perjantai 18. elokuun 2017

Fredagsmys

HEIHEI!

Meni vähän myöhäiselle myyssit, kerron kohta miksi. Mutta kuvitelkaa tilanne; lapset lähtivät ex tempore veljen perheen mökille yökylään. Uuni piippaa valmistuneen ruoan merkiksi ja kelloa katsoessani huomasin, että mies saapuu kotiin minä hetkenä hyvänsä. Pitkästä aikaa ilta aivan kaksistaan, ilman kissanristiäisiä. Otan viinipullon esiin, oikein vuosikertaviiniä ja avaan keittiön alalaatikon. Sitten muistan; viinipullon korkinavajaa ei ole näkynyt sitten muuton. Pikainen katsaus alakerran rojukasoihin (niihin nopeasti purettuihin muuttolaatikoiden sisuksiin). Ei löydy.

Mitä tekee hän? Sen sijaan, että olisi ajanut tuohon lähikauppaan, jonka hyllyssä muistaa nähneensä viinipullon korkinavaajia, löytää hän itsensä alkomaholiliikkeen hyllyjen välistä ihastelemassa luomuviinejä. Kolme luomuviiniä ilman korkkikorkkia ostin ja kotiin tullessani huomasin, että uunissa ollut ruokakin oli säilynyt lämpimänä. Tunti aikataulusta myöhässä, mutta hei – viikonloppu edessä, joten tunti sinne tai tänne 🙂

Vuorossa on siis ihka ekat perjantaimyyssit täältä uudesta kodista. En muista olenko tehnyt vastaavia perunoita aiemminkin ja kirjoitellut blogiin niistä, mutta mikäli olen, niin eipä haittaa laittaa näiden ohje toisenkin kerran. Olivat superhyviä. Mies totesi, että vähän niin kuin nachovuoka. Nachojen tilalla vaan perunalohkoja.

PERJANTAI-ILLAN JUUSTOPERUNAT

5 keskikokoista Rosamunda-perunaa
2 rkl öljyä
suolaa

Maustettu kermaviili
1 kermaviilipurkki
puolikas manhattan sipsimaustepussi

1 mozzarella pallo
1 dl cheddar-juustoraastetta
puolikas pieni kevät sipuli
1 dl savuliharouhetta

-pese perunat ja lohko ne
-kuivaa talouspaperiin
-asettele uunipellin päälle
-lorota päälle öljy ja ripsottele sormisuolaa
-sekoita
-paista 220 asteessa noin 30-35 minuuttia tai kunnes perunat ottavat kultaista väriä
-ota pelti uunista ja lado puolet perunoista uunivuoan pohjalle
-lisää puolet kermaviilistä ja juustoista sekä savuliharouhe perunoiden kanssa
-asettele loput perunalohkot uunivuokaan
-lisää kermaviilin loppu, pienistelty sipuli ja juustot
-paista uunissa grillivastuksen alla noin 5-10 minuuttia (kunnes juustot sulaneet)

Jotenkin nämä viime päivien surulliset tapahtumat maailmalla ja täällä koti-Suomessa saavat kaipaamaan sohvannurkkaan. Jotain kepeää katseltavaa, millä saa ajatukset muualle. Me taidetaan laittaa sauna päälle, kaivautua sinne sohvannurkkaan santsiviinilasillisen kanssa ja katsoa pitkästä aikaa leffa. Eiköhän sinne Apple tv:lle ole toukokuun jälkeen jotain katsottavia leffoja ole tullut 🙂 Mutta ennen sitä molempien täytyy sulkea tietokoneet. #workaholics 😀

PERJANTAI-ILTATERKUIN,


tiistai 15. elokuun 2017

Gluteenittomat lohitortillat

HELLUREI

ja hyvää tiistaita ihanat siellä ruudun toisella puolella! Jo vain on ihania päiviä. Aamusta iltaan. Sanokaa mitä sanotte, mutta Suomessa on ihan parasta asua – eikä vähiten näiden kelien ansiosta. Koskaan ei tiedä mitä tulee. Ei sitä osannut heinäkuussa odottaa, että elokuussa koulujen alettua mittari kipuaa lähelle 25 astetta 🙂 Tosin muistelisin, että ei ole ihan eka kerta, kun näin käy.

Gluteenittomuus, sitä kohden ajattelin ruokavaliossa mennä pikkuhiljaa. Testijakson merkeissä. Testata, mitä viljojen pois jättäminen saa aikaan nivelissä. Ok, ehkä tämä empiirinen tutkimus olisi kannattanut aloittaa silloin kun kivut ovat kovat. Eilen ja tänään kipuja ei ole ollut. Niin ihanaa! Syytän tai kiitän sitä osaltaan tuota MSM-jauhetta, jonka tajusin kaivaa kaapin perukoilta sunnuntaina. Sillä sain aikoinaan vihoittelevan olkapään hetkessä kuntoon.

No mutta gluteenittomuuteen ja lähinnä gluteenittomiin tortilloihin palatakseni. One word; tortillahyllyltä löytyi ainakin meidän lähikaupasta paria eri merkkistä gluteenitonta tortillalättyä. Valitkaa sellaiset ja tehkää itsellenne palvelus. Tai haastakaa itsenne niin kuin mä tein. Jos haluatte tietää, miltä tuntuu, kun keittiössä alkaa tuskan hiki valumaan ;D Jotenkin musta tuntuu, että olen joskus aiemminkin paininut gluteenittomien tortillalättyjen tekemisen kanssa. Sen kanssa, kun maissijauhoon tehdyt lätyt hajoavat käsiin. Kun keittiö on yltä päältä jauohoissa ja kokki meinaa viskata kaulimen ikkunasta ulos. Loppu hyvin kaikki hyvin. Pelastin tilanteen gluteenittomalla jauhoseoksella ja leivinpaperilla. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Ottaen huomioon, että oikeasti meinasin heittää taikinan kesken kaiken roskiin. Sinnikkyys kuiteinkin palkittiin.

Jos haluaa päästä nopean kautta niin ne valmiit tortillalätyt ja sitten valmiiksi paistetut lohi kaupasta mukaan. Itse nappasin lähikaupasta loimulohta ja se sopikin näihin oikein hyvin. Taikinasta tulee 12 lättyä. Mikäli saa kaikki onnistumaan. Itselläni tästä tuli 8 lättyä 😉

GLUTEENITTOMAT LOHITORTILLAT

Tortillalätyt
2 dl kiehuvaa vettä
4-4,5 dl maissijauhoja
2 tl suolaa
(gluteenitonta jauhoseosta)
-sekoita ainekset keskenään ja kunhan taikina on jäähtynyt niin passaa maissijauhojen määrä samalla kädellä vaivaten
-anna tekeytyä liinan alla puolisen tuntia (valmistele tällä aikaa sitruunainen ranskankerma)
-jaa taikina 12 osaan ja pyörittele 12 palloiksi
Ja nyt tulee vaikein osuus..
-yritä kaulita maissijauhojen avulla, mutta jos ei onnistu (kuten minulla), niin ota avuksi gluteenittomat jauhot
-pyörittele taikinapallot gluteenittomissa jauhoissa ja yritä kaulita pyöreäksi ohueksi lätyksi
-jos ei vieläkään onnistu, niin kaulitse leivinpaperien välissä
-paista pannulla molemmin puolin, kunnes tortillalätty ottaa ruskeaa pistettä
-laita liinan alle, etteivät kuivu

Sitruunainen ranskankerma
1 prk ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu
puolikas puntti tuoretta korianteria pilkottuna
(tai jos ei tykkää korianterista, niin tilli käy vallan hyvin)
lime & chili -kuivamaustetta
loraus hunajaa
-sekoita ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään

Tarjoile raikkaan salaatin, tomaatin, punasipulin ja loimulohen kanssa.

Nuo tortillat ovat itse asiassa parhaita mikrossa lämpättyinä, pehmenevät hieman 🙂 Tänään on juhlan päivä – Facebook muistutti, että siitä on tasan vuosi kun haimme tuon päiviemme ilostuttajan kasvattajalta kotiin. Yhtään tylsää päivää ei ole kyllä vuoteen mahtunut. Sydän sulaa päivittäin, mutta toki niitä harmaita hiuksiakin on välillä sairasteluista sun muista tullut. Päivääkään emme ole kuitenkaan katuneet koiran hankkimista. Yksi parhaista, ellei paras, asioista joita meille on tapahtunut ♥ 

ILOA TIISTAI-ILTAANNE TOIVOTELLEN,


lauantai 29. heinäkuun 2017

Kesän makoisin & helpoin mustikkapiirakka

SE OMMORO!

Tamperelaisittain, nääs 🙂 Hei, niin paljon jäi tuo eilinen grillipizzatouhu päälle, että meillä tosiaan ne hampurilaiset korvattiin tänään grillipizzalla. Alunperin meinasin paistaa myös tuon mustikkapiirakankin grillissä, mutta koska kaasupullo enteilee loppuaan, niin paistoin piirakan uunissa. Siinä, missä parhaimpina vuosina ollaan poimittu mökin pihapiiristä reilut 20 litraa mustikoita vaihtunee tänä vuonna reiluun viiteen litraan. Ensinnäkin mustikoita ei tule niin paljon kuin aiempina vuosina ja toiseksi meillä seikkailee täällä tontilla tuollainen valkoinen karvainen otus, joka syö mustikoita mielellään. Suloinen näky varvikossa, kun kieli pitkällä marjastaa mustikoita 

Tänään tuli leivottua kesän ensimmäinen mustikkapiirakka. Puolet mustikoista otin pakkasesta ja loput lähiruokana tuosta terassin kupeesta. Olen tainnut joskus aiemminkin jakaa tämän maailman helpoimman piirakkareseptin, joka taipuu niin mustikka- kuin omenapiirakkaankin, mutta koska se on niin hyvä, niin laitetaan uudelleen tulemaan. Joskus, jos on aikaa, valmistan pohjan alusta asti itse. Nyt mentiin kyllä kaupan valmiilla muropohjalla. Ei ole väärin mennä välillä siitä, mistä aita on matalin. Varsinkaan näin aurinkoisena lauantaina 😉

MAKOISA MUSTIKKAPIIRAKKA

1 muropohja

Täyte
mustikoita
1 dl sokeria
1 muna
1 kermaviilipurkki
2 tl kanelia

-painele sulanut muropohja vuoan pohjalle ja reunoille
-ripsottele mustikoita pohjan päälle niin, että pohja on kauttaaltaaan peittynyt
-sekoita täytteen muut aineet keskenään ja kaada mustikoiden päälle
-paista uunissa 200 asteessa noin 30-35 minuuttia
-anna jäähtyä hyvin

Kupillinen kahvia ja pala mustikkapiirakkaa. Fjällbackan murhamysteeriä ja leppoisan lauantai-illan fiilistelyä. Myöhemmin taidetaan mennä kokeilemaan kuhaonneamme; meillähän on kolme kiinni ollutta kuhaa päässyt irti ja jotenkin on jäänyt noista hampaankoloon. Kyllä me vielä se kuha sieltä saadaan. Ettei tarvitse huomisen kalasopan takia kurvata kaupan pakastealtaan kautta 😉

Huomenna on muuten luvassa blogihistorian varmastikin pisin postaus. Toivepostaus valokuvauksesta. Konkreettisia vinkkejä ja neuvoja tunnelmalliseen valokuvaukseen. Siinä missä Tony Hawkin motto on ”Skate or die” on allekirjoittaneen motto ”Shoot or die” 😉 Niin koukussa tuohon valokuvaustouhuun 

IHANAA LAUANTAI-ILTAA,

PS. mun lempikasvini kanerva alkaa olemaan pian kukassa. Joka vuosi havahdun siihen, että syksy lähestyy, kun kanervat alkavat kukkimaan.

 


perjantai 28. heinäkuun 2017

Fredagsmys

MOIKKAMOI!

Pitkästä aikaa perjantaimyyssejä. Koska alkanut arki. Lomallahan jokainen päivä on vähän kuin perjantai tai lauantai, mutta nyt kun ollaan taas viikon päivät totuteltu työn tekoon (minä, mies vielä lomaillut), niin perjantai-ilta tuntuu sitä auvoisammalta. Tämä eka loman jälkeinen viikko on ollut sarjassamme pehmeä pudotus arkeen. Parina päivänä on hommia painettu kellon ympäri, mutta parina päivänä tehty vähän omia juttuja siinä töiden ohella.

