HEIPPAHEI TIISTAIHIN!

Siinä missä eilen illalla olin jo ihan varma, että kevät tulee vesisateineen päivineen, niin en olisi enää tämän päivän lumimyterissä niinkään varma 😉 No, niinhän sitä sanotaan, että näin keväisin uusi lumi on vanhan lumen surma. Voisi melkein pitää paikkansa. Tosin olen nauttinut lumesta ja talvesta täysin rinnoin. Mökkikautta ajatellen ja sen mökkijärven sulamista ajatellen tilanne näyttää vähän huonolta. Mutta eihän se tarvitse kuin muutaman oikein lämpimän ja tuulisen päivän, kun jäät lähtevät. Viime vuonna taisimme olla käynyt venerannassa ”jokojoko” -ajelulla tässä vaiheessa vuotta muutaman kerran. Veikkaan, että tänä vuonna olosuhteet tuolla venelaiturirannassa ovat sellaiset, että ei juuri kannata mennä autolla sinne kokeilemaan.

Tänään ollaan jalat visusti Suomen maan kamaralla ja nautitaan siitä, mutta ajatusten tasolla lennetään ympäri maapalloa. Tuossa kun sairaana makoilin oli aikaa ajatella. Ajattelin sitä, kuinka kiitollinen olen kaikista niistä reissuista, joita olemme saaneet perheenä reissata. Kuinka kiitollinen olen siitä, että kaikki on mennyt aina hyvin. Huikeita hetkiä on koettu matkoilla monia, mutta ajattelin jakaa kanssanne ne viisi sellaista, joita tulee useimmiten mietittyä tai jotka ovat syy palata johonkin paikkaan uudelleen. Tähän en ottanut mukaan tuota ultimaattista happy place:amme eli mökkiä, koska en lue sitä matkailun piiriin 😉

Pyhätunturin juurella

Ei ole Pyhän mökin voittanutta. Sen tuoksun ja tunnelman, kun ulko-oven avaa ja astuu sisään. Vaikka ympäri maailmaa on tullut reissattua, niin kyllä se vaan on Koti-Suomi ja Lappi, joka vetää pisimmän korren. Tunturin juurella olen onnellisimmillani. Muistan varsinkin yhden kerran monien joukosta, kun Lapin mökille saavuttiin. Se oli ensimmäinen kerta, kun sinne menimme isän ja äidin kuoleman jälkeen. Automatkalla vähän pelkäsin, että näinköhän tulee suru puseroon, kun tuntee tutun tuoksun ja näkee äidin ja isän kylpytakit saunalla roikkumassa. Tunne oli kaikkea muuta – se oli lämmin ja lohduttava ♥ Sitä se on tänä päivänäkin, joka kerta kun tuon oven avaa.

Malibun laiturin päässä

Lähdettiin Anaheimista ajelemaan kohti Los Angelesia eikä meillä ollut kiire seuraavaan hotelliimme Redondo Beachille. Päätettiin suunnata ylös Malibuun ja hyvä niin, sillä tuolla Malibun laiturin päässä olevassa kahvilassa vierähti kahvitauon sijasta pari kolme tuntia. Koko aiempi loma oltiin menty suunnitelmallisesti sinne sun tänne ja tuossa hetkessä vapaus oli kaikkein tärkeintä. ”Ei kai meillä täältä mikään kiire pois ole?”, kysyin ja koko porukan tuumin päätimme jäädä nauttimaan auringosta ja lounaasta. Lepuuttaa silmiä surffareissa laiturin vieressä ja kuunnella lokkien laulamista.

Sateisen päivän lounas Ubudissa

Sateinen päivä Balilla sadekauden keskellä. Vuokrasimme kuskin autoineen ja lähdimme Nusa Duasta joogailijoiden pyhään paikkaan Ubudiin. Samantien olisin voinut tuonne jäädä loppulomaksi. Ollakin, että Ubudin keskusta oli ruuhkainen, niin hieman kaupungin ulkopuolella löysimme rauhan. Lounaspaikkamme sijaitsi riisiviljelmien keskellä. Kuski huikkasi meille, että istukaa rauhassa, hän tulee jossain vaiheessa hakemaan. Maailman täydellisin nasi campur, maailman maistuvin Bintang, maailman paras seura ja maailman vehrein näky. Harmitus sadepäivästä katosi nopeasti tuossa hetkessä!

Oma parvekenäkymä Phuketissa

Our home away from home. Jo seitsemän kertaa. Näillä näkymin ensi vuonna palaamme muutaman vuoden tauon jälkeen katsomaan, miten se maailma makaa. Phuket on joillekin punainen vaate, meille se on tuon tutun hotellin osalta rauhaa. Pientä luksusta ja tuttuja kasvoja. Hymyjä vailla vertaa ja parvekkeella vietettyjä hetkiä auringon laskiessa. Niitä alkuillan hikisiä hetkiä, kun on römytty altailta tai mereltä huoneen viileyteen. Kun tytöt sulkevat meidät miehen kanssa parvekkeelle saadakseen rauhassa valmistautua. Viisas mies totesi eräänä päivänä tuolla istuessamme, että niin kauan kuin lasin pinta on korkeammalla kuin veden, on asiat aika hyvin. Ja näin se kuulkaa taitaa ollakin! Tuntuu, että olemme ajoittaneet reissumme tuonne aina niin, että laskuvesi on illasta. Sen takia ei paljoa tarvita tuohon, että lasin pinta on korkeammalla 😉

Burj Khalifan valoshow

Vaikka tästä ei ole aikaa kuin reilu viikko, niin silti se on kiilannut reissuhetkien top vitoseen. Emme tienneet vielä tuolla ollessamme, että tuota valaistusta ei ole tämän tästä. Luulimme sen olevan jokapäiväistä, kunnes kuulimme, että se on vain maaliskuun loppuun asti. Vajaa kymmenen minuuttia täyttä tykitystä. Toinen hienompia valoaiheita. Musiikilla. Vaikuttavin kohta oli se, kun tuon ylvään rakennuksen pinnoille piirtyi erämaa ja miehen käsi. Kädelle liihotteli kaukaa haukka (tai kotka). Sieltä kaukaa alkoi jo linnun ujellus, lähestyen meitä kuulijoita linnun mukana. Aivan fantastinen kokemus! Jos olette Dubaissa tai menossa sinne vielä tässä kuussa niin käykää todistamassa tuon maailman korkeimman rakennuksen valoshow. Ne siinä alapuolella olevat Dubai Fountainsien valotanssit eivät ole mitään verrattuna tuohon. (harmi etten ehtinyt vaihtaa laajakuvalinssiin…noooh, näkyyhän näistä kuvista osa rakennusta :D)

Niin hienoja hetkiä koettu, niin hienoja hetkiä edessä. Onneksi nuo meidän lapset ovat perineet nämä matkustusgeenit ja innon kokea ja nähdä uutta. Itse muistan tuossa iässä osanneeni Hassen ja Aurinkomatkojen kuvaston ulkoa. Kerroin ulkomuistista kohteiden hotellit ja niiden saamat tähdet, etäisyydet rantaan ja keskustaan sekä sen löytyykö uima-allas. Toista se on tänä päivänä; meidän lapset laittavat Google Mapsin päälle ja lähtevät talsimaan haluavansa kohteen kaduille. Esikoinen palasi eilen tuonne Dubaihin ja kertoi, että jos nyt lähdettäisiin autolla ajamaan sinne niin oltaisiin perjantaina perillä. Pitäiskö? 😉

”Travelling. It leaves you speechless. Then turns you into a storyteller.”

Rakastin kuunnella kaikkia meidän iskän tarinoita. Eniten kuitenkin niitä matkatarinoita. Yksi elämäni tavoite on se, että jossain vaiheessa mullekin olisi karttunut niin paljon matkan varrelta mukaan, että voisin jakaa muistoja. Tässä postauksessa oli jo hyvä alku. Iskän tarinointiin päästäkseni mun täytyisi kyllä matkustaa muun muassa Ulan Batoriin ja siitä Mongolian aavikolle telttamajoitukseen. Siperiaan ja sinne Novosibirskin laitamille juomaan vodkaa paikallisten kanssa. Sillä mä veikkaan, että ne todelliset tarinat eivät löydy välttämättä näistä turistikohteista. Vaan sieltä, minne ei ikinä olisi kuvitellut matkustavansa ♥ 

”I haven’t been Everywhere. But it’s on my list.”

TALVISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,