maanantai 24. heinäkuun 2017

Mustikkamaitoa & maanantaisia mietteitä

2

…ja erittäin ryppyisiä mökkihousuja.

HEIPPATIRALLAA IHANAT!

Ja suloista (tosin myös sateista!) maanantai-iltaa ♥ Tänä maanantaina päällimmäisenä on ollut kolme asiaa. Toisistaan riippumattomia juttuja, joita olen päiväunien ja arkiaskareiden lomassa miettinyt. Joskus on hyvä kirjata ne ajatukset alas, jotta ne jäsentyvät.

YHDESSÄ. Suomi 100 -juhlavuoden kantava teema. Mitäs jos kaikki noudatettaisiin tuota yhdessätekemisen meininkiä, mantraa josta kaikille tulee parempi mieli. Kaikkihan me tiedämme, mitä yksi mätä omena tekee koko kulholliselle omenoita. Jep, mädännyttää pikkuhiljaa ne kaikki. Joten jos käännetään niitä suvaitsevaisuuden, ystävällisyyden ja toisten kunnioittamisen volyyminappuloita edes pikkuisen kovemmalle. Ei vielä sinne volat kaakkoon taajuuksille vaan edes pikkuisen sitä kohti.

Keskityttäisiin yhteiseen hyvään ja nautittaisiin toisten onnistumisista. Heitettäisiin kannat kattoon ja oltaisiin ylpeitä myös niistä omista saavutuksistamme. Luotaisiin ympärillemme sellainen positiivinen kierre, jolla saataisiin koko Suomi nousuun. Lähimmäisen rakkaudella ja välittämisellä. Tekemisen meiningillä. Ei turhia kyräiltäisi toisten tekemisiä, sillä uskon että kukin meistä elää oman elämänsä itselleen parhaalla mahdollisella tavalla.

Itse koen, että meillä täällä Suomessa on niin pienet piirit, että kaikki hyötyisivät siitä, että niitä pahimipia kilpailijoitansa pitäisi sen sijaan kollegoina. Kollegoina, joilta oppia. Kollegoina, jolle antaa. Joiden kanssa yhdessä rakentaa sitä yhteistä juttua. Ei vetää mattoa toisten alta ja pyrkiä kepulikonstein eteenpäin. Näyttää, että on myös lempeämpi tapa saavuttaa jotain. Yhdessä.

BACK IN BUSINESS. Hei, mä olen tänään kaivannut kaupunkiin. Ihan vain, jotta saan työhuoneeni valmiiksi. Heinäkuussa on tullut pidettyä pientä lomaa blogistakin ja nyt on luonnoksissa jo taas vaikka kuinka monta postausideaa. Välillä sitä tarvitsee etäisyyttä, jotta luovuus ja inspiraatio lähtevät nousuun. Tuntuu tosin, että on tullut lomailtua ihan jo liiaksikin. Hassua, vaikka se viime viikkoinen muutto verottikin aikalailla.

Blogitöiden lisäksi kaipaan sinne töihin töihin. Tietäen, että syyskuun 5.päivä saapuu nopeasti. Siitä se taas lähtee. Kunnon työarki. Se kun ei voi jäädä kotitoimistolle haahuilemaan tukka pystyssä ryttyisissä haaremihousuissa. Pääsen vihdosta viimein pitämään niitä 3/4 -hihaisia kotelomekkoja, joita viime syksynä ostin monta kappaletta.

Kalenteriin pitää vielä tilata uusi sisältöpakkaus ja päivittää sinne työlistaa. Tähän asti olen likipitäen mennyt muistinvaraisella kalenterilla, mutta viime vuosien aikana olen huomannut, että se ei ehkä enää riitä 😉

TYVIKASVU & LUONNOLLISUUS. Meinasin jo tilata ajan tyvikasvun raidoittamiseen menneellä viikolla, mutta unohdin. Sitten aloin taas pähkäilemään tätä jokasyksyistä ”mennäkö kohti tummempaa hiusväriä” -juttua. Argh.  Ei ole helppoa olla nainen. Sitten mieleeni juolahti vielä tuo artikkeli, jonka luin shampoottomasta elämästä. Josko sitä veisi luonnollisuuden vielä pidemmälle. Olisiko minusta siihen, sitä en tiedä. Ajatuksen tasolla houkuttelee kovin.

