Toivottavasti siellä on ollut mukava viikonloppu. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta musta tuntuu, että joku vääntelee namiskukkeleita sillain, että painaa fast forward -nappulaa perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Miten voikaan mennä aika niin nopeasti kuin taas tänä viikonloppuna meni. Tosin, ehdittiin tehdä vaikka mitä. Muun muassa se sänky tytöille. Siitä juttua tulevalla viikolla. Viikonloppujen parasta antia tällä iällä on pitkät yönet. Viikolla kun unet tuppaavat jäämään auttamattoman lyhyiksi (omalla kohdallani seitsemän tuntiakin on lyhyet yöunet), niin viikonlopun kymmentuntiset yöt tekevät nannaa.
Pikkuisemman cheerleadingin alettua, meillä on sunnuntait olleet poikkeuksetta tynkämökkeilypäiviä. Aamupalan jälkeen saa jo suunnata kaupunkiin ja toisaalta hyvä niin. Ihana saada täällä kotonakin kaikki valmiiksi arkea varten. Näin sunnuntaina tulee yleensä tehtyä myös joitakin tunteja töitä, mutta jotenkin sunnuntaityötkään eivät haittaa. Suloisia nämä sunnuntait ovat joka tapauksessa. Sunnuntai-illan kruunaa meillä tänään noutoruoka; mies tuo siipiä tullessaan harrastuksistaan ja jälkkäriksi pyöräytin tuollaisen aivan tajuttoman helpon, mutta sitäkin paremman pannukakkurullan.
Viime viikolla töissä näin jossain mainoksen, jossa oli Soppa365:ssä olevan reseptin kuva. Veljen vaimon kanssa kuolasimme tuota karamellisen omenapannarirullan kuvaa töissä kilvan. Päätimme molemmat tehdä sitä viikonloppuna. Tarkoitukseni oli tehdä tätä jo mökillä, mutta koska meillä oli siellä niin paljon muuta syötävää, niin säästin tekemisen tähän sunnuntaihin. Itse tein pannaripohjan tuolla hyväksi havaitsemallani, veljen vaimo teki Soppa365:n ohjeella. Itse olen tottunut siihen, että pannarissa ei itsessään ole sokeria, vaan makeus tuodaan esimerkiksi hillolla. Veljen vaimon perinteiseen pannaritaikinaan taas tulee liki desi sokeria, joten hän jäi kaipaamaan pannukakussa makua. Mikäli haluatte siis sokerillisen version, niin käyttäkää tuota alkuperäisen ohjeen pannukakkutaikinaohjetta. Tai miksei sitää hyvää havaitsemaanne ohjetta, jota aina käytätte. Jos ette ole sokerisen pannarin ystäviä, niin alla minun luotto-ohjeeni pannaritaikinaan 🙂 Karamellisoituihin omppuihin lisäsin myös kanelia, mitä alkuperäisessä ohjeessa ei ollut muuta kuin pannukakkutaikinassa.
OMENAPANNUKAKKURULLA
Pannukakkutaikina 1 L punaista maitoa 4,5 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 4 munaa (päälle voinokareita)
-riko munien rakenne ja lisää muut aineet
-anna tekeytyä puolisen tuntia
-kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja halutessasi lisää muutamia voinokareita päälle
-paista uunissa 225 asteessa noin 35 minuuttia
-anna jäähtyä
Täyte viisi-kuusi pientä omenaa 50 g voita 3/4 sokeria 2 tl kanelia 2 dl vispikermaa (sokeria ripaus)
-pese, kuori ja lohko omenat
-paista pannulla sokeri ja voi koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri sulaa ja muuttuu ruskeaksi (älä polta!)
