Pirtsakkaa perjantai-aamua! Mihin se kevät hävisi…täällä ainakin sataa lunta. Toivotaan, että uusi lumi on vanhan lumen surma.

Pidin parin vuoden tauon me&i-kutsuilla käymisessä, koska jotenkin vain tuntu, että plaah. Mutta nyt menin, sillä hyvä ystäväni ryhtyi esittelijäksi. Löysin tytöille suloiset vihreät perhosmekot. Hieman ehkä liian retrohtavat mun makuun (eivätkä sitten sovi yhteen juuri yhdenkään vaatekappaleen kanssa tytsyjen vaatekaapista 😉, mutta ihanaa materiaalia ja varmasti ei mene miksikään. Edes kuivarissa. Niin kuin meni ne kaupunkipaidat ja medaljonkitunika. Mä en elä ilman kuivaria, joten vaatteiden täytyy olla niin kestävät, että ne säilyttävät värinsä ja muotonsa kuivarissa.

Silloin saikkupäivänä, kun Julia nukkui pitkiä päikkäreitään meillä oli Lilian kanssa aikaa  saippuan teon jälkeen myös vähän sovitella päälle kesän mekkoja. Tässä vuorossa nyt tämä uusin hankinta.

Lilian lempiväri on sitten nykyään vihreä. Tämä on ensimmäinen vihreä vaatekappale, joten pukeutumisen suhteen saattaa seurata onglemia esim. päikkypäivinä.  Mekkoa ei saanut riisua ja se puettiin vielä illalla yökkärinkin päälle 🙂

Heh, ylläolevassa kuvassa muuten näkyy hieman noita pikkuparturin itseleikkaamia koloja otsiksessa.

Liian iso kitara vai liian pikkuinen tyttö ?

Hups, pastakastikkeet näkyy olevan taas poskilla, mutta ei haittaa 😀

Meillä on tällä hetkellä erikoislaatuinen ongelma, varsinkin Lilian kanssa. Menee salaa ja soittaa mun puhelimella. Useimmiten siihen numeroon, johon soitettu viimeksi. Onneksi se on suurimmaksi osaksi mies tai mummu, mutta pari kertaa on soitot meinanneet lähteä työkavereille tai mun ystäville. Lisäksi Julia on onnistunut menemään mun puhelimella Facebookiin ja kirjoittamaan hyvän ystäväni seinälle sekavan viestin. Joten jos saatte outoja vastauksia kommenteihinne tai mun blogista julkaistaan outo postaus niin se en ole minä asialla 🙂

Löysin itselleni pari viikkoa sitten Vilalta aivan älyttämömän kivan polvipituisen mekon. Väri ei luonnossa ole ihan noin vaalea:

Näihin tunnelmiin, Ihanaa alkavaa viikonloppua! Jo sitä on odotettukin 🙂

PS. Tässä vielä pari keväistä tunnelmabiisiä takatalven keskelle. Loistavaa taustamusiikkia töihin perjantain kunniaksi. On se vaan kuulkaas huippua, että pian on taas kesä!

Love, peace and understanding dudes 🙂

Aurinko paistaa, mittarissa pari hassua pakkasastetta ja mikä tärkeintä, taudit ovat paranemaan päin. Huoh, jo oli aikakin! Viisi päivää sisätiloissa sai lapset hyppimään seinille. Näin lievästi ilmaistuna 🙂 Itse pääsin näin jälkikäteen ajateltuna viikolla aikas helpolla töissä. Nyt viikonloppuna ollaan hypitty seinille sitten yhdessä 😀

Vauvat, Liisa– ja Petri-vauva, ovat saaneet yllin kyllin huomiota. Mummun kanssa tytöt ompelivat molempien vauvojen sänkyyn patjan ja tyynyn sekä peiton.

Suurimman osan ajasta vauvat vielä nukkuvat, joten pikku-äidit pääsevät aikas helpolla.

Se, että Petri-vauva pitää mekkoja ja pinkki on hänen lempivärinsä ei haittaa näissä leikeissä 🙂

Vauvat ovat hyväntuulisia hereillä ollessaan…

Paitsi silloin, kun ne ovat syöneet jotain kamalaa ruokaa, kuten makkarasipattia, ja vatsaan sattuu (Lilian sanoin). Silloin niitä kannellaan. Pikku-äidit luistivat välillä vastuustaan, joten mähän sitten niitä  nukkeja kantelin. Ollakkin, että koko ajan jompikumpi pikku-äideistä repi mua paidan helmasta ja vaati myös syliä. Ei ole välillä helppoa olla äiti, kun on vain yksi syli 😉

Kuumeessahan ei saisi hyppiä. Mutta kun tulee se raja vastaan, että ei jaksa enää kieltää. Silloin saa hyppiä…tai oikeestaan tehdä ihan mitä vain, kunhan ei itseään tai muita satuta.

Pikku 2 ja Sub Junnun nettisaitit ovat ehkä parasta, mitä on ikinä tapahtunut. Ainakin silloin kun itse kaipaa hengähdyshetkeä. Lilia voisi pelailla ko.sivustoilla parikin tuntia putkeen.

Pikkuisen kalpea toinen kyllä vielä on…

Mutta ei haittaa, tänään päästiin ulos :)!

Jospa mäkin sulkisin nyt koneen ja menisin haukkaamaan happea. Ei tekisi pahaa mullekaan. Sisään tultuamme on ohjelmassa sitruunasaippuan valmistusta kahden oman ja yhden vieraan prinsessan kera 🙂 Syksyllähän me tehtiin joulua varten kanelisaippuoita, mutta jouluun mennessä ne haisivat jo niin pahalle, ettei niitä juurikaan voinut jakaa kenellekään 🙂

Ei kuulkaas olisi uskonut 5 vuotta ja vajaa 9 kuukautta sitten, että aika menee näin nopeasti. Meillä tehdään tänä viikonloppuna isoja, isoja päätöksiä. Nimittäin esikoulusta. Ilmottautuiminen eskariin alkoi eilen.

Kaksi vaihtoehtoa tulevasta esikoulupaikasta, molemmissa hyvät ja huonot puolensa.  Molemmat on koulujen yhteydessä; toinen sen ala-asteen yhteydessä, jota itse aikoinaan kävin. Idyllinen vanha puukoulu. Josta neljännen luokan jälkeen lapset joutuvat siirtymään yläasteikäisten kanssa kamalaan betonibunkkeriin. 

Toisesta saisi jatkaa kuusi vuotta ala-astetta samassa pihapiirissä. Hieman isompi koulu kuin tuo ensimmäinen mutta myös koulumittakaavassa pieni ja sympaattinen. Päiväkotikavereita siirtyy enemmän tuohon ensimmäiseen. Mutta kun erittäin hyvä leikkikaveri sisaruksineen on tuolla toisessa. Tosin eri luokilla. Pitkän ajan päätöksiä; meillä aloittaa neljän vuoden sisään neljä serkusta koulun. (meidän ja veljeni tytöt). Kaikki vuoron perään eri vuosina. Joten pitää ottaa huomioon myös se mihin rakkaat serkutkin koulutiensä suuntaavat. Koulumatkat sujuisivat niin paljon mukavammin porukalla. 

Juurihan meillä vasta innostuttiin kuuntelemaan iltasatuja…

Ja nyt meillä jo kovin hahmotellaan sanoja ja lukemaan oppiminen on niin pienestä kiinni.

Toisaalta ihanaa, että lapset kasvavat ja kehittyvät. Mutta kuten aiemminkin todettu; aika saisi välillä pysähtyä tähän. Taaksepäin katsoessa voi vain todeta, että jokainen päivä on tärkeä ja jokaisesta päivästä pitäisi osata nauttia (uhmineen kaikkineen 😉.

 

Iltapäivällä menen tutustumaan uuteen Me&I-mallistoon. Ja lupaan olla ostamatta mitään 🙂 Ihan kivojahan nuo vaatteet ovat, mutta mulla pari huonoa kokemusta värien lähtemisestä, joten tarkkana pitää olla. Enemmän odotan sitä, että tapaan kutsuilla ystäviä 🙂

Huomen illalla luvassa hyvässä seurassa Sir Elwoodin keikka Tampere-talossa. Luvassa siis muutakin kuin vain pohdintaa ja mietiskelyä…

Ihanaa viikonloppua sinulle ♥ 

Huhheijakkaa, nyt se on ohi! Nimittäin se nielurisaleikkaus. Miten voi jotain asiaa stressata niin paljon?? Loppu hyvin kaikki hyvin. Viikonloppuna vielä näytti, että joudumme siirtämään leikkauksen sillä sunnuntaina minä ja mieheni olimme molemmat kuumeisia ja kurkkukipuisia. Onneksi parannuimme ajoissa!

