lauantai 17. helmikuun 2018

Taudeista pahin & suussasulava hemmotteluherkku

6

HEIPPAHEI LAUANTAIHIN IHANAT!

Voi kuulkaa, meille on iskenyt jälleen se taudeista pahin; miesflunssa. Se on jännä juttu, miten hän, joka muistaa ottaa pomminvarmasti joka aamu kaikki vitamiininsa, liikkuu paljon ja syö terveellisesti on jo kolmatta kertaa tälle talvelle kipeä. Ehkä se avainsana on se lepo ja maltti. Ruuhkavuosissa ja uraputkessa kun sitä helposti unohtaa sen levon osuuden. Myös henkisen puolen suhteen.

Nyt tarvittiin jo järeämpää lääkitystä ja onneksi eilen aloitettu lääkekuuri alkaa tepsimään. Mikä toki saa aikaan sen, että kun olo on parempi niin ”josko mä pesisin muutaman koneellisen pyykkiä?” tai ”tyhjensin vessojen roskikset!” tai ”pitäiskö tehdä jotain?”. Sanoinkin, että tämän päivän saa luvan olla kotiarestissa, että saadaan flunssa pois ennen hiihtolomareissuja.

Mietittiin eilen, että mikä on se juttu, minkä takia flunssat osuu tiettyihin ihmisiin helpommin. Itse muistan olleeni kovassa flunssassa niin että kuume olisi noussut viimeksi ehkä kolmisen vuotta sitten. Mutta sitten kun se flunssa tulee kunnolla päälle se on menoa; yleensä omaan flunssaani yhdistyy poskiontelon-, keuhkoputken- ja korvatulehdus. Nämä kun ovat samaan aikaan, niin olo on niin huono, että on pakko levätä. Muuten tunnistan kyllä itsessäni saman kuin tuossa miehessäni, että ei osaa levätä ellei ole kunnolla kipeä.

Eilen hemmottelin vuoteen omaa ihan älyttömän hyvällä banaaniherkulla. Tämä voisi olla ehkä banaanileipä, mutta olomuodoltaan ei kuitekaan ollut niin kiinteä kuin leipä. Banaanimössö olisi ehkä osuvampi termi 😀 Kuten olen kertonutkin, niin ruoanlaitossa ja leivonnassa on parasta se soveltaminen. Se, kun saa tehdä taikinan ilman mitään desin mittoja sun muita. Senpä takia toivon, että tekin otatte haasteen vastaan ja heittädytte tämän banaalileipämössön vietäväksi. Siitä kun tuli niin vietävän hyvä. Vaikka sokeria välttelenkin, niin nyt annoin hieman periksi ja lisäsin taikinaan inasen inkkarisokeria. Se kun toi tähän ihanaa kinuskisuutta. Kinuskinen kuorrute (keitetty ja soseutettu taateli) toi vielä extra-oomphia!

BANAANILEIPÄMÖSSÖ

3 erittäin tummaa banaania haarukalla muussattuna
2 kananmunaa
iiiiso loraus mantelimaitoa
intiaanisokeria hyppysellinen
kookosjauhoja
kaurajauhoja
1-2 tl ruokasoodaa
ripaus ruususuolaa
tujaus kanelia

päälle
pähkinöitä, mulperinmarjoja

-sekoita aineet keskenään niin, että taikina jää hieman löysäksi (passaa löysyys jauhojen avulla)
-humpsauta päälle mulperinmarjoja ja pähkinöitä
-kaada suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan ja paista 180 asteessa noin 45 minuuttia
(mikäli et tykkää paahtuneista pähkinöistä niin pähkinät ja mulperinmarjat voi upottaa taikinaan)ID

Tämä oli hyvää eilen lämpimänä, mutta hyvää se oli vielä tänä aamunakin. Se vähä, mitä tätä herkkua oli jäljellä 🙂 Hei, nyt kohti lauantaipuuhia. Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia (paitsi sisarhentovalkoishommia), mutta huomenna päästään (ainakin osan porukan kanssa) juhlimaan kummityttöä ja näkemään rakkaita ystäviä. Josko sitä jaksaisi, niin ehkä pieni hiihtolenkki voisi tehdä terää. Tosin Aamulehdessä muuten juuri varoiteltiin heikoista jäistä! Hui, voisi kuvitella että nyt kun on kunnon talvi, niin jäätkin kantaisivat. Mutta ei, parempi mennä metsäladuille!

