Tiedättekö, että huomaan itse käyttäväni usein sanaa ”rakastan”. Rakastan tehdä sitä tai tätä ja rakastan erinäisiä asioita. Ihmisiäkin. Olen tullut tulokseen, että silloin kun johonkin asiaan tai tekemiseen on intohimo, rakkaus niin työn jälki on usein priimaa. Otetaan nyt vaikka tämän päivän lounas. Kiireesti parista Mutti tomaattimurskasta kehitetty tomaattisosekeitto. Vaikka oli kiire, niin rakkaus ruoanlaittoon sai aikaan aika himskatin hyvän lopputuloksen. Taustalla kuitenkin vaikutti eniten se rakkaus tekemiseen sen isoimman rakkaan kiireisen aikataulun takia. Halu kertoa sille toiselle kuinka paljon välitän ja arvostan. Kuten olen kertonut, niin meillä elämä on tällä hetkellä vähän sellaista kiireistä eikä nähdä toisiamme niin usein kuin aiemmin. Sen takia on otettava kaikki ilo irti jopa niistä kiireen keskellä nautituista parinkymmenen minuutin lounaista.
Aamupäivällä sain jo päähäni laittaa tuon helppoakin helpomman sämpylätaikinan kohoamaan. Nostelin taikinanokareet pellille ja sillä aikaa kun sämpylät olivat uunissa valmistui tomaattikeitto. Pikkuisen tulinen ja vähän hunajainenkin tomaattisosekeitto, lämpimät rapeakuoriset sämpylät ja hetki aikaa kahdestaan. Rakkaudella tehty on täydellisesti tehty.
tarjoiluun: ranskankermaa, ituja ja kuivattua korianteri-chiliseosta
-kiehuta aineksia miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, soseuta ja laita tarjolle
Rakkaudella tehty ei voi olla muuta kuin priimaa, pätee moneen muuhunkin asiaan. Kun tekee sen mitä tekee täydestä sydämestä ja usein myös epäitsekkäin periaattein, ei ole edes varaa kyseenalaistaa lopputulosta. Sillä silloin kun sen tekee täydestä sydämestä ja rakkaudesta, on antanut kaikkensa. Tämä pätee myös omalla kohdallani esimerkiksi työelämässä. En voisi kirjoittaa blogia työkseni, jos en tekisi tätä rakkaudesta. Vaikka joillekin bloggaajan päivät voivat helposti näyttää siltä, että me juomme kahvia joka päivä ja luemme viimeisimpiä sisustuslehtiä, on totuus kuitenkin erilainen. Jopa silloin puolen yön tuolla puolen deadlineja kiinni kuroessani olen miettinyt, että hei – rakkaudesta mä tätä hommaa teen. En väkipakolla vaan siksi, kun mulla on mahdollisuus tätä tehdä. Tykkään rakastan tehdä tätä!
Sama pätee tuohon päivätyöhöni. Tuntuu, että sekin on sellainen jota tulee tehtyä rakkaudella. Me ollaan kasvettu yhdessä nyt reilut viisitoista vuotta ja selätetty pahimmat kipukohdat. Uskon, että pieni rakkaus tai edes lämmin tunne rinnassa ei pahenna ketään tai mitään. Kun sitä rakastaa, siitä nauttii ♥ Nyt tekemään rakkaudella iltaruokaa. Vähän venähti aikataulut, mutta pesin rakkaudella tuon yhden karvapallon tässä välissä. Muistakaa rakastaa!
Toivottavasti siellä on ollut mukava viikonloppu. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta musta tuntuu, että joku vääntelee namiskukkeleita sillain, että painaa fast forward -nappulaa perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Miten voikaan mennä aika niin nopeasti kuin taas tänä viikonloppuna meni. Tosin, ehdittiin tehdä vaikka mitä. Muun muassa se sänky tytöille. Siitä juttua tulevalla viikolla. Viikonloppujen parasta antia tällä iällä on pitkät yönet. Viikolla kun unet tuppaavat jäämään auttamattoman lyhyiksi (omalla kohdallani seitsemän tuntiakin on lyhyet yöunet), niin viikonlopun kymmentuntiset yöt tekevät nannaa.
Pikkuisemman cheerleadingin alettua, meillä on sunnuntait olleet poikkeuksetta tynkämökkeilypäiviä. Aamupalan jälkeen saa jo suunnata kaupunkiin ja toisaalta hyvä niin. Ihana saada täällä kotonakin kaikki valmiiksi arkea varten. Näin sunnuntaina tulee yleensä tehtyä myös joitakin tunteja töitä, mutta jotenkin sunnuntaityötkään eivät haittaa. Suloisia nämä sunnuntait ovat joka tapauksessa. Sunnuntai-illan kruunaa meillä tänään noutoruoka; mies tuo siipiä tullessaan harrastuksistaan ja jälkkäriksi pyöräytin tuollaisen aivan tajuttoman helpon, mutta sitäkin paremman pannukakkurullan.