Perjantaimyyssit tulevat tänään mökiltä. Itse odotan kyllä ihan hurjan paljon ekoja perjantaimyyssejä uudesta keittiöstä. Mökkimyysseissä kun ei ole ihan sitä samaa tunnelmaa; vaikka tänään työpäivä olikin, niin silti aivot olivat jotensakin lomalla 😉 Mökillä kun arki ei ihan tunnu arjelta, vaikka kalenterin mukaan niin onkin.

Grillipizza. Oletteko kokeilleet? En tiedä missä umpiossa olen viimeiset pari vuotta ollut, mutta paljon olen grillipizzareseptejä nähnyt lehdissä ja blogeissa. Jotenkin kuvitellut, että ehkä ne ovat vähän liian vaivalloisia valmistaa. Ummistanut silmäni näiltä ihanuuksilta. Kunnes tänään yhtäkkiä muistin grillipizzojen olemassaolon. Sen jälkeen, kun olimme esikoisen toiveesta valmistaneet tom yum keittoa kanalla. Ja fettucinella 😀 Hei, fuusiokeittiö on ihan parasta.

Alkupalaksi pizzoja pääruoaksi tom yumia ja jälkkäriksi mustikoita suoraan puskista. Ei paha. Grillipizzat paistoimme leivinpaperin päällä sellaisen alumiiniritilän päällä. Pizzakivi meni ostoslistalle! Jostain luin, että nämä pystyy valmistamaan myös grilliparilan päällä. Sarjassamme helposti hyvää. Pitääkin muuten taas koostaa alkaneen arjen kunniaksi helposti hyvää arkeen -ruokapostaus. Jotenkin ihana ajatella, että aikataulut asettuvat pian uomiinsa koko perheellä. Sitä ennen tosin pitää saada tyttöjenkin nukkumaanmenoa/heräämisaikaa aikaistettua neljällä tunnilla 😉

Pizzoihin palatakseni; pohjista tuli aivan älyttömän rapeta. Ilmakuplat taikinan sisällä paisuivat isoksi aivan kuin villeimmissä pizzahaaveunissa. Jos jotain, niin olisin lisännyt pizzoihin reilusti mozzarellaa. Meillä kun ei täällä mökkijääkaapissa juuri juustoja löytynyt 😉

GRILLIPIZZA
2 kpl

2 dl lämmintä vettä
puoli pussia kuivahiivaa
4-4,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
loraus hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä

-sekoita pari desiä jauhoja, suola ja kuivahiiva keskenään
-lisää lämmin vesi ja hunaja
-lisää vähitellen loput jauhot ja vaivaa
-vaivauksen loppupuolella lisää oliiviöljy
-anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia
-leivo kaksi pyöreää pizzapohjaa
-lisää pohjille tomaattipyreetä sekä juustoa
(meillä toisessa pizzazza juustona tavallisen juuston lisäksi feta)
-lisää haluamasi täytteet
(tyttöjen pizzassa kinkku & ananas, meidän pizzassa kinkku, valkosipuli ja kevätsipuli)
-grillaa pizzoja grillin kuumuudesta riippuen noin 10-15 minuuttia
(toinen pizza tuli 8 minuutissa valmiiksi)

Nyt taisi käydä kyllä niin hassusti, että huomiselle suunnittelemamme hampparit jää väliin ja aamusta kurvailemme kohti mökkikylän maitokauppaa; grillipizzaan tuli himo ja puolikas sellainen jätti mahan huutamaan lisää 😀 Illan ohjelma jatkuu leppoisissa perjantaitunnelmissa. Seuraavaksi katsomaan leffaa koko perheen kesken ja nauttimaan vienosta jyrinästä tuolla jossain. Valtakunnassa kaikki hyvin 

IHANAA ALKANUTTA VIIKONLOPPUA,


keskiviikko 05. heinäkuun 2017

Kesäillassa kerran ♥

”Kesäillassa kerran, päätti hän yllättää illan golfkierrokselta kotiin palaavan miehen. Salaatilla, joka ei jätä ketään kylmäksi. Joka on rakkaudella tehty ja jossa maistuu etelän lämpö. Salaatin lisäksi hän tarjoili huolella vaivaamastaan taikinastaan tehtyjä pieniä timjamileipiä. Reunoilta rapeita, sisältä pehmeitä. Oliiviöljyllä ja merisuolalla kullattuja.”

ILTAA IHANAT!