Mutta jotenkin kroppa kaipaa luonnollisuutta. Ulkoisesti ja sisäisesti. Kuten kerroinkin tai tuo kroppa kertoi silloin aiemmassa postauksessa. Vaikka se varsinainen ”Helli itseäsi terveellisimmillä valinnoilla” -kausi alkaa 15.8, niin pikkuhiljaa olen alkanut menemään sitä kohden. Mustikkamaito mantelimaitoon tehtynä on tehnyt hellinyt eilistä pavlovan kyllästämää vartaloani 🙂

Sellaisiin tunnelmiin, sellaisiin mietteisiin. Toivottavasti myös siellä on viikko alkanut mukavasti ♥

MAANANTAITERKKUSIN,

 


torstai 06. heinäkuun 2017

Pidä itsestäsi huolta

11

HEI MARIA,

täällä huhuilee sinun kroppasi. Se yksi ja ainoa, joka sinulla on. Juuri se kotisi, jossa sinun on hyvä olla ja jota rakkaudella vaalit. Yleensä. En tiedä, miksi olet mennyt viime aikoina sieltä, missä aita on matalin, mutta oletko huomannut, että minä en ole kunnossa? Mmm, taidat tuntea sen vielä pahemmin kuin minä. Kipupisteen oikean kankkusi päällä. Siinä kohtaa, missä tällä hetkellä on kirkuvan pinkkiä kinesioteippiä. Jos se sinusta tuntuu vähän ikävältä, niin mietipä miltä se minusta tuntuu. Mietipä, miltä minusta tuntui, kun lasersäteet tänään tunkeutuivat sisälleni. Suoraan viimeisen selkärangan nikaman kohdalta. Kun se liki -90 asteinen jääsuihku yhtäkkiä lävisti minut, tuntui etten saa happea. Mutta näin iltaa kohden kieltämättä koen voivani paremmin kuin aamulla. Toivottavasti sinäkin huomaat sen.

Olen hienovaraisesti yrittänyt lähettää sinulle signaaleja kevään ja alkukesän kuluessa. Signaaleja siitä, että tarvitsen hellää huolenpitoa. Ei, enkä nyt puhu siitä ihanan täyteläisestä voiteesta, jota minuun lutraat aina suihkun jälkeen vaan siitä, että minä kaipaan liikuntaa. Minä kaipaan rakennusaineita, joiden avulla voin hyvin. Vihreää ja rouskuvaa. Pirteän punaista ja hapokasta. Tiedän, että sinulla on hylly pullollaan vitamiineja. Sen kuukauden, kun niitä muistit syödä minä myhäilin tyytyväisenä. Minun oli niin kovin hyvä olla. Mutta mitä tapahtui? Äläkä vain syytä kiirettä. Olen huomannut, että se aina niin tehokas ajankäyttösi on alkanut rakoilemaan. Oletkohan haalinut itsellesi hieman liian monta projektia päällekkäin?

Tiedätkö, minä rakastan sinua. Ja tiedän, että sinäkin rakastat minua. Me olemme tiimi. Voidaanko siis sopia, että vastedes pidät itsestäsi parempaa huolta? Osoitat minulle sen, että välität? Meillä on monta yhteistä vuotta vielä edessä. Annan sinulle aikaa elokuun puoleen väliin. Viimeistään silloin edellytän, että ryhdyt toimenpiteisiin meidän suhteen hyvinvoinnin eteen. Haluan, että nautimme jälleen juoksulenkeistä järven rannassa. Että kyllästät minut niillä niin hyvää tekevillä vitamiineilla ja lisäravinteilla. Kasviksilla ja marjoilla. Sen sijaan, että mottosi olisi aamulla ”kahvia koneistoon” olkoon se vastedes ”puurolla puhtaaksi”. Tiedän, että sinulla on tietoa ja taitoa meidän suhteen parantamiseen ja mikäli epäilet omia kykyjäsi, niin voit aina hakea apua.

Kirjahyllyn Pilates-kirjasta ja kuntosalilta. Oletko muuten huomannut kuinka pölyttyneessä tilassa tuo salikassisi on? Jep, toivoisin kantavani sitä siitä elokuun puolesta välistä eteenpäin useammin sinne salille. Miksi annan sinulle siihen asti aikaa? Koska en voi vaatia sinua muuttamaan elintapojasi kerrasta. Koska on niin monta muuttuvaa tekijää ennen sitä. Tiedän, että sinä jos kuka siihen pystyt. Tiedän, että kun yhdessä päätämme, että elokuussa alkaa, niin näin se on. Minä tuen sinua, kun tiedän, että sinä hoidat minua.

Ehkä sinäkin teit tänään jo ennen tätä avautumistani päätöksen voida hyvin. Ethän sinä turhaa olisi vienyt uuteen kotiimme ”karkkilaatikon” täytettä. Toivon, että tuosta yhdestä laatikosta ammennat pian meille uutta voimaa. Koet jälleen sen, miltä tuntuu kun me kaksi ollaan yhtä. Ilman kipuja ja kremppoja. Pidä itsestäsi huolta ♥

KUNNIOITTAVASTI SINUN,

KROPPASI


maanantai 03. heinäkuun 2017

Mansikkabritakakkua ja lomamietteitä

4

MOIKKAMOI MAANANTAI

ja moikkamoi te ihanat! Sielunsiskoni Johanna tuossa tiedusteli yhtenä päivänä, että koskas mulla olikaan kesäloma. Silloin vasta tajusin, että ei vietävä soikoon – mullahan ei tänä vuonna ole kesälomaa. Sillä tavalla kuin muina kesinä. Niinä kesinä, kun suljen toimiston oven vähän jälkeen kello neljä perjantai-iltana, huokaisen helpotuksesta ja kurvailen kotiin vapauden tunteesta nauttien. Niin kuin vain yrittäjä osaa vapauden tunteesta lomallaan nauttia. Kyllä te tiedätte 🙂  Nyt kun olen kokopäivätoiminen bloggaaja, niin kesäloma on vieras käsite. Eih, ei sillain negatiivisesti sanottuna vaan sen suhteen, että en ikinä kuuna päivänä osaisi olla neljää viikkoa bloggaamatta.

Ihan jo ajatuksenkin tasolla tuo kuukauden breikki blogista ihistää 😀 Toki blogistakin tarvitsee ehkä silloin tällöin lomaa. Itselleni riittää päivä tai kaksi. Sitten on jo pakko palata takaisin. Olen lukenut viime aikoina muutamia blogipostauksia siitä, kuinka bloggaaminen työnä tuntuu suorittamiselta. Kun on muka pakko keksiä jutun juurta ja ottaa vastaan kaiken maailman yhteistyöjuttuja. Jos on tähän pisteeseen ajauduttu, niin mielestäni ollaan väärässä työpaikassa. Ehkä silloin se blogin tekeminen ei ole sun juttu. Bloggaaminen jos mikä vaatii intohimoa asiaan. Ilman intohimoa tekemiseen ei pysty tuottamaan tekstiä. Ei pysty nauttimaan tekemisestään ja se, jos mikä kuultaa teksteistä läpi aivan varmasti.

Vaikka tätä työkseni teenkin, niin täytyy sanoa, että yhtäkään yhteistyökuviota ei ole pakko ottaa vastaan enkä kyllä otakaan, ellei itselläni ole kosketuspintaa tuotteeseen/palveluun. Jos lähdetään rahankiilto silmissä tekemään yhteistyöjuttuja mennään mielestäni pahasti metsään. Vuosien varrella mullekin on tarjottu yhteistyökuvioita, joista on ollut pakko kieltäytyä. Joskus tuote ei ole ollut sellainen, jonka takana voisin seistä. Toisinaan on taas täytynyt kieltäytyä, kun aikataulu ei ole sallinut yhtään uutta yhteistyöpostausta.

Niiden eteen kun saa helposti kulumaan yhden työpäivän ja vähän päälle. Muodon vuoksi olen siis ottanut itselleni heinäkuun lomakuukaudeksi. Voin sanoa olevani lomalla. Mikä tarkoittaa sitä, että yritän pysyä pois blogista aina silloin tällöin 😉 Heittäydyn sängylle kirjan kanssa kesken päivän tai nukun päikkärit. Joten jos aina välillä tulee postaukseton päivä, niin ei huolta. Täällä lomaillaan. Olen tietoisesti rajoittanut yhteistyöpostausten määrää täksi ”lomakuukaudekseni”. Heinäkuu blogataan siis suurimmalta osin ex tempore. Mökillä kesäsateesta nauttien, kaupungissa muuttolaatikoiden keskellä istuen. Milloin mistäkin. Aika rennolla otteella sitä tulee muutenkin bloggailtua, mutta nyt heinäkuussa mennään vielä rennommin.

Jotkut ihmiset tarvitsevat sen neljä viikkoa lomaa. Itse olen aina ollut ekan lomaviikon jälkeen jo pikkuisen valmis töihin. Tiedän, että kuulostaa ihan hassulta. Ehkä se, että osaa nauttia hetkessä minimoi loman tarpeen. Tiedä häntä. Itselleni lomaa on sekin, kun pääsen keittiöön leipomaan. Kuten saan valokuvata leipomukseni. Vaikka valokuvaus on osa työtäni, on se myös samalla rakkaimpia harrastuksiani. Lauantaina mökillä leivoin tämän kesän ekan britakakun. Äiskän ohjeella. Meidän äiti teki muuten maailman parhainta britakakkua. Ei tämä vielä kertaakaan ole maistunut samalle kuin äidin tekemä, mutta jatketaan harjoituksia♥

BRITAKAKKU

pohja
125 gr voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

täyte
2,5 dl kuohukermaa
mansikoita

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri
3. Lisää keltuaiset voimakkaasti sekoittaen ja viimeiseksi vuorotellen
jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, ja maito.
4. Valmista marenki.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri vähitellen.
5. Levitä taikina lastan avulla uuninpellille leivinpaperin päälle hieman pitkän malliseksi pohjaksi. Levitä marenki raa’an pohjataikinan päälle kokonaiseksi levyksi.
6. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenkinkauniin ruskea. Pohjataikina jää hieman kostean tuntuiseksi. Jäähdytä hyvin.
7. Vatkaa kerma ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
8. Leikkaa kakkupohja kahtia (tai kolmeen osaan) ja irrota veitsellä leivinpaperista.
9. Nosta toinen puolisko kakkuvadille pohjaksi ja levitä kermavaahto ja mansikat päälle.
10. Nosta toinen pohjapuolisko täytteen päälle.
11. Koristele mansikoilla ja luonnon antimilla (varvuilla tms.)

Viikonloppuna ihastelin sitä, että miten taivas on aivan keltaisen oranssi siltä puolelta, mihin aurinko laskee. Ja purppuranliila taas sieltä toiselta puolelta. Kesäillat. Niiden avulla tankkaan voimia tulevaan syksyyn ja talveen. Mutta nyt menen tankkaamaan hetkiseksi läheisyyttä karvakorvan viereen ja sukellan Fjällbackan kauniisiin maisemiin mielikuvissani kirjan välityksellä 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


torstai 29. kesäkuun 2017

GIRL ON FIRE

8

MOIMOI!

Ja ehei, ei tarvitse pelätä siellä, että meikä on leikkinyt tulella ;D Otsikko kuvaa tämän hetken olotilaani. Alkuvuodesta puhuinkin teille siitä elämisen hyvästä flow’sta. Tilasta, jossa tuntuu olevan yhtä aikaa sinut itsensä kanssa. Harmoniassa. Mulle tällainen tila on sellainen, jossa voin olla tyytyväinen tehtyihin asioihin. Tila, jossa saan paljon aikaan. Rästihommia pois alta. Siinä missä eilinen meni pienoisen ketutuksen kourissa (se alituinen aivasteleminen ja niistäminen), on tänään ollut aamusta alkaen erittäin hyvä buugi.

Tekemisen meininki. Mikä siinä onkaan, että esimerkiksi laskupinoa ei saa maksettua kuin kerran kuussa? Mä olen oikein laskujen jyväjemmari. Aivan ääripää tuosta miehestä, joka maksaa kaikki laskut samantien, kun ne postilaatikosta löytyvät. Tai ainakin syöttää ne eräpäivällä maksupalveluun. Aamulla kurvasin töihin laskupinojen kera. Kyllä, kolme eri muovitaskua; kuolinpesän laskut (oikeesti, kuinka paljon niitä vielä tulee!), omat ja yhteiset laskut.

Kun sain laskut maksettua olin niin onnellinen. Ihan kuin iso taakka olisi tippunut harteilta. Muutama lasku jäi odottamaan palkkapäivää, mutta silti ne on valmiiksi syötetty sinne nettipankkiin. Pari muuta työtä pois listalta ja sitten siirryin kotitoimistolle. Hyvä buugi jatkui töiden suhteen ja kirjoittelin erään postauksen valmiiksi, jonka olin ajatellut kirjoittaa tänään iltamyöhään. Deadline on vasta huomen aamulla klo 10, joten olin varsin ajoissa liikenteessä 🙂

En lainkaan aliarvioi levon tarvetta, mutta tiedättekö, että silloin kun on tämä tällainen flow meneillään, niin ei auta kuin mennä ja olla tehokas. Saada aikaan. Ilman veren makua suussa. Ilman tarvetta suorittamiselle. Tälle illalle suunnitelmissa vielä juoksulenkki, uuden kodin keittiön loppusiivous, keittiötavaroiden muuttaminen osittain ja eilisen postauksen kommentteihin vastaaminen.

Itseltänihän hyväksyn tämän tekemisen flow-tilan, mutta mitäs, kun lapsilla on tuo tila päällä? Little girl on fire ei ole aina kovin tuottavaa, mutta pääasia, että toiset viihtyy muutenkin kuin luuri kädessä. Pikkuisempi tuossa juuri kysyi, että ei meillä sattuis olemaan piilolasinestettä. Ajatteli kuulemma tehdä jotain limaa, johon sitä tarvitaan. Eipä löydy, joten saippualla, liimalla ja maissitärkkelyksellä mennään. Lisätään tuohon tämän illan tekemisiin muuten sitten keittiön siivoaminen. Vähän sen näköistä touhua on, että joutuu kaivamaan imurin esiin 😉

Nyt äkkiä pakoon limatalkoita sinne mummulaan keittiön loppusiivousta tekemään. Ollaanhan ystävät taas kuulolla ♥

TEHOKKAIN TORSTAITERKUIN,

PS. Insta Storyn puolella limajuttuja 😀


keskiviikko 28. kesäkuun 2017

LUONNON LUOMIA ♥

12

MOIKKAMOI!

Hei jee, toivottavasti sielläkin paistaa aurinko 🙂 Olen tainnut joskus vuosia sitten tehdä samantyylisen postauksen, mutta pakko jälleen ihastella ääneen luontoa. Lauantaina kuljin kameran kanssa ”sillä silmällä” mökillä ja pysähtelin tämän tästä. Kun katsoo laajalla kulmalla maisemaa se on kaunis. Silmä näkee seesteisen näyn. Kun tsuumaa katsettaan näkee sen kaiken yksittäisen kauneuden siellä seesteisen näyn takana. Miten luonnossa kaikki muodot, värit ja tuoksut ovat niin harmoniassa keskenään?

Vihreät eivät riitele keskenään eikä lämpimät sävyt kylmien kanssa. Näyttäisi kun se suopursun kukkaan juuri istunut mehiläinen olisi mätsätty olemaan siinä aina. Luonto on kaikessa kauneudessaan vallan trendikäs. Aina aallonharjalla. Vai mitä mieltä olette puolukan kukkien nuppujen liukuvärjätystä lookista?  Alla olevan valkokukkaisen (mikähän mahtaa olla) kasvin liilan ja mustansävyistä kukkaosiossa? Kuusen vihreydestä, jossa vuoden trendiväri sointuu kauniisti muihin vihreisiin?

Me ihmiset olemme myös luonnon luomia. Miksemme mekin voisi olla harmoniassa keskenämme ja mikä tärkeintä, harmoniassa itse itsemme kanssa? Kunnioittaisimme toisiamme kuin nuo muutkin luontokappaleet. Nojautuisimme toisiimme vaikeina hetkinä niin kuin mustikkavarpu puolukkavarpuun. Kasvaisimme ylväänä yksin, elämästä kuitenkin yhdessä nauttien. Osaisimme sateen jälkeen nauttia siitä, että aurinko pilkistää pilven takaa. Eilen iltalenkillä koiran kanssa ollessani ja samalla kaatosateesta nauttien jäin kuuntelemaan erään orapihlaja-aidan takaa lasten iloisen äänekästä lallatusta. Vilaukselta näin keltaiset sadetakit pomppivan trampoliinilla. Sieltä kuului sateen ylistysloitsuja. Väkisinkin hymyilin sisäisesti ja mietin, että niin sitä pitää. Tätä asennetta lisää!

Luonnon omia, jotka puhkeavat kukkaan sateella. Nuo pomppivat pellavapäät tuolla trampalla. Tosin tänään on taas todettava, että voi kauniit luonnon omat, minkä teettekään! En muista toista vuotta, että mulla olisi ollut allergiat näin voimakkaana. Noin parin viikon välein menee yksi päivä aivastellessa ja vesinuhasta kärsien. Silmät valuen. Liekö eläinpöly ja remppapöly saaneet myös siitepölyn sietämiseni nolliin. Tai sitten tämä vähän hektinen elämänvaihe on laittanut immuniteetin nollille. Pitäisi syödä allergialääkkeitä joka päivä, mutta yleensä hoksaan sellaisen ottaa vasta silloin kun allergia on jo päällä. Mutta eihän se enää siinä vaiheessa auta. Tänään on yksi noista päivistä. Pari viime päivää tuossa mummulassa pölyjen keskellä taisi tehdä tehtävänsä. Puolikkaan nessupaketin jälkeen nesduukkeli näyttää siltä, että ei hyvä heilu sen lupaamani meikkauspostauksen kanssa tällä viikolla 😀

Mutta hei, me saadaan mies tänään kotiin reissusta ♥  Nyt hätsynpikainen pintapuolinen siivous (kuka täällä sotkee?) ja sitten illan ruokapolitiikka kuntoon. 

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »