perjantai 08. huhtikuun 2016

Fredagsmys, finally!

Fredagsmys 9 Fredagsmys 3 Fredagsmys 4 Fredagsmys 5Fredagsmys 6 Fredagsmys 7 Fredagsmys 8 Fredagsmys 1 Fredagsmys 10Fredagsmys 2 Fredagsmys 11HELLUREI

huhhahhei ja sitä rataa! Perjantai-ilta on täällä eikä yhtään liian aikaisin 🙂 On ollut jälleen sellainen sarjassamme tapahtumarikas viikko. Ei mitään ihmeempiä, mutta pientä säätöä. Alkuviikosta hätyyteltiin poltinkorjaajaa mummulaan ja eilen viemärin avausporukkaa. Ihan tässä aloin miettimään, että onko tuo haaveilemamme vanha omakotitalo sittenkään se meidän juttu 😀 Tälle viikolle on päivätöiden lisäksi mahtunut myös puhe- ja toimintaterapiaa sekä lääkärikäyntiä. Ja täytyy sanoa, että kyllä riistää sydäntä sivusta seurata, kun aiemmin niin omatoiminen ja joka paikkaan autolla huristanut äiskä joutuu turvautumaan muiden apuun. Ajokortti lähti pois sairauden myötä ja se on ollut äidille jotenkin tosi kova paikka. Onhan siinä meille lapsillekin hieman lisää ohjelmaa, kun kuskailemme toista sinne sun tänne. Mutta ajattelen asian niin, että olen suunnattoman onnekas ja kiitollinen, että mulla on se äiti jota kuskailla 

Joten palatakseni aiheeseen; tämä perjantai-ilta tuli hyvään väliin. Viikonlopulle on lisäksi kivaa tekemistä, joten aivot nollautuu ihan varmasti. Huomenna suuntaamme Emilian kanssa aamusta Helsinkiin Kevätmessuille Kiramin kutsumina. Jos bongaatte meidät, niin tulkaahan nykäisemään hihasta 🙂 Sunnuntaina mennään jälleen tuijottelemaan mökkijärven jäätilannetta. Josko se siitä tuijotuksen voimasta antaisi periksi. Sitten jossain välissä on pakko päästä golfpalloja lyömään. Kärpänen on puraissut ja kovaa. Aikoinaan pelasin ihan urakalla, mutta lopetin ko. harrastuksen tuon rakkaan mieheni tavatessani. Hän kun ei pelannut silloin. Nyt lapset alkaa olla siinä iässä, että ehkä pystyvät olemaan keskenään hetken aikaa, joten jospa mäkin saisin jälleen jatkettua tuota joskus niin rakasta harrastusta.

Perjantai-illan kunniaksi meillä kuunnellaan George Michaelia ja tarjoillaan helppoa herkkua. Kylmäsavulohipiirakkaa, salaattia ja lasi kylmää viiniä (viinipullo saatu näytteenä). Muistelin, että joskus olen tämän tyylisen piirakan täälläkin jakanut ja oikeassa olin. Reilu vuosi sitten jakamani kanasalaattipiirakka noudattelee samaa kaavaa, nyt vain oikaisin hieman. Lisäksi salaatti oli eri astiassa 🙂

KYLMÄSAVULOHIPIIRAKKA

Pohja
5 lehtitaikinalevyä
– kaulitse levyjä leivinpaperin päällä hieman, jotta ne kiinnittyy toisiinsa
– voitele kananmunalla
– pistele haarukalla reikiä taikinaan ja paista 225 asteessa n 10 minuuttia

Täyte
1 prk Yrttitarha tuorejuustoa
1 prk creme fraichea 
1 pkt siivutettua kylmäsavulohta 
tuoretta tilliä
sitruunaa
– sekoita tuorejuusto ja ranskankerma, lisää tuoretta tilliä
– levitä jäähtyneen pohjan päälle, pienistele päälle lohi, tilli ja koristele sitruunaviipaleilla

************************************

Nyt jalat kohti taivasta ja hyvä kirja käteen! Myöhemmin ehkä leffaa, mutta veikkaanpa, että meillä ollaan unessa jo leffan alkuteksteissä 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKONLOPPUA,alle


tiistai 09. helmikuun 2016

Dinner is served ♥

P2091438P2091426 P2091430 P2091432 P2091436 P2091440 P2091443 P2091448

HEIPPAHEI!

