HEIPSAN IHANAT!
Muistan lapsuudesta sen, että jossain vaiheessa joulukuuta postilaatikosta alkoi tipahtelemaan joulukortteja. Sellaisia, joiden kuvapuolta usein koristi joulupukin lisäksi talli, hevonen, tonttu, kauralyhde ja vielä jostain nurkasta kurkkasi hiiri tonttulakki päässä. Kortin toisella puolella oli hyvän joulun toivotus sekä käsinkirjoitettu nimiä, joista en saanut selvää. Yksi päivä joulukuusta oli varattu sille, että matkasimme Orivedelle mummulaan ja äiti kirjoitti mummun kortit. Tähän en tiedä syytä, mutta ehkä se oli se, että äidillä oli parempi käsiala kuin anopillaan. Tai sitten mummu ei vain jaksanut kirjoittaa reilua paria sataa korttia itse.
Mutta aina kun meille tuli mummulta ja papalta kortti, oli mummu itse harakanvarpaillaan sen kirjoittanut. Kotikadun nimeen oli luikahtanut aina ylimääräinen h-kirjain, joten katu viittasi ydinkokeisiin ja ohjuksiin 😀 Oma nimeni oli poikkeuksetta Marja eikä Maria. Kortin kultaisesta glitteristä jäi sormiin pitkäksi aikaa kultahippuja.
Monesti olen miettinyt, että kuinka ihana ele korttien lähettäminen tänä päivänä onkaan. Harmistellut, kun itseltäni kortit on jääneet muutamana vuonna askartelematta ja lähettämättä. Tuntenut piston sydämessäni, kun olemme silti saaneet joulukortteja ystäviltä ja sukulaisilta. Kyllähän iloisten joulutoivotusten toivottaminen tekstarillakin käy, mutta kyllä kortti on aina kortti. Henkilökohtaisempi. Ja vaikka se kortti olisikin ostettu, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että toinen on nähnyt vaivaa sen eteen.
Tänä vuonna päätin olla ajoissa liikenteessä. Mietin, että olisi kiva tehdä jotkut tosi siistit ja trendikkäät kortit. Kunnes huomasin itseni katsomassa valmiskortteja. Poissaolollaan loistivat ne vanhan ajan joulukortit, joissa oli niin paljon katseltavaa, että kuva oli kuin Mauri Kunnaksen kirjoista konsanaan. Tajusin, että mun jouluni saa olla värikäs. Siinä saa olla tonttuja ja punaista. Ei sen tarvitse olla mustavalkoista ja graafista. Trendivärejä ja -kuoseja.
Ostin taannoin maitokauppareissulla askartelumateriaalit joulukortteihin pitkän pähkäilyn jälkeen. Nyt ne on askarreltu. Yksinkertaiset ja näin jälkeenpäin harmittaa, että niistä ei löydy sitä väri-iloittelua, jota varsinkin tänä tulevana jouluna kaipaan. Vielä kun muistaisi kirjoittaa kirjekuorien päälle osoitteet ja postittaa kortit. Mielellään ennen sitä 21.12., mikä yleensä on ollut meikäläisten korttien postituspäivä 😉
Pikkutyttönä jouluaattoaamuna usein otin ison pinkan joulukortteja pianon päältä, joulutähden viereltä, istuin sohvalle ja yritin arvuutella, mitä korteissa lukee. Kuka oli lähettäjä. Kulutin näin aikaa, joka jouluaattona tuntui matelevan hitaasti. Silloin meidän äidillä oli tapana säästää osa joulukorteista. Ja tiedättekö, ne on vieläkin tuolla alakerran pahvilaatikoissa. Jossain niistä monesta, jotka kätkevät paljon muistoja sisäänsä. Joita ei ole pariin vuoteen avattu. Ehkä olisi aika avata laatikot, etsiä vanhat joulukortit ja nostaa ne tuohon pianon päälle ♥ Ja hei kenties askarrella osasta niistä ensi vuonna joulukortit! Ainakin saisin mieleiset. Mikälisikäli ensi vuonna kortteihin haluan värejä, hevosia, tonttuja ja kauralyhteitä. Glitteriä unohtamatta 🙂
AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,
Tästä pohjoiseen matkustamisesta joulun tienoilla on tullut traditio. Tiedän, että olemme erittäin etuoikeutettuja, kun meillä tällainen mahdollisuus on. Laskimme, että tämä taitaa olla yhdeksäs kerta, kun täällä tähän aikaan ollaan lasten kanssa. Ennen lapsia toki tuli oltua jo monena vuonna. Tosin tämä on vasta toinen kerta, kun vietimme täällä jouluaaton. Se on tapa, joka tulee jäädäkseen. Kaikki stressi ja kiire jää kaupunkiin ja joulu on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin rauhallinen kuin sen kuuluisikin olla. 
Nyt takaisin köökin puolelle; kinkku on kohta valmis, lanttu- ja perunalaatikko seuraavat perästä. Jääkellarin lohi rosepippurigraavisiikakaverinsa kanssa pääsee valmiiksi katettuun pöytään ja niiden kaveriksi puikulat pehmenevät höyryssä. Tästä alkaa ne joulun ihanat ajat, kun pyjaman päälle sujautetaan toppavaatteet ulos mennessä. Saunan jälkeen puetaan sama pyjama päälle. Ne ajat, kun herää sohvalta kirja kädessä päiväunilta raukeana. Kun lasten silmistä kajastuu joulun ilo. Ne ajat, kun lautapelit saavat olla pöydällä koko ajan. Kun unohtaa kokonaan sen, paljonko kello on tai mikä päivä mahtaa olla. 