ILOISTA LAUANTAITA SINNE RUUTUJEN TOISELLE PUOLELLE,


torstai 15. helmikuun 2018

Paluu parin vuoden takaisiin tunnelmiin

13

HEISSULIVEI IHANAT

ja ihan ensteksi; kiitos ♥ Kiitos kaunis eilisistä kommenteista ja muisteloista, palaan niihin ja muihin vastaamattomiin kommentteihin myöhemmin ajan kanssa. Ajattelin ensin kertoa, mitä mielen päällä on tällä hetkellä. Istuin tänään aamulla TAYSin neurologian poliklinkan osaston käytävällä. Juuri sillä samalla käytävällä, jossa äidin kanssa jotakuinkin kaksi vuotta sitten näinä päivinä istuimme. Erotuksena se, että tuolloin sydän oli raskas. Se mötti rinnassa ei välttämättä näkynyt ulospäin. Mutta sisäisesti oli kovin paha olla. Koska tiesin, että aikaa ei ole paljon. Mietin tuossa hetkessä lääkärille menoa odotellessamme, että kuinka selittää ihmiselle, joka kamppailee kamalan taudin kourissa, että paluuta entiseen ei ole. Ei vaikka se neurologi määräisi millaiset epilepsialääkkeet. Se ei poistaisi sitä tosiasiaa, että on kuolemansairas. Halusin pitää toivoa yllä ja tsempata, että kyllä me vielä lääkitys saadaan kuntoon.

Näin jälkikäteen ajateltuna en voi ymmärtää miten jaksoin tuon äidin sairastamisen lyhyen ajanjakson niin hyvin kuin jaksoin. Ehkä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuin olla se tsemppari ja positiivinen kannustaja. Vaikka tuntui, että jaksoin olla ystävien kanssa iloinen ja jaksoin kirjoitella blogia, niin silti murruin päivä päivältä sisäisesti, mitä lähemmäs loppua mentiin. Musta tuntuu, että loppujen lopuksi olin ainoa, joka oli perillä taudin kataluudesta. Äidillehän me ei koskaan kerrottu, mikä homman nimi oli. Veikkaan, että jos ensimmäisen syöpälääkärin vastaanotolla hän olisi saanut kuulla, että keskimääräinen elinaikasi on 7,4 kuukautta, niin taistelutahtoa ei olisi riittänyt niinkään pitkään.

Neurologiselta kävelin TAYSin päärakennukseen. Hetken mietin, että pitäisikö mun mennä moikkaamaan sädehoitokone kutosen ihania työntekijöitä. En mennyt. Vaikka tuo osasto tuli kovin tutuksi ja tuon osaston käytävillä kävin kuuden viikon aikana elämäni opettavaisimmat dialogit. Ilman sanoja. Ihmisten katseesta kun voi lukea niin paljon. Viimeistään tuolloin silmäni aukesi sille, että se on ihan turha valittaa niistä elämän pikkuisista haittapuolista, kuten huonosta hiuspäivästä tai kiristävästä housun vyötäröstä. Muistan aina äidin ollessa sen muutaman minuutin sädetyksessä yrittäväni arvailla, kuka on potilas ja kuka saattaja. Kovin vaikeaa se ei ollut. Mieleeni on jäänyt eräs leopardikankaasta tehdyn hiussuojan ylpeästi kantava vanhempi nainen, joka oli punannut huulensa aniliininpunaisella. Luomivärinä toimi sähkönsininen. Ripsetön katse kertoi kuitenkin pelosta. Ulkokuori oli ikäänkuin rakennettu panssariksi sille hauraalle sisimmälle.

