MOIKKAMOI!
Ei vitsit, jos maanantai alkaa klo 05.00 niin voisi kuvitella, että siitä tulee supertehokas, eikö? Mies lähti aamulennolla reissuun ja itse jäin pohtimaan kaikkia sellaisia juttuja, joiden miettimisen jälkeen saa aivan varmasti unta. Not. Esimerkiksi, että olenkohan nyt muistanut kaikki tärkeät deadlinet. Kaivoin siinä aamun varhaisina tunteina vuoron perään kalenteria ja vuoroin perään sähköpostiviestejä. Kunnes päätin, että hengitä syvään, kaikki on hyvin 🙂
Minne vain sitä meneekin, niin aina puheeksi nousee marraskuu. Small talkin ajankohtainen aihe, josta kaikilla riittää juteltavaa. Inhottava, pimeä, räpiskä kuukausi, josta ei kuulemma ole iloa kenellekään. Mä olen vuosien saatossa oppinut tykkäämään marraskuusta. Kehittänyt ne keinot, joiden avulla luovia läpi piiiiitkän ja pimeän kuukauden. Joka ei itse asiassa tunnu niin pitkältä kuin aiemmin. Pimeältä kylläkin, mutta sekin on vain plussaa!
Instan puolella seuraajat ovatkin huomanneet, että meitsi on saanut jälleen itseään niskasta kiinni urheilun suhteen. Ja tiedättekö mitä? Olo on mitä euforisin. Ihminen on luotu liikkumaan, siitä ei pääse mihinkään. Tapani mukaan aloitin taas juoksemisen himpun verran liian ahneesti. Viime viikon kolme lenkkiä kerryttivät kilometrejä liki 30. Sykkeet huitelivat turhan korkealla ja oikea polvi alkoi reistailemaan. Mutta pääasia, ettei se kesällä vihoitellut selän nivelrikko ole ottanut pahakseen juoksemisesta. Tosin nyt olen valikoinut reitit huolellisemmin ja juossut asfaltilla mahdollisimman vähän.
1. Marraskuun lenkit ovat kautta aikain olleet itselleni elinehto marraskuusta selviytymiseen. Silloin kun juoksin säännöllisemmin odotin jo töissä kotiin pääsyä. Sitä kun pääsen räpiskään ja pimeään kuuntelemaan musiikkia ja viettämään laatuaikaa itseni kanssa. Lenkkipoluilla ei ole juurikaan ruuhkaa marraskuun iltoina. Satunnaisia koiran ulkoiluttajia tulee vastaan harvakseltaan. Jollain masokistisella tavalla rakastan juosta sateella. Ollakin, että gore-texini vetelevät viimeisiään. Tai ainakaan eivät enää juurikaan vettä pidä. Se näky, kun auton valot heijastuvat vesilätäkköihin on jotenkin kiva. Salaperäinen ja houkutteleva.
2. Kun liikun, niin se menee käsikädessä terveellisesti syömisen kanssa. Eilen tosin lipsahti pullan puolelle, kun oltiin miehen kanssa kahvilla keskustassa, mutta osa sitä hyvinvointia on osata olla itselleen armollinen. Nautittiin pullat ja päiväkahvit hyvillä mielin. Tänään pullat on unohdettu ja pyöräytetty maanantain kunniaksi pitkästä aikaa raakakakku. Siinä maistui jo pienesti joulu ja pala suklaaraakakakkua iltapäiväkahvin kanssa piristi muuten synkkää maanantaipäivää.
3. Sen sisäistäminen, että aika aikaansa kutakin. Uskon ajattelun voimaan ja varsinkin silloin, kun mieli yrittää muuten vetää matalaksi. Milloin muulloin on yhtä ihana avata kotiovi kuin marraskuussa? Tuoksuttaa kodin tuoksu ja tuntea lämpö poskilla. Sen takia mulla on tapana jättää aina eteiseen valo ulos lähteissäni. Ihan jo koirankin takia, mutta on monin verroin kivempi tulla kotiin, jossa on tunnelmavalo päällä. Sen sisäistäminen, että me ei tälle marraskuulle mitään voida, auttaa myös. Kuten aika monen asian kanssa; mikäli ne on sellaisia, joihin emme voi vaikuttaa, niin turha tapella vastaan. Edes periaatteesta 😉
4. Näinä marraskuun päivinä olen kehitellyt itselleni juoksemisen lisäksi uuden harrastuksen; nukkuminen. Joka ilta nukahdan sohvalle. Ei tule leffailloista mitään, mutta silti rakastan sitä tunnetta, kun saan vain kääntää kylkeä ja todeta urheiluruudun juuri alkaneet. Huomata, että mulla on vielä pari tuntia hyvää nukkumisaikaa ennen kuin siirrytään sänkyyn nukkumaan. Viikonloppuna tuli vedeltyä kellon ympäri ja voin sanoa, että siinä missä usein ylipitkät unet saavat mut kahta kauheammin väsyneeksi, niin nyt ne ovat vain tehneet hyvää. Liekö vieläkin jotain aikaeroväsymystä…
5. Huomaan marraskuussa pesänrakennusviettini olevan kaikista vahvimmillaan. Sitä myötä trendin aallonharjalla oleva hyggeily ja kotoilu. Ojentelen tämän tästä sohvatyynyjä, heittelen sinne tänne torkkupeittoja ja kaivan esiin uusvanhoja kynttilänjalkoja. Poltan kynttilöitä niin, että patterit saa liki vääntää minimille. Takkapuut uhkaavat usein jo marraskuun iltojen ansiosta loppua. Tänä vuonna uutena pesänrakennusvietin kohteeksi on joutunut sänky. Mikä sen ihanampaa kun kömpiä sieltä sohvalta valmiiksi avattuun sänkyyn. Sillain, että peiton kulma on vedetty auki, kuten hotelleissa konsanaan.
Ah, gotta love November ♥ Olenko jälleen outo lintu vai onko siellä ruudun toisella puolella myös muita marraskuun puolesta puhujia? 🙂
MAANANTAITERKKUSIN,
PS. resepti tuohon raakakakkuun; pohjaan surautin desin auringonkukansiemeniä, desin manteleita ja puoli desiä cashew-pähkinöitä. Ripaus suolaa, puoli desiä raakakaakaojauhetta, loraus hunajaa ja puoli desiä kookosöljyä. Painelin sen irtopohjavuoan pohjalle. Täytteeseen jouti neljä ylikypsää banaania, kaksi parhaimmat päivät nähnyttä avokadoa ja raakakaakaojauhetta iiiso huiskautus. Vajaa desi kookosöljyä ja 1 rkl kanelia. Surautin sileäksi ja kaadoin irtopohjavuokaan. Annoin tekeytyä jääkaapissa kolmisen tuntia ja koristelin raastetulla appelsiiniraakasuklaalla.
Usein pitkällä automatkalla käsi hamuaa keskikonsolista jotain suuhun pantavaa. Maitokaupasta kotiin töiden jälkeen kurvatessa sitä turvautuu tämän tästä kassalla myytäviin snackseihin, niihin ei niin terveellisiin välipaloihin. Valitettavasti. Kotona ruokaa laittaessaan on jo usein kovin nälkä. Tulee syötyä kuormasta, maisteltua kattiloista tai pahimmassa tapauksessa puputettua leipää ja kun ruoka on valmista ei enää välttämättä ole nälkä. 
Tiedättekö, sitä myskikurpitsakeittoa oli ihan joka paikassa. Sitä löytyy varmaan vielä aikojenkin kuluessa ihan joka paikasta. Vähän niin kuin joulukuusen neulasia 😀 Piti kattamani kauniisti kotitoimistokaverilleni ja mulle lounas. Sytyttää kynttilät ja fiilistellä maanantaita ja uutta viikkoa, Mutta tuon toisen ”keitot pitkin seiniä” -episodin jälkeen olin niin pahalla päällä, että loppujen lopuksi huusin miehen syömään. Itsepalvelun kautta. Leivän toiselle voitelin siinä missä omanikin 😉 Mutta niin jäi kuvat ottamatta. Senpä takia turvaudun vuoden takaisiin kuviini. Keitto näytti kyllä samalta. Kattaus vain uupui.
Aika usein kiireessä tartun valmiiseen kaupan hyllyn pestoon, mutta nyt taas muistin, kuinka helppo pesto on itsekin valmistaa. Yleensä olen laittanut pestoon basilikaa ja pinjansiemeniä. Nyt pestoon pääsi lehtikaalta, persiljaa ja manteleita. Valkosipulia, laadukasta oliiviöljyä ja pikkuisen sitruunamehua. Toimi ihan äärettömän hyvin rapeiden ja maukkaiden kasvisfileesuikaleiden kanssa. Alla oleva ohje on neljälle nälkäiselle.
spaghettia
10 medjool-taatelia
