MOIKKAMOI IHANAT!
Täällä ollaan oltu koko päivä ihan tulisilla hiilillä. Äiskän (eli lasten mummun) leikkaus alkoi aamulla klo 07.45. Kolme-neljä tuntia oli leikkauksen kestosta arvio ja hyvin se piti paikkansa. Leikkaus oli mennyt suunnitelmien mukaan ♥ Äiskällähän tuli silloin reilu kuukausi takaperin epileptinen kohtaus (puhekyky meni ja toinen puoli kramppasi voimakkaasti). Kohtauksen aiheutti magneettikuvissa aivoista löytynyt vieras ”jokin”. Pieni, mutta näemmä pippurinen. Tuon ”jonkin” arvioitiin aluksi olevan viisi vuotta sitten sairastetun melanooman etäpesäke. Mutta ei se sitä ollut. Se on kasvain. Laadullisesti ei vielä tietoa, mutta sekin tässä selviää lähipäivinä. Lääkärin mukaan todennäköisesti alkaa sädetykset yms, mutta bring it on. Me olemme valmiina! Nyt odotellaan vielä vähän aikaa tulisilla hiilillä, että miten äiti heräilee teho-osastolla ja toimiiko raajat, tuleeko puhetta sun muuta. Lääkäri sanoi, että oli joutunut jättämään osan tuosta möröstä aivoihin juurikin halvausriskin takia. Taistelutahtoa vaaditaan meiltä kaikilta, mutta eniten ehkä tuolta äiskältä.
Että sellainen joulunodotus meillä. Mutta tiedättekö, mä olen sitä mieltä, että elämä kantaa. Tiedän, että joidenkin mielestä voi kuulostaa ihan blaablaa-ajattelulta, mutta niin monessa sopassa meikäläistäkin on keitetty, että allekirjoitan tuon sanonnan. Kun ei anna sijaa katkeruudelle, niin kaikesta selviää. Ihminen on aika sopeutuvainen. Vaikka olenkin yltiöoptimisti ja positiivisuutta on vaikka muille jakaa, niin silti olen myös realisti. Pilvilinnoja rakentelen kyllä, mutta kun on vakavasta asiasta kyse, niin osaan olla rakentelematta. Sitä on oppinut vuosien saatossa tiedostamaan elämän rajallisuuden. Ehkä se on syy siihen, että osaa nauttia joka hetkestä. Myös joulunodotuksesta, jossa elämä laittaa hetkellisesti kampoja rattaisiin.
Veikkaan, että osa siellä ruudun toisella puolella ihmettelee, että miten se nyt yhtäkkiä vaihtaa noin vakavasta aiheesta taatelikakkuun. Ei, en ole sekoamassa, yritän vain pitää pääni kasassa tämän kaiken keskellä 😉 Se on kuulkaas tämä huumori, joka auttaa myös. Kuten myös se, että yrittää elää ihan normaalia elämää. Nauttia joulukuusen kynttilöistä ja taatelikakun tuoksusta. Meillä on joka joulu tehty taatelikakku vähän eri reseptillä. Tänä vuonna tein Marttojen reseptillä ja ollaan sitä mieltä, että tämä lyö laudalta ne aiemmat. Ollakin, että luin ohjeen jotenkin huonosti ja paistoin kakkua vain 50 minuuttia. Enkä edes antanut jäähtyä ennen tarjottimelle kumoamista. Hiukkasen meni palasiksi, mutta sokerikuorrute pelasti 🙂
TAATELIKAKKU
3 dl vettä
1 pkt (250 g) taatelia
1 ½ dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 munaa
1 dl vahvaa kylmää kahvijuomaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
1. Keitä vesi, paloiteltu taateli ja sokeri soseeksi. Lisää lämpimään seokseen rasva. Anna seoksen jäähtyä hetki.
2. Sekoita joukkoon yksitellen munat, sitten kahvi ja lopuksi jauho-kohotusaineseos ja vaniljasokeri.
3. Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan (1,5 l) ja paista 175 asteessa noin 1 tunti.
***********************************************
Ja hei, ei blogistani ole tulossa edelleenkään sairauskertomusblogi enkä kaipaa sen kummempaa myötätuntoa. Ajattelin vain kertoa teille missä mennään. Kuitenkin tässä on taivallettu pian kuusi vuotta yhdessä blogitaivalta ja tuolle matkalle on mahtunut kaikenlaista. Ilot on iloittu yhdessä ja surut surtu porukalla. Niin se vain menee, että saan teistä lukijoista ja tästä blogista ihan älyttömän paljon voimaa ♥ Nyt takaisin töiden pariin, onneksi nämä pari päivää joulun alla ovat vähän hiljaisempia 🙂
MAANANTAITERKUIN,
PS. edit: juttelin juuri äiskän kanssa puhelimessa ja ihan oli oma itsensä! Puhe ja ajatus kulki normaaliin tapaan. Ihanaa, nyt pyhitän lopputyöpäivän joululahjojen pakkaamiselle. Potkujen uhalla ;D