Muistot, vaikka ne välillä tekevätkin kipeää, ovat silti kultaakin kalliimpia. Niin vannoin pari vuotta takaperin, etten ikinä kuuna päivänä astu sairaalaan sisään ellei ole pakko. Pelkkä sairaalan hajukin sai mut tuolloin ahdistumaan. Pienessä mielessäni olen miettinyt sitä, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa olen äitiä ja iskää hoitaneille hoitohenkilökunnalle ja lääkäreille. Olen miettinyt, että mikä olisi se tapa, jolla maksaa edes osa tuosta velasta takaisin. Kun sain mahdollisuuden osallistua terveenä verrokkihenkilönä alle 50-vuotiaiden aivoinfarktien syntymekanismeja tutkivaan tieteelliseen tutkimukseen, suostuin samantien. Ehkä osallistumalla tähän tutkimukseen pystyn kuittaamaan osan kiitollisuudenvelasta. Tänään tehtiin siis ensimmäiset tutkimukset. Vielä olisi edessä sydämen ultraus ja mahdollisesti sydämen ultra ruokatorvea pitkin….jaiks. Mutta hei, siitäkin selvitään 🙂

TOIVEIKKAIN TORSTAITERKUIN,

 


maanantai 12. helmikuun 2018

Ravintoasiaa; olenko mä ihan ulapalla?

13

MOIMOI MAANANTAI!

Saako lähteä heti näin viikon alusta hieman skeptisesti ja pohdiskellen liikkeelle? Piti kirjoittelemani teille kuvissa näkyvien herkullisten minttukookos-verigreippien reseptiä ja alkuviikon turinoita, mutta aamusta kampaajan pöydän äärellä istuessani eksyi käteeni lehti nimeltä Vegaanikeittiö. Hyvä lehti täynnä iiiiihania reseptejä. Mutta yhdellä aukeamalla törmäsin väitteisiin, joita aloin pohtimaan kampaajakäynnin jälkeen. Jälleen kerran aloin ylipäätään pohtimaan, että mikä näissä ravintosuosituksissa oikein mättää. Välillä sanottiin, että kananmunat on ehdoton ei. Sitten sanottiin, että kananmunia saa syödä kuin viimeistä päivää. Ne ovat katsokaas alkuruokaa. Kuulemma.

Kuka kertoo sen, että kaikkien ravintoaineiden käyttäminen on ok, kunhan sen tekee kohtuudella. Vai kuvittelenko omassa päässäni sen, että kaikkea saisi nauttia kohtuudella omaan terveydentilaansa nähden. Jos on korkea kolestroli, niin tottakai silloin pitää huolehtia siitä, ettei kolestrolia lisääviä ruoka-aineita syö mielin määrin ja sitä rataa.

Näistä lehdessä olleista väitteistä en muista kuin kolme ja saa korjata mikäli ne muistan väärin, mutta jotenkin näin ne menivät:

Kananmunien syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi.

Punaisen lihan syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi.

Maitotuotteiden käyttäminen aiheuttaa syöpää.

Mihin on joutanut se järjen ääni, joka kertoo, että kun lautasen täyttää lautasmallin mukaan terveellisellä kotiruoalla, niin sillä jo selviää hyvin pitkälle? Jos kananmunien ja punaisen lihan syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi, niin miksei kananmuna- ja jauhelihapakettiin tule varoitusta asiasta? Jos maitotuotteiden käyttäminen aiheuttaa syöpää, niin miksi maitotuotteiden pakkauksissa ei ole tästä mainintaa? Eli ketä uskoa alati vaihtuvien ravintosuositusten mukaan? 🙂 Meidän iskä väitti, että hänellä iski 1 tyypin diabetes siinä vaiheessa, kun muutti maalta kaupunkiin opiskelemaan ja vaihtoi lehmän maidon jalostettuihin maitoihin. Tiedä häntä, kuinka oikeassa on, mutta joku järjen ääni itsellänikin sanoo, että liiaksi prosessoitu ja lisäainepitoinen ruoka ei ole hyväksi. Mutta edelleen jaksan ihmetellä esimerkiksi tuota kananmunaa. Varsinkin jos kyseessä on luomukananmunat, niin tappaako niiden syöminen yhtälailla kuin tupakointi, sillä eihän niihin kananmuniin nyt ole lisätty mitään eikä niitä ole määräänsä enempää kanaemo voinut prosessoida (eli hautoa)?

Itse syön kananmunia (välillä varmasti liikakin), punaista lihaa (nykyään kohtuudella) ja maitotuotteita (aina rahkasta luomu punaiseen maitoon), pyrin välttelemään sokeria ja alkoholia. Vatsani kestää viljoja, joten syön leipää vaikka se aina välillä vatsaani turvottaakin. Veriarvoni ovat hyvät, joten pääasiassa syön sen mukaan, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Tähän ikään mennessä, kun on tullut havainnoitua omaa kroppaa, olotilaa ja niiden suhdetta syötyihin ruokiin, tietää mikä toimii ja mikä ei toimi. Eilen illalla ystiksien kanssa vedetiin navat täyteen gluteenitonta, maidotonta ja sokeritonta herkkua. Suolaista ja makeaa vohvelia ja olo oli euforinen. Tänään huiskautin uuniverigreippeihin vähän inkkarisokeria eikä sekään pöllömmältä maistunut. Iltaruoaksi on luvassa suussasulavaa lasagnea. Kohtuudella sitäkin.

Samalla tavalla kuin alati vaihtuvat ravintosuositukset, olen oppinut kyseenalaistamaan myös jotkut ruoka-aineet, joita terveelliseksi väitetään. Viime viikolla luin lehdestä, että erään painoa tiputtavan naisen paino ei tippunut, koska hän söi liikaa avokadoa ja pähkinöitä. Lehdissähän rummutetaan sitä, että avokado ja pähkinät ovat terveellisiä. Mutta kuka kertoo sen, että tämäkin pitää paikkansa vain kohtuudella syötynä. Hyviä rasvojahan niistä saa, sitä en kiellä. Itse havahduin asiaan lauantaiaamuna miehen kanssa aamupalapöydässä, kun aloin miettimään tuon ”terveyspannukakkuni” terveellisyyttä 😀 Tuolla kertaa en ollut käyttänyt siihen kookos- tai kaurajauhoa vaan pelkkää mantelijauhoa. Joka ei siis ollut sitä vähärasvaista (jota muuten on kuulemma saatavilla). Jos olisin painonpudottaja, niin tuo pannukakkuni ei olisi ollut kovin terveellinen, sillä rasvaa ja kaloreita siitä kyllä saa yllinkyllin.

Samoin tänään kampaaja-Kristan kanssa sivuttiin aihetta raakakakut. Moni mieltää ne terveellisiksi ja ns. laihdutusherkuiksi. Mutta eihän ne tosiasiassa ole mitään laihdutusherkkuja, jos niitä liikaa syö. Niidenkin osalta oma intressini perustuu siihen, että tiedän raakakakkupalan olevan itselleni parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi sen laskiaispullan. Nimittäin lauantaina söin laskiaispullan ja se ei mulle sopinut. Ei sitten yhtään. Kroppa on irtautunut valkoisesta sokerista. Pullan syömisen jälkeen tuli energiapiikki, jonka jälkeinen olotila oli kammoksuttava. Vajaan parin tunnin päikkäreitten jälkeenkin olo oli vielä pöhnäinen. Ja jälleen eilen eli sunnuntaina niveliä särki. En ole ennen kuullutkaan, että sokeri voisi vaikuttaa nivelkipuihin, mutta itselläni se on nyt aiheuttanut parina kertana nivelkipuja. 