Tiistai ja olo on kuin perjantai-iltana – vain ruoanlaittoviinilasillinen puuttuu 🙂 Eka ilta pitkään, tarkoitan piiiitkään, aikaan kun töistä kotiin tullessaan tietää, ettei tarvitse lähteä enää minnekään. Aika luksusta! Se lasten mielestä tosi nolo collegehaalari päälle, meikit veks ja hiukset pois silmiltä. Jotenkin tuntuu, että joka illalle on kasaantunut menemisiä ja tulemisia. Sairaalaa nyt ainakin, mutta sovittiin veljen perheen kanssa, että käydään vuoroilloin. Tosin, äippää oltaisiin kotiuttamassa loppuviikosta. Mutta ei kyllä pärjää yksin kotona, vaan tarvitsee apua ihan liki joka asiassa. Joten tässä nyt joutuu vähän miettimään, että miten järjestää hoito ja missä. Kenen voimin ja millä energialla. Toki autetaan parhaamme mukaan, mutta meillä kun on tuo perheyritys ja perheetkin pyöritettävänä. Voiskohan sen äitin ottaa sinne töihin päiviksi valvovan silmän alle? 😉 Ei vaiskaan, asioilla on taipumus järjestyä ja onhan se koti aina kivempi paikka toipua.

Niin kuin perjantaimyysseissä niin myös tiistaimyysseissä kolmikko; ruoanlaitto, valokuvaus ja syöminen muodostaa ne kulmakivet. Ja uskokaa kun sanon, että tämän viikkoinen arkiruokakokeilu oli helpoin ikinä. Mutta ehkä myös herkullisin pitkään aikaan. Kotiin tultiin neljän jälkeen ja ruoka oli valmista syötäväksi tasan 16.50. Ai että mä rakastan näitä tällaisia nopeita arki-iltojen pelastajaruokia. Kuten myös rakastan sitäkin tosiseikkaa, että meidän tytsyjen ruokarepertuaari laajenee ihan hurjaa vauhtia. Nyt pystyy jo tekemään aikalailla mitä ruokaa vain ja se uppoaa. Viime aikoina ovat usein pyytäneet couscousia. Mikäs siinä, couscous on ihan ältsin nopsa valmistaa. Sitä pystyy varioimaan vaikka kuinka ja paljon. Tänään meillä oli seassa ihan vain kurkkuja ja tomaatteja, mutta usein sieltä löytyy myös salaattia ja fetaakin. Lohesta tuli makeantulinen ja tuota tulisuutta taittamaan tein kermaviilikastikkeen.

HUNAJACHILILOHI UUNISSA

lohifilee

marinadi
2 rkl soijaa
2 rkl sriracha-kastiketta
2 rkl hunajaa
2 valkosipulin kynttä murskattuna

seesaminsiemeniä
korianteria

-sekoita marinadin ainekset keskenään ja valele lohen päälle (voit valella paiston lomassa myös lisää)
-pirskota päälle seesaminsiemeniä
-paista 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia (varo ettei lohi kypsy liikaa!)
-silppua päälle korianteria

************************

Nyt pieni ruokalepo ja sitten palaan kommenttien pariin. Kiitos niistä ihanat! Ja illalla ehkä taas pikkuisen suunnitteluhommia. Instagramin puolella vähän vilautinkin noita mummulan pohjapiirrustuksia 🙂 Ihan hirveää, kun meinaa mopo lähteä käsistä, mutta pitäisi vielä toppuutella ja odotella rauhassa. Vaikka asiat on mummun (siis sen äipän) kanssa puhuttu, niin ei tässä mitään konkreettista kuitenkaan tulla tekemään ennen kuin nähdään, mihin suuntaan äiskän vointi menee. Mähän suunnittelen jo tyyliin kesäistutuksia, mutta mies lähinnä ajatteli, että jos jouluksi olisi valmista 😀

TIISTAITERKUIN,

alle

PS. lohi maustui uunissa hyvin, mutta makua parantaakseenhan tuon marinadin voisi levittää lohelle jo ennen töihin lähtöä aamulla. Säästäisi sitten aikaa illalta!


sunnuntai 29. marraskuun 2015

Pikkuisen jo pikkujouluista

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

ILTAA IHANAT!