Rakastan yllättää kotiin palaavan miehen. Vastassa oleva hymy ei enää ole niin yllätyksellistä, mutta ruoka on. Sillä tykkään yllättää. Hyvällä ruoalla 🙂 Eilen miehen palatessa työreissusta vastassa oli spaghetti bolognesea. Tänään mennään vähän enemmän myyssiteemalla. Keskiviikkomyyssiteemalla. Olen aiemmin vuosia sitten jakanut tämän älyttömän hyvän pastasalaattiohjeen täällä. Sekä pienten mausteisten leipien ohjeen. Koska vuosia on kulunut ja uusia lukijoita tullut mukaan, niin on syytä laittaa reseptit tänne uudelleen.

Pastasalaatti á la Gina ja pienet mausteiset leivät ovat Anna Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja Pähkinäpuun alla, joka muuten on yksi suosikkikeittokirjoistani. Jos etsitte sellaista hyvää myyssiruokakirjaa, niin tässä yksi suosituts. Siihen asti kunnes allekirjoittaneelta ilmestyy Fredagsmys á la Maria -kirja ;D

Pastasalaatti à la Gina

250 g pennepastaa
12 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 dl mustia oliiveja 
timjamia
merisuolaa
mustapippuria
200 gr mozzarellaa
150 gr jamòn serranoa
1 runsas nippu rucolaa
ja kastike, katso alla

KASTIKE: Pane kuppiin 2 veitsen lappeella murskattua valkosipulinkynttä, vajaa teelusikallinen suolaa, 3 rkl viinietikkaa ja 1 tl juoksevaa hunajaa. Anna seistä noin 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen pois valkosipuli ja sekoita joukkoon 6-7 rkl oliiviöljyä.

SALAATTI: Keitä pasta napakaksi miedosti suolatussa vedessä ja huuhtele se nopeasti lävikössä kylmällä vedellä. Valuta hyvin. Pane pasta salaattikulhoon ja kaada päälle kastike. Lisää suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, oliivit ja timjami. Hienonna päälle hiutalesuola ja mustapippuria.
(tässä vaiheessa laitoin salaattikulhon jääkaappiin….)
Juuri ennen tarjoilua sekoita joukkoon mozzarellajuusto revittynä, kinkku ja rucola.

Ohuet mausteiset leivät

12 gr hiivaa (eli nirhaus kulmasta)
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
2 dl haaleaa vettä
3 rkl maitoa
3 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoa

Sekoita kuivahiiva ja muut kuivat aineet. Lämmitä maito, hunaja ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita kuiviin aineisiin puuhaarukalla. Lisää oliiviöljy ja vaivaa. Anna kohota vähintään 40 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa kevyesti Jaa taikina neljään osaan ja leikkaa jokainen vielä 4 palaan. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Päällystä kaksi peltiä leivinpaperilla. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kaulitse pitkiksi ”kieliksi”. Pane palat pellille. Alkuperäisessä ohjeessa päälle lisättiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, mutta mä voitelin leivät ensin oliiviöljyllä, ripottelin niille merisuolaa ja osaan leikkasin tuoretta timjamia. Paistoin uunin keskitasolla noin 8-9 minuuttia.

”Kesäillassa kerran, istui hän alas ja mietti maailmaa. Sitä kuinka elää elämää, josta ei vielä parikymmentä vuotta sitten osannut edes haaveilla. Elämää, jonka jokaisesta päivästä löytyy jotain, josta olla kiitollinen. Jonka joka hetkestä on oppinut nauttimaan. Siinä miettiessään kuuli oven käyvän ja alkoi hymyilemään.”

Muutto lähestyy ja pikkuisen sitä alkaa jo panikoimaankin asian tiimoilta. Eikä vähiten sen takia, että tällä hetkellä en itse pysty kantamaan kevyttä maitokauppakassia painavampaa. Jo reilun viikon vaivannut alaselkä (si-nivel) saa olon aika tuskaiseksi. Huomen aamulle sain ajan hierojalle. Josko se tästä. Pakkauspuuhiakin se sen verran häiritsee, että ei pysty kumartelemaan juurikaan. Onneksi miehellä alkaa tämän viikon jälkeen loma, niin sitten laitetaan hihat heilumaan. Sen jälkeen kun ollaan nollattu (lue: nukuttu univelat pois) muutama päivä mökillä 🙂

KESÄISIN KESKIVIIKKOILTATERKUIN,