torstai 05. marraskuun 2015

Ilta ilman väsyneitä jalkoja / #scholldinnerdetour

*yhteistyössä Indiedays & Scholl

MOIKKAMOI!

Pakko päästä tuoreeltaan kertomaan teille eilisestä. Huikeasta illasta huikeassa porukassa. En tiedä edes mistä aloittaisin. Voiko aloittaa huuhdahtamalla (näin äänettömästi), että vitsit, mikä ilta?! Sillä sitä se oli. Vieläkään ei oikein ole sisäistänyt, että mikä eilisessä illassa oli parasta, mutta jälleen kerran sitä hymyilee sisäisesti. Jalatkin hymyilevät. Eikä suotta, Indiedaysin ja Schollin yhteistyökampanjan merkeissä me neljä bloggaajaa pääsimme testaamaan kera ystäviemme Schollin uusia GelActiv-pohjallisia. Tiedän, ettei tämä välttämättä kuulosta teille vielä sellaiselta, että ymmärtäisitte, mikä nämä riemun kiljahdukset saa aikaan 🙂 Joten ajattelin avata teille vähän eilistä iltaa. Tunnelmia ja kuvia matkan varrelta. Johon sisältyi niin paljon naurua, niin älyttömän hyvää ruokaa ja jestas, mitä oheisohjelmaa. Yllätyksiä todellakin oli matkan varrella.

Alkuillasta kokoonnuimme Annankadun A21:seen. Bloggaajista kampanjassa lisäkseni olivat aina niin kuvauksellinen Minttu, herttainen Emilia ja ilopilleri Sanni. Sekä heidän avecinsa. Ekalla etapilla saimme alkoholittomien, GelActiv-pohjallisten väriin sopivien drinksujen lisäksi nuo pohjalliset. Schollin GelActiv -pohjallisissa on kaksi erilaista geeliä, joiden on tarkoitus vaimentaa iskua. Kiinteämpi geeli tukee jalkaholveja ja kantapäitä, kun taas pehmeämpi geeli toimii iskunvaimentajana ja pehmusteena.

Illan kantavana teemana oli hyvinvointi. Laaja, mutta niin tärkeä ja ajankohtainen käsite. Jokainen meistä bloggaajista toimi hostina valituissa ravintoloissa ja viritti keskustelua hyvinvoinnin ympärille haluamastaan aiheesta. Saatiinkin aikaan mielenkiintoista ja iloa tuovaa keskustelua. Palaan näihin keskusteluihin ja aiheisiin tarkemmin vielä seuraavassa postauksessa. Nyt illan kulkuun, aloittaen tuolta A21:sestä. (pahoitteluni kuvatulvasta jo näin etukäteen 🙂

A21OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Schollin GelActiv -pohjalliset ovat siitä metkat, että ne pystyy tarvittaessa leikkaamaan pienemmäksi oman jalan koon mukaan. Kun olimme saaneet kengät pehmustettua pohjallisilla ja drinksut juotua, jatkoimme matkaa. Sitä tuntui kuin olisi kävellyt pehmustetulla tiellä 🙂 Yleensä nuo eilen jalassani olleet biker bootsit ovat hölskyneet hieman ja tuntuneet jokseenkin kovilta asfalttia vasten. Nyt ei sellaisia ongelmia ollut! Näin keskellä työviikkoa on hieman hankala ehkä saada työssäkäyviä kavereita aveciksi. Mutta tiesin, että yksi kotiäiti (veljen vaimo) ja yrittäjäystävä (sielunsisko Kotkasta) ovat hypyn kengässä tulossa ja nauttivat pienestä irtiotosta keskellä arkea!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hetken aikaa käveltyämme saavuimme alkuruokapaikkaan. The Cock oli minulle uusi tuttavuus, mutta ei suinkaan jäänyt yhteen kertaan tämä visiitti. Tuonne on pakko päästä uudelleen. Sisustus oli silmää hivelevä ja ruoka juuri sellaista, mistä haaveilinkin. A21:sessä hostina toimi Minttu ja The Cockissa Sanni. Nyt kun katson näitä kuvia eiliseltä, niin on pakko hymyillä. Sillä huomaan, että kaikissa kuvissa hymyillään. Toivottavasti illan fiilis välittyy teillekin näistä kuvista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAThe Cock OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vaiheessa poskilihakset alkoivat olemaan jo hellänä nauramisesta, mutta yhteen ääneen tuumimme, että jalat eivät tunnu yhtään väsyneiltä. Vaikka oltiinkin jaloillamme oltu jo tovin. The Cockista lähdimme pääruokapaikkaan, joka oli yllätys. Yllätys oli myös Rööperin kundi, mies joka liittyi seuraamme ravintolan edessä. Vei meidät läpi ”pahamaineisen” rööperin ja hauskuutti tarinoillaan. Ihan loistavaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saavuimme sisäpihalle ja tämä Rööperin kundi pyysi meitä odottamaan hetkisen. Kävi varmistamassa, että kaikki on ok. No olihan kaikki ok, tajusimme olevamme Iso Roban sisäpihalla syyskuussa avatun Hello Darling -ravintolan edessä. Ihana, pikkuinen, sympaattinen ravintola. Ja hei, oli ilosointu korvalle kuulla kanadan englantia. Harvoin olen siihen Suomessa törmännyt. Tuli vaihto-oppilasvuosi mieleen. Pääruoaksi olimme saaneet valita etukäteen listalta kukin haluamansa ruoan. Minä seuralaisieni kera päädyimme bbq-ribseihin. Tiedän, tuo ei ehkä ole ruoka jota syödä silloin, kun sinua videokuvataan ja kuvataan. Mutta toisaalta, ruoka oli niin älyttömän hyvää, että siinä syödessä ei enää muistanut koko ribsien syönnin sotkuisuutta. Elämä on ja se saa näkyä! 🙂 Pääruoan yhteydessä keskustelimme hyvinvoinnista allekirjoittaneen aloitteesta.

Hello Darling OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vaiheessa iltaa tuntui jo, että meidän ryhmärämä on ihan yhteen nivoutunut. Erilaisia ihmisiä, jotka tapaavat suurin osa ensimmäistä kertaa. Ja silti juttu luisti ja nauru raikasi. Hello Darlingin jälkeen saimme ihanat valorannerenkaat. Tai no, miksi noita nyt kutsutaan. Tuollaiset valojutskut, jotka ovat kuuminta hottia lasten synttäreillä. Sitä olivat vähän varttuneempienkin bloggaajien illanvietossa 🙂 Lisäksi seuraamme liittyi trubaduuri, joka siivitti matkamme jälkiruokapaikkaan kenkäaiheisilla lauluilla. These boots are made for walking… koska pohjalliset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helsinki on kaunis pimeällä. Kauniit jugend-talot on valaistu arvokkaasti ja mikä yllätti oli se, että ihmisiä oli liikenteessä ihan hurjan paljon. Lisäksi pikkuputiikit ja kampaamot olivat auki iltamyöhään. Mikäs tuolla oli kävellessä. Yhteiskuva otettiin kirkon portailla ja siinä samalla laulaa luritettiin tinakenkätyttöä. Elämä hymyili.

Jälkiruoat nautimme ravintola Kiilassa. Se on myös niitä ravintoloita, jossa voisi tuijotella hävyttömän kauan sisustusta ja ikkunoista näkyvää maisemaa. Koko porukalle oli varattu Schollin tuotekassit, joista löytyi kaikkea aina GelActiv– varapohjallisista jalkaraspiin. Emilia lopetti tämän meidän illan omalla hyvinvointiteemaan sopivalla aiheellaan. Aina silloin tällöin on hyvä miettiä niitä hyvinvoinnin kannalta tärkeitä juttuja. Ai niin, nuo jälkkärit muuten maistuivat yhtä taivaallisilta kuin miltä näyttää 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKiila OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAWhat an evening! Seuraavaksi ajattelin kokeilla pohjallisia juoksukenkään. Siitä onkin tovi, kun olen viimeksi juoksulenkille päässyt, mutta nyt sain alkuviikosta antibioottikuurin tähän pitkittyneeseen flunssaan, niin on toivoa päästä pian juoksemaan 🙂 Hei, palaan eiliseen iltaan vielä tässä marraskuun aikana; tulossa on fiilisvideota, tarinoita hyvinvoinnista sekä oikein ammattikuvaajan ottamia kuvia.

Nyt on viuhahtelut tältä viikolta viuhahdeltu ja huomenna palataan tuttuun ja turvalliseen bloggausrytmiin ja -aiheisiin. Mulla onkin fredagsmys-postaukseen taas yksi kiva ruokaidea. Toteutushan on vielä ihan mysteeri, mutta eiköhän se tässä ajan saatossa taas selkiydy 😉

TORSTAITERKKUJA 

alle


6 Responses to “Ilta ilman väsyneitä jalkoja / #scholldinnerdetour”

  1. Sanni sanoo:

    Upeita kuvia Maria! 🙂 Kiitos vielä tätäkin kautta seurasta, todellakin oli huisia miten ryhmämme toimi kuin kaikki olisivat vanhoja tuttuja! ^_^ Mahtava ilta!

    • Maria sanoo:

      Moi Sanni
      ja kiitos!

      Hei ja kiitos sinullekin, oli ihan mieletön ilta <3 Täytyy ottaa uusiksi joskus...vaikka täällä Mansessa ;D

      Ihanaa viikonloppua <3

  2. Lumo sanoo:

    Tuolaliset kierrokset ovat hauskoja, joissa käydään monessa paikassa.

    Olin viime keväänä Taste of Helsingin tiimoilta tuon tapaisella kierroksella ja pari kertaa olen myös miehelleni järjestänyt hääpäivänä kierroksen useaan paikkaan. Meillä on ollut hauskaa ja hänen mielestään idea on ollut aivan mahtava.

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      No todellakin ja vielä tuollain vieraassa kaupungissa! Helsinki näyttäytyi ihan uudessa valossa 🙂

      Hei kiitos vinkistä, mä taidan järjestää miehelle myös ravintolakierroksen Tampereella!

      Ihanaa viikonloppua, nautitaan <3

      • Marianne sanoo:

        Hei,
        Olen pahoillani tuosta purkauksestani. Tuli luettua juttusi väärällä hetkellä. Voitko ystävällisesti poistaa sen, niin ei jää turhaan tällaisia arvosteluja blogiisi

        Terv Marianne

        • Maria sanoo:

          Heippa,
          ei mitään hätää – nyt aiempi kommenttisi on poistettu 🙂

          Mukavaa viikonloppua <3

Kommentoi