Summa summarum, olenko mä ihan hakoteillä, jos sanon lapsille, että vaikka lehtien otsikot huutaa mitä huutaa, ovat keitetyt kananmunat ok syödä silloin tällöin? Että kyllä se kotiruokien kunkku eli jauhelihakastike on myös sallittua? Että juokaa vaan maitoa, jotta luusto pysyy kuosissa? Miten himskatissa sitä taas osaa hoitaa tämän roolin nimeltä äitiys niin, että noista lapsista kasvaa terveitä aikuisia monipuolisen ravinnon avulla? Näillä mietteillä kohti uutta ihanaa helmikuista viikkoa ♥

MAANANTAITERKUIN,


maanantai 05. helmikuun 2018

Selätä maanantai hyvällä ruoalla

4

HEIPPAHEI MAANANTAI

ja heippahei te ihanat! Maanantai on uusi alku. Siinä missä vuodenvaihdekin. Kaikki  me olemme varmasti joskus tehneet päätöksiä, joista olemme lipsuneet. Ajateltu, että onneksi tulee aina uusi mahdollisuus skarpata. Uusi maanantai, jolloin palata ruotuun. Varsinkin ruokailun suhteen, mutta myös muiden elintapojen suhteen. Kaupallisessa yhteistyössä Apetinan kanssa pääsin kertomaan teille tarinaani tai oikeastaan meidän koko perheen, tavallisen lapsiperheen tarinaa siitä, miten arjessa monipuolisesti ja herkullisesti syöminen onnistuu vaivatta.

Miten hyvinvointi perheessämme lähtee terveellisestä ruokavaliosta ja miten saada lapsillekin kuin vaivihkaa hivutettua jo kotoa se malli, että terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on kaiken a ja o. Ilman ihmedieettejä, vaan panostaen siihen ajatusmalliin, että kaikkea voi syödä kohtuudella. Miten näyttää lapsille myös se, että silloin tällöin on ihan hyväksyttävää myös revitellä ja lipsua terveellisestä ruokavaliosta. Näyttää näin aikuisena malli siitä, että ei esimerkiksi silloin tällöin nautittu perjantaipizza ole lainkaan huonompi asia kokonaishyvinvointia ajatellen.

Kerroinkin teille viime vuoden lopulla, että tämän vuoden teemani on lempeys. Se, että ei ole liian ankara itselleen. Iän myötä tämä on vain korostunut. Toivottavasti meillä lapset omaksuvat kotoa myös lempeyden ja armollisuuden itseään kohtaan. Oivaltavat sen, että ei se ole pidemmän päälle hyvä asia kituuttaa itseään jollain ihmedieetillä, vaan parasta olisi pitää huoli siitä, ettei tällaisiin radikaaleihin ihmedieetteihin olisi tarvetta. Voida hyvin ja olla terveenä ihan monipuolisen peruskotiruoan avulla.

Ruoanlaitto ja sen myötä elämästä nauttiminen näyttelee perheessämme suurta osaa. Meillä lapset ovat kasvaneet keittiössä, olleet mukana ruoanlaitossa ihan siitä lähtien kun ovat syöttötuolissa pystyneet istumaan. Viihtyneet siinä katsellen äidin ja isän ruoanlaittopuuhia. Pitäneet omaa rytmiorkesteriaan puuhaarukoiden säestämänä. Vähän isompana olleet korvaamattomina apureina. Tänä päivänä olen niin onnellinen, että olemme ottaneet lapset ruoanlaittoon mukaan jo ihan pienestä saakka. Siinä samassa ovat päässeet maistelemaan eri raaka-aineita ja valmiiden ruokien myötä myös erilaisia ruokia. Kuten kaikille lapsille, niin myös meidänkin lapsille on tullut kausia, että esimerkiksi kasvikset ovat olleet yök. Silloin on täytynyt vain soveltaa.

Usein muistan tällaisten kausien vallitessa muussanneeni jauhelihasopan haarukalla ennen lapsille tarjoilua. Siinä perunoiden ja jauhelihan sivussa on mennyt porkkanat sun muut oikein mukavasti alas. Herkulliset ja nopeat kasvissosekeitot ovat olleet myös niitä arjen pelastajia, joiden avulla lapsille on saanut syötettyä kuin vaivihkaa kasviksia. Usein sosekeittojen päälle olen murustanut Apetinan salaattijuustoa tuomaan lisää makua.