Viime viikolla töissä näin jossain mainoksen, jossa oli Soppa365:ssä olevan reseptin kuva. Veljen vaimon kanssa kuolasimme tuota karamellisen omenapannarirullan kuvaa töissä kilvan. Päätimme molemmat tehdä sitä viikonloppuna. Tarkoitukseni oli tehdä tätä jo mökillä, mutta koska meillä oli siellä niin paljon muuta syötävää, niin säästin tekemisen tähän sunnuntaihin. Itse tein pannaripohjan tuolla hyväksi havaitsemallani, veljen vaimo teki Soppa365:n ohjeella. Itse olen tottunut siihen, että pannarissa ei itsessään ole sokeria, vaan makeus tuodaan esimerkiksi hillolla. Veljen vaimon perinteiseen pannaritaikinaan taas tulee liki desi sokeria, joten hän jäi kaipaamaan pannukakussa makua. Mikäli haluatte siis sokerillisen version, niin käyttäkää tuota alkuperäisen ohjeen pannukakkutaikinaohjetta. Tai miksei sitää hyvää havaitsemaanne ohjetta, jota aina käytätte. Jos ette ole sokerisen pannarin ystäviä, niin alla minun luotto-ohjeeni pannaritaikinaan 🙂 Karamellisoituihin omppuihin lisäsin myös kanelia, mitä alkuperäisessä ohjeessa ei ollut muuta kuin pannukakkutaikinassa.
OMENAPANNUKAKKURULLA
Pannukakkutaikina 1 L punaista maitoa 4,5 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 4 munaa (päälle voinokareita)
-riko munien rakenne ja lisää muut aineet
-anna tekeytyä puolisen tuntia
-kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja halutessasi lisää muutamia voinokareita päälle
-paista uunissa 225 asteessa noin 35 minuuttia
-anna jäähtyä
Täyte viisi-kuusi pientä omenaa 50 g voita 3/4 sokeria 2 tl kanelia 2 dl vispikermaa (sokeria ripaus)
-pese, kuori ja lohko omenat
-paista pannulla sokeri ja voi koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri sulaa ja muuttuu ruskeaksi (älä polta!)
-lisää omenalohkot ja kaneli
-anna porista pienellä lämmöllä viitisen minuuttia
-vatkaa vispikerma vaahdoksi ja makeuta hieman sokerilla
-levitä kermavaahto pannukakkutaikinan päälle ja sen päälle levitä omenat
-rullaa pannari rullaksi, kuten kääretorttu ja leikkaa paloiksi
Ripsottelin pannukakkurullan päälle vielä vähän kookossokeria tuomaan makua ja ilmettä 🙂 Veljen vaimon kanssa puhelimessa juuri juttelimme ja häneltä tuli hyvä idea, mikäli haluaa tätä herkkua hieman keventää; vaihtaa kermavaahdon turkkilaiseen jugurttiin ja karamellisoitujen omenien sijaan käyttää itse tekemää omppusosetta!
Perinteiset perjantaimyyssit nostetaan tänään vähän eri asteelle. Aihetta juhlaan on toki tänäkin perjantaina, mutta palataan kuvien ja reseptien myötä meidän eilisiin sadonkorjuujuhliin. Juhliin, joissa tavallinen torstai-ilta nostettiin aivan uusiin ulottuvuuksiin. Oletteko koskaan viettäneet sadonkorjuujuhlia? Me ei oltu tätä ennen, mutta ihan takuuvarmasti jatkossa vietetään. Aina on aihetta juhlaan ja varsinkin syksyn pimeiden iltojen saapuessa. Sadonkorjuujuhlien aikataulutus sopii myös hyvin tähän syyskuulle; elokuun lopussa kun juhlittiin rapujuhlia ja lokakuussa Halloweenia, niin sadonkorjuujuhlien myötä saadaan katkeamaton juhlaputki syksylle. Marraskuu jatkaa juhlaputkea pikkujouluilla ja joulukuussa juhlakausi huipentuu itse pääjuhlaan. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.
Ennen menun esittelyä muutama sana suolasta. Meillä on jo vuosikaudet käytetty Maldonin suolaa ruoanlaitossa. Se on se, mikä kruunaa perjantai-iltojen foccacciat tai suloisen sunnuntain lihapadat. Joskus myös makeat herkut, kuten suolaisen kinuskisuklaapiirakan. Koska rakastan kaikkea kaunista, niin myös nuo suolakristallit ovat ilo silmälle. Ja oikein käytettynä niillä saa ruokaan maun lisäksi myös ulkonäköä. Maldon-suolaa alettiin valmistamaan Englannin Maldonissa vuonna 1882 ja yhä edelleen tänä päivänä sitä valmistetaan samoin perinteisin käsityömenetelmin kuin tuolloinkin. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi. Maldonin keveys piilee suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. Saatavilla on perinteisen Maldon-suolan lisäksi Maldon-savusuolaa, jolla minä maustoin sadonkorjuujuhlien kuninkaan eli lampaankareen.
Kuten Maldon-suolalla niin myös sadonkorjuujuhlilla on pitkä perinne. Sieluni silmin näen Oriveden mummulan pitkän pirttipöydän notkumassa oman maan antimista valmistettuja herkkuja. Pöydän äärelle koottiin talon väen lisäksi kaikki ne palkolliset, jotka olivat osallistuneet sadonkorjuuseen. Muistan, että ihan vielä minunkin lapsuusvuosinani meillä oli tapana juhlia pienimuotoisesti hyvin onnistunutta satoa. Sitä, mistä mummu ja pappa sai elantonsa ja minkä voimin pärjättiin koko pitkä talvi. Vaikkeivat ihan omavaraisia olleetkaan, niin oman maan perunat ja juurekset, viljat ja navetasta lypsetty maito sekä kanalan kanojen munat muodostivat suuren osan ympärivuotisesta ravinnosta.
Toiveissa on, että joku päivä saamme myös tuolta omalta takapihaltamme aineksia sadonkorjuujuhlaan. Sitä ennen turvauduimme toki kaupan antimiin 🙂 Sadonkorjuujuhlamenu näytti seuraavalta:
Pehmeän samettiset keitot ovat syksyn kruunu. Tämän keiton myötä halusin haastaa itseni, sillä en ollut ikinä valmistanut mitään raitajuuresta. Kun kaupassa siihen törmäsin, oli valinta selvä. Se pääsisi myskikurpitsan kanssa samaan kattilaan muhimaan. Muodostaen makumaailman, joka houkutteli uutuudenviehätyksellään.
-kuori ja pienistele raitajuuret sekä myskikurpitsa
-kuullota niitä ja kuorittua valkosipulia öljyssä noin viisi minuuttia
-lisää vesi ja kasvisliemikuutio, timjami, kurkuma sekä sormisuola
-anna kiehua noin 35-40 minuuttia tai kunnes raitajuuret sekä myskikurpitsa ovat pehmenneet
-soseuta sauvasekoittimella ja lisää loraus kermaa
-tarjoile ranskankerman ja pannulla paahdettujen cashewpähkinöiden kanssa
Vaikka lammas mielletään usein pääsiäisruoaksi, niin meillä sitä valmistetaan ympäri vuoden. Se oli myös oiva valinta syksyisten uunijuuresten kanssa. Perinteisesti lampaan marinadiin olen käyttänyt minttua, mutta sadonkorjuujuhlissa lammas sai hieman itämaisia vaikutteita korianterista ja chilistä. Lampaankareet saivat myös vienosti savun makua Maldon-savusuola myötä.
Uunijuurekset ovat maailman helpoin lisuke sen lisäksi että ne hivelevät kauneudellaan silmää ja maullaan makunystyröitä. Kovin syksyinen kanttarellikastike valmistuu käden käänteessä ja sopii minkä tahansa lihan tai kasvisruoan kaveriksi. Kokin yllätyksenä nähtiin puolitettuja, hunajalla ja suolalla hunnutettuja, uunin kautta kypsennettyjä valkosipuleita.
-sekoita marinadin aineet keskenään ja valele siistityt lampaankareet marinadilla edellisenä päivänä tai viimeistään paria tuntia ennen lampaankareiden valmistamista
-anna tekeytyä paistamiseen asti jääkaapissa
-ruskista kareet paistinpannulla ja kypsennä uunissa 180 asteessa noin 12 minuuttia
-kiedo vähäksi aikaa folioon tekeytymään ennen leikkaamista ja tarjoilua
-kuori juurekset ja lohko ne
-lisää lohkotut/pienistellyt juurekset sekä oliiviöljy ja mausteet kulhoon ja sekoita
-kaada uunipellille ja paista 200 asteessa noin puolisen tuntia
-siisti kanttarellit ja pienistele niitä hieman
-kuumenna pannulla, kunnes neste on kokolailla haihtunut
-lisää voi ja vehnäjauho ja anna ruskistua hetki
-lisää kerma ja mausteet
-anna porista miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia
Vaikka tuhdin pääruoan jälkeen tuntui, että vatsassa ei ole lainkaan tilaa jälkkärille, niin kyllä sieltä aina pieni rako löytyy suloisen kinuskin, kirpeän puolukan ja hapokkaan omenan yhdistelmälle. Yksinkertaisimmillan nuo kolme ainetta voisi tarjota jälkiruokakipossa sekaisin, mutta päädyin laittamaan ne syksyiseen piirakkaan. Piirakan päälle ripsotin vielä hieman Maldon-suolaa, sillä suolan ja kinuskin yhdistelmä on voittamaton!
-painele sulanut murotaikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille
-lisää lohkotut omenat ja desi puolukoita
-kaada päälle kinuskikastike
-paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia
-ota piirakka pois uunista ja ripsottele päälle Maldon-suolaa
Jotenkin musta tuntuu, että sadonkorjuujuhlista tuli meidän perheelle perinne. Pitäisi muutenkin kutsua viikolla ystäviä ja sukulaisia syömään. Torstai-ilta kun tuntui jotenkin jo viikonlopulta, kun oli arjesta poikkeavaa tekemistä ja pöydän ääressä muitakin kuin vain oma perhe ♥
Tiedättekö, että vaikka olenkin rakastanut aurinkoisia syyspäiviä, niin nautin tänä aamuna suunnattomasti tuosta hivenen syksyisemmästä aamusta. Yöllä oli näemmä satanut ja ilma oli aamulla ihan lonkeron harmaa. Kun sain lapset vietyä kouluun istuin työpöydän eteen pitämään maanantaipalaveria itse itseni kanssa. Sytytin työpöydälle kynttilän ja loppujen lopuksi jouduin pitkästä aikaa laittamaan työpöydän valaisimen päälle. Aika aikansa kutakin, olkoon nyt syksyn vuoro, eikö niin?
Kukaan meistä ei ole varmastikaan välttynyt siltä tiedolta, että tänään alkoi hävikkiviikko. Ikinä ennen en ole hävikkiviikkoa viettänyt, mutta nyt tänä vuonna minä ja nuo kaksi prinsessaamme elämme nuukuudessa tämän viikon. Tai en nyt niinkään sanoisi nuukuudessa, sillä vaikka jääkaapissa tuntuu palavan vain valo, niin keksin jo heti ensi vilkaisulta viisi iltaruokaa meille tälle viikolle. Sushien tekemisestä jäi yli graavilohta, jättikatkaravun pyrstöjä sekä savulohta. Lisäksi jääkaapin vihannesosatolla köllöttelevät pinaattipussi ja parsakaali pääsevät tositoimiin. Fetajuustokuutioiden kera. Neljä tortillalättyäkin odottelee jääkaapissa jatkotoimenpiteitä.
Graavilohitortillapitsat Savulohi-couscoussalaatti Katkaravunpyrstöpasta Vege Italian pata Pestoparmesanspagetti
Hävikkiviikon myötä pyrin välttämään kaupassa käyntiä. Sen takia en tehnyt perinteistä kauppakassitilaustakaan. Tosin tänään on haettava maitoa ja hedelmiä. Muuten näyttäisi olevan ruokaa viikon tarpeisiin. Leivät ovat menossa parin päivän päästä vanhaksi, joten laitoin osan pakkaseen. Sieltä on helppo ottaa tarpeen mukaan ruisleipäsiivu ja heittää paahtimeen. Syy, miksemme syö leipiä nyt heti on se, että mun alkoi aamupäivästä tekemään ihan älyttömästi mieli Siken Namaste sämpylöitä. Pitkästä aikaa laitoin taikinan tekeytymään. Paistoin siitä puolet lounaaksi ja paistamme loput sitten tyttöjen kanssa, kun siltä tuntuu. Tälle iltapalalle riittää vielä eilen tekemästäni uunimannapuurosta. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tein mannapuuroa uunissa. Mutta ei suinkaan viimeinen!
Hävikkiviikon ruokalista on italialaisvaikutteinen. Siihen on syynsä; ostin Ella Kannisen Ellan Toscana kirjan alennuksesta lauantaina ja olen viikonloppuna ahminut sitä. Helppoja reseptejä ja tarinoita Toscanasta. Maistanut kielelläni täydellisen mehukkaista ja kypsistä tomaateista valmistetun pomodoro -kastikkeen, tuntenut kielenkannassani Chiantin ja kasvoillani Toscanan laskevan auringon. Kirjan inspiroimana tänään lounaaksi valikoitui mutkaton tomaattifenkolivuoka. Extraneitsytoliiviöljy, suola, balsamico ja mustapippuri mausteenaan. Täydellisen tomaattikastikkeen himoissani kaadoin vuoan pohjalle yhden mutti-purkin, suikaloitua fenkolia ja karpriksia. Mausteet sekoitin tässä vaiheessa mukaan. Päälle terttuluumutomaattia.
Paiston lopksi raastoin hieman pecorinoa vuokaan. Dippasin kovakuorisia sämpylöitä suoraan uunivuokaan ja napostelin haarukalla tomaatteja sekä fenkoleja suuhuni. Tästä onneksi jäi minulle iltaruoaksikin. Eikä sekään maanantaita pahenna, että ottaisi iltaruoalla tilkan italialaista Chiantia. Jos sellaista kotoota löytyisi. Mutta koska ei löydy, niin kuplavesi ajakoon sen asian 🙂
Vietetäänkö siellä hävikkiviikkoa? Jotenkin tunnen, että hävikkiviikon viettämisestä saa eräänlaisen synninpäästön alkuvuoden ruoan haaskaamiselle. Inhoan heittää ruokaa roskiin. Ja silti teen sitä. Varsinkin niiden viikkojen jälkeen, kun en ole suunnitellut ruokalistaa ja tehnyt kauppakassitilausta. Tämän hävikkiviikon myötä täytyykin taas petrata asian suhteen. Luonto ja rahapussi kiittävät ♥
ja hellät tunteet! Tiedän, että elokuu luokitellaan vielä kesäkuukaudeksi, mutta kuten olen kertonut, niin olen katalogi-ihminen. Elän ajatusten tasolla kyllä tässä hetkessä mieluusti, mutta mielelläni myös fiilistelen tulevaakin. Viimeisen parin päivän aikana olen fiilistellyt syysvaatteita ja haaveillut keltaisesta sadetakista. Ja keltaisista kumppareista. Lätäköistä, joissa läpsytellä ja niistä koiran ulkoilutuslenkeistä, kun saa vetää sadetakin hupun päähän ja silti kasvot ovat vesisateesta aivan likomärät, kun pääsee kotiin. Toim.huom. niistä koiran pesuista ko. sadelenkkien jälkeen en juurikaan haaveile ;D
Kotimaisista omenoista, syksyn ehdottomista lemppareista, ei tarvitse enää vain haaveilla, sillä niitä riittää noista kahdesta omenapuustamme yllin kyllin. Mutta oletteko muut huomanneet, että omput ovat tänä vuonna hurjan paljon pienempiä kuin aiemmin? Liekö kuumuus/kuivuus syynä. Ei sillä, hyvin nuo pikkuisemmatkin omput taipuivat kauden ekoihin uuniomenoihin. Joskus muutama vuosi takaperin kehittelin uuniomenoista terveellisemmän version ja sillä on menty sen jälkeen. En edes kaipaa näihin enää fariinisokeria tai voita.
Joskus saatamme ostaa vaniljakastiketta tai jädeä uuniomenoiden kanssa, mutta nämä herkut uppoavat kyllä ihan tällaisenakin.
-pese omenat ja poista siemenkodat
-mittaa kulhooon noin kolme desiä kaurahiutaleita (riippuen toki omenoiden määrästä ja koosta, mulla tänään tuollainen määrä), nypi joukkoon muutama ruokalusikallinen kookosöljyä ja mausteet
-lorauta päälle reilu loraus vaahterasiirappia ja nypi massa tasaiseksi
-mikäli se on liian kuivaa koostumukseltaan eikä sellaista käsiteltävää, niin lisää asteittain kylmää vettä
-täytä omenat kaurahiutaleseoksella
-paista uunissa 200 asteessa noin puolisen tuntia
-lorauta päälle joko omenoista uunivuokaan tullutta nestettä tai sitten vaahterasiirappia (mulla loppui vaahterasiirappi kesken, joten käytin hunajaa)
-nauti! ♥
Siihen on vissi syy, miksi tykkään tästä omenakaudesta. Olen aika allerginen kauppojen ulkomaisille omenoille. Saan heti kaupan omenaa maistaessani suupielet täyteen punaista kutisevaa näppyä. Suoraan puusta omenan syötyäni ei tule minkäänlaisia oireita. Täytyykin ottaa kaikki ilo irti runsaasta omppusyksystä! Mikä on sun syksyn suosikkimakusi?
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