Lähetteen nielurisaleikkaukseen siis teki korvanenäkurkkulääkäri tammikuun alussa, kun Lilialla todettiin jälleen angiina. Leikkauksella oli myös suhteellisen kiire, sillä nielurisat olivat jo kasvaneet yhteen. Lääkäri totesi, että alle neljävuotiasta ei leikkaisi ellei tilanne olisi akuutti.

Eilen aamulla ilmottauduimme Mehiläisessä 8.45. Lilia oli siis ollut syömättä ja juomatta koko aamun. 9.30 ihanainen anestesiahoitaja tuli noutamaan prinsessamme ja meidät saliin. Tässä vaiheessa pupua puristettiin kovasti rintaa vasten ja ainoa oikea paikka oli äidin syli. Harjoteltiin maskiin puhaltamista; minä, pupu ja pikkuinen potilas. Näistä jälkimmäinen osasi hengitellä niin tehokkaasti, että pian uni vei mennessään. Kolme kertaa aiemmin tämän kokeneena en ole vieläkään tottunut siihen, että oma lapsi veltostuu nukahtaessaan syliin tuolla tavoin. Ja vielä silmät auki. Leikkauksen aikana me menimme miehen kanssa aamupalalle Wayne’s Coffeehen. Hyvästi tässä vaiheessa ruokarempat. Mustikkamuffinssi maistui taivaalliselle 🙂

10.45 pääsimme Lilian luokse heräämöön. Pikkuinen oli niin kipuinen herätessään, että sai vielä hieman unilääkettä ja kipulääkettä suoneen ja jatkoi uniaan sylissäni. Kahdentoista aikaan jaksettiin jo hieman katsoa Puuha-Peteä. Iltapäivä kului torkkuen ja joskus kahden aikaan maistui pillimehu. Joka sittemmin tuli ylös. Mutta ennen kotiinmenoa syöty mehujäätelö pysyi onneksi sisällä. Lääkäri vannotti antamaan kipulääkettä herkästi viikon ajan. Viikon ajan menee siis nyt aamuin illoin Pronaxen ja tarvittaessa Panacod (!) poretabletin puolikas. Lisäksi lääkäri totesi leikattuaan, että angiina oli näemmä muuttunut krooniseksi Lilian kurkussa ja nielu oli todella pahassa kunnossa.

Tänään aamulla olin yllättynyt, kuinka vähän toiseen sattui. Annoin lääkärin ohjeen mukaan silti Pronaxenin. Puolen päivän aikaan itkettiin jälleen kurkkukipua, joten työn ja tuskan takana oli, että sain 1/4 Panacodin menemään. Mansikkajäätelöön sekoitettuna uskoisin, että suurin osa lääkkeestä meni, sillä olo helpottui. Meillä on pakkanen täynnä jäätelöä, mutta toinen haluaisi koko ajan syödä kylmää perunamuusia 🙂 Hyvä niin, parempi ravintoarvo siinä perunamuusissa ainakin on.

Nyt iltaa kohden kuume taas nousi yli 38 asteen, joten tarkkaillaan vielä huominen. Sitten pitänee ottaa yhteyttää leikanneeseen lääkäriin, ellei siitä laske. Onneksi menee särkylääkkeiden lisäksi antibioottikuuri, ettei pääse mitään pahempia tulehduksia tulemaan. Ainakin nyt jo huomaa nielurisanpoiston jälkeisen (toivotun) muutoksen; ei kuorsausta ja raskasta hengitystä. Pikkuinen näyttää voivan kivuistaan huolimatta paremmin <3

****************************************

Ja sitten tästä rakkaasta harrastuksestani eli bloggaamisesta. Tällä hetkellä tuntuu, että bloggauksen suhteen tunnelin päässä ei näy valoa; poden huonoa omatuntoa, kun en ehdi enää vierailla blogeissanne niin usein, kun haluaisin. Vielä huonompaa omatuntoa poden, että jos ja kun siellä ehdin piipahtamaan niin en ehdi kommentoida juurikaan enää. Itselläni olisi myös monta aihetta, josta haluaisin kirjoittaa. Mutta kun aika on tänä päivänä niin kortilla, etten ehdi. Toivon, että tähän tulee pian muutos. Ja siihen asti koitan olla stressaamatta siitä 🙂 Joten ihanaa, että jaksatte täällä käydä ja kommentoida, vaikka tilanne ei ole ihan ”win-win”-situation kiiruistani johtuen <3!

Nyt pikkuisen kanssa unten maille, Kauniita Unia!