-lisää omenalohkot ja kaneli
-anna porista pienellä lämmöllä viitisen minuuttia
-vatkaa vispikerma vaahdoksi ja makeuta hieman sokerilla
-levitä kermavaahto pannukakkutaikinan päälle ja sen päälle levitä omenat
-rullaa pannari rullaksi, kuten kääretorttu ja leikkaa paloiksi
Ripsottelin pannukakkurullan päälle vielä vähän kookossokeria tuomaan makua ja ilmettä 🙂 Veljen vaimon kanssa puhelimessa juuri juttelimme ja häneltä tuli hyvä idea, mikäli haluaa tätä herkkua hieman keventää; vaihtaa kermavaahdon turkkilaiseen jugurttiin ja karamellisoitujen omenien sijaan käyttää itse tekemää omppusosetta!
ja terveisiä varsin tuulisesta saaresta! Toivottavasti siellä ollaan säästytty myrskytuhoilta ♥ Reilun kymmenen tunnin yöunien jälkeen olo on raukea. Sellainen, että kolmaskaan kahvikuppi ei juuri tuonut herätystä tähän päivään. Ja arvatkaas mikä on ihaninta? Ei sitä tarvitsekaan koko päivänä herätä kokonaan, sillä suunnitelmissa on päikkäreitä päikkäreitten jälkeen. Saunomista ja syömistä. Sekä sänkyhommia.
Sänkyhommilla tarkoitan sitä, että tänään rakennamme tytöille parisängyn tai sen pohjan tuonne tyttöjen huoneeseen. Insta storyssa taannoin kerroinkin, että eivät enää suostu nukkumaan kerrossängyssä, sillä tappelevat alasänkypaikasta. Purimme kerrossängyn osiin ja levitimme patjat lattialle. Rauha maassa, samantien. Kuitenkin nyt syksyllä aloin miettimään, että tuohon lattianrajaan voi helposti vetää viima hirsien välistä. Mies ehdotti sängyn rakentamista, joten mikäs siinä.
Aamulla tuulen huminaan herätessäni olin aivan varma, että vesi lyö vaahtopäitä tuohon meidän lahdelle. Mutta ei onneksi. Onneksi tuulee etelästä, joten vaahtopäitä ei ehdi muodostumaan muuta kuin vasta saaren toiselle puolelle. Uskalsin päästää esikoisen ja miehen veneellä vastarannalle ja siitä mökkikaupunkiin sänkymateriaaleja ostamaan. Jotenkin myrskyävä järvi on kiehtova, mutta omalla tavallaan pelottava, eikä todellakaan riskejä kannata ottaa. Sängyn olisi ehtinyt rakentaa myöhemminkin, mikäli veneellä yli meneminen olisi ollut riskialtista.
Pikkuisen ja koiran kanssa pitelemme siis myrskyä sisätiloissa tällä hetkellä. Koira on kaivautunut vällyjen väliin ja esikoinen katsomaan piirrettyjä myöskin vällyjen alle. Itse vedän villatakkia tiukemmalle ja fiilistelen tässä keittiön pöydän ääressä. Vaikka kesähelteillä mökkeily on ihanaa, on tässä syksyn mökkeilyssä myös ihan omanlaisensa taika ♥
LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,
PS. tuli paistettua eilen ekat ”kausileivonnaiset”, kun mökkikylän kaupassa viime vuoden luumuhillot ja torttutaikinalevyt olivat alennuksessa 😀
ja huhhahhei! IG Storyn puolella seuraavat tietävätkin, että tämä päivä on touhotettu menemään keittiössä. Reilun tunnin päästä saapuu sadonkorjuujuhlavieraat ja kaikki on nyt valmista. Lämmitystä vaille valmista. Joku ihme tsetsekärpänen on päässyt puraisemaan, sillä meinaan nukahtaa tämän tästä pystyyn. Onneksi tätä on kestänyt vasta tämän viikon, eikä pidempään. Lähestyvä syyslenssu / liian pitkät työpäivät / liian lyhyet yöunet. Siinä kolmen kärki, mistä tämä voisi johtua. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu. Eikä mikä tahansa viikonloppu, vaan pitkästä aikaa mökkiviikonloppu.
Hei, tasan viikon päästä lähdetään jo perinteeksi muodostuneelle Tallinnan reissulle sielunsiskojen kanssa. Koska meillä on kaikilla niin monta rahareikää tällä hetkellä, niin paikan päällä ajateltiin keksiä sellaista tekemistä, joka olisi ilmaista tai ainakin niin edullista kuin mahdollista. Ja juu, ruoasta ei tingitä kyllä tälläkään reissulla ja ravintolat on jo varattu. Ekana iltana mennään jälleen iki-ihanaan ja yllätykselliseen Tai Boh:iin. Se ei ole pettänyt vielä kertaakaan. Tokana iltana sitten vihdosta viimein tuonne Rataskaevu 16 -ravintolaan, jossa jo viimeksi käytiin kyselemässä vapaita pöytiä. Nyt tehtiin varaus reilua paria kuukautta ennen reissua. Lounaalle on taas ehkä päästävä psykedeeliseen Manna La Roosaan toisena päivänä, mutta toisen päivän lounasravintola on vielä auki.
Meillä on kaksi kokonaista päivää tuolla jälleen strollata. Onko antaa vinkkejä, mitä tehdä? Viimeksi käytiin jalkahoidossa, mutta eipäs sekään nyt ihan ilmaista ollut. Onko vinkata joitain must see -paikkoja, joita käydä kävellen katsomassa? Tilattiin aurinkoista keliä, joten toivottavasti tilaus on mennyt perille 🙂 Nyt vain tarvitsisi saada itseni kuntoon sekä yksi erittäin kipuinen sielunsisko tervehtymään. Ja jos vielä yhden toiveen saa heittää niin sen, että laivamatkojen aikana ei nyt ihan hirmuisesti tuulisi. Kamala puhuri siellä tälläkin hetkellä!
Hei, sitten takasin köökin puolelle. Kaikki ruokailijat eivät lampaasta perusta, joten tähän väliin sitten lohta uuniin… 🙂
Eipäs ollut tarkoitukseni edes tehdä tänään postausta, sillä työpäivän jälkeen olin kuin kuiviin puristettu rätti. Mutta jotenkin tämä olotila taas vaatii postausta. Tai sitä, että saa kirjoittaa ajatuksia alas. Selkeyttääkseen niitä. Meillä oli tänään yläkoulun vanhempainilta ja tuolla vanhan yläasteeni ja lukion ruokalassa istuessani se valtasi yhtäkkiä. Ihan hirmuinen haikeus. Tiedättekö, kun jotenkin ne rehtorin sanat siitä, että nyt mennään rytinällä kohti niitä tulevaisuuden ammattihaaveita osui ja upposi. Siis puhuiko hän tuosta meidän pikkuisesta, joka kampeaa kainaloon iltaisin? Joka tulee aamuisin kuin varkain halaukseen. Päästää suustaan välillä sellaisia murrosiän aiheuttamia sammakoita, että katuu varmasti niitä samantien.
Teki mieli nousta tuolilta ylös ja sanoa, että ehei – ei meillä olla vielä missään tulevaisuuden ammattihaavevaiheessa tämän pienen lapseni kanssa, vaan meillä eletään vahvasti tätä yläkouluvaihetta ja venytetään vasta pikkuhiljaa napanuoraa. Kunnes tajusin, että äitinä sitä olen ajatellut asian näin. Tuo pieni lapseni on oikeasti paljon kypsempi kuin mitä olen itse halunnut itselleni uskotella. Jotenkin olen ehkä vain sulkenut silmäni siltä, että elämä on ottanut kertaheitolla harppauksen eteenpäin. Eikä aikaakaan, ehkä vain silmänräpäys, kun niitä tulevaisuuden ammattihaaveita pitää alkaa realistisesti ajattelemaan. Lintukotoaika sen suhteen on ohi. Pitää osata antaa toiselle vastuuta sopivassa määrin. Mutta pitää osata olla vielä se välittävä vanhempi ja se auktoriteetti, joka huolehtii siitä, ettei murrosiän myllerrykset vie mennessään.
Ruokalasta kolmannen kerroksen luokkaan kävellessämme kuljetin kättäni samaa puukaidetta pitkin kuin silloin joskus aikoja sitten. Se tuntui käden kosketuksen alla vielä samalta. Portaat tuntuivat lyhemmiltä ja käytävät pienemmiltä. Mietin, kuinka silloin juuri seiskaluokan aloittaneelle tuo iso koulu tuntui epätoivoisen isolta. Luokkiin suunnistaminen alkuun vaivalloiselta ja pienen sympaattisen puukoulun jälkeen betoniseinät varsin kolkoilta. Siinä missä siellä pienessä puukoulussa kaikki tunsi toisensa nimeltä, oli tuolla betonikoulussa niin paljon oppilaita, että hyvä jos tunsi omat luokkalaisensa nimeltä.
Viikon jälkeen olin tuolla uudessa koulussa kuin kala vedessä. Tunsin jopa niitä lukiolaisia nimeltä ja tiesin ilman karttaa, minne luokkaan suunnistaa. Sivusta seuranneena voin todeta, että samalla tavalla se tuo omia jälkiäni seuraava iso, mutta silti vielä niin kovin pieni lapseni on yhtäkkiä sopeutunut uuteen kouluun. Tuntuisi epäreilulta tässä vaiheessa pyytää aikaa pysähtymään. Tässä vaiheessa, kun toinen elää elämänsä isoa muutosvaihetta ja vielä nauttii siitä.
Ajan pysäyttämisen toivominen olisi varsin itsekäs teko. Sen takia tyydyn vain tapailemaan tuon biisin sanoja ja yritän ottaa lungisti. Ehkä se on se meidän vanhempien osa tässä vaiheessa elämää ♥
Tiedättekö sen tunteen, kun keho ja mieli puhuvat samaa kieltä? Kun koko kroppa on levollisessa tilassa ja heijastaa kaiken sen tyyneyden mielen sopukoihin. Se on sellainen olotila, mihin sitä arjen keskellä pyrkii. Olotila, johon harvemmin pääsee ilman tietoista harjoittelua. Ilman pysähtymistä ja arjen kiireiden katkaisemista. Olemme puhuneet hirmuisen paljon hyvinvoinnista täällä blogin puolella viimeisen vuoden aikana. Hyvinvoinnista ei voi mielestäni kuitenkaan koskaan puhua liikaa. Taannoin määrittelin hyvinvoinnin seuraavasti: ”Sitä, että tuntee olonsa energiseksi, jaksaa arjessa ja lisäksi riittää vielä paukkuja pikkuisen ylimääräiseenkin. Sitä, että hymy ylettää päästä varpaisiin, sisältä ulos.” ♥ Tunnen, että kokonaisvaltainen hyvinvointini lähtee minusta itsestäni ja on kiinni omista valinnoistani. Kaupallisen yhteistyön myötä Nordqvistin kanssa pääsin jakamaan teille pieniä palasia arjesta, sellaisia hetkiä, joiden avulla minä voin hyvin.
”Eletään aivan tavallista torstai-iltapäivää kotitoimistolla. Huomaan silmieni hieman väsyvän tietokoneruudun katselusta. Oion jalkojani työpöydän alla ja venyttelen niskaani puolelta toiselle. Ajatus takkuaa eikä kirjoitustyöstä oikein tule mitään. Onneksi olen oppinut lukemaan kehoni kieltä. Tällä kertaa se kertoi tarvitsevansa pientä taukoa. Kävelen keittiöön vanhan talon lattian naristessa jalkojeni alla. Napsautan vedenkeittimen päälle ja valitsen juuri tuohon hetkeen sopivan teemaun. Jo teen nimikin, Päivänpaiste, saa mieleni hymyilemään. Annan teepussin hautua muutaman minuutin ajan kuumassa vedessä. Nappaan keittiön pöydältä mukaani sisustuslehden ja suuntaan kohti sohvannurkkaa. Nostan jalat sohvalle, suljen silmäni ja hörppään teetä. Valkoinen tee, vadelmanlehti ja laventeli, tuon iltapäivän kolmikko, joiden avulla rentoudun hetken sohvannurkassa. Ennen kuin lapset tulevat koulusta ja talo täyttyy äänistä.”
