perjantai 14. joulukuun 2012

Koti valmistautuu jouluun ♡

Heippa,

mulla oli tarkoitus tehdä tänään joulusiivoiluja. Ja teenkin, mutta ihan hymyilyttää itseänikin, että kuinka etevä mä oon keksimään kaikkea muuta tekemistä. Esim. bloggausta 🙂 Ja leipomista, pyykkäystä ja kaikkea muuta kuin sitä itseään. Imuria en ole edes kaapista vielä kaivanut esille. Mutta tavaroita olen vähän siirrellyt paikasta toiseen ja pyyhkinyt siinä sivussa villasukalla pölyjä ;D Sitten kun saan siivottua ajattelin laittaa joulukoristeet esille. Että ehdimme nauttimaan joulusta kotonakin viikon verran. 
Mitenkähän mä saisin salakuljetettua täältä etelästä lempparijoulukoristeet pohjoiseen, kun auto tulee olemaan jo muutenkin ääriään myöten täynnä. Oon vakavasti jo harkinnut omien lasketteluvälineiden kotiin jättämistä, että saan joulukoristeet ja kattausvälineet täältä mukaan. Mutta ei kerrota miehelle, että ajattelin vähän salakuljettaa niitä mulle tärkeimpiä joulukoristeita mukaan. Sielujen silmilläni jo näen nuo eilen illalla tehtailemani tähti- ja sydänkoristeet isossa ja kauniissa joulukuusessa kera kunnon jouluvalojen. Jostain olen saanut päähänpinttymän, että ne klipsuilla kiinnitettävät kynttilävalot ovat ne ainoat oikeat kuuseen. Nämä, jotka meillä nyt on kuusessa eivät tuo jouluntunnetta. Lisäksi meillä on  lapin mökillä poronsarvet seinällä, jotka kaipaavat niitä just perfect jouluvaloja. Siroja ja hentoja. Sellaisia, joissa ei ole montaakaan lamppua. Eli tuollaisia kuin meidän kuusessa nyt, mutta vähemmillä lampuilla 🙂
Mitäs mieltä olette kukka-asiantuntijat; aukeaako tuo amaryllis tuosta sunnuntaiksi? Jos ei normaaliolosuhteissa niin voiko aukeamista edesauttaa jotenkin? Olisi kyllä niin täydellinen ajoitus, jos tuo kukkanen tuosta kukkisi sukulaisjoulukahvittelulla. 
Nyt ei auta muuta kuin kaivaa se imuri esiin ja alkaa hommiin. Lämmin kiitos ihanaiset kommenteistanne jälleen edelliseen postaukseen, palaan niihin illemmalla. Facebookin puolelle (klik) päivitän mahdollisesti kuvia myöhemmin siitä, kun kotimme on koristeltu jouluun. Ja sitten jossain vaiheessa viikonloppua myös tänne blogiinkin. Kiirusta tulee tänä viikonloppuna olemaan, mutta sellaista kivaa kiirettä 🙂
Ihanaa viikonlopun aloitusta 



maanantai 10. joulukuun 2012

Joululahja lasipurkissa

Moikkamoi,

havahduin juurikin tänään asiaan, että torstaina pitäisi postittaa joulukortit. Jaiks. Nyt on 37 joulukorttiin ostettu aineet (vaikka sieltä kaapistakin löytyi vielä hyvin vanhoja askartelumateriaaleja…). Tietää huovuttamista yötä päivää. Voipi olla, että kaukaisimmat sukulaiset saavat ihan kaupan tätien kortit 😉
Lilian päiväkotitädeistä yksi on huomenna viimeistä päivää tänä vuonna töissä, joten täällä on tänään aloiteltu DIY-joululahjapajaa. Ja levitelty leivonta-aineet pitkin lasipurkkeja. Piparkakkumuffinssiaineet. Kaikki alkoi tuosta ihanasta ohjekortista, jonka löysin Pinterestin kautta. Täältä (klikklik) löytyy printattava versio tuosta ohjeesta. Kortin sisäaukeamalle printtasin kuitenkin hiukan erilaisen suomenkielisen ohjeen, käyttäen aineita, joita meidän kaupoista täällä koti-Suomessa löytyy. Hiukkasen jänskättää, miten tuo fariinisokeri tuolla purkissa säilyy pehmeänä. Onneksi on tiivistetty purkki 🙂
Hieman on siinä rajoilla oliko tuo purkki tarpeeksi iso. Ja siinä rajoilla, että onko tuohon nyt ympätty liikaa erilaisia nauhoja ja elementtejä. Mutta meinasin kuulkaas heittää tuohon sydämen viereen vielä kanelitangonkin 😉 Noita sydämiä tehtailtiin yksi ilta oikein urakalla. Ajattelin koristaa niillä lahjapaketit. Tuon valkoisen Hyvää Joulua-pakettinauhan löysin tänään Tiimarista. Vink vink 🙂
No mutta ne joulukortteihin tulevat tontut eivät huovutu itsekseen, joten nyt tietokone kiinni ja huovutushommiin. Tai oikeastaan muistin juuri, että heitin uuniin eilen illalla puhdistusaineet, jotka odottavat pois pesua. Yhtä innokkaasti kuin lapset iltaruoakseen Ikean lihapullia (uunissa paistettavia) ja perunamuusia 🙂 Joten uuniin pesun ja ruoanlaiton kautta huovutuspuuhiin. Mä taidan muuten olla hitusen allerginen tuolle huovutusvillalle, kun alkaa aina huovuttaessa aivastuttamaan ja nenää kutittamaan 🙂
Joten so long, nauttikaahan tästä joulunodotuksesta 
täysin rinnoin (se on pian ohi!) 

