelle työ, jollaisesta ei ollut ikinä unelmoinutkaan.

Vuodet vierivät ja ne samat ihanat lukijat jättivät edelleen kommentteja. Bloggaaja käsitti, että nuo tärkeät rivit kommenttiboksissa eivät olleet vain kommentteja. Ne olivat arvokkaita dialogeja, joiden avulla side hänen ja lukijoidensa kesken syveni. Siinä missä hän oli koukuttunut kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen oli hän koukuttunut myös kommentteja jättäviin lukijoihinsa. Oli aikoja, että hän mietti kaksi kertaa ennen blogipostauksen julkaisua. Että kehtaako sitä nyt julkaista. Enää hän ei pelkää. Hän tietää, että täällä blogissa hän saa olla oma itsensä. Jutella välillä niitä ihan höpsöjä juttuja ja miettiä maailmaa siltä kantilta, miltä tuppaa miettimään. Ei ole oikeita ja vääriä asioita. Ei ole oikeita tai vääriä kannanottoja. Ei ole oikeita tai vääriä mielipiteitä. Sen tajuaminen helpotti bloggaajan työtä suuresti.

Hän oppi luottamaan siihen, että ne lukijat, tuntemattomat ihmiset, joihin oli vuosien varrella tutustunut, eivät teilaa. Ainakaan suorilta kädeltä. Hän oppi suvaitsemaan myös lukijoidensa eriäviä mielipiteitä. Oppi ottamaan ne rikkauksina. Oppi rakastamaan debaatteja kommenttiboksin puolella ja kaikkein eniten rakasti sitä, että se, mikä hänelle on tärkeää tuottaa joillekin jokapäiväistä iloa.

Tässä välissä hän, eli minä, joudun pyyhkäisemään silmäkulmasta kyyneleen, sillä olen jälleen kerran niin onnellinen lukijoista, eli teistä, siellä ruudun toisella puolella. Minulle olisi riittänyt se, että näen kävijätilastoista teidän käyvän lukemassa mun juttuja. Jotenkin en osaa edes sanoiksi pukea sitä, kuinka äärimmäisen kiitollinen olen jokaisesta teistä. Jokaisesta kommentista, jonka jätätte. Siitä tosiasiasta, että te, rakkaat lukijat olette äänestäneet mun blogiani niin paljon, että seisoo tuolla Inspiration Blog Awards -ehdokkaiden joukossa Vuoden tarinankertojana. ”Tämän sarjan vaikuttajien kirjoituksia luetaan kuin hyvää lehteä tai koukuttavaa kirjaa. Nämä vaikuttajat osaavat maalata hetkestä kuin hetkestä mielenkiintoisen ja heidän kuulumisensa kiinnostavat laajaa yleisöä.”

Tuntuu hassulta kirjoittaa tätä tähän, mutta jotenkin mun mielessä kytee kysymys, että mitä mä olen tehnyt ansaitakseni teidät ja tämän kunnian? Tuolla näen omat kasvoni ihanan Idan, Olgan, Julian ja kaikkien muiden huikeiden tarinankertojien joukossa. Enkä voi sitä vieläkään ymmärtää todeksi, jos rehellisiä ollaan.

Mutta koska mä luotan teihin, niin olen vakuuttanut itselleni tässä muutaman päivän aikana, että siellä mä olen, koska te olette näin päättäneet. LÄMMIN KIITOS ♥ Teidän ja minun, meidän tarinalle ei näy loppua. Nautitaan siis matkasta ja ennen kaikkea nautitaan tästä hetkestä. Lauantai-iltapäivästä, jolloin kalenterin mukaan pitäisi olla jo kevät, mutta luontoäiti on päättänyt, että nautitaan talvesta, nyt kun sellainen meille suotiin. 

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

 se tämän tarinan bloggaaja kukkamekossa 🙂

PS. palatakseni tuohon bloggaajan haaveeseen konjakinvärisestä kalenterista; se haave on toteutunut, mutta tässä vuosien varrella bloggaaja tajusi, että ei se konjakinvärinen kalenteri onnea tuo. Ei se tuo edes helpotusta arkeen, jos sen kalenteriosio on viimeksi päivitetty vuonna 2014. Mutta kaunis se on edelleen, siitä ei pääse mihinkään 😉