Meillä on pyritty järjestämään arkiruokailut niin, että kasvisruokien osuus olisi mahdollisimman iso. Vaikka lapset välillä siitä ovatkin eri mieltä. Onneksi molemmat lapset kuten myös me vanhemmatkin rakastamme Apetinan salaattijuustoja. Niillä saa ruokaan kuin ruokaan niin paljon enemmän makua. Niitä on myös saatavilla hurjan montaa eri laatua. On vähärasvaisempia, on potkua antavia, on makuja kaukomailta. Ne ovat oiva proteiinin korvike, mikäli tammikuu on tuonut myös teille ajatuksen vähemmästä lihansyönnistä.

Terveellisen ja monipuolisen ruokavalion kulmakivi on mielestäni se, että ruoanlaittoon ei saa kulua liikaa aikaa. Ainakaan arkisin ja varsinkaan maanantaisin. Lisäksi ainekset tulee olla suht’ simppeleitä. Mutta silti en suostu tinkimään ruoan mausta. Maanantai-illan luksusta on työpäivien jälkeen nopeasti valmistettava iltaruoka. Maanantai kun saattaisi olla helposti ruokailujen suhteen vähän haastava ja viikonlopun herkuttelut jäädä päälle. Maanantai on siis oikein hyvä päivä tehdä ryhtiliike ruokailuihin. Kehittelin maanantai-illan iloksi terveellisen ja maistuvan salaatin, jonka avulla maanantai selättyy lempeästi.

Pääosaa siinä näyttelee nuo herkulliset juustolla täytetyt broilerit, jotka köllöttelevät hedelmäisellä ja raikkaalla salaattipedillä. Tykkään yhdistää hedelmien makeutta ja raikkautta suolaisen täyteläiseen juuston makuun. Tämä juontaa juurensa jo lapsuudenkodistani, jossa yksi koko perheen lempiherkuista oli hunajameloni-juustosalaatti. Johon lisättiin myös puolikkaita kirsikkatomaatteja. Äidiltäni olen perinyt myös sen, että jääkaapista tulee aina löytyä Apetina Snack Aurinkokuivattutomaatti juustokuutioita. Sellaisen purkin hän laittoi tuohon taivaalliseen hunajamelonisalaattiinkin kokonaisuudessaan, sillä öljymarinadi ajaa hienosti salaatinkastikkeen aseman.

HERKULLISET JUUSTOPINAATTIBROILERIT SALAATTIPEDILLÄ
4:lle

3-4 broilerin rintafileepihviä
100 g Apetina® Pala 8% -juustoa
pinaattia
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
2. Halkaise broilerin rintafilee kahtia pituussuunnassa
3. Murustele rintafileen sisään juustoa ja lisää pienisteltyä pinaattia, mausta mustapippurilla
4. Kiinnitä rintafilee cocktailtikulla
5. Asettele broilerin rintafileet uunipannulle ja pirskottele päälle öljyä, muutama kierros mustapippuria sekä juustomurusia
6. Paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes rintafileistä tuleva neste on kirkasta
7. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa palasiksi (tai tarjoile kokonaisina)
8. Nauti hedelmäisellä salaattipedillä!

Salaattipeti
1 pkt Apetina® Snack, Aurinkokuivatut tomaatit
200 g salaattisekoitusta
(rucolaa, pinaattia yms)
100 g herneenversoja
250 g mansikoita
puolikas ananas
siemensekoitusta

1. Revi tarjoiluastialle salaattisekoitusta
2. Pienistele kuorittu ananas ja mansikat
3. Lisää salaattisekoitukseen
4. Lisää paketillinen aurinkokuivattutomaattijuustokuutioita öljyineen ja sekoita
5. Koristele herneenversoilla ja siemenillä

