”Himpun verran alle 15-vuotias Maria istuu omassa huoneessaan, vaaleanpunaisen päiväpeitteen päällä omakotitalon vintillä. Vaikka ulkona paukkuu pakkanen, niin sisällä on ihanan lämmintä. Koska on sunnuntai, ei pyjama vaihdu päivävaatteisiin. Päiväkirja saa kuulla ne salaisimmat haaveet, ihastukset ja toiveet vaihto-oppilasvuodesta. Alakerrasta kiirii lihapadan tuoksu ja äidin kolistelut keittiössä rauhoittavat murrosikäisen myllertävää mieltä. Olo on huoleton ja turvallinen. Päivän kohokohta on ystävien kanssa yhdessä katsottu tv-maraton; Frendit ja Beverly Hills 90210. Illan kohokohta on mannapuuro, kanelilla ja sokerilla. Sekä tulevan kouluviikon vaatteiden valmiiksi katsominen.”
Lapsuus. Nuoruus. Haaveet. Unelmat. Vapaus. Terveys. Tietoisuus. Saan kunnian olla mukana Planin kampanjassa. Kampanjassa, joka koskettaa ja saa herkistymään. 11.10.2016 vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää, johon kampanja huipentuu. Teemana kampanjassa on lapsiäitiys, sen kitkeminen ja lapsiäitien auttaminen. Tyttöjen päivän alla 2016 Plan kampanjoi tyttöjen puolella lapsiäitiyttä vastaan. Kaikilla maailman tytöillä on oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan: koulutuksestaan, parisuhteestaan ja äitiydestään. Lapsiäitien kohdalla tämä ei kuitenkaan toteudu – ja siihen halutaan muutos.
Se alle 15-vuotias Maria ei olisi ollut valmis äidiksi. Se alle 15-vuotias Maria ei myöskään silloin ymmärtänyt kuinka onnellisessa asemassa on, verrattuna niihin noin kahteen miljoonaan alle 15-vuotiaaseen tyttöön, jotka tulevat äidiksi joka vuosi. Se tarkoittaa 5500 tyttöä päivässä. Miettikää! Tyttöä, joilla ei ole mahdollisuutta tai tietoa valita toisin. Suurin osa lapsiäideistä on joutunut lapsiavioliittoon. Heillä on huonot mahdollisuudet päättää omasta kehostaan ja saada tietoa terveydestä, ehkäisystä ja raskaudesta. Moni alle 15-vuotiaista tytöistä tulee raskaaksi hyväksikäytön ja väkivallan seurauksena. Konfliktit ja katastrofit lisäävät tyttöjen riskiä tulla raskaaksi, koska turvattomat olot lisäävät lapsiavioliittoja, väkivaltaa ja raiskauksia. Näin lintukodossa lapsuutensa viettäneenä tuo ulkopuolinen lapsiäitien maailma tuntuu ihan utopistiselta. Surullisen utopistiselta. Mutta siltä ei voi ummistaa silmiään vaan päinvastoin. Mitä enemmän olen asiaa tutkinut, sitä enemmän haluan auttaa. 
Näin kahden tytön äitinä, sydämeni särkyy tätä tekstiä kirjoittaessani. Ylipäätään sydämeni särkyy jo siitä, kun ajattelen kuinka monella lapsella ja varsinkin tytöllä unelmat kariutuvat jo niin nuorena. Itsenäinen päätöksenteko riistetään ja mahdollisuudet kouluttautumiseen kariutuvat lapsiäitiyden myötä. Valinnanvaraa tulevaisuuden suhteen. Sellaista lapsiäideillä ei kehitysmaissa ole. Jokaisella tytöllä pitäisi olla mahdollisuus päättää haluaako hän mennä naimisiin, koska ja kenen kanssa. Haluaako perustaa perheen, koska ja kenen kanssa. Yhtälailla jokaisella tytöllä pitäisi olla oikeus kasvaa turvassa väkivallalta ja syrjinnältä sekä saada tasa-arvoinen lähtöponnistus elämään. Saada mahdollisuus kouluttautua ja saada mahdollisuus tasa-arvoiseen toimeentuloon. Myös lapsiäideillä. Elämän yksi suurista vääryyksistä on se, kun lapsilta riistetään lapsuus. Lapsilla tulisi olla oikeus olla lapsi. Oikeus huolettomaan elämään. Oikeus unelmiin. Oikeus siihen, että heistä pidetään huolta eikä niin, että heille annetaan liian suuri vastuu liian aikaisin. Vastuu jostain toisesta. Vastuu omasta lapsesta. Vaikka on vielä itsekin lapsi. Lapsiäitiyden myötä tytöt joutuvat yhdessä silmänräpäyksessä kasvamaan aikuiseksi. Lapsuus loppuu kesken aivan liian aikaisin.
”Rakas esikoistyttöni, pian 12-vuotta, istuu keittiön pöydän äärellä läksyjä tehden. Siinä samalla ruokaa tehdessäni en malta olla vilkuilematta tämän tästä tuota silmäterääni. Murrosiän kynnyksellä olevaa, mutta silti vielä niin pientä kullannuppuani. Joka haaveilee oman kauneussalongin perustamisesta ja yliopistokoulutuksesta. Kissasta ja koirasta. Maailmanympärysmatkasta ja ystävien kanssa asumisesta. Jolla on vielä niin monta ovea auki tulevaisuuden suhteen. Jolla on rakastava ja turvallinen verkosto ympärillään, mikä mahdollistaa tulevaisuuden haaveista kiinnipitämisen ja turvallisen kasvun tytöstä naiseksi.”
En voi olla ajattelematta, kuinka etuoikeutettuja olemme, että meillä on tietoa, terveydenhoitoa ja valistusta. Että meillä on oikeusjärjestelmä lakeineen. Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet. Itse näen tämän päivän myös suuresti toivoa antavana, sillä kaikilla meillä pitäisi olla mahdollisuus päättää omasta elämästämme. Onneksi on järjestöjä, kuten Plan, auttamassa heitä, joilla tätä mahdollisuutta ei ole. Plan International on yksi maailman suurimmista ja vanhimmista lastenoikeusjärjestöistä. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan parantaa kehitysmaiden lasten, erityisesti tyttöjen, elämää ja suojelua 70 maassa.
Kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus tasa-arvoiseen ja turvalliseen elämään ♥
Planin toiminta mahdollistetaan osin lahjoitusvaroin. Itse lähdin hetkeäkään empimättä mukaan ehkäisemään lapsiäitiyttä ja auttamaan nuoria äitejä. Olen #tyttöjenpuolella. Ja erittäin kiitollinen olisin, jos sinäkin olisit mukana auttamassa. Parhaiten ja helpoiten myös sinä voit auttaa lahjoittamalla rahaa sopivaksi katsomallasi tavalla. Vaikka osallistumalla pienellä summalla tuohon perustamaani keräyslippaaseen, muihin perustettuihin keräyslippaisiin, kuukausilahjoittamisen tai kummilapsen kautta.
SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,
vahvasti tyttöjen puolella ♥
YHTEISTYÖSSÄ: PLAN
ILTAA IHANAT!
Toivottavasti remppa on jo hyvällä mallillaan syyslomalla. Silloin meidän perhe karkaa jonnekin, minne oli tarkoitus alunperin lähteä äidin kanssa. Nyt lähdetään vajaalla miehityksellä olosuhteiden pakosta, mutta sitäkin innokkaammin. Äidillä oli viime vuosina yksi ainoa matkahaave; kunpa New Yorkin näkisi joskus. Moneen kertaan puhuttiin, että lähdetään. Mennään porukalla katsomaan ensin, missä tuo äidin vävypoika asui kuusi vuotta, vuokrataan auto ja ajetaan alas NYC:iin. Olisi pitänyt mennä, eikä vain puhua.
Tänä aamuna Tobyn vedellessä vielä sikeitä sängyn jalkopäässä (jep, sängyllä :D) aloin miettimään, että kuinka kiitollinen sitä saa olla tuosta paljon iloa ja rakkautta tuovasta karvakorvastakin. Seurakoiraa etsimme ja seurakoiran saimme. Oikeastaan vielä enemmän. Hän on osa perhettämme. Yksi meistä. Tykkää olla kaikissa touhuissa mukana. Kun saunotaan, pikkujäbä haluaa saunoa mukana. Kun katsotaan telkkaria, tuo välillä lelua ja pyytää leikkimään. Usein tosin makoilee silloinkin vieressä ja nauttii vain olostaan. Kun pelataan korttia, niin hakeutuu syliin ollakseen mukana geimeissä. Tai sitten pötköttelee jalkojen juurella. Kun lähdetään mökille on sekunnissa valmis tulemaan autoon. Mökkimatkat menevät sujuvasti ilman pysähdyksiä, sillä tuon tunnin ajan Toby nukkuu autossa. Venematkan istuu kiltisti sylissä ja kun pääsee laiturille menee ihan sekaisin vapaudesta. Mökillä saa mennä ja tulla miten haluaa, kaivaa hiekkaa ja nukkua päikkäreitä. Ruoka-ajatkin ovat vähän niin ja näin, mutta hienosti selvitään. Tosin poikkeuksetta aina näin sunnuntaisin on edessä koiran pesu; mökillä kun tulee tungettua kuonoa joka paikkaan, niin se on ihan musta. Samoin tassut ja masu. Hih, edelleen jaksan hihitellä niille, jotka taivastelee valkoista koiran väriä. ”Kun se likastuu niin paljon helpommin…” Eiköhän se likastu yhtäpaljon kuin muunkin väriset koirat. Lika vaan tuppaa näkymään himpun verran paremmin. Toistaalta, eipä sekään haittaa – meillä tykätään suihkutella ja nautitaan shampoon vaahdottamisesta.
