sunnuntai 27. helmikuun 2011

SunnuntaiSutinat!

Aurinko paistaa, mittarissa pari hassua pakkasastetta ja mikä tärkeintä, taudit ovat paranemaan päin. Huoh, jo oli aikakin! Viisi päivää sisätiloissa sai lapset hyppimään seinille. Näin lievästi ilmaistuna 🙂 Itse pääsin näin jälkikäteen ajateltuna viikolla aikas helpolla töissä. Nyt viikonloppuna ollaan hypitty seinille sitten yhdessä 😀
Vauvat, Liisa– ja Petri-vauva, ovat saaneet yllin kyllin huomiota. Mummun kanssa tytöt ompelivat molempien vauvojen sänkyyn patjan ja tyynyn sekä peiton.
Suurimman osan ajasta vauvat vielä nukkuvat, joten pikku-äidit pääsevät aikas helpolla.
Se, että Petri-vauva pitää mekkoja ja pinkki on hänen lempivärinsä ei haittaa näissä leikeissä 🙂
Vauvat ovat hyväntuulisia hereillä ollessaan…
Paitsi silloin, kun ne ovat syöneet jotain kamalaa ruokaa, kuten makkarasipattia, ja vatsaan sattuu (Lilian sanoin). Silloin niitä kannellaan. Pikku-äidit luistivat välillä vastuustaan, joten mähän sitten niitä  nukkeja kantelin. Ollakkin, että koko ajan jompikumpi pikku-äideistä repi mua paidan helmasta ja vaati myös syliä. Ei ole välillä helppoa olla äiti, kun on vain yksi syli 😉
Kuumeessahan ei saisi hyppiä. Mutta kun tulee se raja vastaan, että ei jaksa enää kieltää. Silloin saa hyppiä…tai oikeestaan tehdä ihan mitä vain, kunhan ei itseään tai muita satuta.

Pikku 2 ja Sub Junnun nettisaitit ovat ehkä parasta, mitä on ikinä tapahtunut. Ainakin silloin kun itse kaipaa hengähdyshetkeä. Lilia voisi pelailla ko.sivustoilla parikin tuntia putkeen.

Pikkuisen kalpea toinen kyllä vielä on…

Mutta ei haittaa, tänään päästiin ulos :)!

Jospa mäkin sulkisin nyt koneen ja menisin haukkaamaan happea. Ei tekisi pahaa mullekaan. Sisään tultuamme on ohjelmassa sitruunasaippuan valmistusta kahden oman ja yhden vieraan prinsessan kera 🙂 Syksyllähän me tehtiin joulua varten kanelisaippuoita, mutta jouluun mennessä ne haisivat jo niin pahalle, ettei niitä juurikaan voinut jakaa kenellekään 🙂

Aurinkoista sunnuntai-iltaa sinulle ja paranemisia niille, jotka vielä kipuilevat :)!
EDIT:

Auttakee, meidän valkoisessa sohvassa on muutamia suklaasuukun jättämiä jälkiä. Paras sohvan puhdistusaine hakusessa, kiitos. Huoh. Saanko mä lähteä jo töihin ja palata perjantaina :D???


8 Responses to “SunnuntaiSutinat!”

  1. Marja sanoo:

    🙂 vai tuollaisia pomppivaisia pikkuäiti-ihmisiä teillä on ollut tänään.. meillä ei vielä pahemmin pompita, alkaa neljän päivän kuumeilu ja tuo karsea yskä viedä jo Nelliltä voimat.. mutta tosiaan, thank god pikkukakkosen nettisivuille 😉 Juniorin sivuja ei olla tajuttukaan, niistä pitänee vihjata tytöille vaikka huomenissa..

    Toivottavasti teillä on tauti selätetty! Aurinkoista alkavaa viikkoa!!

  2. Johanna sanoo:

    Ihania kuvia. Vai sellainen päivä teillä on ollut. Onneksi tosiaan löytyy nuita viihdykkeitä, meillä toimii hyvin dvd; risto räppääjä 😉 Nettijuttuja en taida vielä opettaa, koska tarviin ite konetta 😉

  3. Maria sanoo:

    Marja: kiitos <3 Juu, pikkuäidit ovat jo parantuneet siihen malliin, että jaksavat touhuta kaikkea. Nyt ovat keskenänsä ja naapurin tytön kanssa ulkona. Mä en jaksanut mennä 🙂 Kivaa alkavaa viikkoa teillekin, toivottavasti Nellin tauti on myös pian selätetty! Toivotaan, ettei meillekään nyt tule uusia viruksia, sillä meillä loppuu huomenna tilikausi = paaaljon hommia 🙂

    Johanna: kiitos <3 Meillä Rike on kans ihan ykkönen! Tänä viikonloppuna ollaan myös katsottu Toy Storyt, pari Barbie elokuvaa ja salkkarit uusintoina 🙂 Muakin ärsyttää välillä, kun sinä omana aikana, kun lapsi on koneella olisin myös mieluusti itse koneella. Toinen läppäri olisi must 🙂 Ihanaa alkavaa viikkoa!

  4. -Anni- sanoo:

    Etkö sä suojannut niitä sohvia, seisoo sormi pystyssä 🙂
    Se softcaren puhdistusainekin on tosi hyvää, että sitä suosittele suklaatahroille.
    Ja hei, onko tukka uus? Kivannäköinen!

  5. sarppa sanoo:

    Heh,meilläkin neiti pelailee nettipelejä.1001 peleissä on jotain barbie pelejä! 😀

    Meillä on ostettu sohvanpuhdistukseen huonekaluliikkeestä saatavia puhdistusaineita.Toimii hyvin!:)

    Kivoja kuvia! 🙂

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

  6. Niina sanoo:

    Voi mikä viikko!
    Kerro sit miten sitruunasaippuat onnistui!Mä oon ollu tekemäs saippuaa siitä asti kun se tuli ratulas..no vielä joskus!:D

    Autot elokuva on hitti täälä ja sitä vois kattoa vaikka kokopäivän!

  7. Nina sanoo:

    Ihana postaus, tuli hymy huulille! 🙂

  8. Maria sanoo:

    Anni: jälkiviisaus on paras viisaus 🙂 En todellakaan ole vielä suojannut sohvia…missä välissä olisin ehtinyt ?? 😉 Täytyykin kokeilla tuota softcarea. Ja kiitos, tukka lyheni jo kuukausi sitten, mutta viikko takaperin muutin itseni blondista brunetiksi (henkinen puoli laahaa vielä siellä blondissa ;)!
    Sarppa: jee, kiitti vinkistä, barbie-pelit tulisivatkin tarpeeseen. Kiitos samoin mukavaa viikkoa 🙂
    Niina: no äläs muuta sano, onneksi näitä viikkoja on erittäin harvoin. Sitruunasaippuat jäi sitten tekemättä, kun olin ihan vähän tuohtunut tuon sohvan takia. Mutta ehkä tänään jo tehdään. Kerron sitten 🙂 Juu, meidän prinsessat tykkää myös Autot-elokuvasta!
    Nina: kiitos, hyvä näin 🙂

Kommentoi