Maanantaiterkuin,


maanantai 19. marraskuun 2012

Joulun taikaa ✩


Ihanaista iltaa lukijat 

Kauneimmat ja nöyrimmät kiitokseni kommenteistanne tuohon kattaus-postaukseen. Ihanaa, että tykkäsitte  🙂 Niitä reseptejä sekä lisää kattauskuvia hämärän aikaan on tulossa viikon parin sisään lisää.
Mutta nyt ihanaiselta Essiltä (Esmeralda’s blogista) saamaani haasteeseen. Itse asiassa, joulumieli on täällä ollut kovin kadoksissa. Ehkä se silloin näyttäytyi, kun maa oli hetken valkoinen. Lumen sulaessa joulumielikin lähti. Postausta tehdessäni se palasi – ainakin osittain. Toivottavasti ei nyt lähde  vaan minnekkään. 

Joulun aikaa, joulun taikaa…haaste toimii näin:
1. Kerro muutaman kuvan ja sanan kera miltä joulu tulee tänä vuonna näyttämään teillä.
2. Jaa helppo ja hauska DIY joululahjaidea.
3. Mikä on paras sisustuskauppa joulun alla? Miksi?
4. Miten paketoit joulun kauneimmat lahjat?
5. Mikä tulee olemaan tämän joulun trendijuttu sisustuksessa/koristelussa?

Kuten blogissanikin olen vihjannut, niin meille tulee tänä vuonna erilainen joulu. Perinteinen sukulaisjoulu meidän kotona muuttuu joulunvietoksi ihan vain oman perheen parissa Lapissa ♥ Saas nähdä tuntuuko joulu joululta ilman sitä etukäteishössötystä ja varsinkin niitä sukulaisia.

Kelomökissämme (vanhempieni mökissä) on sisälläkin keloseinät sekä yksi seinä luonnonliuskekiveä. Alakerrassa on olohuone, makuuhuone, keittiö, ruokatila ja sauna. Yläkerran parvelle majoitamme lapset. Tilaa on vähän, mutta neljälle hengelle juuri tarpeeksi. Lapin möksällä poltamme takkaa ja kynttilöitä, pelailemme lautapeliä ja vietämme aikaa perheen kesken. Päivisin laskettelemme, ellei sitten pakkanen pauku liian kovana. Olen pyytänyt joulupukilta murtsikkasuksia, joten toivottavasti pääsisin hiihtämään myös pitkää lenkkiä. Joulukoristeita emme liiemmin täältä etelästä raahaa mukanamme, mutta joitan valosarjoja ja punaisia palloja pakkaamme mukaan. Toiveena on löytää pieni kuusi jostain, jonka koristelemme. Lisäksi kiviseinän poronsarvet (kuvassa) saavat pari hopeista palloa yllensä. Ja Rovaniemeltä ostamme matkalla joulukukat Lautapelien, laskettelun, kirjojen lukemisen, saunomisen, nukkumisen ja syömisen lisäksi olemme suunnitelleet poroajelua ja mahdollisesti myös jotain hemmotteluhoitoja. 


Jouluruoka tulee tänä jouluna painottumaan jouluaattona kaloihin, salaatteihin ja kinkkuun. Joulupäivänä haaveilen paikallisen Rotisseur-ravintolan joulupöydästä. Lounaat kuluvat vissiin perinteiseen tapaan laavulla makkaranpaiston merkeissä. Ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan hiljennytään minttukaakaon kera takkatulen ääreen.

Muutenkin uskon, että Joulu 2012 tulee olemaan karsitumpi kuin aiemmat; ei turhaa hössötystä, ei liikaa koristeita, molemmille lapsille pari pakettia (loput pukki tuo tänne kaupunkiin) ja keskittymistä yhdessäoloon. 

