HELLUREI IHANAT!

Pysähtyminen. Ajatteleminen. Elämän jatkuminen. Se, missä tämä irtiotto tuli hyvään saumaan töiden kannalta, tuli tämä myös hyvään saumaan elämässä muutenkin. Kuten tiedätte, niin meidän elämä on aika tapahtumarikasta. On remonttia, muuttoa, sitä sun tätä, ruuhkavuosia ja vaikka mitä. Viimeiseen kolmeen vuoteen olemme menettäneet kolme rakasta. On surtu ja itketty. Jatkettu eteenpäin. Mutta kertaakaan ei ole tullut pysähdyttyä. Kunnolla pysähdettyä. Prosessoitua asioita. Kunnolla mietittyä sitä, että ei sitä voi aavistaakaan menettävänsä isänsä ensin 65-vuotiaana, sen jälkeen mummunsa ja vajaata vuotta myöhemmin äitinsä 67-vuotiaana. Ei se elämän käsikirjoitus näin pitänyt mennä…

Kun kaikki ylimääräinen riisutaan ympäriltä ja kuulee vain oman hengityksensä, sirkkojen sirityksen ja pauhaavat aallot taustalla. Silloin sitä tietää, että nyt on se hetki. Täydellinen hetki pysähtyä, prosessoida ja jatkaa eteenpäin. Niin hurjan paljon kiitollisempana jälleen. Kiitollisena niistä asioista ja ihmisistä, jotka ovat ymärillä. Ilman tätä suunnatoman suurta positiivisuutta ja myönteistä elämänasennettani asia ei olisi näin. Ilman hirmuista elämän nälkää se jokin veisi mukanaan. Syvä ja pimeä kuilu, johon voisi helposti upota. Tavallaan ymmärrän heitä, jotka tuonne kuiluun syöksyvät aika ajoin. Uskon, että vaikka kuinka pyristelee vastaan, niin se imu vie mukanaan.

Jos ei mulla olisi tuota maailman rakkainta aviomiestä, maailman rakkaimpia lapsia ja maailman rakkaimpia ystäviä, niin se kuilu olisi jo kutsunut. Oli elämän nälkää tai ei. Törmäsin tuossa taannoin sanontaan, jota jäin miettimään:

”When asked if my cup is half-empty or half-full, my only response is that I am thankful I have a cup.”

Tähän astihan olen aina toitottanut sitä, että lasi on puoliksi täynnä. Mutta en ole tajunnut olla kiitollinen siitä, että mulla on edes se lasi. Kaikilla ei näin valitettavasti ole. Tuntuu, tämä reissu on avannut silmäni sen suhteen, että ”Hei, mulla on oikeasti vahva ote elämään.” Lasi kuvaa tässä mielestäni sitä elämän nälkää ja asennetta elämään. Se, miten lasin täyttää on pitkälti itsestään kiinni. Elämän varrelle heitellään esteitä ja epämieluisia asioita. Jäädäkö vatvomaan niitä vai jatkaako elämää? Elämässä tulee tilanteita, joissa ei tunne oloansa välttämättä hyväksi tai mieluisaksi, mutta nähdäkö noissa hetkissä kuitenkin jotain hyvää? Pienet kimaltavat pilkahdukset, jotka kielivät siitä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Monet pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Vaikka itse en joka päivä asioita kirjaakaan alas, niin nukkumaan mennessä mietin niitä pieniä asioita, joista olla kiitollinen. Olkoon se vaikka sitten älyttömän hyvin maustettu bolognesekastike tai miehen punertava parransänki. Ei sen tarvitse olla mitään isoa. Pääasia, että osaa olla kiitollinen ♥ Vaikkei se elämän käsikirjoitus aina menekään niin kuin sen toivoisi menevän, niin silti koen saaneeni elämässäni paljon. Asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Elämän pelikortit ovat siitä jännä juttu, ettei ikinä tiedä, minkä käden saa. Pitää vain osata sopeutua ja pelata korttinsa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kiitollinen olen siitäkin, että pieni kuvausassari otti tuon kuvan. Vaikka vähän jaloista puuttuu ja tärähtäneisyyttä korjasin kuvankäsittelyllä 😉 Kiitollinen siitä, että loma on tehnyt tehtävänsä ja se on tuntunut pit-käl-tä. Innolla odotan, mitä keksitään, kun palaan kotiin. Monta postausideaa on jo päässä ja suurin osa niistä liittyy mummulan remppaan. Hei, kuinka kiitollinen olenkaan myös siitä, että meillä on mahdollisuus muuttaa tuonne lapsuudenkotiini ja tehdä siitä omannäköisemme! Päällimmäisenä tällä hetkellä on ajatus I’m alive ja se tuntuu ihan älyttömän hyvälle 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

MOIKKAMOI IHANAT!

Ja terkkuja täältä lämpimästä 🙂 Hotellihuoneesta, johon kuuluu avoimen oven ansiosta parvekkeen kautta sirkkojen siritys. Englanninkieliset balladit ja ihmisten iloinen puheensorina. Silmät lurpsivat jo kiinni, vaikkei kello ole vielä kovin paljon. Päivän uiskentelut kalojen keskellä vaativat veronsa. Silmät ovat vieläkin täynnä merivettä ja hiekkaa löytyy päänahasta kolmen shampoopesun jälkeenkin. Tulin tuossa äsken parvekkeella auringonlaskua ihastellessani taas miettineeksi, että onko tietyt tapahtuvat asiat vain sattuman kauppaa vai ohjaileeko joku elämäämme?

Onko sattuman kauppaa, että en vaihtarivuoden jälkeen lähtenytkään Saskatoonin yliopistoon ystävieni tavoin, vaan jäin lukion jälkeen Suomeen? Etten koskaan lähettänyt niitä hakemiani Jacksonvillen yliopiston hakupapereita ja muuttanut Floridaan ollakseni rakasta ystävääni lähellä? Onko sattuman kauppaa, että juuri pari päivää ennen kuin tapasin tuon elämäni rakkauden olin vielä lähdössä maapallon toiselle puolelle La Jollaan? Opiskelemaan lisää ja nauttimaan elämästä. Äidin ja iskän yllyttämänä. 

Onko sattuman kauppaa, että äiti ja isä aikoinaan palasivat kotiin Tampere-talosta Mandatumin asiakasillasta todeten, että ”Näimme sun tulevan aviomiehesi siellä”? Tarkoittaen toki Nallea, ei tuota maailman parasta lasteni isää, joka myös oli ko.tilaisuudessa 😀 Onko sattuman kauppaa, että mieheni päätti monen vuoden ulkomailla opiskelun ja jääkiekkouran jälkeen palata Suomeen ja päästä Mandatumiin töihin? Tavata siellä vanhempani, vaikkei vielä silloin edes tiennyt keitä he olivat. Juuri ennen kuin vaihtoi toiselle alalle töihin. Oliko sattuman kauppaa, että emme tunteneet toisiamme aiemmin, vaikka mieheni paras kaveri on naimisissa lapsuuden kaverini kanssa? Oliko ihan sattumaa, että me kohtasimme ja taistelimme alkuvaikeuksien jälkeen itsemme kuiville? Helppo olisi ollut antaa periksi, mutta onneksi ei annettu. Kuten olen joskus todennutkin, niin emme puhuneet aluksi sitten lainkaan samaa kieltä. Nythän puhumme kieltä, jota kukaan muu tuskin ymmärtää.

Mä olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että joku Amurin enkeli tuolla meitä ohjailee 😉 Antaa ensiksi ehkä hieman erehtyä, ottaa opikseen ja kasvaa. Trial & error -meiningillä. Kunhan aika on kypsä, niin kuin sattuman kautta elämäämme tupsahtaa se juuri oikea ihminen. Se, jonka kanssa on helppo olla ja hengittää samaa ilmaa. Se joku, joka inhoaa yhtä paljon hiekkarantoja kuin minä. Tai lähinnä sitä hiekan ja aurinkorasvan yhdistelmää. Se, joka mieluummin viettää aikaansa uima-altailla. Tykkää tulisesta ruoasta, mutta ei liian tulisesta. Osaa tilata happy hourina pina coladat juuri oikeaan aikaan. Jolle perhe on se maailman tärkein. Kuten minullekin ♥

Sellaista. Tunnen suuren suurta kiitollisuutta ja rakkautta. Onnea. Loma jatkuu vielä, mutta onneksi arkikin on yhtä auvoista, kun on rinnalla se oikea. Toivottavasti sielläkin ollaan yhtä rakastuneita kuin täällä 🙂

LEPPOISIN LOMATERKUIN,

PS. pahoitteluni, että kommentteihin vastaaminen näin lomalla kestää. Kaikki ihanat jättämänne kommentit olen kyllä lukenut ja jokaiseen tulen kyllä vastaamaan. Kiitos niistä ihanat!