HEISSAN!
Multa toivottiin tsemppipostausta siitä, miten paluu arkeen loman jälkeen sujuu kivuttomasti. Kuulkaa, tästä arkeenpaluusta on tällä kertaa sujuvuus ja kivuttomuus kaukana, joten kosketuspintaa moisen tekstin kirjoittamiseen ei ole 😉 Sen sijaan ajattelin kertoa teille, mitä loma teki pääkopalleni. Miten se helpotti elämääni ajatuksen tasolla. Ihan sen suhteen, että jossain vaiheessa viimeisten vuosien aikaan olen asettanut riman liian korkealle. Kuvitellut, että en pystyisi julkaisemaan blogissa kännykällä otettuja räpsyjä. Esiintymään Insta storyssa jetlagissä silmäpussit poskilla roikkuen. Otsajuonteet auringon antamasta kuivuudesta mollottaen. Ja mikä kivointa, olen saanut teiltä juurikin näihin ”olen kuin räjähdyksen jäljiltä” -höpötysvidskoihin eniten kommentteja ja kiitoksia siitä, että olen sellainen kuin olen.
Lomalla muistin jälleen, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Elämässä ja varsinkin somessa. Joskus epätäydellisyys ja rosoisuus on enemmän täydellistä kuin mikään muu. Kännykkäräpsyt on parhaita esimerkkejä epätäydellisestä täydellisyydestä. Niitä blogista löytyi lomalla yhtä postausta lukuunottamatta. Rajaukset ja suoristukset jäivät laittamatta ja loppujen lopuksi kuvissa oli enemmän fiilistä kuin niissä vimpan päälle fiilatuissa järkkärillä otetuissa. Kun tulee se kodak-moment, niin sai vain nappaista puhelimen käteen ja räpsäistä. Aika monet noista kodak-hetkistä on tallennettuna Instan kohokohtiini (Phuketit ja Koh Yao Yait erikseen).
Tuntuu, että varsinkin blogeissa ja somessa ylipäätään on menty pitkään kiiltokuvilla. Viety täydellisyys niin pitkälle, että se alkaa jollain tapaa ahdistamaan. Onnellinen olen huomatessani, että pikkuhiljaa aletaan menemään taas kohti sitä epätäydellisyyttä. Insta moment:han alunperin tarkoitti juurikin tuota hetkessä otettua kuvaa. Ei niitä järkkärillä otettuja ja kuvankäsittelyn kautta fiilattuja kuvia. Jotka saavat tuon feedin näyttämään harmoniselta. Myyvältä, mikäli somea tekee työkseen. 
Kuvissa näkyvästä mustikkapannaristakin tuli epätäydellisen täydellistä. Ei sellaista kuin piti, kaukana siitä. Mutta silti ah niin hyvää. Tein pohjan tällä fetapannukakkuni ohjeella, mutta sujautin taikinaan kourallisen mustikoita ja vähän kookossokeria. Sekä ruokasoodaa ja leivinjauhetta ripaukset. Mikä ehkä oli virhe. Tästä ei tullut niin pannarimaista kuin mitä piti. Joten älkää alkako soveltamaan ruokasoodan ja leivinjauheen kanssa.
Nyt kohti epätäydellisen täydellistä tiistai-iltapäivää. Josko tuo väsymys pikkuhiljaa helpottaisi ja pääsisi kiinni tähän työviikkoon 🙂
AURINKOISTA TIISTAITA TOIVOTELLEN,