Jouluaaton kulku menee haaveissani näin: Aamumme alkaa riisipuurolla ja sekahedelmäsopalla. Tämän voimin jaksamme lasketella klo 14.00 asti, kun rinteet sulkeutuvat. Heti mökillä on lapsille annettava pientä huikopalaa sillä aikaa kun sauna lämpiää, ettei kiukku yllätä 😉 Taustalla soi joululevysuosikkini numero yksi: Celine Dion. Saunan jälkeen laitamme yhdessä pöydän koreaksi (pelkistetyllä tavalla koreaksi) ja syömme pitkän kaavan mukaan. Oli joulumme sitten kuinka pelkistetty tänä vuonna tuolla pohjoisessa niin siitä pidän kiinni, että jouluruokapöytään pukeudutaan hyvin; lapsille mekot, itselleni ja miehelle vähän juhlavampaa päälle. Ruokailun jälkeen uskon, että pukki on käynyt kopistelemassa verannalla ja jättänyt säkin. Lahjojen avaamisessa menee tovi ja haluan, että niitä ei tänä vuonna revitä malttamattomana auki. Itse haluaisin löytää lahjapaketista uusimman Danielle Steelen, pyjaman, villasukat ja suklaata. Kuten muinakin vuosina 🙂 Ilta vierähtäisi jouluohjelmia katsoessa ja uusia pelejä pelatessa. Hartain toiveeni olisi se, että lapset jaksaisivat olla hereillä hieman myöhempään, sillä klo 21.00 alkaa Revontulikappelissa Jouluaaton hartaus. Moneen vuoteen en ole joulukirkossa käynyt, mutta joka vuosi siitä olen haaveillut. Eikä ole katastrofi, mikäli lapsukaiset simahtavat aikaisin; Joulupäivänä on joulukirkko klo 09.00 🙂


Tähän väliin täytyy jakaa yksi ihana joulumuisto Kanadasta: Pakkasta oli liki 30 astetta ja lunta preerialla oli toista metriä. Jouluaattoiltana lähdimme sukuloimaan ja täältä sukulaispaikasta matkasimme joulukirkkoon reen kyydissä hevosen perässä Jingle Bellsiä laulellen lampaantaljojen alla lämmitellen. Siinä oli joulun tuntua 

DIY-joululahjaksi ehdottaisin esimerkiksi tätä itse tehtyä glögiä (klikklik), mysliä (klikklik) tai tuunattuja kynttilöitä (klikklik). Ja jos itse saisin toivoa DIY-lahjan niin olisi se ehdottomasti villasukat. Niitä ei voi koskaan olla liikaa!

Parhaassa sisustuskaupassa tekisi mieli kompata Essiä ja sanoa kukkakauppa, mutta sanon Stockmann (ja tämä ei ole maksettu mainos ;). Sieltä saa vain kaikki tarvittavat tavarat yhden katon alta; kukat, joulukoristeet ja muutkin sisustustarvikkeet. Ja vieläpä etukäteen netistä tilaamalla, ellei tuota kuuden kilometrin matkaa kaupunkiin jaksa kulkea.

Tänä vuonna joulun kauneimmat lahjat pakataan Ikean lahjapapereihin; kuten niin monena vuonna ennenkin. Aina suunnittelen suuria pakettien varalle, mutta valitettavan usein ne ovat ihan vain kauniilla paperilla ja narulla päällystettyjä.

Voi, tämän joulun trendijuttu meidän sisustuksessa tulee ehdottomasti olemaan nuo luonnonmateriaalit; keloseinät, liuskekivi, porontaljat, kanervat, hyasintit ja kuusentuoksu 


Tämä oli ihana haaste; kiitos kaunis Essi ♥ Haasteen myötä tosiaan se kadoksissa ollut joulutunne palasi. Nyt ajattelin kuunnella muutamat joululaulut ja lämmittää glögin. Ehkä myös nuuskutella hieman tuota hyasinttia, joka on aukeamaisillaan. Joulumieltä haluan toivottaa teille kaikille jo nyt, mutta tämän haasteen muodossa sitä haluan toivottaa seuraaville ihanaisille:

Mukavaa maanantai-iltaa toivottaen,

maanantai 05. marraskuun 2012

Tähtiä, Madagaskarin pingviinejä ja maanantaita

Moi,

mä oon aina ihmetellyt ihmisiä, jotka valittaa maanantaista ja on onnellisia, että maanantai on ohi. Mutta nyt ymmärrän. Kyllä tänään on huomannut,että on maanantai; yöllä molemmat lapset kampesivat meidän sänkyyn nukkumaan. Pienempi pörräsi pari tuntia niin että kukaan ei saanut nukuttua. Pitkästä pitkästä aikaa pienempi itki päikyssä vartin sylissä eikä halunnut sinne jäädä (huono äiti-syndrooma iski, mutta oli pakko käydä töissä laittamassa palkat). Tätä ennen olin jo varautunut viemään koululaisen ysiin, kunnes jostain alitajunnasta tuli käsky tarkistaa tuo sähköinen reissuvihko. No juu, tänään olikin uintipäivä ja mentiinkin vasta kymppiin. Töistä oli tarkoitus ottaa mukaan pieni purkki mustaa kalustemaalia ja antaa keittiöjakkaralle uusi ilme. Purkkihan tietysti jäi siihen rappusille ulko-oven viereen. Huhhuh! Ja johtuen noista yöllisistä seikkailuista niin nyt kyllä väsyttää. Mutta onneksi pian pääsee jo taas yöunille 🙂
Lauantai-aamuna leivottiin ekat piparit tänä vuonna. Ja kuten FB-tykkääjät tietävätkin, niin mä olisin leiponut pelkkiä tähtiä tai sydämiä….mutta lapset leipoivat liki kolme pellillistä Madakasgarin pingviineitä. Sain mäkin pelastettua vähäsen taikinaa itselleni ja niitä haluamani tähtiä ja piparin muotoisia pipareita. Mulla oli nyt pakasteessa Myllyn Parasta piparitaikinaa, mutta en ihan syttynyt tähän. Kaupan valmispiparitaikinoista mun suosikkia on se, joka ei ole pakkasessa. Mutta en kuollaksenikaan nyt muista kenen tekemää se oli. Joten valmispiparitaikinasuosituksia otetaan vastaan, kiitos! 🙂 Löysin Ikeasta tytöille ihanan jouluiset essut ja tarkoitukseni oli ottaa vähän joulukorttikuviakin…mutta sitten päätin luopua jälleen tänä vuonna ideasta laittaa lastenkuvia kortteihin. Joko teillä on selvät sävelet joulukorttien suhteen?
Kiitos ihanista kommenteistanne ed. postaukseen, palaan niihin illemmalla ♥ Kiitos myös Essille ja Cinnabarialle haasteista, niihin paneudun heti, kun tämä maanantai on ohi 
Mukavaa maanantaita, 
toivottelee maanantai-fiiliksen vihdosta viimein tajunnut

keskiviikko 24. lokakuun 2012

DIY: glögisiirappi (& helpot vuohenjuustopalat)

Moiks!

Jo pitkään mä olen haaveillut tekeväni glögisiirappia. No ainakin siitä lähtien, kun näin jossain lehdessä jutun siitä. Siis sellaista, jota sekoitetaan esim. valkoviiniin tai omenamehuun ja sekoituksesta tulee maukasta glögiä. MeNaisissa olikin viime viikolla sopivasti resepti tälläiseen inkivääriglögisiirappiin. Keittelin sen tuossa aamusella ja voi vitsi, mikä joulun tuoksu valtasi meidän kodin. Ihanaa ♥ 


Laitoin tuonne pulloon myös kaksi kanelitankoa mausteeksi. Kuumensin itse tehtyä omenamehua ja lisäsin reilun ruokalusikallisen tätä siirappia. Avot! Kyllä pärjää kaupan valmisglögeille. Glögisiirapin väitetään säilyvän huoneenlämmössä viikkoja. Mutta mä taidan kyllä laittaa tuon jääkaappiin varmuuden varalta. Aivot raksuttavat jo siihen malliin, että voipi olla, että pian esittelen teille glögisiirapin punaiseen glögiin esimerkiksi punaviiniin sekoitettavaksi. 
Saamme perjantai-aamuna vieraaksi Lilian kummitädin pienen ihanan Iiriksen kanssa (kummilapsemme). Tein tänään glögin seuraksi koevedokset vuohenjuustosuolaisista, joita ajattelin perjantaina tarjota. Viime vuonna tein liki samanlaisia, mutta tähtimuottiin. Vuohenjuusto ja hunaja on yhdistelmä, jota mun ainakin on ihan hirmuisen vaikea vastustaa. Ja siihen alle vielä torttutaikinaa, jota söisin jo raakanakin. Hyvää!
Nyt on muuten olohuone tummentunut verhoilla ja tykkään, että tuli kotoisampi. Jahka saan nuo pyykit viikattua tuosta sohvalta niin alan räpsimään kuvia. Lisäksi hain aamulla postista ne Seitashopin pallovalot, joten makkarikin saadaan valmiiksi. Mitäköhän sitä sitten keksisi….:)
Kivat keskiviikot sinulle