Tarjoiluun: salaattijuustokuutioita ja siemeniä

Mikäli haluat, niin voit ottaa broilerin rintafileisiin ruskean pinnan pannulla ennen uuniin laittamista, mutta laita siinä tapauksessa juustomuru niihin vasta pannulla käyttämisen jälkeen. Juustotäytteiset broilerit voi laittaa salaattipedille joko kokonaisina tai niistä voi leikata siivuja. Ruoanlaitossa on se ihana puoli, että saa soveltaa. Soveltaa resepteissä ja soveltaa esillepanossa. Vaikka välillä arjen kiireissä ei ehdi kattamaan pöytää kauniisti, niin silti niinä kertoina kun ehtii, kannattaa se tehdä. Tavallisen arkinen maanantai-ilta muuttuu kertaheitolla mukavammaksi, kun saa istua perheen kanssa kauniisti katettuun pöytään. Syödä terveellistä, monipuolista ja ennen kaikkea maukasta ruokaa. Vaihtaa viikon ekan koulu- ja työpäivän kuulumiset ja suunnitella tulevaa viikkoa.ID

Olisi kiva kuulla, mitkä teillä ovat niitä terveellisiä maanantain selätysruokia? Itse ainakin huomaan nyt kun ruokailuihin on tehty ryhtiliike, että sitä on jotenkin ihan älyttömän paljon iloisempi ja onnellisempi. Allekirjoitan täysin sanonnan ”Tie sydämeen käy vatsan kautta.” Tuntuu, että näiden tällaisten aterioiden jälkeen sitä on yhtä hymyä. Ollakin, että on maanantai 🙂 Hei kannattaa hakea inspiraatiota ruoanlaittoon Apetinan kotisivuilta! Itse ainakin löysin sieltä vaikka kuinka monta ihanaa reseptiä jota kokeilla.

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


torstai 01. helmikuun 2018

Pilalle hemmoteltu?

28

MOIKKAMOI!

Ja hui, mikä myteri siellä onkaan. Tämä torstai piti olla toimistopäivä, mutta siitä tulikin ex tempore -kotitoimistopäivä ja mikäs täällä kotona ollessa. Aamupäivän ulkoilusta kasvot punoittaen. Takkatulen loimussa villasukat jalassa. Eilen iltapalaa miehelle ja mulle tehdessäni aloin miettimään, että taidan hemmotella tuon isoimman rakkauteni kyllä pilalle. ”Mä meen jo valmiiks alakertaan, onko tarjoilua sinne?” ”No tottakai on, mee vaan kulta!” 😀 Niin mä sitten paistoin iltapannarit meille ja koristelin annokset kauniisti. Vein iltapalat miesluolaan mennessäni ja söimme siinä samalla, kun jahdattiin vihollisia Xbox-pelissä. Koin suurta rakkautta ja onnea juuri tuossa hetkessä.

Mä tykkään hemmotella, niin tyttöjä kuin tuota miestäkin. Itseäni myös! Joskus muistan jostain artikkelista lukeneeni, että lasta ei saa hemmotella pilalle. Kuka lapsi voisi pilaantua siitä, että saa äidin tai isin hemmottelua? Mun mielestä ei ainakaan kukaan. Tässäkin asiassa on kuitenkin se kolikon kääntöpuoli. Hemmottelu on taitolaji, joka kuuluu ottaa osaksi kokonaiskasvatusta. Ei hemmottelemisessa mitään väärää ole, kunhan muistaa myös opettaa lapselle rajat ja omatoimisuutta. Tuossa artikkelissa, minkä taannoin luin aiheesta luotiin mielikuva pikkuisesta pilalle hemmotellusta tyrannista, jonka ympärillä koko perheen arki kärsii. Voin käsi sydämellä sanoa, että meidän lapset on hemmoteltu, mutta kiltimpiä lapsia saa myös etsiä. Osaavat olla omatoimisia ja tehdä asioita, joita välttämättä moni tuon ikäinen ei edes osaa. Osaavat nauttia pienistäkin jutuista eikä varmasti mene sormi suuhun sosiaalisissakaan tilanteissa.

Se, että olen tehnyt lapsille aamukaakaot ja voidellut leivät valmiiksi vuosikaudet ei ole keltään pois. Osaavat toki itsekin kaakaonsa tehdä ja voidella leipänsä. Koen kuitenkin, että olen etuoikeutettu niin tekemään. Mulla on joku (tässä tapauksessa kolme jokusta), ketä hemmotella. Ihan pienillä jutuilla arjen keskellä. Helpottaakseni toisten elämää. Ja hei, nyt joku siellä ruudun toisella puolella ajattelee, että miten lapset oppivat kestämään pettymyksiä, jos niitä pilttiposkia koko ajan hemmotellaan, niin voin kertoa, että pettymyksiäkin on ollut. Tytöt ovat pieneen ikäänsä nähden saaneet ja nähneet valtavasti. Mutta myös kokeneet suurta surua ja pettymyksiä. Meiltä on löytynyt se karu äiti, joka vie ostoskärryt karkkiosaston läpi ilman, että ostetaan karkkia. Ilman, että kukaan heittäytyy kaupan lattialle itkupotkuraivareissa, kun ei saa tahtoansa läpi. Itse asiassa, näin ei ole kertaakaan käynyt. Meillä voi tytöt vähän aikaa möksähtää jostain asiasta, mutta iloinen olen, että ovat sisäistäneet sen ajatuksen, että kaikkea ei voi saada.

Kuitenkin tietävät, että ovat saaneet ja saavat niin paljon. Lasten ilo on ilo myös meille vanhemmille. Ja jos on jokin keino, millä voimme heidän elämäänsä helpottaa, niin miksi emme sitä tekisi? Jos on mahdollisuus näyttää pienillä arkisilla teoilla, että elämä on ihanaa, niin miksi emme näyttäisi? Siinä missä aiemmin olen ollut mielestäni aika tiukka äiti, olen viime vuosien aikana muuttanut ajatusmallini kohti vapaampaa kasvatusta. Tietyllä tapaa olen ehkä kokenut syyllisyyden tunnettakin siitä, että tykkään hemmotella lapsia. Ikään kuin yhteiskunnassa vallitsisi edelleen se kirjoittamaton sääntö, että koivuniemen herra on paras kasvattaja. Paras kasvattaja on mun mielestä rakastava ihminen lähellä. Rakastava ihminen, joka ottaa myös lasten toiveet huomioon. Ojentaa, kun on jotain ojennettavaa. Pääasia, että rakastaa ja on läsnä.

Ja vaikka nyt keräänkin useimmiten ne lattialle ryttyyn jätetyt housut ja vien pesukasaan, niin en epäile yhtään, etteikö nuo tytöt osaisi tuon itsekin tehdä. Ja mikä parasta, tiedän että tytöt osaavat arvostaa niitä pieniä asioita, joita heidän eteensä teemme. Eilen insta storyn puolella tein varsin validin empiirisen gallupin siitä voiko miestä hemmotella pilalle? Otanta ei ollut suuri, mutta omaan tutkimukseeni tarpeeksi kattava. Tulimme tulokseen, että ei sitä miestäkään voi piloille hemmotella.

Joten hemmotelkaa ihanat! Ja jos ei teillä ole tapana ollut hemmotella, niin ei ole myöhäistä aloittaa. Ei se mies tai lapset siitä pilalle mene. Tänään hemmottelen perhettäni itse tehdyllä hernekeitolla ja pellillisellä pannaria. Illalla laitan porisemaan vielä riisipuuron, koska lapset sitä toivoivat. Ja koska tarvitsen sitä huomisiin riisipiirakoihin ;D Itseäni hemmottelin silitetyllä kauluspaidalla, lempparifarkuilla ja lämpimällä neuleella. Kupillisella vaniljanmakuista kahvia kesken työpäivän. Ei sen tarvitse olla maata mullistavaa tuon hemmotelunkaan.

TORSTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »