tiistai 24. lokakuun 2017

Aika aikaansa kutakin / Heippa mökki!

KIITOS!

Sinulle, joka saat sydämeni pakahtumaan onnesta. Joka kuuntelet hiljaa ja myötäilet äänettömästi. Sinulle, joka pidit meitä jälleen hellässä huomassasi kuuden kuukauden ajan. Olit pakopaikka, jonne suunnattiin usein. Paikka, jossa meidän kaikkien  on niin hyvä olla. Sinulle, jonka hirsiseinien väliin on sujautettu unihiekkaa. Jonka seinät eivät ole vatupassilla mitattu. Sinulle, jolla on luonnetta. Joka suojelet meitä myrskysäällä. Viilennät hellepäivänä. Sinulle, jota ilman emme pystyisi enää elämään yhtä onnellisena. Sinä olet ilopilleri, jonka tapaamista odotamme koko perhe. Kerta toisensa jälkeen.

Siinä meni kiitokset tuolle rakkaalle mökille tästä mökkikaudesta, mutta samalla haluan myös kiittää teitä. Kiitos, että olette siellä ja kiitos jälleen ihanista viesteistänne, kommenteistanne ja palautteesta 

Mökki on nyt sulkenut ovensa tältä mökkikaudelta. Siinä missä vuosi sitten päätimme, että ensi kesänä olemme mökillä enemmän taisi kääntyä niin, että tänä kesänä mökillä tuli oltua vähän vähemmän. Kiitos tuon muuttoruljanssin heinäkuussa ja muutamien viikonloppumenojen syksyllä.

Mökkikausikin alkoi pari viikkoa myöhemmin kuin aiemmin, sillä ne pirskatin jäät eivät meinanneet sulaa ollenkaan. Hyvillä mielin kuitenkin paketoitiin tänään mökki talviteloille. Tasan puolen vuoden päästä on suunnitelmissa päästä saareen uudelleen. Pitänee ostaa aamukampa, jotta on jotain mitä odottaa 😉 Tuosta tuli mieleeni, että meillä ostettiin tänään ensimmäiset joulukalenterit. Jep, ja eilen viriteltiin kausivalot. Kausivalokausi on täten korkattu ja nyt aletaan pikkuhiljaa hiipiä täällä bloginkin puolella kohti joulua. Aika aikansa kutakin, sanotaan. Heipat siis mökkikaudelle ja tervetuloa (maltillinen) joulunodotus ♥ 

Joko siellä on sanottu heipat mökille?

Hei, nyt valmistautumaan treffeille. Nukkumatin kanssa nimittäin. Tänä aamuna herättiin vasta puoli kuuden aikaan…josko huomen aamulla saisi jo nukuttua kuuteen asti? Meillä on vähän erilainen työpäivä huomenna edessä, sillä sinne sonnustaudutaan ulkovaattein ja haravoin. Tyky-päivä. Tavallaan 😀

TIISTAITERKUIN,


maanantai 23. lokakuun 2017

Aamuyön rumbaa

Klo 03.08 Herään ja eka ajatukseni on ”Jes, herätyskello soi varmaan ihan pian. Olo on levännyt eikä jetlagista ole tietoakaan.” Päätän tarkistaa kellon kännykästä. Jepjep…
Klo 03.12 Joku koputtaa jalkaan. Tunnen Tobyn toisella puolellani, joten sen on pakko olla jompi kumpi tytöistä. Pikkuisempi ei saa enää unta. Kömpii peiton alle kanssani.
Klo 03.26 Toby päättää vaihtaa asentoansa minulle ”epäsuotuisalla” tavalla enkä raaski siirtää toista.
Klo 03.43 Pikkuisempi haluaa omaan sänkyynsä, mutta ei halua kävellä sinne yksin.
Klo 03.44 Olen juuri vetänyt peiton korviin, kun esikoinen huhuilee sängystään. Ei saa enää unta. Nenä on tukossa ja mitä kaikkea.
Klo 03.52 Mies siirtyy esikoisen sänkyyn nukkumaan ja esikoinen minun viereeni.
Klo 03.59 Toby on päättänyt ottaa ilon irti siitä, että ollaan kotona jälleen. Herää ja löytää jostain luunsa, jota alkaa kovaäänisesti kaluamaan.
Klo 04.12 Ihanaa, talo on hiljainen. Päätän katsoa netistä hätsynpikaisesti Hermosa Beachin Airbnb-asuntoja.
Klo 04.28 Mietin, että pitäisi laittaa puhelin pois kädestä ja yrittää saada unta.
Klo 04.42 Huomaan guuglettavani sitä, miten lentokone selviää turbulenssista (nimimerkillä ”pomppuinen kyyti Losista Chicagoon”)
Klo 04.52 Löydän meille ihan täydellisen mustan pyöreän ruokapöydän, vaikka valkoinen oli hakusessa 🙂
Klo 04.59 Ihanaa, kohta voi nousta keittämään kahvia!
Klo 05.11 Jos tähän väliin katsoisi työsähköpostit…
Klo 05.19 Ehtisin vielä nukkua reilun puoli tuntia, mutta mitä sitä turhaa.
Klo 05.25 Kaivan villasukat jalkaan ja pitkähihaisen päälle. Unentulo ei ole kaukana.
Klo 05.30 Vatsa kurnii nälkäänsä.
Klo 05.41 Luovutan ja hiivin alakertaan keittämään kahvia. Sytytän kynttilän, koska aamun hygge 
Klo 05.55 Istun sohvannurkkaan aamupalani kanssa ja tuumaan, että ei lainkaan hassumpaa syödä se taas ihan rauhassa, kunnes
Klo 05.56 Kuulen yläkerran rappustasanteelta epämääristä vinkumista ja käyn hakemassa pimeää pelkäävän koissulin sohvalle kanssani
Klo 06.12 Olemme (kyllä, minä ja koira) syöneet aamupalani puoliksi. Kahvi on jäähtynyt ja silmät alkavat lurpsimaan kiinni.
Klo 06.30 Maanittelen Tobyn kanssani ulos. Vetää liinat kiinni orapihlaja-aidan vieressä. Pimeys ja kylmyys käyvät itsellenikin luihin ja ytimiin.
Klo 06.42 Suihkuun ja
Klo 06.52 Rusinana sieltä pois. ”Toivottavasti muillekin jäi lämmintä vettä!”
Klo 07.13 Hiukset kuivattu ja valvomisesta kärsineet kasvot meikattu
Klo 07.15 Kierros vaatekaapissa ja lopputuloksena ”Mulla ei ole mitään päällepantavaa”.
Klo 07.28 Valmis lähtemään töihin, mutta olisikohan mahdollista sittenkin kaivautua peiton alle nukkumaan? 🙂

HELLOU IHANAT!

Ja terkkuja koti-Suomesta. Ihanaa olla kotona. Ollakin, että mitään pehmeää laskua arkeen ei ollutkaan. Yleensähän olen ollut maanantait kotitoimistolla, mutta en tänään. Lounaan jälkeen väsymys iski todenteolla päälle ja iltapäivästä työn tehokkuus oli mitä oli. Noh, huomenna uusi yritys 🙂 Lauantaina lähdettiin hotellilta yhdeksän maissa ja eilen tultiin kotiin viiden aikaan illalla. Välissä toki 10 tunnin aikaero. Lapset lähtivät heti kavereidensa kanssa ulos ja me urakoimme miehen kanssa matkalaukut tyhjiksi. Hellyydenkipeä Toby seurasi koko illan perässä ja kellahti aina tilaisuuden tullen selälleen rapsutettavaksi 

Tänään näemmä karvainen kaveri jatkaa samalla linjalla. Koska sanallinen arkkuni on tällä hetkellä tyhjä, kiitos tuon aamuöisen rumban ja sitä seuranneen aamun samban, niin jatketaan taas huomenna, jooko? Ja toivotaan, että ensi yö tanssitaan nukkumatin melodioiden tahtiin 🙂 Nyt iltaruokaa, pyykin pesemistä, koiran lenkittämistä ja ihanasta maanantai-illan arkihyggestä nauttimista.

MAANANTAITERKUIN,


lauantai 21. lokakuun 2017

Travel is the only thing you buy, that makes you richer ♥

HEIPSULUHEI

te ihanat lukijani sekä rakas matkapäiväkirjani! Terkkuja lentokentältä; kotiinpäin ollaan tulossa. Hitaasti, mutta varmasti. Auto piti palauttaa kympiltä ja kone Chicagoon lähtee vasta 14.30. Hengailua, hengailua. Tässä hengailun ohessa ollaan puhuttu reissun kohokohdista. Jollekin meistä se on ollut Disneyland, toiselle NHL-peli. Itselläni niitä kohokohtia on monta. Ei voi laittaa järjestykseen kokemiaan asioita. Voi vain olla nöyrin mielin kiitollinen siitä, että meillä on mahdollisuus matkustella. Näyttää lapsille maailmaa.

Kuten tuossa kerroin niin reissun ehdotonta eliittiä on ollut se, että ollaan saatu olla 24/7 perheen kanssa. Ilman niitä arkisia rutiineja ja työpäiviä. Kokeisiin lukemista ja limittäin meneviä aikatauluja. Silti, tällaisen reissun jälkeen odottaa jo sitä arkeakin. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja maanantaiaamua, kun kello herättää töihin 06.00. Aamulenkkiä koiran kanssa ja sitä, kun maanantaina töistä kotiin tullessaan kaatuu jet lagin riivaamana sänkyyn 😀

Jos jotain reissun kohokohtia mainitsisin niin ehdottomasti se, että rakas ystäväni Anu lensi alas Kaliforniaan Portlandista miehensä kanssa meitä treffaamaan. Meillä on Anun kanssa piiiitkä historia (klik) ja osaltaan saan ”syyttää” itseäni siitä, että Anu on asunut täällä rapakon takana jo parikymmentä vuotta. Mutta nyt taas treffattiin ja voi sitä onnen päivää. Juttu jatkui siitä, mihin se viimeksi jäi. ”Äiti, se Anu puhuu paljon. Melkein yhtä paljon kuin sä.” Totesi taannoin toinen tytöistämme. Tämä pitää paikkansa. Hiljaista hetkeä ei tullut. Syötiin hyvin (kuten tapanamme on), kippisteltiin ja käytiin NHL-pelissä. Haikein mielin hyvästeltiin.

Vaikkei Mikki Hiiren tapaaminen nyt niin iso asia enää tällä iällä ole, niin silti Disneyland jaksaa ihastuttaa kerta toisena jälkeen. Satumaailma, johon aikuisenakin uppoutuu. Lasten ilon ja riemun todistaminen vierestä on myös erittäin palkitsevaa. Onneksi kuitenkin nuo kullannuppuset osaavat iloita myös niistä arkisista, pienistäkin jutuista.

Hyvin syöminen on reissun kohokohtia, oli kohde sitten mikä tahansa. Tällä kertaa söin kertaheittämällä elämäni parhaimman pihvin (so sorry, lihaton lokakuu, että koit kolauksen). Selanne Steak Tavernaan Laguna beachille olimme varanneet etukäteen pöydän. Mutta emme tienneet, että pääsemme Teemun omaan privaattihuoneeseen. Harmi, että en kehdannut kameran kanssa juurikaan hösäillä tuolla ravintolassa.

Reissun kohokohtia oli myös kruisailu ympäriinsä ja paikallisten kanssa jutteleminen. Pienten kaupunkien esikaupunkialueilla ajelu taloja ihastellen. Tiedän, että me ihmistet arvostamme eri asioita ja niistä ei sovi kiistellä. Me kuitenkin ollaan miehen kanssa painotettu lapsille sitä, että jos yhtään isona meinaa nähdä maailmaa, niin kielten opiskeleminen olisi kannattavaa. Ja se, että uskaltaa avata suunsa, vaikkei välttämättä olisi varma tuleeko kieliopillisesti oikeita lauseita. Oppi on mennyt kyllä hyvin perille, sillä tuo meidän isompi pikkuinen osasi asioida itsenäisesti ja tilata itselleen ruokaa ja juomaa. Ilo oli myös kuulla lasten suunnasta anteeksipyynnöt ja kiitokset niin, että paikallisetkin ymmärtävät.

♥ Travel is the only thing you buy, that makes you richer 

Edelleen allekirjoitan tuon yllä olevan väitteen. Muistatteko, kun kerroin, että materian sijaan olen viime vuodet yrittänyt panostaa henkiseen pääomaan? Matkustelu on pieni osa sitä henkisen pääoman kartuttamista. Kokemuksien kautta oppimista ja sen tajuamista, että elämää on muuallakin kuin Suomessa. Suomessa on hyvä asua, mutta se ei poissulje sitä, etteikö sitä aina välillä edelleen haaveilisi ulkomaille muutosta.

Kiitos, kun olette olleet mukana Marian matkoilla. Toivottavasti olette saaneet jotain irti näistä matkakertomuksista ja hei pahoitteluni Insta storyn järjettömästä tykityksestä. Nuo videot olen tallentanut itselleni muistiin. Ne toimivat eräänlaisena matkapäiväkirjana myös. Juttua olisi jatkunut vielä vaikka kuinka, mutta kentällä on rajallinen ilmainen wifi. Sorry siis jo nyt kirjoitusvirheistä sun muista, jos sellaisia on. Perinteiselle oikoluvulle ei liene aikaa 😉 Kommentit otan haltuun myös kotona. Kiitos niistä ihanat 

LAUANTAISUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 20. lokakuun 2017

Venice Beach wonders

MOIKKA!

Joko alkaa reissupostaukset riittämään? 🙂 Jos juu, niin lohdutuksen sanana se, että ensi viikon alusta palataan tuttuun ja turvalliseen. Arkeen nakkikastikkeineen päivineen. Ja tottahan toki se tulee näkymään myös täällä blogissakin. Huomenna suunnataan kotia kohti ja hyvillä mielin mennään. Reissu on ollut yksi parhaista ikinä, mutta kyllä koti on silti koti. Tobyakin alkaa olemaan jo niin kova ikävä, että vähäsen ihistää.

Viimeisiä hetkiä siis Atlantin tällä puolella viedään. Ihan kohta lähdetään kohti Hollywoodia. Sinne minne piti jo eilen suunnata. Päätettiin kuitenkin eilen aamulla suunnata toiseen suuntaan; Ranchos Palos Verdes:iin. Huhheijjakkaa, jos olisin kehdannut ottaa kameran esiin tuolla paikallisten asuinalueilla kruisaillessamme. Aivan mielettömiä taloja. Ei sellaisia kuin Beverly Hillsissä, vaan astetta enemmän ihanampia. Espanjalaistyylisiä. Tykättiin kovasti. Iltapäivästä otettiin pyörät hotellilta alle ja kruisailtiin Redondolta Hermosa Beachille. Chillailtiin ja otettiin lungisti.

Muutama kuva tähän väliin kuuluisalta Venice Beachiltä. Itse henkilökohtaisesti tykkään hurjan paljon enemmän rannoista kauempana ”downtown LA:ta”; Malibusta, Redondo Beachista ja Hermosa Beachista. Joista jälkimmäinen on vienyt sydämeni aivan totaalisesti. Leppoisaa menoa ja ah, mitä taloja. Skeittareita ja ruokapaikkoja. Surffikamamyymälöitä ja tyylikkäitä tavernoja. Saako muuttaa vuodeksi tuonne? 

Mutta tuo Venice Beach, se on myös kokemisen arvoinen. Tavallisena keskiviikkoiltapäivänä ruuhkaa ei juurikaan ollut. Muistan taannoin siellä ollessamme ihmisiä olleen niin paljon, että eteenpäin ei päässyt. Nyt ihmisiä oli sopivasti. Sillain, että tunnelman pystyi kokemaan.

Eniten ehkä muhun teki vaikutuksen eräs pikkupoika skeittirampeilla. Huikean lahjakas. Tuli mieleeni omat nuoruusmuistot. Veljeltä saatu Santa Cruzin skeittilauta puolipehmeillä renkailla. Mitään kikkailuja en tuolla osannut, sillä jo se oli tarpeeksi, että pystyssä pysyin ja eteenpäin pääsin 😉 Tuo pikkupoika skeittirampin reunalla taisi heittää muutaman frontsiden ollien, flippien ja spinnien lisäksi.

Haluaisitteko muuten jossain vaiheessa lukea vinkkipostausta Los Angelesin reissuun, jossa jakaisin ihan käytännön vinkkejä aina lennoista autonvuokraukseen, näkemiseen&kokemiseen ja hotelleihin? Lapsinäkökulmalla?

Toivottavasti teillä on siellä tunnelmalliset perjantaimyyssit menossa ♥ Kuten aina reissusta, niin myös tältä reissulta olen napannut mukaani muutaman myyssiruokaidean mukaani. Niistä ensimmäinen vuorossa viikon päästä perjantaina!

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. muistakaahan osallistua Santa Marian -tuotepaketin arvontaan! Vielä muutama päivä aikaa osallistua 🙂


torstai 19. lokakuun 2017

Postikortteja Malibusta (kuvatulvavaroitus)

…aka dear matkapäiväkirjani!

HEIPPAHEI MURUT!

Ihan hullua, pää on aivan pyörällä viime päivien takia. Välillä raksun kanssa mietitään, että pysyyköhän nuo lapsukaiset mukana menossa. Ollaan nähty paljon. P-a-l-j-o-n. Sellainen leppoisa löhöilyloma tämä ei ole, mutta eipä sitä kukaan odottanutkaan. Toki välillä pysähdellään ihastelemaan maisemia. Juodaan limpparit ja jatketaan matkaa. Uusia juttuja tulee eteen koko ajan.

Näiden muutaman päivän aikana ollaan ihasteltu rannikkoa ja hieman sisämaata. Maisemaa, joka on karu. Maisemaa, joka on rehevä. Maisemaa, joka on kuin suoraan Meksikosta. Pienen kylän rantatietä, joka vei sydämemme. Nautittu ihanien ystävien seurasta ja tunnettu ikävää hyvästelyn hetkellä. Puitu välillä nyrkkiä navigaattorin äänelle, joka meinaa viedä meidät suorinta tietä perille. Eikä sitä rantatietä, mitä haluamme hissukseen ajaa. Ollaan istuttu Losin kuuluisissa ruuhkissa ja kuunneltu countrymusiikkia.

Kuten tänäänkin. Aamulla heräsimme Anaheimista eilisen Disneyland päivän hieman uuvuttamana. Jo eilen päätettiin, että tänään syödään vähän terveellisempi aamupala. Ja niin me tehtiin. Sielu huusi tuoreita hedelmiä. Toinen ääni huusi takaa kokojyväbagelia ja tuorejuustoa. Molemmat äänet hiljenivät hissukseen ja aamupalan jälkeen ei voinut itsekään kuin hymyillä.

Anaheimista ajoimme puolisentoista tuntia Malibuun. Kauniin Santa Monican läpi. Ihan kuin olisin nähnyt Leonardon (di Caprion) ja Bradin (sen Pitt:n tietysti) ylittämässä Pacific Coast Hwy:n surffilaudat kainalossa 😉 Jämähdettiin kotimatkalla Malibu Pierin ihanaakin ihanampaan ravintolaan Malibu Farmiin. Iso suositus ainakin tuolla kahvilan puolelle laiturin päässä. Ravintola laiturin rannan puolella näytti myös ihanalle. Ja mikä parasta, kehuvat olevansa fresh & organic. Sille ruoka todella maistuikin! ID

Surffareita pystyi bongailemaan kahvilan kattoterassilta. Aallot olivat huikeat. Ja näytti että ehkä siellä jossain aallolla ratsasti myös Patrick Swayze (R.I.P) Keanu Reevesin kanssa. Who knows 🙂 Alaspäin kohti Redondo Beachiä ajellessamme päätimme tehdä pikaisen pit stopin Venice Beachillä. Aikamoinen näky, edelleen. Meitä on moneen junaan. Jämähdettiin katsomaan pikkuisia skeittareita, Tony Hawkin alkuja ja yhtäkkiä muistin, että en ole vieläkään ostanut sitä Thrasherin teepparia, josta jo keväällä haaveilin.

Huomenna luvassa turistikierrosta aamupäivästä, Hollywood-kylttiä, Melrose Avenueta ja tähtiä maassa. Iltapäivä pyhitetään allaselämälle. Ehkä. Tai sitten strollataan pyörillä Hermosa Beachille. Perjantaille oli suunnitelmissa Universal Studiot, mutta voipi olla, että se säästetään ensi kertaan. Fiilispohjalla mennään!

IHANAA, IHANAA PÄIVÄÄ!