perjantai 21. lokakuun 2016

In the heat of the night

10

new-york-12-of-20new-york-1-of-2new-york-20-of-20new-york-8-of-20 new-york-3-of-20 new-york-5-of-20 new-york-6-of-20 new-york-7-of-20 new-york-9-of-20 new-york-13-of-20 new-york-15-of-20 new-york-17-of-20 new-york-18-of-20 new-york-19-of-20 new-york-2-of-2…no niin, käsi ylös kenellä alkoi soimaan Sandran kyseinen kappale päässä? 😉

MOIKKAMOI,

täällä ollaan molemmat kädet ylhäällä. Päässä soi tätä postausta kirjoittaessani. Postauksen julkaisuhetkellä oikeastaan ollaan lentokoneessa jossain 11 000 kilometrin korkeudella, mikäli ajastukseni toimii niin kuin sen pitäisi. Yleensä reissun lopussa tulee se reissuhaikeus, mutta viime päivien aikana on tullut niin kova ikävä koirulia, että haikeutta ei ole. Kerrankin näin.

New York jää todellakin mieleen kaupunkina, joka ei koskaan nuku. Illalla kun laitoimme hotellihuoneen verhot kiinni, tuijottelimme Times Squaren valoja ja liikennettä. Aamulla verhot avatessamme alhaalla näkyi jälleen keltainen taksimeri. New York oli kyllä kaunis kaikessa valoloistossaan. Ehkä vakuuttavin yöllinen skene oli Brooklyn Bridgeltä kohti Manhattania ajaessamme. Onko siitä kuvia? Ei ole, sillä pikkuinen nukkui olkapäätäni vasten emmekä raaskineet pyytää taksikuskia pysähtymään 🙂

Vaikka suurkaupungeissa tulee noudattaa tiettyä varovaisuutta, niin silti NYC tuntui aivan turvalliselta. Ainakin siis tuo Manhattanin alue. Eipä me myöhään yöllä ulkona kukuttu, paitsi silloin kun tultiin jääkiekko-ottelusta. Silloin hypättiin taksin kyydistä 5th Avenuella ruuhkien takia ja käveltiin hotellille Times Squaren kautta. Poliiseja näkyi liki joka kadunkulmassa. Kodittomien edessä sydämeni särkyy joka kerta. Varsinkin sen yhden mustaihoisen, joka ilta toisensa jälkeen aneli ”have a heart, help the homeless”. Mulla on iso sydän ja näin jälkikäteen ajattelen, että miksi en auttanut? Miksimiksimiksi…

Meillä oli pari päivää NYCissä todella tiivis ohjelma ja pari päivää otettiin lungisti. Päätettiin, että se, mitä näkemättä jää, nähdään ensi kerralla. Esimerkiksi käveleminen High Linea pitkin tai illallisristeily. Musikaali ja lenkkeily Central Parkissa. Ehtiihän sitä. Paljon tosin nähtiinkin. Kiinnostaako teitä muuten lainkaan sellainen perinteinen nähtävyyspostaus? 🙂 Postauksia New Yorkista on vielä tulossa seuraavien päivien sisään, mutta niiden ohella aletaan pikkuhiljaa remontoimaan sitä mummulaa. Myös täällä blogin puolella. Lisäksi ajattelin laittaa ihan julkisesti ruokavalion takaisin ruotuun kuten myös liikunnat. Jonkinsortin myyssipostausta on ihan takuulla luvassa viikonloppuna myös. Kaipaan hellan ääreen, kynttilän valoon.

Pieni loma on tehnyt poikaa, tuo mummulan tyhjäysprojekti kun otti sen verran koville. Nyt osaa jo taas nauttia siitä ihanasta ajatuksesta, että me asutaan kesän kynnyksellä jo uudessa kodissa.  Eikä missä tahansa kodissa, vaan lapsuudenkodissani. Tuo ajatus tuntuu niin kovin hyvältä ♥

SUPERIHANAA PERJANTAITA,

alle


torstai 20. lokakuun 2016

Ruokajuttuja reissun päältä

2

lepainquotiden-1-of-25lepainquotiden lepainquotiden-2-of-25lepainquotiden5 lepainquotiden-4-of-25lepainquotiden4 lepainquotiden-9-of-25lepainquotiden1 lepainquotiden-16-of-25lepainquotiden2 lepainquotiden-17-of-25lepainquotiden3 lepainquotiden-19-of-25lepainquotiden7 lepainquotiden-21-of-25
..so sorry kuvatulvasta, innostuin vähän kuvailemaan 😉

HELLOHELLO!

Siellä elellään jo torstai-iltapäivää, mutta me herättiin ihan just. Kohta ollaan lähdössä aamiaiselle, mutta sitä ennen tulin kertomaan teille vähän millain tuo aamiaiskuvio ja muut ruokailut meillä on täällä reissussa mennyt. Bostonin Marriott Burlington-hotellissa saimme hienon diilin varausta tehdessämme; 23 eurolla sai neljälle aamiaisen kolmeksi aamuksi. Ok, mietimme. Varmaan sellainen peruspaahtis ja muna -tyylinen systeemi. Mutta ehei, aamiaisbuffet oli taivaallinen. Terveellistä tai rasvaista. Suolaista tai makeaa. Up to you. New Yorkissa majoitumme Crowne Plazalla Times Squarella (ensi kerralla vähän muualla…) emmekä ottaneet aamiaista, kun olisi ollut 30 euron luokkaa/hlö/aamu. Tuolla hinnalla kun syödään ihan kiitettävästi ulkonakin.

Ekan NYC aamun aamiainen oli täydellinen katastrofi. Disaster. Kiireessä ryntäsimme yhden sivukadun kuppilaan, joka mainosti ilmaista kahvia (heh, me suomalaiset). Aamiainen ei ollut hinnankiroissa, mutta munakas, paahtikset ja paistetut perunat tihkuivat rasvaa niin, että meikäläisen sappikivet meinasivat räjähtää ulos rinnasta 😀 Noh, kahvi oli hyvää ja myös refill oli ilmainen. Tokana aamuna haettiin hotellin kiskasta lapsille croissantit ja meille bagelit kera Phillyn. Kahvit ja mehut. Kohtuuhintaista ja ah, niin hyvää. Eilen aamuna kroppa kaipasi jo jotain muuta. Blogeissa (olettehan kuulleet blogeista? Ikään kuin naistenlehtiä, mutta netissä. Suosittelen tutustumaan, mä olen koukussa ;D) olen lukenut Le Pain Quotiden -paikoista ja ihastellut. Sekä ruokia että miljöötä. Unelmat käyvät toteen, sillä nyt sellaiseen pääsimme. Ihan minimaalisella jonottamisella. Postauksen kuvat ovat sieltä.

Lapsille lasten menusta vohvelit tuoreilla mansikoilla (alle viisi dollaria sis. mehun) ja croissantit. Miehelle kaurapuuroa banaanilla ja pähkinöillä. Minulle kreikkalaista jugurttia marjoilla. Leipävati pöytään. Lisäksi kahvipannulliset molemmille. Sekä superduperterveellinen puristettu mehu, joka takaa sen, että flunssaa ei meidän perheessä näy seuraavaan vuoteen. Mitähän muuta…no sen verran, että aamiainen muuttui brunssiksi ja ähkyssä käveltiin kohti Central Parkia. Ensimmäinen vapaa penkki ja kymmenen minuutin eteenpäin tuijottelusessio auttoivat!

Lounaaksi olemme joka päivä New Yorkissa hakeneet ”grab ’n’ go” -tyylisesti salaattia tai salaattia ja lämmintä ruokaa. Salaattibaarit ovat ihan loistavia paikkoja. Saat valita joko valmiista salaateista tai sitten rakentaa omasi alusta asti itse. Valmiit salaatit olivat niin reiluja, että kahdesta sellaisesta saamme koko perheelle lounaan. Ja täällä tuo lihanystävä mieskään ei rutise, sillä jostain syystä nuo ”kasvispöperöt” täyttävät paremmin kuin kotona. Hmm 😉 Sohon Dean & Delucaan olisi voinut jäädä lounaalle, mutta kassajono oli miljoona kilometriä pitkä. Sen sijaan suuntasimme tien toiselle puolelle jo aikansa eläneeseen Jubilee Marketplaceen kera paikallisten. Aluksi oli tarkoitus napata sieltä ruoka mukaan, mutta päätimmekin syödä paikan päällä baarijakkaroilla. En muista koska salaatti olisi maistunut niin hyvälle. Jääkylmästä Samuel Adamsista puhumattakaan.

Pari iltaruokajuttua sopii vissiin heittää tähän postauksen perään myös; Hell’s Kitchen on tuossa ihan lähellä ja siellä ollaan syöty nyt kahtena iltana. Ekana iltana Il Fornossa. En suosittele. Sijainti ja sisustus olivat ok, mutta ruoka ei. Mitenkähän sen voisi kauniisti sanoa, jos ruoka maistuu siltä, että se on mikrossa lämmitetty? Pastasuikaleet kiinni toisissaan yhdessä klimpissä? Että lihapullat maistuvat liikaa pakastimelle? Ugh, viini oli kyllä hyvää, mutta muuten paikan hintalaatusuhde ei ollut kyllä lainkaan kunnossa. Jännä juttu, että paikka oli kuitenkin ihan tupa täynnä. Mutta hei, kiitos jollekin teistä; suuntasimme vinkistänne Don Antonioon pizzalle eilen. Voi morjens – jos täälläpäin joskus käytte, niin käykäähän maistamassa maailman parasta pizzaa. Paikka on aika ruuhkainen ja meille sanottiin aluksi, että on noin 15 minuutin jonotusaika. Jäimme odottamaan ja saimmekin pöydän suht’ nopeasti. Mutta ne pizzat, ne olivat taivaallisia. En osaa kuvailla, mutta maistuivat ihan älyttömän hyville. Söimme kaksi pizzaa ja yhden calzonen neljään pekkaan. Puhetta ei kuulunut, mutta muminaa kylläkin 😀

Nyt taas hösseliksi. Ihan jännä ajatella, että luovutetaan tänään klo 12.00 huone ja illalla lähdetään Lontoon kautta kohti Suomea. Silti vasta huomenna illalla ollaan kotona. Ihana reissu takana, mutta nyt on kyllä niin karmivan kova ikävä Tobya, että haluan kotiin asap. Yritän ehtiä laittaa teille ajastettuna huomiselle yhden postauksen, mutta en lupaa 100%. Sen tosin lupaan 100%:sesti, että vastaan jok’ikiseen ihanaan kommenttiinne viikonlopun aikana. Kiitos niistä ihanat ♥ On ollut sangen huisia huomata, että teitä nämä reissupostauksetkin kiinnostavat!

ILOISIN TORSTAITERKUIN,

alle

PS. ai niin ja elämäni parhaimman hodarin söin yhtenä iltana  Brooklynissä NY Islanderin pelissä; Nathanin hodarit ovat kuulemma erittäin kuuluisia eikä suotta! Ovat olleet sitä jo 100 vuoden ajan.


keskiviikko 19. lokakuun 2016

New Yorkin kadut

16

HEISSULIVEI

ja voi mahdoton – en tiedä ketä taas kuuluu kiittää tai kenelle kuuluu olla kiitollinen, mutta sitä olen tällä hetkellä. Ja paljon. Eilen illalla palasimme hotellille myöhään Brooklynista ja matkalla ihastelin Brooklyn Bridgeä ja Manhattania iltavalaistuksessa. Hurmioituneena elämäni ensimmäisestä NHL-matsista! Tytöille tuo oli elämänsä ensimmäinen jääkiekkomatsi. Miten lie näinkin jääkiekkoon hurahtaneessa perheessä mahdollista? 😉 Tytöt syttyivät täysillä let’s go Islanders -huutoihin ja huusivat mukana. Lisää tuosta jääkiekkopelistä ja käytännön jutuista myöhemmässä postauksessa. Tässä postauksessa ajattelin viedä teidän kierrokselle läpi Manhattanin.nyc-2-of-28nyc-1-of-28 nyc-3-of-28 nyc-4-of-28 nyc-7-of-28 nyc-8-of-28 nyc-9-of-28

Olen sitä mieltä, että metro on suurkaupungin ruuhkissa se kätsyin kulkuväline. Paitsi, silloin kun on kaupungissa ekaa kertaa ja haluaa nähdä maisemia. Silloin kun mukana on kaksi ”ei niin kävelyintoista” lasta. Silloin kun on valmis istumaan ruuhkassa. Me heitettiin toissapäivänä oikein turistikierros (tai kaksi) ja saatiin kaupungista irti yhdellä silmäyksellä ihan hirmuisesti. Siitä oli eilen hyvä jatkaa ja jalkautua tutkimaan tätä upeaa kaupunkia vielä lähemmin.

Ostimme jo Suomessa olessamme netin kautta liput Big Bus -turistibussiin. Hop on, hop off -tyylinen systeemi, johon sai alennusta aika kivasti ostaessa nuo liput netistä. Aloitimme kahden tunnin pohjoisen kierroksella, söimme lounaan ja jatkoimme liki kolmen tunnin etelän kierroksella. Aina Harlemista Manhattanille, Greenwich Villagen kautta Sohoon, Wall Streetille ja Chelsean kautta takaisin hulinaan Times Squarelle. Etelä-Manhattanin kierrokselle meille osui ihan loistava opas, Diana. Paikallinen, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa pikkukorean alueella. Tiesi nuo paikat kuin omat taskunsa. Antoi monenmonta vinkkiä NYC:iin, joita jaan ilomielin myös teille vinkkipostauksessa.

nyc-10-of-28 nyc-12-of-28 nyc-13-of-28 nyc-14-of-28 nyc-15-of-28 nyc-17-of-28

Saimme tietää, että Harlem on tätä nykyä ihan hip paikka. Turvallisistakin turvallisin ja kallis. Tosin kyllä sielläkin vielä löytyi taloja, joissa ei kuulemma kannata asua. Jossa rikollisuus on tätä päivää ja joissa puuttuu tyystin hissit. Kävele siinä sitten lapsi kainalossa 10.kerrokseen. Ilman valoa rappykäytävässä. Risteyksen toisella puolella oli 5th Avenuen miljoonalukaalit. Ja silti 99,9% saaren asukkaista tulee toimeen keskenään ja jakavat sen saman ylpeyden asuinpaikastaan. Aika hienoa.

Aika hienoa on sekin, että vaikka olemme ”painaneet kieli vyön alla” kaksi päivää, niin silti on vielä paljon nähtävää. Parhaitenhan kaupunkiin tutustuu menemällä sinne, missä paikalliset asuvat. Jalkautua kaduille ja pois Times Squaren hulinasta. Tälle päivälle on luvattu 29 astetta lämmintä, joten me taidetaan chillata. Ottaa eväät Keskuspuistoon ja nauttia. Täällä on kuulemani mukaan joka puistossa ilmainen wifi, joten lapset saavat jahdata pokemoneja oikein urakalla. Kun tulee liian kuuma voipi olla, että menemme viilentymään kauppoihin. Mitään suunnatonta shoppailufiilistä tosin ei ole vieläkään tullut. Ja hyvä niin – säästetään remppaa varten. Ja mieluummin laitan rahani vaatteiden sijaan kurkusta alas. Vihermehuihin ja ihanimmista ihaniin salaatteihin. Ehkä myös palaan juustokakkua ja höyryävän kuumaan latteen 🙂

nyc-19-of-28 nyc-20-of-28 nyc-23-of-28 nyc-24-of-28 nyc-25-of-28 nyc-26-of-28

New Yorkissa on ihan älyttömän helppo liikkua. Broadway jakaa vaakatasoon menevät kadut idän- ja lännenpuolisiin. Pystysuuntaiset kadut alkavat idästä numerosta 1. Etäisyyttä arvioidaan korttelittain, ei maileittain. Mailiin mahtuu noin 20 korttelia. Eikä tämä Manhattan (Manna-Hata) kovin suuri ole eli tuskin pääset eksymään. Vettä luvassa vähän joka suunnassa. Tai sitten puistoa, riippuen missä päin ajattelit eksyä 🙂 Vaikka tunnelataus ei ole lainkaan sitä luokkaa kuin tuolla Bostonissa, niin onhan tämä nyt aivan älyttömän hieno kaupunki. Kerta ei riitä vaan tänne pitää päästä uudelleen!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

PS. teille, ketkä ette jaksa lukea reissupostauksia, niin iloisia uutisia; viimeistään lauantaina palataan niihin tuttuun ja turvallisiin koti- ja ruokajuttuihin 🙂


maanantai 17. lokakuun 2016

Beantown – gotta love it!

6

HEIPPAHEI

ja hyvää  maanantaihuomenta! Siellä tosin on jo maanantai vaihtunut iltapäivään 🙂 New Yorkissa ollaan ja tänne hotellin 34. kerrokseen kuuluu taksien äänet alhaalta Times Squarelilta. Kaupunkin herää henkiin, tosin eihän tämä kaupunki taida koskaan nukkuakaan. Se vähä, mitä NYCiä eilen nähtiin on vakuuttanut. Mutta ei ihan vielä siinä määrin kuin tuo ihana Boston. Tänään täytyy lähteä hieman pidemmäs kalaan ja nähdä muutakin kuin tuota Broadwayn hulinaa. boston-18-of-30boston-11-of-30boston-2-of-30 boston-4-of-30 boston-6-of-30 boston-8-of-30 boston-9-of-30 boston-10-of-30 boston-12-of-30 boston-13-of-30 boston-14-of-30 boston-15-of-30 boston-16-of-30boston-19-of-30 boston-17-of-30 boston-20-of-30 boston-21-of-30

Mun täytyy ihan rehellisesti tunnustaa, että Singaporen asema all time favorite -kaupunkina horjuu. Kiitos tuon sympaattistakin sympaattisemman Bostonin. Lempinimeltään Beantownin. Voi olla tosin, että tässä päivien kuluessa NYC kiilaa ohi, mutta tällä hetkellä sydän sykkii Bostonille (ja juu, sinne Salemin suuntaan myös). Auto jätettiin Copley Squaren lähistöllä olevaan parkkihalliin ja siitä käveltiin melkoinen matka ensin Cheers’iin lounaalle (Bostonin maratonin maaliviivan ohi…), Faneuil Hall markkinapaikan läpi ja siitä yli-ihanaan North Endiin. Mike’s Pastryyn oli kilometrin mittainen jono, joten valitsimme vieresen Vittoria Cafeeseen, joka on huhupuheiden mukaan ensimmäinen italialainen kahvila Bostonissa. Teki hyvää istahtaa alas eclair-leivoksen ja kahvin äärelle. Aistia tunnelmaa ja italialaista temperamenttia.

Olen yrittänyt miettiä, missä se Bostonin vetovoima piilee. Ehkä se oli ne kotoisat kadut, erittäin ystävälliset ihmiset, kompakti keskusta sekä sekoitus uutta ja vanhaa arkkitehtuuria. Jonkinlainen mutkattomuus ja suoruus, niin ihmisissä kuin asioissakin. Vehreys. No samaa täälläkin on näkynyt. Käveltiin eilen Broadwayta pitkin Keskuspuistoon ilta-auringon lämmittäessä selkää. Paluumatkalla pysähdyttiin pikkuiseen kulmakuppilaan juomaan kahvit ja oreopirtelöt. New York sykkii ja rakastan sen energiaa. Mutta toi Boston, se oli sangen kuvauksellinen. Kuten kuvista näkyy, niin uusi ja vanha kohtaa. Mutta sillain kivuttomasti.

boston-22-of-30 boston-23-of-30 boston-24-of-30 boston-25-of-30 boston-26-of-30 boston-27-of-30 boston-28-of-30 boston-29-of-30

Palatakseni takaisin New Yorkiin; tälle päivälle on luvattu yli 25 astetta, joten kyllä tarkenee. Haaveilen aamupalasta jossain ihanassa luomukahvilassa, jossa saisi acaibowlia tai vastaavaa. Voipi olla, että lapsille täytyy napata jotain muuta aamista mukaan 🙂 Mutta, New York kiittää ja kuittaa tällä erää. Mies kömpi juuri hikisenä aamusalilta huoneeseen, joten me nostetaan kytkintä ja mennään virran mukana. Nähdäänhän taas pian ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

alle

PS. pahoitteluni, että kommentteihin vastaaminen on hiukka tauolla. Palataan niihin viimeistään Suomesta käsin 🙂


lauantai 15. lokakuun 2016

”Homecoming”

11

HEIPPAHEI IHANAT!

Ja lämpimät terkut Burlingtonista, Massachusettssistä. Tulikohan nyt oikea määrä ässiä tuohon osavaltioon? 🙂 Mistähän sitä aloittaisi…ehkä siitä, että jos aiemmin olemme olleet tuon komistuksen, jota myös aviomiehekseni saan kutsua, kanssa symbioosissa, niin eilisen jälkeen hengitämme aivan täysin samaa ilmaa. Samaan tahtiin. Niin imelältä kuin se saattaa kuulostaakin.gloucester-1-of-24 gloucester-2-of-24gloucester-23-of-24 gloucester-3-of-24 gloucester-5-of-24gloucester-24-of-24gloucester-1-of-1

Eilen aamulla ajettiin ihan ensiksi pari minuuttia Burlingtonin viereiseen kaupunkiin Stonehamiin. Parkkeerattiin jäähallin pihaan ja sivusta seurasin, kun yksi meistä silmät kiiluen asteli määrätietoisesti koittamaan onko jäähallin ovet auki. Eivät olleet, mutta yritetään tänään uudelleen. Ajeltiin naapurustoja läpi ja nähtiin kaksi taloa, joita joskus kodiksi kutsuttiin. Käytiin myös lukion pihalla ja poseerattiin kameralle kera valkorivisen hymyn.

Kaksi vuotta on pitkä aika tuolloin lukioiässä. Siinä ajassa kasvaa jo juuret maahan, vaikkakin se oikea koti on toisella puolella maapalloa. Ilman tukiverkostoa. Sitä kiintyy paikkoihin ja ihmisiin. Muistoja, muistoja. Niitä nuo kadunkulmat henkivät. Pääkadun pitsapaikka ja pieni ostari. Se paikka, missä kokeiltiin paljonko kaverin valkoisesta Camarosta lähtee.

Stonehamista jatkettiin kohti rannikkoa ja Salemia, noitakaupunkia. Rakastuin tuohon kaupunkiin samantien. Jenkkineighborhoodit olivat kuin elokuvista konsanaan ja ihmiset olivat ystävällisiä. Yliopistocampus oli kokenut ehkä eniten muutoksia ja vanhojen rakennusten viereen oli rakennettu kovasti uutta. Määrätietoisin askelin kuitenkin suunnistimme kohti yliopiston sports centerin kansliaan katsomaan vieläkö valmentaja O’Neill valmentaa. Sinne kuljimme jääkiekkokatsomon kautta. Home sweet home, totesi hän. Hetken aikaa kuulin luistimien äänen ja huudot yleisöstä. Näin valotaululla vilkkuvat numerot ja maskin takaa keskittyneen katseen.

gloucester-6-of-24 gloucester-7-of-24 gloucester-8-of-24 gloucester-9-of-24 gloucester-10-of-24 gloucester-1-of-1 gloucester-11-of-24

Kanslian rouva Julie, ei ollut muuttunut lainkaan. Ehkä 20 vuotta näkyi hieman silmäkulmassa, mutta ihanan räiskyvä persoona oli. Valmentaja O’Neill oli juuri pohjoisemmassa kaupungissa värväämässä joukkueeseensa pelaajia. Nykyinen korisvalmentaja hänelle soitti, saamatta vastausta. Mutta jätti viestin vastaajaan. Campuksen kirjakaupassa ollessamme saimme soiton ja renkaat kirskuen ajoimme takaisinpäin. Valmentaja O’Neill oli palannut ja voitte vain kuvitella miehen ilmeen, kun näkee yhden pelaajistaan näin monen vuoden jälkeen. Ei saattanut kuvitella, että me ollaan tultu ihan Suomesta asti tänne. Kaivoi esiin mapin ja hehkutti tilastoja. Look at that! Pari ekaa vuotta mieheni nimi keikkui tilastojen häntäpäässä ja siitä lähti nousemaan…ollen vikana vuonna ylimpänä. C -kirjain paidan rinnusta komistamassa. MVP, most valuable player. Kaksi jääkiekolle omistautunutta kun kohtaa, niin aika kului nopsaa. See you soon again, ok? Vielä ajelua ympäriinsä ja vanhan opiskelijakämpän etsimistä. Sen, mikä jaettiin kahden muun jääkiekkoilijan kanssa ja jossa pidettiin bileitä. Oh boy, niistä en halunnut tietää enemmän 😀

Yhteisenä haaveenamme on ollut se, että pääsemme syömään hummeria kalastajakylään. Meren Raivo elokuvasta tuttu Gloucester oli sopivan ajomatkan päässä, joten suuntasimme sinne. Tuonnekin olisin voinut muuttaa, ihanan symppis paikka. New England clam chowderia ja lobsteria, lasi valkoviiniä ja small talkia tarjoilijoiden kanssa. Elämä oli taas astetta parempi paikka. Meri ei raivonnut, vaan kimmelsi sinisenä auringossa. Ruskan väriset puut kielivät lähestyvästä talvesta.

Neljä tuntia tuohon perään ostoskeskuksessa eikä vieläkään oikein tajunnut, että missä sitä ollaan ja mitä oli tullut nähtyä. Vasta tuossa pari tuntia sitten, neljän aikaan aamuyöllä, aloin prosessoimaan eilistä. Ei vitsit. Nyt ymmärrän tuota miestänikin paremmin. Ymmärrän tiettyjä tapoja ja ymmärrän, että ne juuret ovat osaltaan muualla.

gloucester-12-of-24 gloucester-13-of-24 gloucester-15-of-24 gloucester-16-of-24 gloucester-17-of-24 gloucester-18-of-24 gloucester-19-of-24 gloucester-20-of-24 gloucester-21-of-24 gloucester-22-of-24 

Tänään suunnataan Harvardin campusta ihmettelemään sekä Bostonin keskustaan. Illalla tullaan vielä Burlington Mallille tekemään viimeiset ostokset ja huomen aamulla kukonlaulun aikaan palautamme vuokra-automme lentokentälle. New York odottaa. Tosin eilisen kokemuksen jälkeen olo on vähän numb ja musta tuntuu, ettei mikään enää voi sykähdyttää. Ehkä se on se New York, jos jokin, mikä tuohon sykähdyttämistehtävään tällä hetkellä kykenee.

Palataanhan asialle taas jossain vaiheessa; blogi- ja somepäivitykset (kommenttien hyväksymisiin sun muineen) ovat vain vähän sattuman kauppaa, sillä kummassakaan hotellissamme ei ole huoneessa wifiä! Takapajulameinikiä? Ei vaan sitä ihanaa elämää, jossa ei tarvitse olla koko ajan online <3

SULOISTA VIIKONLOPPUA,

alle


« Vanhemmat
Uudemmat »