keskiviikko 09. elokuun 2017

Empaattinen Elisa

15

”Eletään kesäkuuta vuonna 1991. Kävelemme äidin kanssa ison talon käytäviä pitkin. Toimistohuoneissa näkyy ihmisiä hymy huulilla ja luurit korvilla. Vieno puheensorina täyttää koko ensimmäisen kerroksen sekoittuen äidin korkokenkien naputukseen. Menemme hissillä ensimmäiseen kerrokseen ja jatkamme taloon tutustumista. Päästyämme ylimpään kerrokseen olen jo hetken sitä mieltä, että en tule ikinä selviytymään tulevasta kesätyörupeamasta Tampereen Puhelinosuuskunnan sisäisenä postinjakajana. Niin monta uutta ihmistä ja niin monta eri Erkkiä, Mattia ja Kaijaa. Yhtä kaikki, ensivaikutelma ihmisistä oli vallan positiivinen. Päätin hoitaa ensimmäisen kesätyöni kunnialla maaliin asti. Heinäkuun lopussa olin jo sitä mieltä, että olen löytänyt unelmaduunini. En tiennytkään, että töissä voi olla niin hauskaa.”

Vaikka tuosta elämäni kivoimmasta kesätyökesästä on jo kulunut aikaa reilusti on se silti jättänyt sisimpääni jäljen. Jäljen siitä, että pääsin yhden kesän ajan työskentelemään paikassa, jossa mummuni ja äitini työskentelivät koko ikänsä. Puhelimien ja puhelinliikenteen parissa. Kun minua pyydettiin tähän kaupalliseen yhteistyöhön Elisan kanssa, emmin ensin hieman; onko minulla mitään annettavaa teille? Kunnes tajusin, että minullahan on paljon annettavaa. Paljon annettavaa yrityksestä nimeltä Elisa. Olen tutustunut Elisaan vaivihkaa. Monelta eri kantilta.

Rakkaus puhelinalaan on tullut varmastikin minulle äidinmaidossa. Meillä kotona tai töissä ei ole hetkeäkään edes harkittu minkään muun operaattorin jäsenyyttä. Niin puhelin liittymissä kuin tietoliikenteessä yleensäkään. Elisa on ollut meille aina itsestään selvä valinta. Olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan, miten paikallisen puhelinosuuskunnan toiminta siirtyi Elisan alle, miten ”teepeeoolaisista” (TPO=Tampereen puhelinosuuskunta) tuli ”elisalaisia” ja olen sivusta seurannut rakkaan ystäväni työuraa Elisassa. Jotain mielestäni kertoo jo se, että niin tuo ihana ystäväni, kuopuksemme kummitäti, kuin muutamat muut tuttunikin ovat työskennelleet samassa työpaikassa niin pitkään. Tavatessamme 2000-luvun alussa ystäväni kanssa hän oli töissä Radiolinjalla ja on siitä luonnollisesti siirtynyt Elisalle. Tällä hetkellä hän vetää yhtä Tampereen liikkeistä.

Vaikka tykkäänkin hoitaa asiat puhelimitse, niin aina on ollut ilo käydä paikan päällä asioimassa Elisan pisteessä. Jos jollain sanalla kuvailisin tuota asiakaspalvelua niin Elisan liikkeessä kuin asiakaspalvelussa puhelimen päässä on tuo sana laatu. Pieni sana, jolla on suuri merkitys. Itselleni asiakaspalvelu on lähellä sydäntä senkin takia, että toimin yrityksessämme asiakaspalvelupäällikkönä ja periaattessa vastaan siitä, että asiakaspalvelu toimii. Sen takia olen äärimmäisen kriittinen asiakas, mitä tulee asiakaspalvelukokemukseen 🙂

Mitä olen tässä vuosien varrella havainnoinut, niin minulla ja Elisan asiakaspalveluhenkilökunnalla on yksi yhteinen piirre; asiakkaasta välittäminen ja vastuun kantaminen. Suurin osa omassa työssäni tapahtuvasta asiakaspalvelusta tapahtuu puhelimitse. Murto-osa sähköpostitse. Kun sinulla ei ole näkökontaktia vastapuoleen, on välillä tilanteita, että toivoisi näköpuhelimien paluuta. Ilmeistä ja eleistä kun pystyy lukemaan niin paljon. Olen oppinut vuosien varrella lukemaan äänensävystä sen, minkä yleensä lukisi ilmeistä ja eleistä.

Olen opetellut välittämään hymyn matkapuhelinverkkoa myöden vastapuolelle. Kerroinkin teille joskus muinoin, että meillä on maailman parhaimmat asiakkaat. Joiden kanssa asioidessa tuntuu kuin asioisi ystävänsä kanssa. Havahduin pari viikkoa sitten päästessäni tähän samaan kokemukseen asiakkaan ominaisuudessa. Soitimme miehen kanssa Elisalle ja ilmoitimme osoitteenmuutoksesta Elisa Viihdettä varten. Uumoilin, että asiassa voisi tulla eteen tenkkapoo, sillä tämä meidän nykyinen osoitteemme on jostain syystä ollut hankala. Äiti aikoinaan kuitenkin sai järjestettyä tänne Tampereen puhelinosuuskunnan ja sitä myötä Elisan kaapeliverkon.

Soittaessamme sanoin miehelleni, että hän laittaisi puhelimen kaiuttimelle. Samalla kun viikkasin pyykkiä olin varautunut monien minuuttien jonotukseen. Hätkähdyin, kun numerosta vastattiin kahden tuuttaamisen jälkeen. Mies selitti asiamme ja vastapuoli sanoi ystävällisesti kääntävänsä meidät eteenpäin, sillä ei jostain syystä nähnyt tulevaa osoitettamme järjestelmästänsä. Jälleen muutaman tuuttauksen jälkeen kuulimme ystävällisen ääneen vastaavan puhelimeen. Asia sujui kuin rasvattu. Saimme niin hyvää palvelua ja mikä parasta; mattimyöhäisenä olimme tekemässä muuttoilmoitusta hieman vartti kärjestä, mutta yllätykseksemme netti alkoikin toimimaan uudessa kodissamme jo seuraavana päivänä.

Puhelun jälkeen mietin itsekseni, kuinka hieno tunne on kun hymy välittyy puhelimen välityksellä. Tarttuen omiinkin suupieliisi. Se tunne, kun hoidat jotain asiaa ja sinusta tuntuu, kun juttelisit ystäväsi kanssa. Näitä tällaisia asiakaspalvelukokemuksia rakastan ylikaiken! Ensimmäinen elisalainen, pirtsakka naisihminen sai hymyn huulillemme, vaikka joutuikin ohjaamaan meidät eteenpäin. Puhelusta välittyi tekemisen meininki ja se, että ei ole ongelmaa, mihin ei löytyisi ratkaisua. Toinen elisalainen, miellyttävän äänen omaava mieshenkilö, sai meidät nopeasti vakuuttumaan, että homma on aivan kunnossa. Toivotteli mukavat päivänjatkot ja näin jälkikäteen näen hänen loikoilleen samalla riippukeinussa, kun meitä palveli. Sen verran onnelliselta kuulosti 🙂

Riippukeinussa? Niin, meillä muutamat bloggaajat kävivät tutustumassa Elisan asiakaspalveluun Pasilassa ja esimerkiksi täältä Iinan postauksesta voitte käydä katsomassa, miltä siellä näyttää. Riippukeinuja, pöytälätkää ja tekemisen meininkiä. Mitä enemmän asiaa mietin, niin sitä enemmän Elisa työpaikkana houkuttelee 🙂 Olen tässä miettinyt, että missä piilee tuo Elisan houkuttelevuus myös työnantajana.

Ensimmäisenä mieleeni tulee tuo älyttömän hyvä yhteishenki, joka työntekijöiden kesken vallitsee. Se kunnioitus, jota työnantaja antaa työntekijöilleen. Työnantaja, joka antaa työntekemiseen tarvittavat työkalut ja mahdollisuudet. Etätyöt ovat yksi näistä mahdollisuuksista, joihin Elisa rohkaisee. Asiakaspalvelu ei käsitä vain puhelimitse tapahtuvaa kanssakäymistä vaan Elisa panostaa myös somessa tapahtuvaan asiakaspalveluun. Mielestäni tämä on nykyaikana tärkeää, sillä somessa tapahtuva toiminta on läpinäkyvää ja julkista. Reagointi asioihin tulee tapahtua viipymättä ja mikä parasta, Elisa haluaa olla lähellä asiakasta. Myös somessa.

Olen huomannut ihan viimeisen parin vuoden aikana muutoksen Elisan asiakaspalvelussa. Varsinkin yrittäjän näkökulmasta olen onnellinen siitä, että siinä missä aiemmin meille yritettiin myydä jos jonkinlaisia palveluita, alkoi viime tapaamisemme palvelukartoituksella. Yhteyshenkilömme oli huomannut, että meillä oli käytössämme turhia, vanhanaikaisia palveluita, joihin sai uppoamaan vuositasolla paljon rahaa. Tarkastimme samalla myös liittymätyyppimme ja sen myötä saimme aikaan selvää säästöä. Uskon, että niin asiakkaan kuin yrityksenkin näkökulmasta on paljon mielekkäämpää asiakaslähtöinen toiminta, joka varmasti kantaa pitkälle ja pitää yllä kannattavaa asiakassuhdetta.

Enpä olisi uskonut, että Elisa on läsnä vielä täällä uudessa kodissammekin muutenkin kuin pienen mustan boksin muodossa; vanhan pöydän laatikkoon kurkistaessani osui silmiini Elisan muistivihko. Tuo taitaa olla sieltä 2000-luvun alkupuolelta. Äiti ehti olla elisalaisena liki viisi vuotta, kunnes päätti antaa nuoremmille sijaa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo päätös jäädä varhaiseläkkeelle 57-vuotiaana hoitamaan ensimmäistä lastenlastaan oli juuri oikea. Vaikka varmasti olisi viihtynyt elisalaisena pidempäänkin. Elisalle asiakas on kuningas, mutta sitä on myös työntekijätkin. Tällaisen mielikuvan itse olen vuosien saatossa saanut.

____________________________________________________________

Millainen mielikuva sinulla on Elisasta?

Vastaamalla tähän kysymykseen tämän postauksen kommenttiboksissa olet mukana kilpailussa, jonka palkintona sain luvan arpoa kolme Elisa Viihde + Elisa Kirja -koodia (sis. leffavuokraus + e-kirja). Osallistumisaikaa on viikko eli 15.8. klo 10.00 asti. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

____________________________________________________________

Siinä, missä tuo 15-kesäinen Maria unelmoi sisäisen postinjakajan ammatista, unelmoi tänä päivänä hieman yli 40-vuotias Maria Elisa Saarnaajan -ammatista. Ellen olisi yrittäjänä perheyrityksessämme harkitsisin vakavasti alan vaihtoa. Olisihan se jo jotain, jos kopistelisin joku päivä menemään korkokengilläni tuolla Nalkalantorin reunalla. Samassa rakennuksessa, missä mummuni ja äitini aikoinaan. Musta tuntuu, että mulla ja Elisalla voisi synkata loistavasti – ollaan molemmat yhtä empaattisia, nääs ♥

YSTÄVÄLLISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


lauantai 05. elokuun 2017

Sulosointuja korville

10

HEI SUN HEILUVILLE VAAN!

Terkkuja mökiltä! Piti tekemäni eilen myyssipostaus, mutta niin latisti tunnelmaa se fakta, että huomasin ottaneeni kameran mukaan, mutta ilman muistikorttia. Kyllä oli niin pro-meininkiä tältä bloggaajalta että. No hei, eipä ole tarvinnut kuvailla kauniita sadepisaroita lehdillä tai hämäränhyssyisiä myyssejä. Huomasitteko hieman katkeran sävyn lauseessa? Hyvä 😉 Mennään siis kännykkäkuvilla.

Meillä on tänä kesänä ollut jotenkin lasten kesken vähän erilaisempi ilmapiiri kuin aiempina kesinä. Pientä nahistelua ja välillä suoraa huutoa. Vastarintaa ja auktoriteetin kyseenalaistamista. Vaikka ne ajat, kun ollaan oltu yhdessä ollaan oltu sitä 100%:sesti, niin silti veikkaan, että muuttokiireet ovat osaltaan aiheuttaneet väsynyttä ilmapiiriä tyttöjenkin kesken. Silti päivittäin kuulee riitasointujen lisäksi myös sulosointuja. Olen niitä kirjannut ylös tässä kesän aikana.

”Voidaanko äiti tehdä puuroa aamupalaksi?”
Aamen. Tämän lauseen kuullessani olen viiden sekunnin sisään jo tekemässä puuroa. Meillä syödään itse asiassa tällä hetkellä taas puuroa liki joka aamu ja menneellä viikolla syötiin iltapalaksikin puuroa monena iltana. Aamulla kaurapuuroa ja iltaisin helmipuuroa. Ensimmäistä mustikoiden kanssa ja toista kaneliripsautuksilla 🙂

”Saanko mennä jo nukkumaan?”
Kyllä saa. Kesällä meillä on rytmit heittäneet häränpyllyä ja veikkaan, että kun koulut alkavat, niin rauha on maassa jo kello yhdeksän aikoihin illalla.

”Voitaisko syödä sipsien sijaan kasvisdippiä?”
Meillä syötäisiin sipsejä (kermaviilisipuli sellaisia) tämän tästä. Onneksi aina silloin tällöin esikoinen esittää toiveen kasvisdipistä illan leffailtaan.

”Jos haluut voin tulla sun kanssa lenkille pyörällä.”
Kaikki lasten vapaaehtoinen liikunta saa isot probsit. Ylipäätään kaikki aika pois puhelimelta on hyvästä 🙂

”Käy kattoon mun huoneessa, mä siivosin sen.”
Jos tämä on tehty oma-aloitteisesti niin aa että. Meillä esikoinen yllättää aika usein lausumalla nämä sulosoinnut.
Toinen taas on sellainen hamsteri, että viihtyy hieman epäsotkuisessa huoneessa. Ihania molemmat, yhtä kaikki.

”Vein koiran jo ulos.”
Meillä on viime aikoina koiran ulosviemiset olleet takkuamista. Ollaan kokeiltu vuoropäiviä ja vaikka mitä. Jotenkin aina on muka jotain parempaa tekemistä. Kun koulu alkaa pitää kehitellä joku systeemi tähän. Me vanhemmat kyllä viedään päivän eka ja vika lenkki, mutta lapsille jää siihen väliin pari kolme lenkitystä.

”Tuutko tekeen mun kans legoilla?”
Ne hetket, kun tytöt leikkivät sulassa sovussa keskenään ovat puhdasta kultaa. Ylipäätään se, että tekevät jotain kinastelematta yhdessä on kullanarvoinen juttu.

”Äiti, voidaanko me leipoa teille jotain?”
Tää on kyllä vähän kaksipiippuinen juttu, sillä sotkuinen keittiö. Mutta yleensä leipomukset ovat ihan älyttömän hyviä. Tykkään, että lapset oppivat kotona ruoanlaiton ja leivonnan jalot taidot.

Jokos siellä on pyöräytetty mustikkapiirakat kansallisen mustikkapiirakkapäivän kunniaksi? Täällä tehtiin iltapäiväkahville hätsynpikaisesti piirakka. Peruspiirakkataikinaan laitettiin kanelikardemummatuorejuustonokareita ja ai vitsit, tulipas muuten mehevä!

Palaan huomenna edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos kaunis niistä, ihanan paljon mielipiteitä tuon pöydän suhteen 🙂 Taidan käsitellä sen ensin kuvankäsittelyn avulla ja katsoa, mikä väreistä sopii parhaiten. Nyt Trivial Pursuit -matsin pariin!

LEPPOISAA LAUANTAITA,


torstai 03. elokuun 2017

Ruokatila

57

HEIPSULIHEI!

Toivottavasti teille kuuluu hyvää ♥ Mulla on harvoin niitä päiviä, kun mikään ei kulje. Tänään on yksi sellainen. Koko päivä on hösätty menemään sinne tänne, lääkäriä, apteekkia, töitätöitä ja eräänlaista remppaa. Ja kremppaa. Se selkä, joka alkoi ennen muuttoa vaivaamaan ei ole tykännyt muuttotouhuista sitten yhtään. Venyttelystä veti todella herneet nenään. Tällä viikolla olen herännyt aamuyöstä kipuun, illan lihasrelaksanteista ja kipulääkkeistä huolimatta. Aamuisin on tullut vengottua itsensä ihan ihme asennoissa ylös sängystä. Ärsyttää itseänikin tämä jääräpäisyyteni lääkäriin menon suhteen, mutta olisihan siellä voinut käydä aiemminkin.

Aamulla sain lääkäriltä uudet lääkkeet, kanto- ja nostokiellon lisäksi ja lähetteen lannerangan röntgeniin, johon on lähtö ihan pian. Poissuljetaan murtumat sun muut luissa. Kaaduin aika pahasti talvella hiihtolenkillä ja siitä lähtien tuo selkä on vihoitellut tasaisin väliajoin. Yleensä kyllä vähemmän aikaa kerrallaan. No mutta, nyt on hoitoputki auki ja odotan ihmeparannusta. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin jatkuva kipu. Sellainen, jonka terän saa vain vaimenemaan särkylääkkeillä. Iso hatunnosto ja tsemppihali teille, jotka siitä joka päivä kärsitte.

Sairauskertomuksesta päivän aiheeseen; hei, meillä on ruokapöytä. Ihanaa! Ja se sopii tuohon tilaan niin nätisti. Vähän vielä pohdin, että onko nyt liian paljon puupintaa. Että maalaisko kuitenkin pöydän valkoiseksi tai kenties mustaksi. Puupinta on kyllä kaunis, sitä en kiellä, mutta se on nyt siinä rajoilla alkaako menemään vähän liian kotoisaksi tämä sisustus 🙂 Pöytähän on mun vanhempieni vanha. Se on vain ollut tuossa naapureilla lainassa viimeiset neljä vuotta. Arvostan sitä, että se on aivan täyttä puuta. Painaakin sen mukaisesti.

Ruokapöytä on 95 cm x 180 cm, joten sopii kuudelle vallan mainiosti. Tarpeen tullen saa päähän vielä istuinpaikat. Mallailin tuota pöytää myös keittiön jatkeeksi, mutta aivan liian ahtaaksi kävi tila. Ja hei, mikä hienoa niin nyt ruokapöydästä näkyy tv-huoneen telkkari. Pari viikkoa ilman ruokapöytää ja lapset tottuivat syömään sohvalla. Nyt on pieni siitä poisopettelun paikka… Eilen ruokapöydän äärellä sadepäivää fiilistellessäni ja töitä tehdessä huomasin monen eri ihmisen pysähtyvän kadulla katsomaan meille sisään. Iltaisin on kyllä syytä pitää verhot kiinni, sen verran näyteikkunalla ollaan. Ruokapöydän sijainti on muuten mieleeni. Tykkään, että siitä näkee myös takan.

Järkyttävää, kuinka paljon vielä remppapölyä leijuu tuolta kellarista ylös ja ulkoa sisälle. En edes huomannut sitä ennen kuin näin alla olevan kuvan. Tsekatkaa tuo peilin alunen! Huh, jahka remontti on kokonaan valmis, niin on pakko puunata nurkat uudemman kerran.

Pahoitteluni kuvatulvasta, kerrankos sitä 😉 Nyt sinne röntgeniin. Palataan ihanat illalla kommenttiboksin puolella!

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,


maanantai 31. heinäkuun 2017

Keittiössä

21

MOIMOI MURUT

ja huisin ihanaa alkanutta viikkoa! Kello soi kukonlaulun aikaan ja vetäisin lenkkivaatteet päälle alta aikayksikön. Ne, jotka olin eilen illalla asetellut nätisti sängyn jalkopäässä olevalle tuolille. Ajattelin aloittaa viikon liikunnallisissa merkeissä. Sillä nyt se kroppa ei enää sano asiaansa niin kiltisti kuin taannoin. Nyt se viestittelee moninaisine kolotuksineen ja särkyineen siitä, että tarttis tehdä jotain. Mitä tekee lenkkikamuni, tuo valkoinen karvainen otus? Venyttelee, löntystelee perässäni alakertaan ja kun otan hihnan esiin huomaan, että toinen on piiloutunut sohvalle tyynyjen taakse kuorsaamaan 😀 Enhän mä siinä sitten pystynyt lenkille lähtemään, sillä toisella olisi voinut sillä aikaa tulla hätä. Hei, huomenna uusi yritys! Tälle päivälle ohjelmassa blogitöitä. Kuvauksia, kuvankäsittelyä ja kirjoittamista. Ainoa, mikä pitäisi ennen kuvauksia löytää on silitysrauta. Mihinköhän sellainenkin on tullut laitettua muuton yhteydessä? 😉

Tällä kertaa kurkistetaan kodin sydämeen eli keittiöön. Keittiöön pääsee aulasta heti vasemmalle käännyttäessä. Rakastan tuota uutta keittiötämme ja jo tämän reilun viikon käyttökokemuksen jälkeen voin sanoa, että se on oikein toimiva. Vaikkei yläkaappeja olekaan, niin enpäs ole niitä kertaakaan kaivannut. Astianpesukone on nostettu mikron alapuolelle, mikä on edelliseen astianpesukoneeseemme ihan luksusta. Ei sillä, lautaset ovat alalaatikossa astianpesukonetta vastapäätä säilössä, joten pikkuisen kumartumista tulee 🙂

Säilytystilaa on oikein loistavasti, vaikka aluksi uumoilin, että täytyy viritellä lisää avohyllyjä. Huomaan, että meillä on aiemmin hamstrattu säilykkeitä ja kuivamuonaa. Enemmän kuin tarve vaatii. Ja totta tosiaan, osa astioista ja kodinkoneista odottaa vielä alakerran bistron kaappeihin pääsyä. Joten hyvin on pärjätty olemassa olevalla säilytystilalla. Mikäli muuten haluatte, voin tehdä keittiön säilytystilasta erillisen postauksen? Pitääkin pitää kaapit järjestyksessä sitä varten.

Edellisessä kodissa meillä oli keraaminen liesi ja tämä uusi on induktioliesi. Meillä on tällä hetkellä vain kolme kattilaa, jotka siinä toimivat. Täytyy tuoda mökiltä lisää, sillä aikoinaan veimme sinne induktioliesikattiloita. Uuni on osoittautunut ihan älyttömän tehokkaaksi. En malta odottaa, että saan joulukinkun tuonne uuniin. Uuni pitää sisällään kaikkia hienoja toimintoja, joita varten täytyy vielä joku päivä tutustua manuaaliin perinpohjin. Jos sinne uuniin huutaisi, että yksi savustettu nieriä, niin tulisikohan sellainen? 😀

Alunperin tilasimme Festivon jääkaappipakastinyhdistelmän rosterisena, mutta ah, miten onnellinen olen, että saimme sen vielä tilauksen jälkeen vaihdettua valkoiseksi. Tuo korkea seinä koostuu jääkaapin, mikron ja astiapesukoneen lisäksi kuivamuonakaapista. Apteekkarin kaappia siihen suunnittelimme, mutta päädyimmekin korkean kaapin sisällä oleviin ulosvedettäviin laatikkoihin.

Tasot ovat vielä ihanan tyhjät (omaan silmääni, mutta kyllähän sieltä jo nyt tavaraa löytyy). Voi kunpa ne tuollaisina saataisiin pysymäänkin! Sitä vain kertyy keittiön tasolle niin helposti kaikkea roinaa. Päädyimme tasomateriaalissa valkoiseen kvartsiin. Valkoiset kvartsitasot ovat Kivijalosteelta (*näistä saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan) ja palaan niihin vielä tuonnempana. Laitetaan ne oikein kunnon testiin ja palataan testituloksiin myöhemmin 🙂

Pienennetty ikkuna kaipaa vielä sälekaihtimia sekä puuttuvaa ikkuna-avainta karmeineen tuohon tuuletusikkunaan. Jälkeenpäin on tullut monta kertaa mietittyä kuinka hyvä päätös oli nostaa ikkunan alareunaa. Aiemmalla ikkunalla, kun ei olisi saatu tasoa yhtenäiseksi, vaan siihen olisi pitänyt tehdä madallus ikkunan eteen. Ikkunan edessä on patteri, joten kivitasossa on siinä kohden ritilät. Patterin säätövipstaakkeli taas löytyy yhden laatikon takaa.

Kyllä, keittiölle pisteet 5/5. Yritin etsiä ennen kuvaa, mutta harmikseni olen poistanut muistikortilta kaikki viime vuoden ”turhat” kuvat. Keittiö oli pyökinvärinen. Kaunis ja tunnelmallinen. Mutta ei meidän makuumme. Joku voisi sanoa, että keittiön kuuluisi olla vanhan talon henkeä kuvaava. Ehkä näinkin, mutta meille on tärkeää, että keittiö on meidän näköisemme ♥

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,

PS. Täältä vanhasta postauksesta löytyy keittiön suunnittelukuvat. Aika hyvin tuli suunnitelman mukainen, eikö? 🙂


sunnuntai 30. heinäkuun 2017

Vinkit tunnelmalliseen valokuvaukseen & alekoodi

9

HEIPPAHEI IHANAT!

Vihdosta viimein minulla on ilo ja kunnia toteuttaa teidän kovin toivomanne valokuvausvinkkipostaus kaupallisen yhteistyön myötä Olympuksen kanssa. Konkreettisin esimerkein ja niin, että te vähemmänkin valokuvanneet saatte postauksesta jotain irti. Aloitetaan ensin omasta valokuvaustaustastani. Perustin blogini loppuvuonna 2009 ja näin jälkikäteen ensimmäisten vuosien pokkarilla otettuja kuvia katsoessani en voi kuin todeta, että kehitys on ollut huima. Ensimmäisen järkkärini ostin vuonna 2012. Se oli ihan toimiva, mutta painoi hurjan paljon ja vei tilaa laukussani. Ei tehnyt mieli ottaa tuota järkkäriäni mukaan joka paikkaan.

Vinkki! Kikkaile kameran väriasetuksilla. Yleensä kuvaan neutral -asetuksella, mutta auringonlaskuun sopii vivid tai shade kuvausasetus, joka saa kuvasta kauniin lämpimän! 

Valokuvauksen suhteen koin aimo harppauksen eteenpäin syyskuussa 2014, kun sain testiin ensimmäisen Olympukseni. Pienen, kauniin ja sisustukseen sopivan Olympus PEN E-PL6 -minijärkkärin. Yhtäkkiä huomasin, että kamera kulki mukanani kaikkialla eikä edes Suomen hämärtyvät ja varsin tunnelmalliset syysillat, pimeistä talvi-illoista puhumattakaan, olleet este valokuvaukselle. Innostuin myös ruokakuvauksista ja sitä myötä ruoanlaitosta. Muu perhe, varsinkin mies, kiitti ja kumarsi vaimon viihdyttyä paremmin keittiössä 😉 Keväällä 2016 sain testiin  Olympuksen OM-D E-M10 -kameran ja tuntui, että valokuvaukseni meni kertaheitolla astetta ammattimaiseksi. Aloin kuvaamaan kuvat ”raakakuvina” RAW-muotoisena. Pikkuhiljaa siirryin kameran A-asetuksesta, jolla saa määritellä itse aukon ja valotuksen, kohti manuaaliasetusta, joka antaa kuvaamiselle täysin vapaat kädet. 

Tämän kampanjan myötä olen testannut kuukauden päivät tuon aiemman kamerakaverini päivitettyä versiota Olympuksen OM-D E-M10 Mark II -kameraa. Se jatkaa aiempien Olympusten voittokulkua ja musta tuntuu, että kuvien laatu on vielä parempi kuin aiemmin. Mikäli mahdollista. Huikea tehopakkaus pienessä koossa. Painoa vaikuttavalla metallirunkoisella rakenteella on vain 390 grammaa. Katseen kestävä ja klassiset muodot omaava kamerakaveri, joka mahdollistaa tämän ihanan työni tekemisen. Vaikka kuinka tykkäänkin, että monivivahteinen ja sujuva teksti rikastuttaa blogipostauksen, niin kyllä blogipostauksen suuri osa tulee visuaalisesta ilmeestä. Valokuvista.

Nyt kun ollaan saatu kamera-asiat selvitettyä, niin on luonnollista siirtyä valokuvauksen erittäin tärkeään osa-alueeseen eli objektiiveihin. Olympus M.Zuiko 14-42mm f/3.5-5.6 kittilinssiä tai muitakaan zoomattavia objektiiveja en käytännössä käytä lainkaan. Tykkään kuvata kiinteän polttovälin objektiiveilla. Tämä siis tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että niissä ei ole zoomia. Mitä pienempi polttoväli, niin sitä enemmän kuvaan mahtuu. Kautta aikain suosikkiobjektiivini on ollut Olympuksen valovoimainen 45 mm f/1.8 -objektiivi.

Tehän tiedätte, että rakastan kuvia, joissa saa fiilistellä. Tämä on juurikin se fiilisobjektiivi. Suuren valovoiman ja ensiluokkaisen linssitekniikan ansiosta se on ihanteellinen sellaisiin kuviin, joihin haluaa kauniin epäterävän taustan ja voimakkaan kontrastin. Suosikkiobjektiivillani kuvaan suurimman osan ruokakuvauksistani, mutta myös potretteihin ja luontokuviin se on aivan lyömätön. Silloin kun en halua kuvata ihan yksityiskohtia tämän suosikkiobiskani kanssa, saan ottaa muutaman askeleen taaksepäin, jotta kaikki tarvittava mahtuu kuvaan. Pieni vaiva kuitenkin kuvan laatuun nähden.

Vinkki! Kuvaa aina luonnonvalossa, mikäli suinkin mahdollista.

Vinkki! Välillä hämärään vuodenaikaan kuvattaessa suurennan ISO-arvoa, jotta saan kuvaan tarpeeksi valoa. Jalusta on tällöin paikallaan, ettei kuva tärähdä.

Vinkki! Tunnelmaa ruokakuviin saat rouheilla tekstiileillä, luonnonkukilla sekä rustiikkisilla astioilla.

Vinkki! Viistosti ikkunasta yhdestä suunnasta tuleva valo tuo ruokakuviin taianomaista tunnelmaa.

Aika usein sisustuskuvia tulee otettua 25 m f/1.8 -objektiivillä, johon mahtuu taas hieman enemmän kuvaan kuin tuohon suosikkilinssiini. Reilu vuosi takaperin ostin 17 mm f/1.8 ja sillä saa jo ihan mukavan laajan kulman kuviin sisällä mutta myös ulkona. Esimerkiksi New Yorkin kaupunkikuvissa tämä linssi oli ihan ykkönen. Kampanjan myötä sain testiin elämäni ensimmäisen macro-objektiivin Olympus M.Zuiko digital ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivin ja nyt täytyy rehellisesti tunnustaa, että ensirakkauteni 45 mm f/1.8 on tuntenut ehkä olonsa hieman syrjäytetyksi viime aikoina. Sillä tuo pienikokoinen nopeasti tarkentava macro-objektiivi on vienyt sydämeni. Sillä saa loistavia yleiskuvia ja sen lisäksi pääsee ihan mielettömän lähelle kuvattavaa. Miettikää, tuolla macro-obiskalla saa 1,4 cm pituisen kohteen täyttämään koko kuva-alan.

Vinkki! Testaa eri objektiiveja samasta kohdasta. Alla olevissa kuvissa ensin olen ottanut kuvan 30 mm -objektiivilla, jotta saan rantakallionkin kuvaan. Toisessa kuvassa näkyy, miten kuva rajautuu vaihdettaessa 45 mm -objektiiviin.

Haluaisin tässä vaiheessa jakaa teille kolme neuvoa, jotka omasta mielestäni ovat valokuvaukseni perusta ja kantava tukipilari. Palataan lisää tuonnempana niihin tunnelmallisiin kuviin ja siihen, miten vangita tunnelma kameran välityksellä.

♡ Mikäli satsaat laadukkaaseen järjestelmäkameraan, niin opettele käyttämään sitä. Ei ole oikein mitään turhempaa kuin se, että käyttäisi kameran automaattiasetusta, kun mahdollisuudet olisi paljon parempaankin. Itse opettelin järkkäreiden käytön tuolla A-asetuksella ja sillä kuvaan edelleen, jos on vähän kiire. Mutta useimmiten tulee kuvattua M eli manuaaliasetuksella, jossa saa säätää itse kaikki mahdolliset säädöt. Niin, mitkä säädöt? Mikä f-luku, ISO tai valotus/suljinaika? Kerrataan nämä nopeasti, mutta esimerkiksi Emilia selitti omassa postauksessaan nämä hienosti, joten kannattaa käydä katsomassa sieltä lisätietoa.

F-luku eli aukko: määrittää kuinka paljon valoa pääsee objektiivin läpi pääsee eli tämä vaikuttaa suoraan kuvan valoisuuteen. Lisäksi aukko eli f-luku on se, joka näyttelee suurta osaa fiiliskuvissa. Tunnelman luomiseksi epäselvä tausta on mielestäni usein se juttu. Eli mitä suurempi aukko (pienempi f-luku)l niin sitä sumeampi tausta. Objektiivit, joissa päästään f/1.8 -lukuun ovat siis omiaan fiiliskuviin. Mutta kuten totesin, niin eipä tuo macro-objektiivin f/3.5 huononna kuvan tunnelmaa lainkaan.

ISO-arvo: joskus on tilanteita, että valo ei vain riitä. Silloin täytyy nostaa ISO-arvoa eli herkkyyttä, joka kameran kennolla on valoa kohtaan. Varsinkin noissa tummanpuhuvissa ruokakuvissani talviaikaan, joudun nostamaan ISO-arvoa, jotta saan kuviin valoa. Siinä täytyy tosin olla tarkkana, ettei kuva mene liian rakeiseksi. Tasapainoilua. Sitä se valokuvaus välillä haastavissa olosuhteissa on.

Valotus/suljinaika: valotus- tai suljinaika määrää sen kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle. F-luku määräsi sen, kuinka paljon valoa ja valotusaika kuinka kauan valoa pääsee.

♡ RAW-kuvien kuvaaminen antaa sinulle mahdollisuudet käsitellä kuvia paremmin kuin esimerkiksi jpeg-muotoisten kuvien kohdalla. RAW-kuva on sananmukaisesti raakaversio, jossa on työstön mahdollisuutta huomattavasti enemmän, esimerkiksi liian pimeän tai ylivalottuneen kuvan kohdalla. Joten, mikäli mahdollista, kuvatkaa RAW-kuvia!

♡ Kuvaa, kuvaa ja vielä kerran kuvaa. En edes tiedä, kuinka monta tuntia olen elämässäni kuvannut. Uskon, että periaatteessa valokuvauksenkin oppii vain tekemällä. Toki manuaaleista ja näistä ohjeistani voi olla hyötyä, mutta parhaiten oppii tuntemaan oman kameransa asetukset ja omat kuvausmieltymykset runsaalla kuvaamisella. Nykyäänhän tämä on tehty melko helpoksi, kun ei tarvitse säästellä filmiä. ISO-arvo, f-luku ja valotus/suljinaika vaikuttavat kaikki kuvan muodostumiseen, joten näiden opetteluun kannattaa käyttää aikaa. Kokeile ja kikkaile. Niin mäkin olen tehnyt 🙂 Jo kuvaustilanteessa kannattaa tarkistaa muutama asia kameran säätöjen lisäksi. Se, että kuva on jo kuvattaessa suorassa ja että sen on rajattu niin kuin sen haluaa rajata. Tämä helpottaa myöhemmin kuvankäsittelytilanteessa ja säästää aikaa.

Vinkki! Käytä hyväksesi laskevaa aurinkoa ja kuvaa vastavaloon.

Vinkki! Mitä edempänä taustastaan kohde on, sen kauniimman sumeampi taustasta tulee.

Tunnelmakuvat, oli kyse sitten auringonlaskusta tai perjantaimyyssikuvista ruokineen, ovat omia suosikkejani. Taidan fiilistellä elämää sen joka osa-alueella, myös valokuvauksen suhteen. Kamera on toki se, mikä tekee työn myös tunnelmakuvauksessa, mutta on myös pari muuta huomioon otettavaa tekijää. Onnistuneen tunnelman vangitsemiseen kuviin vaikuttaa:

♡ Oma fiilis. Parhaimmat tunnelmat olen saanut vangittua kuviin silloin, kun itsellä on hyvä olla. Kun hymyilee sisäisesti. Usein perjantai-illan ruokakuvat ovat tällaisia. Raskaan työviikon jäljiltä on helpottunut ja leppoisa olo. Oma fiilis vaikuttaa myös siihen, että kuvaukselle tulee annettua enemmän aikaa. Kuvaaminen ei saa olla pakkopullaa ja sitä se harvemmin onkaan. Leppoisa kesäilta mökillä ja auringonlasku. Fiilis katossa ja sitä myötä kuvat puhuvat puolestaan. Parhaimmillaan hienosti onnistuneesta kuvasta saa niin hyvät kiksit, että juoksulenkkien myötä koettu endorfiinipiikkikin jää kakkoseksi. 

♡ Vuorokauden aika. Eittämättä voin vannoa, että parhaimman fiiliksen kuviin saa joko aamuauringon kajastaessa tai illan pehmeässä valossa. Keskipäivän raaka aurinko ei tee kuville hyvää. Mieluummin kuvaan vaikka talven hämärissä olosuhteissa kuin liian kovassa valossa.

♡ Vastavalo. Varsinkin potrettikuvissa ja luonnon fiiliskuvissa ihan ehdoton. Ilta-aurinko, joka paistaa matalalta on iso etu. Vastavalon avulla kuvaan saa vangittua niin paljon tunnelmaa, että harva kuvausympäristö siihen yltää.

♡ Värit. Vaikka trendinä on ollut pitkään valkoiset, kuvat joissa saturaatio on laitettu minimiin, niin itse olen ollut jo pitkään tummanpuhuvien ja osaltaan värikylläistenkin kuvien puolestapuhuja. Niillä saa kuvaan juurikin sitä haluttua tunnelmaa. Vai mitä mieltä olisitte ruokakuvasta, jossa värikkään ja herkullisen salaatin värit olisivat sammuneet? Tai auringonlaskusta, jossa ei näkyisi kullan keltaista tai viileän pinkkiä? Suomen vihreästä kullasta, metsästä, joka näyttäisi surullisen harmaalta? 

♡ Sommittelu. Joka auttaa varsinkin tuossa syväterävyydessä. En sano, etteikö kokonaan terävä kuva voisi olla tunnelmallinen, mutta tietyissä olosuhteissa himmeä tausta (tai muu osa kuvasta) antaa kuvalle juuri sen tunnelman. Mitä edempänä kohde on taustastaan, sitä sumeammalta tausta näyttää. 

♡ Kuvankäsittely. Se välttämätön paha, jonka puolesta puhuja itse kuitenkin olen. Kun kuvaa RAW-kuvia, niin kuvat tulee rakentaa kuvankäsittelyn myötä. Lisätä niihin värit nyt ensinnäkin, säätää valokylläisyyttä, kontrastia, terävyyttä muun muassa. Käytän pääasiassa vain Lightroomia ja olen ostanut muutaman VSCO-filtteripaketin. Pikkuhiljaa olen itsekin opetellut luomaan filttereitä erilaisiin kuviin ja tallentamaan niitä tuonne presetseihin.

Vinkki! Sen sijaan, että sumentaisit kuvan takaosan, yritä sumentaa kuvan etualalla olevat asiat kuten alla olevassa kuvassa.

Olen tämän postauksen kuviin kirjoitellut tietoja siitä, millä objektiivilla ja millä asetuksilla ne on kuvattu. Tätä olette toivoneet pitkään ja pahoitteluni, että vasta nyt sain nämä aikaiseksi. Te, ketkä haette kuviin kaunista hämyisää taustaa, kiinnittäkäähän huomiota tuohon f-lukuun kuvissa. Aiemmin kuvasin melkein pelkästään f/1.8 :lla, mutta olen huomannut, että kun sitä aukkoa hieman pienentää (eli isontaa f-lukua), niin terävyysalue hieman kasvaa, mutta haluttu tausta pysyy epätarkkana. Joissain kuvissa tämä on ihan ehdoton edellytys, ettei mitään tärkeää tai kuvan kannalta oleellista jää terävyysalueen ulkopuolelle.

Valokuvaus on vienyt minut mennessään ja tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on monta kohtalotoveria. Senpä takia minulla on ilo antaa teille alennuskoodi:

Koodilla ”Atmarias” saatte Olympus Shopista kaikista OM-D E-M10 Mark II -kameroista -15% ja 30mm Macro- & 45mm F1.8 -objektiiveista -20% alennusta. Alennus on voimassa 15.8. asti.

Minä, Olympus OM-D E-M10 Mark II -kamerani  ja tuo uusi monipuolinen lemppariobjektiivini eli 30 mm Macro muiden obiskaystäviensä kera tulemme jatkossakin tekemään parhaamme, jotta blogini visuaalinen ilme vastaisi sitä tasoa, johon täällä on totuttu. Aloitteleville bloggaajille antaisin yhden vinkin; satsatkaa kameraan ja satsatkaa myös objektiiveihin. Nyt siihen on hyvä tilaisuus tuon alekoodin ansiosta!

Kiitos kaikille teille ihanille ihan hurjan paljon, kun jaksoitte lukea tämän maratonpituisen postaukseni.  Toivottavasti tästä postauksesta oli apua. Juttua olisi riittänyt vielä lisääkin valokuvauksesta, mutta jatketaan uudemman kerran 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »