maanantai 11. huhtikuun 2016

60 vinkkiä parempaan elämään

0IMG_3652

HEIPPAHEI!

Piti aluksi laittamani teille tänään tosi kivan ja helpon arkiruoan resepti, mutta palataan siihen myöhemmin viikolla. Siitä lähtien, kun luin pääsiäisen pyhinä Robin Sharman ”The Monk who sold his Ferrari” -kirjan on pitänyt kirjoitella teille ajatuksista, joita tuo kirja herätti. Ensinnäkin täytyy antaa ison iso suositus ko.kirjalle. Yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kuuluu sarjaan henkinen valmentaminen ja filosofia. Mutta silti kaikkea muuta kuin kuivakan tylsä. Vei mennessään kiehtovalla tarinalla. Monen monta ahaa-elämystä sain tuosta kirjasta, mutta myös aika paljon vahvistusta sille, että sitä ollaan elämän kanssa ihan oikeilla jäljillä.

Eilen huomasin kirjan kirjoittajan Robin Sharman linkittäneen facebookiin ”60 Tips For A Stunningly Great Life.” Osa näistä on ihan tuolta kirjastakin luettavissa. Tiedän, että tämä saattaa kuulua joidenkin korvaan ihan huuhaana. Niin tuo aviomieskin aluksi ajatteli, kun tohkeilin kirjasta…”niin että pitäiskös siis meidän nyt myydä omaisuus ja muuttaa Himalajalle mietiskelemään?” 😀 No ei se ihan sitä tarkoita. Pienillä jutuilla saa parannettua elämäänsä rutkasti.

1. Exercise daily.
2. Get serious about gratitude.
3. See your work as a craft.
4. Expect the best and prepare for the worst.
5. Keep a journal.
6. Read “The Autobiography of Benjamin Franklin”.
7. Plan a schedule for your week.
8. Know the 5 highest priorities of your life.
9. Say no to distractions.
10. Drink a lot of water.
11. Improve your work every single day.
12. Get a mentor.
13. Hire a coach.
14. Get up at 5 am each day.
15. Eat less food.
16. Find more heroes.
17. Be a hero to someone.
18. Smile at strangers.
19. Be the most ethical person you know.
20. Don’t settle for anything less than excellence.
21. Savor life’s simplest pleasures.
22. Save 10% of your income each month.
23. Spend time at art galleries.
24. Walk in the woods.
25. Write thank you letters to those who’ve helped you.
26. Forgive those who’ve wronged you.
27. Remember that leadership is about influence and impact, not title and accolades.
28. Create unforgettable moments with those you love.
29. Have 5 great friends.
30. Become stunningly polite.
31. Unplug your TV.
32. Sell your TV.
33. Read daily.
34. Avoid the news.
35. Be content with what you have.
36. Pursue your dreams.
37. Be authentic.
38. Be passionate.
39. Say sorry when you know you should.
40. Never miss a moment to celebrate another.
41. Have a vision for your life.
42. Know your strengths.
43. Focus your mind on the good versus the lack.
44. Be patient.
45. Don’t give up.
46. Clean up your messes.
47. Use impeccable words.
48. Travel more.
49. Read “As You Think”.
50. Honor your parents.
51. Tip taxi drivers well.
52. Be a great teammate.
53. Give no energy to critics.
54. Spend time in the mountains.
55. Know your top 5 values.
56. Shift from being busy to achieving results.
57. Innovate and iterate.
58. Speak less. Listen more.
59. Be the best person you know.
60. Make your life matter.

Osa listan kohdista on vähän niin ja näin, enkä usko, että esimerkiksi tarvitsisin mentoria. Uutisistakin haluan olla selvillä ja vuorille ei ole mahdollista päästä ihan joka päivä kiipeilemään. Näitä kohtia voi soveltaa omaan elämään, katsoa niitä hieman omasta perspektiivistä ja keksiä vaihtoehtoisia juttuja. Palatakseni tuohon kirjaan, haluan kertoa suurimman oivallukseni, jonka tuosta kirjasta sain. Tai lähinnä se avasi silmät sen tosiasian suhteen, mitä olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut. Siinä oli tapaus menestyvästä lakimiehestä, jolla oli hulppea talo, oli jahtia satamassa, oli Ferrari. Hän teki töitä niska limassa pitääkseen tuon elintason. Saadakseen lisää mammonaa. Terveytensä uhalla. Eräänä päivänä hän sai oikeussalissa sydänkohtauksen, joka toimi aikamoisena herättäjänä. Möi omaisuutensa Ferrareineen, lähti mietiskelemään sinne Himalajalle ja palasi uudesti syntyneenä. Uusien arvojen kera. Mä en usko, että ihan näin radikaaleihin ratkaisuihin on tarve lähteä, mutta jo sen tajuaminen on tuikitärkeää, että ei se raha ja materia tuo onnea. Sivusta seuranneena voin kertoa, että ensin kun painat töitä 24/7 ja sitten sydän pysähtyy, niin sä et tee sillä rahalla yhtään mitään. Etkä siinä vaiheessa, kun sulle annetaan kuolemantuomio aivokasvaimen myötä. Et voi ostaa terveyttä tuossa vaiheessa. Koska lääketiede ei ole lahjottavissa. Ei kannata odottaa eläkepäiviä, vaan alkaa elää elämää tässä ja nyt. Se arki ja ne kultareunukset, muistattekos 🙂

Jälleen kerran on kyse niiden asioiden priorisoinnista ja siitä, että hiffaa sen elämän perimmäisen tarkoituksen. Elää niiden tavoitteiden suuntaisesti, mitä itse on elämälleen asettanut. Onnellisuus ei ole päämäärä vaan se on tapa matkustaa. Allekirjoitan tämän väitteen täysin. Liian usein sitä törmää ihmisiin, jotka valittaa elämästään. Joku asia tökkii. Tai joillain ihmisillä tuntuu välillä jokainen asia tökkivän. Elämä on kaikkea muuta kuin onnellista. Silloin olisi ehkä tarpeen kirjoittaa alas ne tavoitteet, mitä elämässä on. Myös ne elämän tärkeimmät asiat, joiden eteen haluaa tehdä töitä. Mitkä on ne asiat, joilla on merkitystä vielä 20 vuoden päästä? Onko se työ vai onko se perhe? Jep, joten kultaista keskitietä vaaditaan näiden yhdistämisessä. Mutta kuitenkin se, että keskittyy niiden tärkeimpien asioiden vaalimiseen elämässä. Senkin tajuaminen avasi silmäni, että kukaan muu ei tule muuttamaan mun elämääni ellen mä itse. Turha siis rutista asioista. Rutinan sijaan enemmän toimintaa! Ole aito ja toimi omatuntosi mukaan. Jo näiden kahden asian voimalla pääsee aika pitkälle elämässä. Moraali ja vastuullisuus. Se, että seisoo sanojensa ja tekojensa takana. Omana itsenään. Tekee asioita, elää elämää joka päivä niin kuin viimeistä. Sillain, ettei tarvitse ikinä harmitella, että miksen mä tehnyt/sanonut/mennyt. Tässä ihan vain pintakosketusta taas asioihin, joita mä pidän tärkeänä elämässä. Miltä ko. lista muuten teidän silmiin näytti? Onhan se osaltaan vähän jenkkihöpöä, mutta kun lukee tuon kirjan, niin asiat konkretisoituu.

Loppukevennyksenä; löysin kirjasta ja tuosta listasta yhden asian, joka on vähän ristiriidassa. Kirjassa kehoitettiin nousemaan joka aamu auringon nousun aikaan. Mutta herra Sharma ei varmastikaan ole oivaltanut, että ihan joka puolella se aurinko ei nouse aamuviideltä. Mitäs utsjokilaiset sitten….kuuluuko heidän nukkua koko kaamosaika? 😉 Kirja ei ole paksu ja se löytyy myös suomenkielisenä. Suosittelen lukemaan, ellet ole sitä jo tehnyt! Avaa silmät ja pistää miettimään.

MAANANTAITERKKUSIN,

alle


sunnuntai 10. huhtikuun 2016

Uskalla hymyillä! (& lukijakilpailu)

*yhteistyössä Indiedays ja Oral-B

HEIPPAHEI!

Muistatte varmaan viime vuoden lopulla postaukseni ja pohdintani kauniista hymystä ja terveistä hampaista. Silloin esittelin teille tuon kannettavan suuhygienistini, jonka kanssa meillä onkin tällä hetkellä jo vahva side. Päivittäin ollaan pari kertaa tekemisissä. Indiedaysin ja Oral-B:n yhteistyökampanjan myötä pääsen jälleen syventämään pohdintojani hymyn ja hyvin hoidettujen hampaiden osalta.Oral-B (1)Oral-B (2)

Palataan ajassa ensin hieman taaksepäin. Huomasin ala-asteella rautahampaiden puhjetessa, että minulla on armottoman pieni suu noille järkälemäisille hampaille. Hampaat kasvoivat ihan vinksinvonksin. Petyin hurjasti, sillä kunnallisen kautta en päässyt oikomishoitoon. Elettiin aikaa, että isäkin oli juuri ryhtynyt yrittäjäksi ja ylimääräistä rahaa ei ollut. Pelastavina enkeleinä toimivat mummu ja pappa, jotka lupasivat kustantaa oikomishoitoni. Neljä hammasta poistettiin ja lisäksi leikattiin pois vielä puhkeamattomat viisaudenhampaat. Siitä alkoi parin kolmen vuoden oikomisrumba. Välillä tirskauttelin itkua rautojen kiristyksen jälkeen ja olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin koko projektin osalta. Hymyillä en todellakaan suostunut suu auki, sillä koin, että tuo metallinen hökötys eli raudat suussani oli niin kovin ruma.

P4070768

Muistan vieläkin sen onnenpäivän, kun sain raudat pois. Olin seiskaluokalla ja parhaillaan TET-jaksolla päiväkodissa. Hammaslääkäristä suoraan päiväkotiin mennessäni en voinut muuta kuin hymyillä. Omat hampaat olivat kauniisti rivissä. Hymyilin nukuttaessani lapsia, hymyilin lasten kiukutellessa, hymyilin ihan koko päivän. Mutta suu auki en osannut hymyillä, sillä olin niin tottunut pitämään suun kiinni hymyillessäni, kiitos rautojen.

Vaihto-oppilasvuoteni yksi kohokohtia oli se, että opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Näkemään itseni niiden teini-iän ongelmien takana kauniina. Opin hymyilemään suu auki. Uskaltauduin hymyilemään tilanteessa kun tilanteessa. Hymystä oli apua myös valtameren tuolla puolen silloinkin, kun en ihan ymmärtänyt mitä toinen sanoi. Hymy oli ensi alkuun minun ja uusien ystävieni yhteinen kieli. Onneksi vuoden aikana opin sitten englanninkielenkin sujuvasti. Tosin käytin sitä yhdessä tuon kansainvälisen hymykielen kanssa 🙂

Oral-B

Tuossa taannoin sain kommentin, että miksi en koskaan hymyile suu auki. Niin, se herätti minut. Kuitenkin minulla on tuo kaunis hammasrivistö, niin miksen tekisi niin? Vuosien saatossa olen huomannut, että hampaani eivät ole enää niin valkoiset kuin silloin 17-vuotiaana. Kynnys hymyillä suu auki oli isontunut. Hoidan hampaani hyvin, joten uskon, että ulkoiset ärsykkeet, kuten kahvi, virvoitusjuomat, mustikat ja satunnaiset punaviinilasit ovat saaneet aikaan tummentumista hampaissani. Tänä päivänä katsoessani sitä ala-asteikäistä Mariaa, en olisi kokenut hampaiden oikomista niin kriitilliseksi. Enemmän annan painoarvoa sille, että hampaiden puhtaudesta pidetään huolta ja se on pelkästään plussaa, jos ilman mitään suurempia operaatioita saa valkoisen hymyn. Nyt mä olen taas uskaltautunut hymyilemään suu  auki. Hieman se vielä vaatii totuttelua, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa! 🙂 Hymy tuo itsevarmuutta ja niin kuin tuolla taannoisessa ystävällisyys-postauksessa kerroinkin, niin hymyilen pitkin päivää. Niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Monesti hymy auttaa selviämään myös vähän kenkuimmista tilanteista. Kunhan vain uskaltaa hymyillä!

Kampanjan myötä sain käyttööni Oral-B 3D White Luxe -hammastahnat. Näistä tuo Oral-B Perfection on hammastahna, joka poistaa hampaiden pinnalta tehokkaasti ajan saatossa kertynyttä tummentumaa. Se lisäksi hidastaa uusien tummentumien muodostumista. Oral-B 3D White Luxe Whitening Accelerator -tahnaa käytetään hampaiden pesun jälkeen valkaisemaan hampaita. Kolmessa päivässä luvattiin jo muutosta ja sellainen kyllä olikin jo hieman havaittavissa. Jatkan kokeilua ja palaan hymyilemään teille vielä testitulosten kera 🙂

Oral-B1Oral-B4

Ja sitten siihen lukijakilpailuun!

Kommentoi tätä postausta kertomalla mikä on sinun hymysi salaisuus?
Onko se esimerkiksi itsevarmuus
vai ne hohtavan valkoiset hampaat?

Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan Oral-B PRO White 7000 SmartSeries-hammasharjapaketti eli tuo samanlainen kannettava suuhygienisti, joka minulla on käytössä päivittäin. Tutustu kannettavaan suuhygienistiin täällä. Kilpailu loppuu 30.4. ja täältä löydätte kilpailun säännöt. Onnea lukijakilpailuun!

SULOISIN SUNNUNTAITERKKUSIN,

alle


torstai 07. huhtikuun 2016

Ex tempore -otsis

Otsis1Otsis2 Otsis 1MOIMOI!

Sillälailla 😉 Mä taidan olla kyllä oikein jokaisen kampaajan painajainen. Terkkuja sinne vain Kristalle! Juuri viime viikolla kampaamon tuolissa istuessani pohdin ääneen, että olen harkinnut otsiksen leikkaamista. Mutta mä ja otsis. Kyllä te tiedätte, pian se kasvaa ylipitkäksi ja sitten sitä kasvatellaan pois. Yritetään pinneilla saada pois silmiltä.

Sateinen iltapäivä ja yhtäkkinen iltapäivän inspiraatio. Sekä sakset. Minä ja takkahuoneen veskin peili. Nipsnaps ja lapset huudahtivat, että ”Äiti, mitä sä olet mennyt tekemään?” …”…mutta hei, sä näytät jotenkin vähän nuoremmalta!” Aamen ja olin tyytyväinen lopputulokseen itsekin. Tosin tässä nyt sitten taas otti takapakkia se meikäläisen tasapitkän polkan kasvatusprojekti. Mutta ehtiihän ne hiushaaveetkin muuttua matkan varrella, ennen kuin tuo hius ehtii kasvamaan. Voihan naiseus, jälleen kerran 😀 Otsis on tuttu ja turvallinen, mutta aiemmin sen pitäminen kaatui aina rasvoittumiseen. Otsa rasvoittui ja sitä myötä hiuksetkin rasvoittuivat. Katsotaas miten nyt käy. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä. Ja kyllä tuo vaalea värikin edesauttaa sitä, ettei hius rasvoitu niin hyvin.

Mä huomaan olevani aika ajoin kovinkin impulsiivinen ihminen. Sellainen ex tempore -ihminen. Tehdään eikä meinata, you know. Mutta ehkä se on ihan hyvä heittäytyä tässä elämässä. Elettyä päivää ei saa koskaan takaisin, joten parempi tehdä niin kuin sydän sanoo. Tai peili. Nyt sieltä peilistä katsoo onneksi tyytyväinen ex tempore-ihminen. Tilannehan voisi olla toisinkin päin ja täällä oltaisiin hätäkädessä soiteltu jo kiireaikoja kampaajalta 😉

OIKEIN TUNNELMALLISTA TORSTAI-ILTAA,
NAUTITAANHAN SATEENROPINASTA ♥

alle


keskiviikko 06. huhtikuun 2016

Kiire on priorisoinnin puutetta vai onko?

Some 1Some 2Some 3
MOROTSUIKKELIS!

Justiinsa näin väitän mä, mitä mieltä te olette; onko kiire priorisoinnin puutteesta johtuva tila? Mitä enemmän mä tänään olen asiaa ajatellut, niin tähän tulokseen olen tullut. Omalla kohdallani. Sitä on viime vuodet laittanut kiireen ruuhkavuosien piikkiin. Ruuhkavuodet, siis mitkä? No ne kun lapset on pieniä ja aikuiset luo uraa. Se pitää paikkansa, mutta toisaalta taas sekin fakta pitää paikkansa, että yleensä lasten aloittaessaan koulun he tulevat myös omatoimisemmaksi. Eivät tarvitse ihan niin paljon meidän vanhempien apua syömiseen, pukemiseen sun muihin arkipäivän toimiin. Tosin sitten alkaa harrastukset sun muut, joten kiirettä pitää.

En mä muista aikoinaan, että mun äiskä ja iskä olisivat kiireestä valittaneet. Vaikkakin toinen yrittäjänä teki töitä 24/7 ja toinen työskenteli toisaalla, mutta yrittäjäasenteella. Mä päästän helposti suustani lauseen ”Katotaan, jos ehtii.”. On olevinaan niin kova kiire. Viime kuukausien aikana mä olen kehittänyt lievän angstin tuota kiire-sanaa kohtaan. Koska, olen tullut tulokseen että itse luon itselleni sitä kiirettä. Ja arvatkaas, mikä on pahin kiireen luoja? No se, kun pitää koko ajan olla katsomassa puhelinta. Se vie ihan tuhottomasti aikaa, keskeyttää kotitöitä ja saa aivot täyttymään tietotulvasta. Mä mietin tuossa, että onneksi facee ja instaa ei ollut lasten ollessa ihan vauvoja. Sillä silloin ei olis ehtinyt juoda edes sitä kylmää kahvikupillistakaan 🙂

Tänään aamulla käytiin äipän kanssa puheterapiassa ja sen jälkeen tultiin kotiin ennen sairaalassa käyntiä. Mulla oli aikaa 45 minuuttia ja päätin, että kokeilen kuinka paljon saan aikaan, mikäli en katso puhelinta ko. aikana. Kyllä se insta, face ja snäppi pärjää hetken ilman mua. Ja huolestuttavaa on, jos mä en pärjää 45 minuuttia ilman niitä 😀 45 minuutin aikana mä:

-keitin kupin kahvia
-vein eilen viikkaamani pyykit kaappeihin
-vein tytsyjen peitot ja tyynyt meidän makkarista heidän makkareihinsa (nukkuivat mun vieressä viime yön :))
-petasin
-keräsin ylimääräiset vaatteet yms. lattioilta pois
-siivosin eteisen lipaston päällisen roinasta (että mua ärsyttää, kun siihen kertyy tavaraa…)
-vastasin kolmeen työsähköpostiin
-otin muutamat kuvat yhtä tulevaa postausta varten
-käsittelin ne
-tsekkasin netistä, että mitkä äidin reseptit kaipaavat uusimista
-lähetin videoterkut sielunsiskoille
-join rauhassa kupin kahvia ja selasin lehtiä
-tuijottelin ulos keittiön ikkunasta ja mietin, että kevät on kyllä ihana vuodenaika!
-menin viisi minuuttia etuajassa hakemaan äiskää lääkärikäynnille.

Ihan oikeesti, kiire my a**. Pardon my French 😉 Mutta mä huomaan ainakin, että tuo kännykkä on se, joka lisää mun kiirettä. Eli kyse on vain ja ainoastaan asioiden priorisoinnista. Siitä, että olen unohtanut tuon priorisoinnin jalon taidon. Ei sillä, kännykkä helpottaa arkipäivää ihan hirmuisesti enkä pidä sen käyttöä lainkaan huonona asiana. Mutta vähentää sen käyttöä kyllä ajattelin. Viimeistään saaressa tulee taas pidettyä hieman somelomaa.

Niin, että kun nyt rehellisesti myöntää, niin kyllä mä voisin toimia toisin välttääkseni sen kiireen tunteen. Sen tunteen, kun esimerkiksi kotityöt kasaantuu. Priorisoida ja nauttia siitä, että ei ole kiire minnekään. Jännä juttu on kuitenkin se, että vaikka välillä olen hirmuisen kiireinen, niin silti olen oppinut nauttimaan siitä kiireestä. Jollain kieroutuneella tavalla. Silti sitä osaa elää hetkessä ja kaiken kiireen hetkellä iloita pilviverhon läpi pilkistävästä auringosta ja lintujen viserryksestä. Mitens on, onko siellä muita kiireisiä…sellaisia muka-kiireisiä? 😀

Ai pojat, on muuten ilo silmälle kirjoitella tätä postausta keittiön saarekkeen äärellä ja samalla todistaa, kun esikoinen kaverinsa kanssa siivoaa meidän keittiön laatikoita. Seuraavaksi menevät kuulemma siivoamaan vessoja. Onkohan tässä taka-ajatuksia? ;D

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


maanantai 04. huhtikuun 2016

Bloggaamisen tähtihetkiä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAP3130336 OLYMPUS DIGITAL CAMERA P3120248OLYMPUS DIGITAL CAMERA P6241036

MOIKKAMOI!

Ja jälleen aloitan postaukseni sillä tutulla sanonnalla, että voihan vitsit! Bloggaamisen tähtihetkiä jälleen kerran; blogini on ehdolla Inspiration Blog Awards -kilpailussa, sarjassa ”Vuoden viihdyttävin blogi”. Olen otettu, kovassa sarjassa kilpaillaan. Edelleen ihmettelen kasvavia lukijamääriä ja sitä, että mikä saa teidät ihanaiset tulemaan mun blogiini kerta toisensa jälkeen. Lukemaan näitä mun arkipäiväisiä jaaritteluita. Etsimään ruokainspiraatiota. Pakenemaan arkea. Toivottavasti viihtymään. Tiedättekö, näin bloggaajana (ja erittäin vaatimattomana & nöyränä ihmisenä) sitä on ihan kysymysmerkkinä, kun alkaa miettimään, että mikä tekee blogistani viihdyttävän. Itse en osaa vastata, joten olisi kiva kuulla teiltä, mikä saa palaamaan tänne kerta toisensa jälkeen? 🙂

Pitäisi ehkä olla sitä kunnianhimoa ja kilpailuhenkeä. Ylistää omaa blogiaan yli muiden. Mutta se ei ole minua. Se, mikä taas on minua, on tämä blogini. Veikkaanpa, että mut tuntevat voivat käsi sydämellä allekirjoittaa saman. Täällä blogissa eletään sitä samaa arkea kuin meillä kotonakin. Joka hetkestä nauttien. Sama Maria täällä hölisee kuin kotonakin. Välillä sammakoita suustaan päästäen, välillä elämän syvällisiä pohtien. Kuusi täyttä vuotta bloggaamista takana ja many more to come. Olen päättänyt, että sitten lopetan blogini, kun ei ole mitään sanottavaa. Kun kirjoittamisesta tulee pakkopullaa. Kun arjen estetiikka ei enää välity kameran linssin läpi. Jokaisesta hetkestä tähän asti on löytynyt jotain kirjoittamisen ja kuvaamisen arvoista. Se on aika hieno juttu!

Bloggaaminen on antanut mulle ihan älyttömän paljon. Siitä kuuluu kiitos teille Ilman teitä tämä homma olisi jokseenkin tylsää. Aika monen kanssa ollaan kuljettu pitkä matka. Iloittu ilot ja surtu surut. Joku voisi ihmetellä, miksi tuon myös  vaikeampia asioita tänne blogiin. No ihan sen takia, jotta pysyy se kosketus elämään. Ei se aina ole ruusuilla tanssimista täällä ruudun toisella puolellakaan, kuten tiedätte. Ihaninta on kuitenkin se, että vaikka se elämä on välillä haasteellista, niin silti se usko hyvään ja positiivisuus ei ole kadonnut mihinkään. Ja vielä ihanampaa on se, että jos pystyn edes murto-osalle teistä antamaan sitä rohkeutta ja lohtua vaikeina aikoina. Välittämään blogin kautta esimerkkiä siitä, että ne takapakit kuuluvat elämään. Että niistä kyllä noustaan. Vahvempana kuin koskaan. Henkisiä kasvunpaikkoja, näin mä sen ajattelen. Kasvetaanhan ja viihdytäänhän siis yhdessä, myös jatkossakin? 🙂

Te annatte mulle suunnattoman paljon, toivottavasti mäkin pystyn antamaan samalla mitalla teille. Kiitos 

AURINKOISIN MAANANTAITERKUIN,

alle

Ehdokasbanneri_800x200px