torstai 19. marraskuun 2015

Kuulumisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMOIMOI IHANAT!

Huhhahhei, mistäköhän sitä aloittaisi…siitäkö kun maanantai-iltana itselleni nousi jälleen kuume ja lähdin lääkäriltä pakkolepomääräyksen ja uuden lääkekuurin kera vai siitä, kun jouduimme tiistai-iltana soittamaan äidilleni ambulanssin? Vai siitä, kuinka pitkältä kymmenen minuuttia apua odotellessa voi tuntua? Elämä on siitä jännä juttu, että kun tulee näitä yllättäviä shokeeraavia tilanteita, niin jostain saa sitä voimaa mennä virran mukana. Toimia rationalisesti. Eihän siitä kauaa ole, kun kirjoitin siitä elämän nälästä. Tällä viikolla on joutunut itsekin punnitsemaan taas näitä asioita ja miettimään, kuinka vahvaksi oma selviytymisvietti on tässä muutamien vuosien aikana kasvanut. Kuinka vahva on se halu elää ja pysyä arjen syrjässä kiinni. Tapahtui mitä tapahtui. Jo ihan lastenkin takia. Ei ehkä ole helpoin mahdollinen tilanne heillekään, kun oma rakas mummu makaa eteisen lattialla. Varmasti jätti jäljet, eikä vain lapsiin.

Enkeleitä oli matkassa, mutta tilanne on vielä hieman auki. Tänään mummun toiveissa on päästä jo vuodeosastolle, jotta näkisi Kauniit ja Rohkeat 🙂 Oma keuhkopöpö on jäänyt kyllä ihan tyystin nyt taka-alalle. Onneksi sain sen tiistaipäivän levättyä kokonaisuudessaan. Muuten tässä on kyllä suhailtu sinne sun tänne. Kuume on  laskenut ja olo on kohentunut. Kyllä tämä tästä. Piti viikonloppuna lähteä koko perheen kera Helsinkiin yönylireissulle, mutta nyt peruimme sen. Ehtiihän sitä. Enkä lainkaan laita pahitteeksi, että pysymme kotona. Josko mummun tilanne tuosta nyt selkeytyisi niin saisi ehkä nukuttuakin. Muutama yö on menty erittäin vähillä unilla ja sen kyllä huomaa. Ajatus katkeilee ja tekstin tuottaminen on himppusen vaikeaa. Pahoitteluni siis kapulakielestä.

Vielä täältä noustaan! Ajattelin vain tulla huikkasemaan teille väliaikatietoja, ettette ihmettele mitä on tapahtunut. Tuollaiset parin päivän bloggaustauot kun ovat omalla kohdallani ihan utopiaa. En voi tosin luvata vieläkään paluuta normaaliin bloggausrytmiin. Mennään tilanteen mukaan, eikö vain? Kyllä te tiedätte. Kuvissa muuten ainoa kuvauskelpoinen huone meidän talossa eli tämä makkari. Muu koti onkin sitten ihan hävityksen kauhistus…mut se sallittakoon!

TORSTAITERKKUJA ♥ 

alle

PS. kaiken tämän keskellä olen saanut yhden ruokaidean, joka toivottavasti päästään toteuttamaan huomen illalla. Fredagsmysiä siis näillä näkymin tiedossa 🙂


sunnuntai 15. marraskuun 2015

Tinakenkätytöt videolla

*yhteistyössä Indiedays & Scholl

MOIKKAMOI!

Onko hyvinvointi sinulle itsestäänselvyys? Mitkä asiat siihen vaikuttavat? Kuinka paljon työtä olet valmist tekemään hyvinvoinnin eteen? Miten ravinto vaikuttaa hyvinvointiin? Mitkä ovat niitä asioita hyvinvoinnin saralla, joissa sinulla on puutteita? Miten positiivinen elämänasenne ja hyvinvointi nivoutuvat yhteen? Ihan vain muutaman kysymyksen ajattelin heittää teille ilmoille jatkoksi tuohon reilun viikon takaiseen postaukseeni 🙂 Ennen kuin kerron enemmän tuon ihanan illan keskusteluista, niin haluaisin esitellä teille videon. Toivottavasti pääsette sen mukana illan tunnelmaan kiinni. Scholl Dinner Detour -tunnelmia, olkaan hyvät:

Kenkiä ja niissä pohjallisia. Väsymättömiä jalkoja. Iloisia ihmisiä, hyvää ruokaa ja teemana hyvinvointi. ”Vain elämää” -konseptilla. Ilman laulua tosin. Alkudrinksupaikassa keskusteltiin Mintun johdolla siitä, mitkä asiat vaikuttavat hyvinvointiin ja mikä saa meidät voimaan hyvin. Perhe, ystävät, liikunta, bloggaaminen, hyvä ruoka, harrastukset, terveys, lukeminen, oma rauha, kunnon yöunet. Ihan vain muutamia esimerkkejä meidän mielestämme mainitakseni. Mikä saa sinut voimaan hyvin? Hyvinvointihan on ihan hirmuisen laaja käsite. Itselläni ehkä siellä ihan ekana hyvinvoinnin kriteerinä tulee se perhe ja terveys. Kun ne on kunnossa on helppo voida hyvin ja nauttia niistä pikkuisista jutuista.

IMG_8979

Ruokaa rakastavana ihmisenä minuun kolahti varsinkin Sannin hostaama keskustelu alkupalojen äärellä; ruoka ja hyvinvointi. Onko se ihan sama mitä suustaan sisään mättää vai kannattaako keskittyä ravinnon koostumukseen? Taidatte tietää vastaukseni , justhan tästä yksi päivä oli puhetta 😉 Joskushan se pizza on paikallaan, mutta pääasiassa voin hyvin syödessäni terveellisesti. Itse tehtyä kotiruokaa. Ilman sen kummempia kommervenkkejä. Kaikki eivät ole lapsuudessaan tottuneet kotiruokaan, mutta hei ei ole vieläkään liian myöhäistä opetella tekemään ruokaa. Tai ylipäätään opetella nauttimaan esimerkiksi salaateista tai muista terveellisistä ruoista. Ilman turhia lisäaineita. En lukisi itseäni lisäainekammoiseksi, mutta kyllä sitä välillä tulee katsottua tuoteselosteita vähän tarkemminkin. Toki välillä tästäkin lipsutaan. Ehkä ruoan suhteen hyvinvointi mulle merkitsee myös sitä, ettei tee syömisestä stressiä. Ei mitään tiukkaa ruokavaliota vaan maalaisjärjellä mennään. Vaikka kotiruokaa rakastankin, niin sitä enemmän nautin myös niistä harvoista kerroista, kun käymme ravintolassa syömässä. Hyvinvoinnin kannalta on hyvä rikkoa välillä rutiineja. Myös ruokailuissa.

IMG_9175

Jälkkärin yhteydessä Emilia jakoi meille kynät ja paperia. Lapulle tuli rustata muutama asia, joita voisimme tehdä oman hyvinvointimme eteen. Itselläni tuli ensimmäiseksi kohdaksi opettele sanomaan ei. Ja toiseksi kohdaksi mene nukkumaan ennen klo 22.30. Sitten piti vielä päättää, koska näitä alkaa noudattamaan. Päätin, että heti. Noh, ihan hyvin on mennyt, vaikka muutama ilta on lipsunut yli tuon itselleni asettaman rajan. Aika paljon nämä hyvinvointijututkin on omasta itsestä kiinni. Jos on jotain jota tehdä jo tänään voidakseen paremmin, niin miksi pitkittää sen tekemistä huomiselle?

IMG_9818

Oma puheenvuoroni pääruoan yhteydessä oli positiivisesta elämänasenteesta. Keskustelimme, että voiko siihen oppia. Kaikki meistä ei ole saanut sitä syntymähetkellä extrakauhallista. Niin kuin allekirjoittanut 🙂 Voi kuulemma oppia, näin kuulin. Voi opetella olemaan positiivinen oman ajattelumallin kautta. Sitä myötä, että alkaa nauttimaan niistä elämän pienistä jutuista. Oppii nauttimaan myös niistä ilon hetkistä, joita muut kokevat. Muiden onni ja ilo kun ei ole sinulta pois. Päinvastoin, se tuo extrapaljon hyvää elämään, kun nauttii myös muiden puolesta. Positiiviseen elämänasenteeseen vaikuttaa myös se, että osaa olla katkeroitumatta. Suhtautua niihin elämän kompastuskiviin niin, että ne ovat osa elämää. Asioita, jotka kuuluvat elämään ja joiden avulla sitä on taas himppusen verran vahvempi ihminen.

IMG_9664

Tinakenkätyttö kuorolaulantana kirkon portailla toimii myös hyvinvointia mukavasti buustaavana elementtinä. Jos ette ole kokeilleet, niin suosittelen kokeilemaan 😉

SUPERSULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,
voikaahan hyvin ♥

alle


lauantai 14. marraskuun 2015

Pray for Paris

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

”Tässä auton takapenkillä istun pienen pandahaalariin pukeutuneen kullannupun vieressä ja kuuntelen, kun toinen laulaa heleällä äänellä tiutau tilhiä Samalla väistämättä tulee mietittyä, että millaisen maapallon me noille pikkuisille jätämme? Sellaisen, jossa saa koko ajan pelätä vai sellaisen, jossa on sijaa aidolle viattomuudelle ja hyväntahtoisuudelle?”

Aamuinen facebook-päivitykseni. Ei ymmärrä, eikä ehkä kuulukaan ymmärtää. Pelolle ei kannata antaa sijaa, toivolle kylläkin. Sanattomaksi vetää. Piti laittamani kauniita sisustuskuvia tälle päivälle, mutta jotenkin se olisi tuntunut niin pinnalliselta. Jatketaan huomenna taas niillä tavallisilla jutuilla. Tänään nautitaan mökkisaunasta, oman perheen läsnäolosta ja talviunille vaipuvasta saaresta.

alle


torstai 12. marraskuun 2015

Elämän nälkä

HEIPPAHEI IHANAT!

Ei ollut eilisellä lenkillä merkkejä lumesta, mutta hei tänä aamuna oli; no ei nyt varsinaisesti lumesta, mutta tie oli inasen jäässä. Getting there 😉 Mä olen kuulkaas alkanut fanittamaan Pave Maijasta. Nuo biisien sanoitukset on kyllä niin parhaita. Ne koskettaa. Ne antaa voimaa. Viimeisen viikon sisään olen kuullut kolme uutista, jossa jotenkin minuun liittyvä henkilö on juuri menettänyt läheisensä. Yrittänyt siinä antaa vähän vertaistukea. Ymmärtäen kuitenkin, että jokainen suree surunsa itse eikä ”aika auttaa” -sanonta tuo lohtua vielä alkusurun aikaisessa vaiheessa. Olen sivunnut täällä blogissa surua ja sitä, että kuinka pahalta välillä tuntuu elää ikävän kanssa. Kuinka pahalta tuntuu, kun joku läheinen viedään liian aikaisin pois. Mutta myös sitä, että kun on antanut surulle ja ikävälle tilaa, on hyvä nousta. Jatkaa taas elämää. Elämän nälkä. Sitä pitää olla, jotta pääsee taas kiinni rytmiin. Pitää olla halua elää ja nauttia elämästä. Niiden reunaehtojen mukaan, jotka on. Kukaan tuskin meistä elää elämäänsä jatkuvasti auvoisassa kuplassa. Ilman minkäänlaisia pohjakosketuksia.

”Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren
aamuyössä sydän yksin lyö
eikä pääse läpi surujen vuoren
pelko pimeyttä pitkin liikkuu
tuntuu niin kuin päivää ei tulisikaan

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
minut pystyyn kiskaisee
elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
mua eteenpäin rohkaisee
elämän nälkä
eteenpäin rohkaisee”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Kun olin maahan lyöty eikä kukaan
voinut yli syvän virran mua kantaa
elämä välissä taivaan ja maan
elämä syksyyni valonsa tuo

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
se täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä …”

Liki kahdessa vuodessa suru on hävinnyt. Ikävä tuskin häviää milloinkaan. Eikä sen mun mielestä tarvitsekaan hävitä. Jostain saa kuitenkin voimaa ja uutta perspektiiviä elämään. Sitä ymmärtää sen, kuinka kiitollinen saa olla niistä ihmisistä, jotka ovat vielä läsnä. Sitä on oppinut nauttimaan elämästä aistit avoinna. Arvostamaan jokaista aamua, kun pääsee ylös sängystä. Jokaista aamua, kun huomaa että on saanut nukkua yönsä ilman puhelinsoittoa sairaalasta. Jossain vaiheessa pelkäsi nukahtaa. Mitä jos. Nyt osaa jo nukkua koko yönsä putkeen. Musta tuntuu, että meihin ihmisiin on rakennettu jonkinlainen koneisto, joka tyrkkäsee meidät liikenteeseen vaikeina hetkinä. Tai sitten se on vain se suunnaton halu elää täysillä. Tämän tekstin myötä haluan rutistaa teistä jokaista, joille tämä päivä, eilinen tai huominen on vaikea. Ette ole yksin 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näine välillä vähän syvällisinekin ajatuksineni. Pää pilvissä ja jalat visusti maassa. Yltiöpositiivisena ja kuitenkin sisimmissään hirmuisen herkkänä. Ikävöiden, mutta iloisesti eteenpäin porskuttaen.

SUPERSULOISTA TORSTAITA,

alle


keskiviikko 11. marraskuun 2015

Voi, kuinka kaipaankaan…

0IMG_12680IMG_1399 0IMG_13030IMG_1393 0IMG_1387 0IMG_13820IMG_1265

…sitä tunnetta, kun lumi narskuu kengän pohjan alla.
…pakkasen kylmettämiä sormia rukkasissa.
…pakkasen tuoksua.
…lumitöiden tekoa.
…lumikiteitä, jotka leijailevat hiljaa alas taivaalta.
…sitä tunnetta, kun pakkasilmalla tulee ulkoa sisälle ja alkaa sulamaan 🙂
…lasten kiljahduksia pulkkamäessä.
…pöllyävää lunta tiellä.
…sitä, että nastat eivät ropise asfalttiin.
…ensimmäisen jäälyhdyn kauneutta.
…lumimyrksyjä, kun saa kaivautua syvemmälle shaalin sisään.

Ei vitsit, harvoin olen näin kärsimätön kuin nyt. Mä haluan lunta. Ja mitä nopeampaa sen parempi 😀 Kyllä se vaan niin on, että me suomalaiset olemme tottuneet lumisiin talviin. Kyllä, mun mittapuulla marraskuu on jo talvea. Muistan lapsuudesta sen, että joka ikisenä talvena oli lunta. Paljon lunta. Joka joulu pääsi heti testaamaan uusia suksia/luistimia/pulkkaa. Nyt on hyvä kun edes uskaltaa ostaa mitään talviurheiluvälineitä joululahjaksi.

Ääh ja puuh, onko siellä muita lumentulon suhteen kärsimättömiä? Vai onko siellä teitä onnellisia, jotka asuvat niin pohjoisessa, että nauttivat tällä hetkellä lumisesta maisemasta? Tai olisi kiva kuulla, onko siellä ruudun puolella ihmisiä, jotka inhoavat lunta? Heh, meillä töissä ei katsokaas yhtään innostuttu mun talvihehkutuksista. Vähän nolottaa myöntää, mutta arvatkaas mitä mä olen tänään tehnyt? Katsonut tiehallinnon kelikameroista ja laskettelukeskuksien web-kameroista lumitilannetta. Kovin kaukana on lumiraja. Ei auta kuin toivoa pikaisesti lunta tänne etelämpäänkin. Jossain vaiheessa katsoin, että ensi viikolle tännekin lupailtiin lunta. Mutta ei näemmä enää. Sitten taas sitä yrittää miettiä positiivisesti ja elää hetkessä. Nauttia tästä pimeydestä ja tihkusateesta. No jos ei muuta, niin ainakin siellä on hapekas lenkkikeli.  #positivethinking

Jep, muistuttakaahan mua sitten helmikuussa, kun kiroan lumitöitä, että sitä sain mitä tilasin 😉

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,

alle