Kun pöytään on katettu blinejä, mätiä, sipulia sekä smetanaa ja lasissa on pirtsakan kylmää kuohuvaa, niin ei voi olla asiat huonosti 😉 Kutsuttiin eilen mummu meille iltaa istumaan, tosin hänelle ei uskallettu kuplajuomaa juottaa, kun on lääkitys päällä. Tai siis kuplajuomana hällä toimi vissy. Tunnelma oli sellainen pre-pikkujoulumainen. Hetken aikaa unohdettiin kaikki viime ajan sairastelujutut sun muut ja vaan nautittiin ruoasta. Yksi ruoka, joka voisin syödä päivästä toiseen on mäti ja smetana. Tilliä ja sipulia, blineistä puhumattakaan, en viereen kaipaisi. Pelkkä mäti ja smetana riittävät. Blinit teen aina tällä samalla reseptillä. Ja mikä parasta on se, että tuon taikinan juuren pystyy tekemään jääkaappiin jo edellisenä päivänä. Nyt tein sen eilen puolen päivän aikaan ja jätin sen tekeytymään huoneenlämpöön.

BLINIT

3 dl kermaviiliä
15 gr hiivaa
2 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
1 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja sulata hiiva siihen. Sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Annan tekeytyä huoneenlämmössä pari tuntia tai jääkaapissa yön yli. Sekoita ennen paistamista taikinanalkuun kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja viimeisenä varovasti vaahdotettu valkuainen. Paista taikinasta ohukais- tai blinipannulla miedolla lämmöllä voissa paksuhkoja blinejä. Tarjoa kuumana smetanan, mädin ja sipulisilpun kanssa.

**************************

Kaivoin viime vuonna ostamani mustan parivuoteen lakanan pöytään ja kera kullanväristen kynttilälyhtyjen saatiin aikaan ihan kivasti jouluista fiilistä. Arvokkaalla vivahteella. Onkos siellä vietetty ekaa adventtia? Meillä jäi tänä vuonna adventtikynttelikkö tekemättä. Mutta toisaalta ei haittaa yhtään, sillä unohdan polttaa niitä kynttilöitä, vaikka muuten kynttilöitä poltankin. Käytiin koulun joulumyyjäisissä ja sitten jouduin taas taipumaan tämän pitkittyneen flunssan edessä (tai lähinnä viime viikolla lukkiutuneen korvan) ja käydä korvalääkärillä. Ääh ja puuh. Jatkotutkimuksiin mars ja toivottavasti saadaan korva vielä pelittämään 🙂

Sellaiset sunnuntaikuulumiset, toivottavasti siellä ollaan terveinä! Jatkossa ajattelin kyllä mennä vähän aiemmin lääkäriin. Mutta se kun on tämä luonne, että sinne lekurille mennään vasta pää kainalossa 😀

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

alle


torstai 26. marraskuun 2015

Helppo & herkullinen arkiruoka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA PB251829-side OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja hei kaiken lisäksi ihan älyttömän edullinen!

MOIKKAMOI!

Olen Maria ja olen silakkapihvikoukussa 😀 Enpäs olisi ihan heti uskonut näin käyvän. Silloin muutama viikko takaperin tein itse ekan kerran silakkapihvejä ja se oli menoa kertalaakista. Silakkapihvejä on tullut tehtyä nyt vähintään kerran viikkoon. Omat muistoni silakkapihveistä liittyvät kouluun ja täytyy myöntää, että en nyt ihan heti muista tuon ruoan olleen mitenkään suosikkiruokaani. En muista, että silakkapihvit olisivat olleet rapsakoita…lähinnä ne tuntuivat siltä, että olivat mikrossa lämmitettyjä. Ja ei, tämä ei ole kritisointia kouluruokaa vastaan. Mä olin niitä harvoja oppilaita, kuka ei kouluruoasta kitissyt 😉

Tilaan silakkafileet viikkomaitokauppatilauksen mukana ja ne tulevat ihan kalatiskiltä. Hintaa fileille kertyy vähän reilu kaksi euroa ja niistä on saanut aikaiseksi noin 10 pihviä. Se riittää meidän perheelle hyvin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan resepti menee näin:

RAPEAT SILAKKAPIHVIT

silakkafileitä
sitruunapippuria
valkopippuria
tuoretta tilliä
suolaa
ruisjauhoja
voita paistamiseen
(sitruunaa tarjoiluun)

-aseta silakkafilee nahkapuoli alaspäin leivinpaperin päälle
-ripsottele päälle suolaa, sitruunapippuria, valkopippuria ja tuoretta tilliä
-lisää kanneksi toinen silakkafilee nahkapuoli ylöspäin
-kääntele silakkapihvi ruisjauhoissa ja paista kullankeltaiseksi voissa molemmin puolin

********************************

Kylkeen perunamuusia ja kyytipojaksi kylmää maitoa. Nam! Fanitetaanko siellä ruudun toisella puolella silakkapihvejä? Meillä lapset tuntuvat kyllä tykkäävän enemmän tuosta perunamuusista, mutta toki pihvejäkin maistavat. Perunamuusin teen aina punaiseen maitoon. Maustan voilla ja ripauksella suolaa. Nyt toisen helpon ja herkullisen arkiruoan kimppuun eli siskonmakkarasopan tekoon. Ai niin, saas muuten nähdä miten käy huomisen fredagsmysin; mies kun tulee ulkomaanreissulta vasta ennen puolta yötä kotiin, niin voipi jäädä sen kummemmat myyssit ruokineen kuvailematta. Ellen sitten keksi itselleni ja lapsille jotain kivaa herkkuruokaa alkavan viikonlopun kunniaksi 🙂

ILOISIN TORSTAITERKUIN,

alle


torstai 01. lokakuun 2015

Herkullinen & helppo arkiruoan lisuke

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
HELLUREISSAN,

jos alkuviikosta ei tykätty asioista, niin tänään tykätään 😉 Kukkakaalista varsinkin. Parsakaalihimotus on nyt kestänyt kolmisen vuotta, mutta rinnalle on tullut kukkakaalihimo. Aiemmin olen tykännyt syödä kukkakaalini raakana salaatissa, dipin kanssa tai raasteena. Mutta yksi päivä Marian keittiössä kokeiltiin uunikukkakaalia. Voi vitsit, että osui ja upposi kertalaakista. Täällähän jaoin tähänastisen lempparireseptini kukkakaalista, mutta tämä nousi kyllä rinnalle ihan kevyesti. Helppoa ja hyvää, arkeen sopivaa.

UUNIKUKKAKAALI

1 kukkakaali
-pese kukkakaali ja leikkaa vihreät lehdet pois
-aseta öljyttyyn uunivuokaan

marinadi
0,5 dl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä pienisteltynä
1 tl merisuolaa
tuoreita yrttejä pienisteltynä (käytin timjamia ja rosmariinia)
1/2 chili pilkottuna
-sekoita aineet keskenään ja valele puolet marinadista kukkakaalin pintaan esimerkiksi pullasudilla
-paista 200 asteisessa uunissa noin 45-60 minuuttia
-valele puolessa välissä loppu marinadi kukkakaalin pintaan.

kastike
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
0,5 rkl hunajaa

1 rkl dijon sinappia (karkeaa)
-sekoita keskenään ja valele uunista tullut kukkakaali kastikkeella

***************************************

Uppoaako teille kukkakaali? Mä syön tuon kukkakaalin liki kokonaan ihan yksin, mutta toki sen voi nostaa pöytään lämpimänä lisukkeena ja tarjota esimerkiksi pihvin tai kalan kanssa. Uunilohi, johon on otettu pinta grillivastuksen alla toimii uunikukkakaalin seuralaisena loistavasti! Saa laitettua molemmat samaan aikaan uuniin. Uuniin päätyivät myös pari päivää vanhat keitetyt perunat. Päälle voita ja yrttisormisuolaa. Kukkakaalihimotuksen lisäksi mulla on himo etikkaan. Tai siis tuohon vinaigretteen. Jännä juttu, miten sitä kroppa osaa vaatia tiettyjä makuja. Toisaalta, parempia nämä tällaiset himotukset kun esimerkiksi Big Mac -himotus, joka esikoisen odotusaikana raastoi päivittäin hermoja. Pihvejä en hampparista raskausaikana syönyt (liha tökki), mutta sen majoneesin ja sämpylän kyllä 😀

Nyt pakkailemaan pikkuisen partioleirikamoja! Huh, kuinkahan paljon sitä uskaltaa pakata mukaan…metsässä vaeltamista kun on se pari kilometriä suuntaansa. Lisäksi pakataan huomiset mökkitavarat jo tänään valmiiksi, että päästään mökille heti töiden jälkeen. Kivempi myrskysäällä ylittää tuo lahti valoisaan aikaan kuin pimeällä. Kuulostaa kuulkaa sellaiselta tuo syysmyrsky, että sitten kun on päästy saareen turvallisesti laitetaan sauna päälle, takkaan tuli ja istutaan hetken aikaa päämökin ruokapöydän äärellä (ehkä punaviinilasin kera) ja ihmetellään vellovaa järveä. Jep ja kuunnellaan Myrskyluodon Maijaa 🙂

TORSTAITERKKUSIN,

alle

PS. Meinaatteko muuten pitää lihatonta lokakuuta? Me ei ihan varsinaisesti, mutta voishan sitä taas vähän lisätä kasvisruoan määrää ruokavalioon!