tiistai 18. lokakuun 2011

Ihan pienen pieni ripaus…

…mutta ei liikaa…

…eikä liian aikaisin…

…ehkä laitan näihin marraskuulla jo punavalkopepitaruutuiset nauhat ympärille…

 …mutta varon silti laittamasta liian jouluisia juttuja liian aikaisin…

…ettei käy niin kuin viime vuonna…

…kun ehdin jo hiukkasen kyllästyä koko jouluun ennen joulukuuta 🙂

Näin sanon minä, joka olen tänä vuonna leiponut tapani mukaan ensimmäiset joulutortut Aleksis Kiven päivänä ja kiehauttanut juuri syksyn ensimmäiset glögit kurkkukipua parantamaan. Nyt kun alkaa olemaan kaikkein pimein aika vuodesta, tekisi mieli laittaa jouluvaloja iltoja valaisemaan. Mutta ei, ennen marraskuun puoliväliä en niitä laita. Tai ainakaan ennen kuin sataa ensi lumi. Katsotaan tämä vuosi taas tällä tiukalla linjalla. Josko se joulu tuntuisi tämän ansiosta enemmän joululta.
Työkaveritkin varmaan kiittävät, kun Spotify ei soita joululaululistoja lokakuulla. Eikä toimiston tekopalmua korista jouluvalot heti syysloman jälkeen. Tosin pari punaista joulukynttilää lasissa olemme jo töissä loppuun polttaneet.
Koskas te aloitatte tänä vuonna joulun odottelun?
PS. Menin lapsia hakemaan mummulasta tänään niin siellähän kullannuppuset veisasivat joululauluja vaarille kuin viimeistä päivää. Onneksi eivät kotona niitä vielä laula 🙂

sunnuntai 26. joulukuun 2010

Jouluaaton tunnelmia..

 Hyvää ruokaa…

Herkkuja…

Jännitystä…

Yhdessäoloa…

Hengailua…

 Tunnelmointia…
Ja niitä lahjoja. Ja niiden kokoamista 😉
Tais olla iskällekin mieluinen lahja 😉
Teetin raksulle lahjaksi pari 30 x 40 cm canvas-taulua toimiston seinälle vietäväksi.

Lisäksi ostin miehelle yltiöhyvännäköisen ja rennon Bossin nahkaisen läppärilaukun. Voipi olla, että se löytyy myös omasta käytöstäni joku päivä 🙂 Tosin itsekin olin enemmän kuin tyytyväinen mieheltä saamiini lahjoihin. Kiitos rakas ♥

Nomination rannekoru ja kaulakoru. Kello Tommy Hilfiger.
 Kovin tuntui lyhyeltä nämä pari hassua päivää, joita jouluksi kutsuttiin 🙂 Joulufiilistä ei tänä vuonna ollut, liekö syy korvien välissä. Kova kiire aivan viime hetkille asti verotti varmasti osansa. Nyt pari tiukkaa päivää töitä, sitten vielä pieni hengähdystauko perheen kanssa pohjoisessa ennen rankkaa työputkea (=kevät). 
Tunnelmallista Tapanin päivän iltaa ♥

torstai 23. joulukuun 2010

Joulu ♥

”Joulun enkeli kuunteli, hiljentyi.
Satoi kultaa, kun kuuli sydänten kieltä.
Pieni enkeli lensi ja piiloutui,
jakoi siivillään hipaisten joulumieltä.”
  
 Tukka putkella vielä pari tuntia sitten Stockalla painaessani päätin, että viimeistään kymmeneltä meillä alkaa joulu. Ja näin on; kuusi on koristeltu nätiksi kera kahden pikku apurin, ilmassa on ripaus maustekakun ja hyasintin tuoksua, takka lämmittää. Ja mikä parasta, lapset on unilla ♥ Joten nyt on kaivaudumme sohvan syliin. Aika hengähtää, juoda lämmintä glögiä. Ja yrittää olla miettimättä, kuinka paljon huomenna on vielä tekemistä ja ruoanlaittoa 😉 
Mennyt vuosi on ollut rankka; paljon töitä, paljon opiskelua, omien rajojensa etsimistä niin jaksamisen kuin kunnianhimonkin suhteen. Päätyen tulokseen, että ihmisen voimat ovat rajalliset. Niin paljon annetaan, kun jaksaa kantaa. Näinhän se on. Joulu on siis varsin odotettu tänä vuonna. Hengähdystauko ennen kevään kiiruita. Aika nollata aivot ja antaa laatuaikaa perheelle. Olla läsnä ♥ 
 Meidän sohva ei ole likainen, se on vain kuusen varjo 😉
Taidan ottaa varaslähdön jouluun ja lämmittää joulusaunan jo nyt. Minnekään ei ole kiire. Nyt on loma :)!
Oikein Rauhallista Joulua sinulle, kiitos kun olet olemassa ♥ 
PS. Joululaulusuosikkini tänä vuonna on Haulibrosin Kalevankangas:

maanantai 20. joulukuun 2010

The joulumekko

Meni hiukka viime tinkaan tänä vuonna joulumekkojen metsästys. Anton&Ninasta löysin tytsyille Nameitin ihanat mekot. Ongelma oli vain sopivien kokojen löytäminen. Enkä sitten jaksanut lähteä etsimään muista liikkeistä (esim. saman katon alla olevasta Nameitistä) sopivia kokoja) Julialle ostin kuvissakin näkyvän herkullisen vaalean malvan värisen mekon koossa 116 cm. Oikeampi koko olisi ollut 122 cm, mutta tällä mennään tämä joulu. Lilialle ostin violetin 98 cm mekon. 104 cm oli hakusessa. 
Täytyy testata nämä mekot vielä illalla, jotta ehtii  tarvittaessa ostamaan uudet (rakas mieheni, jätäthän lukematta edellisen lauseen ;). Anton&Ninassa oli 40% alennus. Huikeeta! Ostin lisäksi pukin konttiin pari Benettonin pitkähihaista teepparia sekä ihanan pehmoiset pinkit v-aukko neuleet. Meidän tytöt saa tänä vuonna enemmän pehmeitä paketteja 🙂
 

Asiasta kolmanteen; kuinka paljon pitää olla pakkasta työpaikalla, että saa kylmän työn lisää? 😀 Meillä ilmalämpöpumppu ei pöhise, joten olosuhteet on jokseenkin arktiset! Hiirikäsi varsinkin aivan kohmeessa.

Hellurei ja hellät tunteet! 
Ihanaa jouluviikkoa <3!


sunnuntai 19. joulukuun 2010

Keittiöelämää…ja valkosuklaapiparijuustokakku!

Mulla tulee NIIN joulusiivoja korvista ulos!!! Tänään olen puunannut keittiötä. Kahdeksan tuntia. Tyhjentäen jok’ikisen laatikon ja kaapin. Heittänyt turhuuksia pois (viisi muovikassillista), imuroinut ja pessyt laatikot sekä kaapit. Nyt on taas tilaa kaapeissa. Jääkaapit ja pakastin odottavat uutta inspiraatiota, nyt ei jaksa.
Maustelaatikko koki inventaarion kovalla kädellä:
Irtonaiset pussit pääsivät väliaikaisesti laatikkosäilytykseen; inhoan noita maustepusseja, niitä ei saa siististi mihinkään niin, että vielä näkisi mikä mauste on kyseessä.
Meillä on viikon sisään käynyt kolmena päivänä vieraita; se tässä joulun ajassa on ihanaa, että tulee nähtyä sellaisiakin ystäviä, joita ei arjen keskellä juurikaan ole ehtinyt näkemään. Tulee myös leivottua, suolaista ja makeaa. Reseptien mukaan ja omasta päästä. Eilisiä vieraita varten leivoin perjantai -iltana ex tempore juustokakun omasta päästä reseptillä. Hiukka jännitti, miten se onnistuu, mutta oli oikeastaan aikas hyvää.
Valkosuklaapiparijuustokakku
pohja:
pipareita (oliskohan ollut noin 200 gr)
voita (ehkä 75 gr)
täyte:
purkki kuohukermaa
maustamaton tuorejuustopurkki
vajaa levy valkoista leivontasuklaata
piparimuruja
sokeria (noin vajaa desi)
neilikkaa
kanelia
4 liivatelehteä
Keksin jälleen uuden alkupalasuolaisen meidän jouluaaton kalapöytään.
Kalakupit
pohja:
valmiita krustadipohjia keksiosastolta
täyte:
1 prk creme fraiche
1 purkki Creme Bonjour tilli-mustapippuri
kylmäsavulohta
sitruunamehua
suolaa
tilliä
Kävin ostamassa tänään itselleni joululahjan; uuden kameran. Akku on latautumassa ja illalla olisi tarkoitus testata, kuinka uusi kamera toimii pimeällä. Sitä ennen pitäisi kirjoittaa joulukortit. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan 🙂
Joulusiivot on sujuneet ehkä hiukka joutuisammin Spotifyta kuunnellen. Tässä muutamia siivousbiisejä:
Kolme päivää töitä sitten neljä päivää lomaa. Luksusta :)!
Puhkipoikkirättiväsynyt, 
Maria