Tuntuu, että kaikkien arki on näinä aikoina kovin kiireistä ja ruuhkavuodet ovat terminä tulleet enemmän kuin tutuksi. Kiireen keskellä sitä olisi helppo unohtaa oma hyvinvointi. Varsinkin meille, keille lasten hyvinvointi on prioriteettilistan kärjessä. Itse havahduin taannoin siihen tosiasiaan, että jotta pystyn huolehtimaan lasteni hyvinvoinnista, tulee minun ensiksi huolehtia siitä, että minä voin hyvin. Silloin opettelin tietoisesti ottamaan aikaa itselleni. Aloitin juoksuharrastuksen ja palasin lenkiltä iloisena ja levänneenä. Huomasin, että liikunta oli minulle henkireikä. Pienten lasten kanssa kun helposti tunsi, ettei aikaa liikunnalle jää, niin teimme miehen kanssa kalenteriin tilaa molempien omille harrastuksille.
”Tekisi mieleni sulkea hetkeksi silmäni, ajattelen. Mutta päätän juoda teen ensin loppuun. Olohuoneen nurkassa ujeltaa tuuli ja tuo lämmin tee tekee hyvää. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Mieleni avulla matkaan jonnekin kauas. Lasken teeni olohuoneen pöydälle ja huomaan rentouttavan lihaksiani tietoisesti. Kuinka ihana olo tuleekaan, kun luvan kanssa antaa leuan tippua alas. Suu ammottaa auki ja posket valahtavat rennoksi. Kuvittelen, että hartiani painavat miljoona kiloa ja hartianikin lysähtävät alas. Tunnen venytyksen niskassani. Ihan vain tuon pienen liikkeen avulla. Kallistelen päätä puolelta toiselle ja kuulostelen, kuinka jumissa niskalihakset ovatkaan. Kääräisen hetkeksi viltin jaloilleni ja jatkan tuota pientä, mutta sangen tehokasta rentoutusharjoitustani.”
Tätä nykyä lapset ovat jo sen verran isoja, että pystyn lähtemään urheilemaan silloin kun kiireiltäni ehdin. Mutta välillä kiire painaa päälle niin paljon, että paukkuja ei työpäivien jälkeen enää juoksulenkille riitä. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja tiedän, milloin lähteä hikilenkille ja milloin vastaavasti lähteä leppoisalle kävelylenkille. Yhtäkaikki, molempien jälkeen olo on varsin hyvinvoiva. Uskon vahvasti liikunnan parantavaan voimaan. Siihen, että kun keho voi hyvin niin mieli voi hyvin. Niinä päivinä, kun en ehdi tai jaksa lähteä liikkumaan, pyrin kuitenkin ottamaan hetken itselleni. Joskus se on aamuisin ennen kuin muu perhe herää. Toisinaan kesken kotitoimistopäivän. Iltaisin huomaan aika usein iltaruoan jälkeen pötköttäväni hetken sohvalla napit korvissa äänikirjan parissa.
Ja tiedättekö, mikä on kaikista paras muutos itsessäni? Se, että aiemmin olisin tuntenut syyllisyyttä niistä pienistä varastetuista hetkistä. Tuntenut, että sillä aikaa olisi pitänyt viikata pyykkiä tai tyhjätä astianpesukone. Iän myötä olen tullut sallivammaksi itselleni. Osin ehkä juuri sen takia, että olen huomannut noiden pienien rentouttavien hetkien suuren merkityksen arkeeni.
Kampanjan myötä pääsin tutustumaan Nordqvistin Feel Good -teevalikoimaan. Feel Good on tuotesarja, jonka perustana on kehon ja mielen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se sisältää raikkaita makuja ja hyvinvointia tukevia raaka-aineita, kuten inkivääriä ja kurkumaa. Nämä Rainforest Alliance -sertifioidut teelaadut ovat omiaan juurikin arjen pieniin breikkeihin. Niihin hetkiin, joissa tulee buustattua hyvinvointia arjen aherruksen keskellä. Syy minkä takia olen aina suosinut Nordqvistin teelaatuja on toki ylivoimainen ja puhdas maku, mutta myös se että itse perheyrityksen osakkaana haluan tukea suomalaisia perheyrityksiä. Kuten Nordqvistia, joka on jo liki neljäkymmentä vuotta sulostuttanut meidän suomalaisten teehetkiä. Nordqvist ei vain osta teelaatuja maailmalta, vaan tuo niihin aivan uutta lisäarvoa yhdistämällä hyvään teehen esimerkiksi marjoja ja hedelmänpaloja, kukkasia sekä erilaisia aromeita.
”Vähitellen tunnen että ajatukset virtaavat jälleen virkeämmin. Avaan silmäni ja hiljalleen nousen istumaan. Miten sitä tuntuukin, että aivot olisivat saaneet yöunien verran vapaata. Olo on ihanan kevyt ja hyvä. Enää mitään paikkaa ei kolota, niska ei kiristä eikä silmät arista. Tämä on se olotila, johon tulen pyrkimään joka päivä työn lomassa, päätän. Myös niinä kiire päivinä, kun tuntuu, ettei ehtisi nousta edes tietokoneen ääreltä jääkaapilla käymään. Vien teemukini astianpesukoneeseen ja suuntaan kohti työhuonetta. Pysähdyn matkalla rapsuttamaan koiraa, joka kellistelee selällään rapsutuksia odotellen. Miten hyvältä toisen pehmoinen turkki tuntuukaan kosketuksen alla. Tuntuu, että tuon oman pienen hetkeni, feel good – teehetkeni ansiosta aistini ovat jälleen terävöityneet, ilme kirkastunut, mieli levollisempi ja ajatukset saaneet uutta puhtia.”
Teelaatuja löytyy jokaiseen hetkeen; aina piristävistä teelaaduista rentouttaviin. Itse koukutuin valkoiseen teehen aikoinaan imettäessäni esikoista. Silloin toinen sai vatsanpuruja mustasta ja vihreästä teestä. Tällä hetkellä juon kaikkia teelaatuja, mutta jos haluan herkutella, päädyn usein mustikkamuffinssin makuiseen valkoiseen teehen. Hyvän olon Feel Good -tuotesarjasta olen ihastunut Päivänpaiste -nimiseen teehen. Se sisältää vadelmalla ja laventelilla maustettua valkoista teetä. Se löytyy Nordqvistin Aamusta-iltaan pussiteevalikoimasta. Kyseisestä pussiteevalikoimasta löytyy Päivänpaisteen lisäksi Aamuvirkku, Iltapäivän Onni ja Uni-Jukka -teepusseja. Aamu polkaistaan käyntiin unihiekat silmistä karistavalla Aamuvirkulla, jossa maistuu inkivääri ja sitruunaruoho. Iltapäivän Onnen löytää kurkuman ja chai-aromin avulla. Iltaa kohden rauhoitutaan Uni-Jukan seurassa nauttien kamomillan, kanelin ja vaniljan makuyhdistelmästä.
KILPAILU:
Nyt teilläkin on mahdollisuus päästä nauttimaan hyvänolon hetkistä ja maistelemaan Feel Good -teelaatuja. Vastaamalla alla olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa, olette mukana Nordqvistin teepaketin arvonnassa. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 30.9. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.
Mikä on sinun feel good -hetkesi arjessa?
Hyvinvointi on elämän suurin rikkaus. Hyvinvoinnin yhtenä kulmakivenä on se, että oppii rakastamaan itseään sellaisena kuin on. Hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja olemaan itse itsensä paras ystävä ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
HIPSHEI
