HELLUREI IHANAT!

Pysähtyminen. Ajatteleminen. Elämän jatkuminen. Se, missä tämä irtiotto tuli hyvään saumaan töiden kannalta, tuli tämä myös hyvään saumaan elämässä muutenkin. Kuten tiedätte, niin meidän elämä on aika tapahtumarikasta. On remonttia, muuttoa, sitä sun tätä, ruuhkavuosia ja vaikka mitä. Viimeiseen kolmeen vuoteen olemme menettäneet kolme rakasta. On surtu ja itketty. Jatkettu eteenpäin. Mutta kertaakaan ei ole tullut pysähdyttyä. Kunnolla pysähdettyä. Prosessoitua asioita. Kunnolla mietittyä sitä, että ei sitä voi aavistaakaan menettävänsä isänsä ensin 65-vuotiaana, sen jälkeen mummunsa ja vajaata vuotta myöhemmin äitinsä 67-vuotiaana. Ei se elämän käsikirjoitus näin pitänyt mennä…

Kun kaikki ylimääräinen riisutaan ympäriltä ja kuulee vain oman hengityksensä, sirkkojen sirityksen ja pauhaavat aallot taustalla. Silloin sitä tietää, että nyt on se hetki. Täydellinen hetki pysähtyä, prosessoida ja jatkaa eteenpäin. Niin hurjan paljon kiitollisempana jälleen. Kiitollisena niistä asioista ja ihmisistä, jotka ovat ymärillä. Ilman tätä suunnatoman suurta positiivisuutta ja myönteistä elämänasennettani asia ei olisi näin. Ilman hirmuista elämän nälkää se jokin veisi mukanaan. Syvä ja pimeä kuilu, johon voisi helposti upota. Tavallaan ymmärrän heitä, jotka tuonne kuiluun syöksyvät aika ajoin. Uskon, että vaikka kuinka pyristelee vastaan, niin se imu vie mukanaan.

Jos ei mulla olisi tuota maailman rakkainta aviomiestä, maailman rakkaimpia lapsia ja maailman rakkaimpia ystäviä, niin se kuilu olisi jo kutsunut. Oli elämän nälkää tai ei. Törmäsin tuossa taannoin sanontaan, jota jäin miettimään:

”When asked if my cup is half-empty or half-full, my only response is that I am thankful I have a cup.”

Tähän astihan olen aina toitottanut sitä, että lasi on puoliksi täynnä. Mutta en ole tajunnut olla kiitollinen siitä, että mulla on edes se lasi. Kaikilla ei näin valitettavasti ole. Tuntuu, tämä reissu on avannut silmäni sen suhteen, että ”Hei, mulla on oikeasti vahva ote elämään.” Lasi kuvaa tässä mielestäni sitä elämän nälkää ja asennetta elämään. Se, miten lasin täyttää on pitkälti itsestään kiinni. Elämän varrelle heitellään esteitä ja epämieluisia asioita. Jäädäkö vatvomaan niitä vai jatkaako elämää? Elämässä tulee tilanteita, joissa ei tunne oloansa välttämättä hyväksi tai mieluisaksi, mutta nähdäkö noissa hetkissä kuitenkin jotain hyvää? Pienet kimaltavat pilkahdukset, jotka kielivät siitä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Monet pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Vaikka itse en joka päivä asioita kirjaakaan alas, niin nukkumaan mennessä mietin niitä pieniä asioita, joista olla kiitollinen. Olkoon se vaikka sitten älyttömän hyvin maustettu bolognesekastike tai miehen punertava parransänki. Ei sen tarvitse olla mitään isoa. Pääasia, että osaa olla kiitollinen ♥ Vaikkei se elämän käsikirjoitus aina menekään niin kuin sen toivoisi menevän, niin silti koen saaneeni elämässäni paljon. Asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Elämän pelikortit ovat siitä jännä juttu, ettei ikinä tiedä, minkä käden saa. Pitää vain osata sopeutua ja pelata korttinsa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kiitollinen olen siitäkin, että pieni kuvausassari otti tuon kuvan. Vaikka vähän jaloista puuttuu ja tärähtäneisyyttä korjasin kuvankäsittelyllä 😉 Kiitollinen siitä, että loma on tehnyt tehtävänsä ja se on tuntunut pit-käl-tä. Innolla odotan, mitä keksitään, kun palaan kotiin. Monta postausideaa on jo päässä ja suurin osa niistä liittyy mummulan remppaan. Hei, kuinka kiitollinen olenkaan myös siitä, että meillä on mahdollisuus muuttaa tuonne lapsuudenkotiini ja tehdä siitä omannäköisemme! Päällimmäisenä tällä hetkellä on ajatus I’m alive ja se tuntuu ihan älyttömän hyvälle 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,