HEIPSUN!
Tiedättekö, että joka ikinen vuosi tämä joulun odotus on ihanaa, mutta sitä varjostaa kuitenkin yksi asia. Nimittäin se, että tiedän, että joulu ei ole kaikille sitä vuoden helpointa aikaa. Ja surkuttelen heidän puolestaan. Myös minulla on takana monta joulua, jolloin on ollut vaikea virittäytyä joulun tunnelmaan. Kun joulumielen sijaan siellä rinnassa on ollut puristava möykky. Äidiltä löydetty melanooma, iskän jalan amputoiminen, iskän kuolema, äidin aivokasvaimen aggressiivisuuden paljastuminen ja aivokasvaimen leikkaus, jonka jälkeen äiti ei ikinä palannut itsekseen. Siksi äidiksi, jonka tunsin.
Muun muassa kaikki nämä asiat ovat tapahtuneet vain vajaa viikko ennen joulua. Itse asiassa viitenä vuonna liki peräkkäin. Yksi joulu oli välissä, kun säästyimme huonoilta uutisilta. Niinä vuosina joulu olisi helposti jäänyt itseltäni viettämättä. Ellen olisi ollut niin vahvasti sitä mieltä, että joulu on lasten juhla ja lasten eteen sitä taikoo esiin vaikka millaisen joulufiiliksen. Oma joulufiilikseni perustuu pitkälti lasten joulun odotukseen, innostukseen ja jännitykseen.
”Joulussa ei ole mitään hyvää.” lauseen kuultuani erään ihmisen suusta aloin jälleen surkuttelemaan sieluni syövereissä sitä, että miksei kaikilla lapsilla ole oikeus jouluun. En tarkoita lahjakasoja vaan sitä lämmintä tunnetta, mikä joulusta tekee joulun. Yhdessäoloa, lautapelejä, yöpukuhipsutteluja keskiyön tunteina keittöön kinkkumaistajaisiin ja mantelin löytämistä riisipuurosta. Sen sijaan, että äiti tai isä olisivat ihan kuutamolla koko joulun ja lapsi joutuisi peloissaan sulkeutumaan huoneeseensa.
Kurja oli kuulla, kuinka lapsena koetut huonot muistot varjostavat tuota vuoden ihaninta juhlaa vielä aikuisiälläkin. Olisi helppo sanoa, että kyllä se joulumieli sieltä tulee, kun vaan heität negatiiviset muistot romukoppaan. Ihmismieli on siitä jännä, että vaikka se pyrkii suojelemaan unohtamalla tapahtuneita kurjuuksia, niin on tiettyjä asioita, jotka ovat voineet jättää niin suuren arven tuonne sielun syövereihin, että joulu ei tule ikinä tuntumaan joululta.
Sen takia tunnen jopa vähän syyllisyyttäkin siitä, että itse pystyn helposti heittäytymään joulun aikaan, joulun taikaan. Lapsuuteni joulut olivat ihania ja lämpimiä. Ja vaikka tässä välissä on ollut hirmuisen vaikeita jouluja, niin silti tunnen, että ne lapsuuden jouluina sydämeen tallennetut muistot kantavat niinäkin vuosina, kun joulu ei syystä tai toisesta ole tuntunut kovin jouluiselta. Joten yritetäänhän tehdä tänäkin jouluna lapsille mieluisia joulumuistoja? ♥ Sellaisia, jotka kantavat läpi elämän!
KESKIVIIKKOILTATERKUIN,
Suolaista kinuskikakkua on tullut aiemmin koristeltua Maldonin suolalla ja tykkään, että kauniilla kristallikiteillä saa helposti näyttävyyttä leivonnaisiin. Maun lisäksi! Niin kuin tähän pikkujouluiseen piparimokkapalakakkuun. Oletteko te tottuneet käyttämään suolaa myös makeissa leivonnaisissa? Jos ette, niin kehoitan kokeilemaan. Maltti kaikessa ja muistutuksena, että suolaa riittää tosiaan vain ihan pikkuinen ripaus. Niin, ettei se maistu suolalle, vaan sen verran vähän, että se tuo esiin leivonnaisen muut maut.
