HEIPPATIRALLAA IHKUT!
Kirjoittelen tätä postausta vielä täällä Espanjassa keskiviikkoiltana, mutta ajastan tämän torstai-illalle. Sille aikaa, kun me köröttelemme lentokoneessa kohti kotia ♥ Tällä lomalla olen tehnyt jälleen havaintoja. Aitiopaikalta olen ihastellut noita meidän tyttöjä. Rakkauden hedelmiä, jotka ovat kyllä niin huimia persoonia kummatkin. Puolueetonta mielipidettä ette valitettavasti saa, vaan mielipide on täysin subjektiivinen. Omalla tavallaan ainutlaatuisia. Kuin yö ja päivä. Yksi yhteinen piirre heillä kuitenkin on. Ovat näemmä ottaneet vuosien varrella jotkut mielipiteensä meiltä vanhemmilta ja aika vahvasti tuovat ne ilmi.
Terveet elämän arvot on hyvä omaksua kotona. Etiikka ja moraali, joiden mukaan elää. Mutta jotkut asiat ovat sellaisia, joiden suhteen toivoisin tyttöjen kokevan elämää ennen kuin muodostavat mielipiteensä. Omat mielipiteensä, eivätkä peesaisi meidän vanhempien joskus muinoin suustaan päästämien mielipiteiden kirjoa.
Olimme saaneet juuri laukut hihnalta saapuessamme Menorcalle ja näin matkaoppaan lentokentän ulkopuolella. ”Äiti, siis onko meidän pakko mennä kyselemään tuolta matkaoppaalta, miten me pääsemme hotelliin…eikö voitais ottaa taksia?” Tähän selitin, että ei meidän olisi pakko, mutta me nyt mennään, koska äiti osti matkan lentokenttäkuljetuksineen. Saimme bussin numeron selville ja näimme bussin vähän matkan päästä. ”Äiti, onko meidän pakko jonottaa tuonne bussiin?” Johon sanoin, että tottakai on. Olemme pakettimatkalla ja näillä mennään. Olkaamme onnellisia, että pääsemme hotelliin bussilla ettei tarvitse kävellä laukkujen kanssa 😀
Bussiin päästiin istumaan ja pian tytöt huomasivat, että se oli ihan ok. Kunnes matkaopas alkoi kertoa saaresta yleistä tietoa edessä. Huomasin esikoisen pyöräyttävän silmiään pikkusiskolleen. Siinä, missä itse ajattelin, että onpas mielenkiintoista kuunnella tästä uudesta matkakohteesta tietoa! Tuolloin kyllä ajattelin, että joku lasten sanoissa kalskahti korviini. Ne olivat muistoja jostain kymmenen vuoden takaa, kun päätimme, että vaikka pakettimatkalle voisimme vielä mennäkin, niin mieluiten hommaamme omat lentokenttäkyydit. Jotta pääsemme nopeammin hotellille ja ilman mittavia sisäänkirjautumisjonoja.
Tunsin pienen piston sydämessäni. Nuo pikkuiset imevät kaiken, mitä puhumme itseemme. Muistavat ne vielä vuosien takaakin ja mikä ehkä kamalinta, muodostavat omat mielipiteensä asioista meidän aikuisten puheiden perusteella.
Sen takia täytyy kyllä vastedes vähän suodattaa mitä puhuu. Tuossa taannoin vaalien aikaan, huomasin myös sen, että meillä esikoinen on tietävinään poliitiikasta ihan hirmuisesti. Lateli totuuksia puolueista ja presidenttiehdokkaista. Kertoi, ketä ei ainakaan kuuluisi äänestää ja valisti mikä numero siihen lappuun kuuluisi laittaa. Nuo politiikkapuheet olivat kuin suoraan hänen mummunsa, minun äitini suusta. Me miehen kanssa harvoin kotona puhutaan poliittisia juttuja, mutta mummulassa varmasti politiikkaa aikoinaan ruodittiin paljonkin.
Nuo lapset ovat syntyessään kuin tyhjiä kanvaksia. Myös mielipiteidensä suhteen. Maailmankatsomuksensa suhteen. Voi kunpa osaisimme heistä kasvattaa nuoria naisia, jotka muodostavat omat mielipiteensä ja uskaltavat seisoa niiden takana. Vaikka jotkut olisivat eri mieltä asioista, niin osaisivat tarvittaessa perustella, miksi ovat jotakin mieltä. Oppisivat myös tietämään, milloin ei tarvitse perustella kantojaan. Oppisivat pitämään puoliaan ja olemaan kuitenkin avoimia asioille. Kyseenalaistamaan kuulemansa, mutta silti olemaan ennakkoluulottomia. Suvaitsemaan myös sen, että meidän kaikkien ei tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä.
Ei ole helppoa jälleen tämä kasvattajan rooli. Mutta kukaan ei sen ehkä oletakaan sitä olevan. Vanhemmuus on matka, jonka varrella tulee havahduttua milloin mihinkin asiaan. Tällä lomalla havahduin tähän mielipideasiaan, mutta myös siihen, että noista meidän pikkuisista on kasvanyt ihania pikkunaisia. Vaikka niillä onkin välillä vähän kärkevät mielipiteet ja vaikka ne eivät osaa niitä aina ihan nätisti pukea sanoiksi ♥
TERKUIN,
Iskä oli tosi kova matkustelemaan. Varsinkin äkkilähdöillä, päivän varoitusajalla. Yleensä otti vielä matkajokerin eli hotelli selvisi paikan päällä. Välillä kävi tsägä ja toisinaan ei. Ja hyvä niin, että ehti nähdä maailmaa ja ihmisiä. Itse en enää laske sen varaan, että eläkkeellä sitten ehtii… Nuo iskän geenit, ne sellaiset jotka pitävät koko ajan varpaillaan ja jotka saavat ajatukset vaeltamaan kaukomaille, ne ovat periytyneet minulle. Veli sai sitten ne äidin kotihiirigeenit. Joista toki myös itsekin sain osani, mutta vahvempana vaakakupissa ovat olleet nuo reissumiehen geenit. Ne reissumiehen geenit ovat näemmä periytyneet vaarilta myös noille hänen rakkaille lapsenlapsilleenkin. Ei ole helppoa elää taloudessa, jossa joku nettailee koko ajan lentoja. Tai reissaa Google Mapsin avulla siellä sun täällä.
Onneksi pienten reissutyttöjenikin haaveena on nähdä paljon maailmaa. Eikä reissata sen takia, että pakoilisi arkea tai omaa kotia. Meillä on tytöt nähneet paljon maailmaa, mutta on vielä monta kolkkaa näkemättä. Yksi niistä on tuo kaunis Välimeren alue. Tuon viime torstaisen kauppamatkan jälkeen aloin miettimään, että miksikäs ei. Vaikkemme tähän asti ole reissanneet ulkomaille kesäisin, niin ajatus alkoi houkuttelemaan hetki hetkeltä enemmän. Juhannuksen vesisateilla oli myös vaikutuksensa 😉 Tiesin, että miehen loma ei ala vielä moneen viikkoon ja itsellänikin juuri oli ensimmäinen lomapätkä kulutettu. Soitin mökiltä veljen vaimolle ja kyselin, että mitenköhän meidän työvuorot parin seuraavan viikon aikana menivät. Että olisiko mun mahdollisuus vaihtaa muutama päivä toisiin.
Mielelläni olisin lapsille näyttänyt Rodoksen, sen paikan jossa itse olen käynyt varmastikin aikoinaan seitsemän kertaa. Mutta Rodos oli loppuunmyyty. Pienoisen pettymyksen ja hyvin nukuttujen yöunien jälkeen teimme löydön. Kaunis Menorcan saari, lentopaikat kolmelle ja ihana hotelli lävähti tietokoneruudulle ja vielä sen budjetin rajoissa, jonka olimme äkkilähtömatkallemme asettaneet. ”Äiti, nyt mä pääsen vihdosta viimein puhumaan espanjaa.” iloitsi tuo pienempi, joka aloitti ekana vieraana kielenä aikoinaan tuon kauniin espanjan kielen. Itsellenikin Menorca on ihan uusi tuttavuus, mutta mikäli se on yhtään sellainen kuin vierustoverinsa Mallorca, niin varmasti viihdymme! Viikko täysin läsnäoloa lapsille, lököttelyä altailla tai rannalla, tapaksia ja paljon jätskiä. Ei sitä äitiä, joka häärää keittiössä joka ikinen päivä ruoanlaitossa tai vastaavasti pesee pyykkiä. Vaan äiti, jolla on aikaa. Äiti, joka näyttää myös lapsille, että tee ja koe niin paljon kuin on mahdollista. Kuitenkin opettaen myös sen, että ei se onni Espanjasta löydy vaan ihan sieltä kotinurkista.
Juuri kun maanantaina pohdin omatoimi- ja pakettimatkojen eroja ja mielekkyyttä, niin taustalla siinsi tämä reissu. Nimittäin reissu kohteeseen, joka on alusta loppuun pakettimatka. Sisältäen bussikuljetukset hotelliin ja takaisin lentokentälle. Täyden ylläpidon ja sitten vielä siellä altaiden reunallakin vissiin temmeltää jos jonkinmoisia karvaisia hahmoja laulamassa tunnussävelmiä. Aluksi ajattelin, että apua. Nyt ajattelen, että ah, onpas matkustaminen tehty helpoksi 😀 Tässä samalla kun olemme odottaneet matkaa, olen yrittänyt tytöille heidän matkahuumansa lomassa kertoa lentomatkailun epäekologisuudesta. Yhdessä tuumin kompensoimme lentomatkamme päästöt ClimateCarelle. Teethän sinäkin samoin, mikäli lentokoneella matkustat?
