kamera on ollut täysin pääsiäislomalla, joten kännykkäkuvien varassa mennään! Pieni dejavu tuli tänään, kun kuulin yhden pikkuisen alle parivuotiaan itkevän tuossa lasten harjoittelurinteessä. Ei halunnut laskea sitten pätkän vertaa ja aikuisetkin siinä vieressä hieman tuskastuivat. Muistan kuinka aikoinaan pikkuinen ekaa kertaa suksilla 1 v 8 kk iässä ollessaan oli sitä mieltä, että tämä ei ole mun laji. Äitinä sitä jo surkutteli, että voi kökkö, kun olis niin kiva, että saatais laskettelusta koko perheen yhteinen harrastus. Little did I know. 2 v 8 kk iässä tuo pikkuinen itki ekan laskun jälkeen ”äiti ota luistimet pois”…ja niin sitä mentiin pulkkamäkeen, ilman niitä ”luistimia” 😀 3 v 8 kk iässä toinen innostui hiihtokoulussa Pekan opettamaan pizzapalaan ja siitä se sitten lähti. Koko perheen yhteinen harrastus.
Eli älkäähän heittäkö kirvestä kaivoon, mikäli lapset eivät heti innostuisi laskettelusta. Mun mielestä pääasia on se, että mennään lasten ehdoilla. Ei väkisin voi pakottaa toisia tykkäämään lajista. Mistään lajista. Tällä hetkellä me ollaan löydetty lasten kanssa offarit ja tykätään ihan hirmuisesti. Itse rinteetkin ovat kyllä aamupäivät hyvässä kunnossa, mutta tuolla offareilla ei edes plusasteet paina iltapäivästä. Varovasti kyllä saa mennä, nimim. melkein puuta päin 😉
Nyt takkamakkarat tulille ja sitten saunaan! Pääsiäinen on kyllä ihana, melkein yhtä ihana kuin tuo Pyhän visuaalinen ilme ♥
SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,
PS. mummu on onnensa kukkuloilla myös, pärjäilee päivät hienosti mökissä ja illalla viedään aina ”tuulettumaan”. Eilen käytiin Ahdilla Huttu-Uulan pääsiäisbuffetissa ja tänään shoppailemassa hotellilla. Ei siihen onneen paljoa tarvita!
Sarjassamme sellainen päivä, että takki on tyhjä. Maailmalla tapahtuvat kauheudet saavat henkisen tasapainoni jotenkin järkkymään. Kerta toisensa jälkeen. Murentaa pikkuhiljaa sitä luottamusta ihmisiin. Aluksi olin tosi vahva, enkä antanut maailman murheiden vaikuttaa. Jossain vaiheessa ajattelin sinisilmäisesti, että todennäköisempää on voittaa lotossa kuin osua paikalle terroriteon aikana. Enää näin ei voi ajatella, valitettavasti. Kuitenkin sitä ajattelee, että ei pidä antaa niiden vaikuttaa tällä tavalla. Sillä pelkoahan he haluavat levittää. Tunnen osaltaan pettymystä itseeni, että tunnen näin syvästi. Että tunnen pelkoa tulevasta. Koskaan aiemmin en ole ajatellut, että nämä viime vuosien kauheudet estäisivät mun matkustelua tai muutenkaan saisivat pelkäämään yhtään mitään.
Kuvat ovat Jimbaranin rannalta Balilta pari viikkoa sitten. Leppoisa lauantai-ilta, kynttiläillallisia rannalla. Puheen sorinaa, naurua. Leppoisan lämmin iltatuuli. Vuonna 2005 lokakuisena lauantai-iltana tuolla rannalla sekä Kutalla kuoli itsemurhapommittajien takia 20 ihmistä ja yli 100 loukkaantui. Alunperin meidän piti jäädä tuonne idylliselle rannalle illalliselle, mutta yhtäkkiä mua alkoi ahdistamaan ihan hirveesti. Halusin pois. Mitä pikimmin sen paremmin.
En halua pelätä, enkä varsinkaan halua, että tuo pelko vaikuttaa lempipuuhaani eli matkustelemiseen. Täytyy karaistua, hoen itselleni. Mutta kun on tultu pisteeseen, että ei yksinkertaisesti pysty, niin onko pakko? Toinen vaihtoehto on toki se, että suljen vastedes silmäni uutisilta. Pakenen pahaa maailmaa sinne mökkisaareen ja mökkihöperöidyn. Ei hassumpi vaihtoehto 🙂 Tai sitten näytän noille hulluille närhenmunat ja varaan lennot pelosta huolimatta ensi vuodellekin. Jep, taidan voittaa pelkoni ja kallistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon…sillä ajatuksella, että nuo yhdet hullut eivät vie pois mun vapauttani tehdä asioita, joista nautin.
Nonni, tähän asti ollaan pidetty mökki-ikävä hallinnassa ja taka-alalla, mutta viimeisen parin päivän aikana mökkikauden korkkaushaaveet ovat käyneet tuskallisiksi. Jep, eräs saarimökin haittapuolia. Vaikka siellä varmasti vielä jäät ovatkin, niin ei uskalla lähteä kokeilemaan. Sen verran virtausta tuossa mökin edessä on. Yleensä tässä vaiheessa kevättä on käyty venerannassa jo monen monta kertaa ihmettelemässä jäitä. Koitettu, josko ne siitä tuijottelun voimalla sulaisivat. Tulevana viikonloppuna täytyy kyllä ajella katsomaan jäätilanne.
Toissa vuonna korkkasimme mökkikauden huhtikuun tokavikana ja viime vuonna vikana viikonloppuna. Tänä vuonna tuo ajoittunee samaan aikaan. Eli ei ole enää montaa viikonloppua ennen mökkiviikonloppuja. Jihuu! Viime vuonnahan me soudettiin vene saareen pienen jääharson läpi. Mökkihöperöt 😀 Mä odotan sitä, että saareen päästyämme saa jättää ulkopuolisen maailman hetkeksi taka-alalle. Kytkeä puhelin äänettömälle ja nostaa se keittiön hyllylle. Laittaa sauna lämpiämään ja tehdä nopeasti perjantai-illan ruokaa. Katsoa telkkaria, nukahtaa nojatuoliin, kammeta itsensä silmät ristissä mökkisänkyyn ja herätä aamulla 12 tunnin unien jälkeen. Ai luksusta!
Hipsutella yökkärissä kesähuoneeseen juomaan aamukahvia ja kuunnella lintujen laulua. Haahuilla bikineissä koko päivän ja nauttia hyvällä omalla tunnolla lounaan kanssa lasi pirskahtelevaa kuohuviiniä. Kietoutua sadepäivinä peiton alle lukemaan ja juoda monta kupillista kahvia. Paistaa lasten kanssa tikkupullaa kalliorannalla. Kalastella oranssin värisessä ilmassa auringonlaskua ihastellen. Ja sitten taas aloittaa koko homma uudelleen. Ilman aikatauluja ja suunnitelmia.
Onko siellä jo muut mökkihöperöt valmiita mökkikauteen? Mä olen, joten bring it on 🙂
PERJANTAITERKKUSIN,
PS. McDonald’sin lahjakortin voitti Mini kommentilla ”Yhdessä ulkoilemme: luistelua, hiihtoa, laskettelua, marjametsäilyä…äidin omaa luksusaikaa (harvoin) on, kun pääsee YKSIN kahvittelemaan. Puoli tuntia riittää ja rauha on maassa ;)” Onnea, onnea! Lähetämme sinulle sähköpostia mitä pikimmin.
PPS. meillä on aika kiirus aikataulu illalla, joten en tiedä ehtiikö myysseilemään blogiin asti. Mutta insta ja snäppi (jep, esikoinen opetti ko. touhun mulle eilen) varmasti välittää myyssitunnelmia 🙂 Molemmissa löydätte mut atmarias-nimellä.
Täällä on painittu jälleen äitiyden perimmäisten kysymysten parissa. Välillä tuntuu, että ehtiikö sitä antamaan rakkautta arjessa lapsille tarpeeksi? Osaako sitä pukea sanoiksi sen suunnattoman kiitollisuuden siitä, että meitä on siunattu kahdella ihanalla tytöllä? Ehtiikö sitä ruuhkavuosien keskellä kuitenkin olla se läsnäoleva äiti? Saan kunnian olla mukana Indiedaysin ja Vaasanin kampanjassa, minkä ansiosta pysähdyin ajattelemaan asioita taas vähän syvällisemmin. Sano se leivällä -kampanjassa kerrotaan tunteista leivän muodossa. Osoitetaan niille tärkeille ihmisille, että tykätään. Halusin ehdottomasti pysähtyä arjessa ja ilostuttaa pikkuisia koulusta kotiin palaavia kullannuppujani. Rikkoa vähän niitä arkirutiineja ja saada pikkuiset suut hymyn. Yleensä teemme läksyt eka ja sitten syömme välipalan. Kaavoja rikottiin oikein urakalla viime viikolla, sillä söimme ensin välipalan ja paneuduimme sitten vasta läksyihin 🙂
Viimeinen vuosi on ollut aivan poikkeuksellinen; olen saanut tehdä osan viikosta lyhyttä työpäivää, mikä on mahdollistanut sen, että saan olla kotona vastaanottamassa lapsia koulusta. Vaikka kuinka sanotaan, että lapset tulisi opettaa omatoimisiksi, niin mä nautin suunnattomasti siitä, että saan tehdä lapsille välipalan valmiiksi niinä päivinä, kun olen kotona. Samalla tavalla kuin meille aikuisille on kiva palata kotiin töistä valmiiseen ruokapöytään, on se lapsillekin mukava palata kotiin koulusta, kun on välipala valmiina. Kallisarvoisia hetkiä ovat nuo, kun istumme välipalan äärellä ja juttelemme koulupäivästä. Harvinaista herkkua on se, kun saan molemmat tytöt samaan aikaan koulusta kotiin. Vaikka usein nuo iltapäivät olenkin ns. etätöissä tai teen blogijuttuja, niin kyllä välipalan aika on yleensä se, kun laitan hetkeksi koneen kiinni ja keskityn lasten koulukuulumisiin.
Vaasanin Tumman Täysjyvän Taika-leipäviipaleet ovat ihanan ohuita. Paahtimessa niistä tuli herkullisen rapsakoita. Meillä lapset laittaisivat paahtoleivän päälle usein hilloa ja olen sen suhteen ollut hiukkasen tiukka viime aikoina. Tällä kertaa yllätin tytöt ja nautimme nuo sydänleipäset voin ja mansikkamarmeladin kera. Tumman Täysjyvän Taikaon leivottu täysjyvävehnästä ja -rukiista. Leivässä on runsaasti herkullisia ja terveellisiä siemeniä. Näissä leivissä on todellista #jyväntaikaa 🙂
Kyllä meillä suut kääntyivät hymyyn ja äiskän viesti meni perille. Meillä halaillaan paljon ja näytetään tunteet, mutta silti tällainen yllätys arkeen tuntui mukavalta tytöistäkin. Ylläristä intoutuneena meillä on tytöt tehneet nyt jos jonkin mallisia paahtoleipiä piparkakkumuotteja hyväksikäyttäen. Nuo leipien ylijäävät osat olen kuivattanut ja ajattelin hyötykäyttää ne seuraavassa leivontaprojektissani!
Voi kyllä, se äidin rakkaus on ihan rajaton. Oikeastaan sitä rakkautta ammentaa jostain pohjattomasta kaivosta. Ei se lopu, vaikka mitä tapahtuisi. Välillä se pakahduttaa ja välillä sen takia tuntee suurta huolta. Mutta musta tuntuu, että se on myös ihan ääretön voimavara. Sen avulla jaksaa arjessa ja se on se, mikä pitää asioiden mittasuhteet kunnossa. Ei ole mitään tärkeämpää kuin nuo lapset ja heidän hyvinvointinsa. Sitä tosiasiaa unohtamatta, että kun äiti voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin 😉
Hei, käykäähän osallistumassa Instagram-kilpailuun, jossa jaetaan leivän taikaa. Julkaise oma leipäterveisesi Instagramissa hashtagein #sanoseleivällä #jyväntaikaa ja @vaasan_leipomot. @Vaasan_leipomot arpoo Instagram-tilillään 2 voittajaa joka viikon perjantai, jotka palkitaan herkullisin eväskorein (arvo n.40 euroa).
Arki, sehän on tällä hetkellä ihan inasen hektistä. Noin niin kuin lievästi sanottuna 🙂 Viimeisten kuukausien aikana olen oppinut arvostamaan ihan niitä pienimpiäkin hetkiä, jolloin saan omaa aikaa. Kummasti sitä ihan vartissa ehtii sohvannurkassa rentoutumaan sisustuslehden kanssa. Indiedaysin ja McDonald’sin kampanjanmyötä sain kuin tarjottimella yhden tälläisen rentoutumishetken. Tarkoituksena kampanjassa on, että isi hoitaa lapsia ja äiti pääsee sillä välin rentoutumaan. Todettakoon nyt heti alkuun se, että meidän tytöt ovat jo niin isoja, että kyllä niitä rentoutumishetkiä ilman isin hoitovuorojakin jo ennättää ottaa. Vaikka parhaiten rentoudun silloin, kun ollaan koko perhe kotosalla, niin kieltämättä joskus on kiva viettää hetki ihan yksistäänkin.
Rakastan seurata sivusta miehen ja lasten yhteisiä touhuja. Paljon kikatusta, hassuttelua, pelejä pelien perään, uimahallireissuja. Välillä tuntuu, että kun nuo kolme lyövät viisaat päänsä yhteen, niin ihan mitä tahansa voi tapahtua. Sillä kuuluisalla ex tempore-meiningillä, mitä meidän perheessä harrastetaan 🙂 Meillä on alusta asti mies ollut tiiviisti mukana lasten hoidossa ja kertaakaan ei ole täytynyt epäillä reissussa ollessani, että mitenköhän siellä kotona pärjätään. Hassuttelun lisäksi isi on se tuki ja turva, johon tytöt nojaavat.
Yhtenä arki-iltana viime viikolla sain kauan kaivattua omaa aikaa ja mies otti vetovastuun lasten hoitamisesta ruokailuineen päivineen. Yleensä tekevät kotona ruokaa, mutta nyt pikkuinen oli ollut neljän seinän sisällä kipuisena ja mieli teki vähän herkutella helpon kaavan mukana. Lapset halusivat hieman kertoa teille illan kulusta ja siitä, mitä he yleensä tekevät iskän kanssa kolmistaan. Alla lasten itsensä kirjoittamat tekstit. Muokkaamattomina 🙂
L 8 v:
”Moi mä oon L****. Isi hoiti meitä 1 illan viikossa. Oon 8 vuotta ja pian 9 vuotta. Me pelattiin ja syötiin mc donalssia. Kun mulla oli korva käytävän tulehdus niin mc donalssi helpotti heti. Yleensä me käydään uimassa ja ollaan myös pihalla ja juodaan lämmintä kaakaoa. Äiti käy yleensä juoksemassa kun me isin ja J****n kanssa ollaan kolmistaan. Mutta nyt se oli mummunkin kanssa.”
J 10 v:
”Moi! Mä oon J**** ja olen 10 vuotta ja täytän ensi kuussa 11. vuotta.Isin kanssa on kivaa olla kolmistaan. Me yleensä pelaamme erilaisia pelejä. Ja käymme joskus myös uimassa. Kävimme mc donald:sissa hakemassa ruokaa kotiin. Olemme pihalla myös paljon, ja leikimme erilaisia leikkejä. Joskus leikimme olohuoneessa tavaranpiilotusta, siinä mä ja L**** otetaan molemmat kolme tavaraa ja sitten isi piilottaa ne ja me etsimme ne. Me myös teemme nakkikastiketta, tai mä teen isin kanssa kaksistaan. Kivointa on se että teemme yleensä erilaisia juttuja. Usein geokätköillään kolmistaan, jos äiti ei ehdi lähteä mukaan.”
Totta tosiaan, tuo oma aikani meni kyseisenä iltana kokolailla äidin asioita hoidellessa sekä pikaisella juoksulenkillä. Mutta olihan se silti sellaista arvokasta omaa aikaa. Kauaa en raaskinut olla pois kotoota, joten kesken lautapelisessioiden avasin ulko-oven hymyssäsuin; kikatus kuului jo eteiseen asti. Ilokseni huomasin, että olin saanut kotiin tuotuna salaatin Mäkkäristä.
Onko teillä arki välillä kiireistä?Jep, niinhän se tuppaa olemaan vähän kaikilla. Mutta onneksi siitä kiireestäkin on oppinut nauttimaan. Oppinut sen, että kaaoksenkin keskellä voi elää hetkessä ja tietää, että taas tulee sellainen rauhallisempi vaihe, kun voi hengähtää hetken. Hih, mä kyllä nautin arkikiireistäkin ihan täysillä. Välillä tuntuu, että jos on liian suvantovaihetta, niin keksimällä kehitän siitä tekemistä ja näin ollen luon niin sanottua kiirettä 🙂
Nyt siihen lukijakilpailuun! Vastaamalla alla olevaan kysymykseen kommenttiboksissa voi voittaa 25 euron arvoisen lahjakortin McDonald’siin. Säännöt löytyvät täältä.
Onko teillä koko perheen yhteisiä harrastuksia tai mitä yleensä puuhailette lasten kanssa?
Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu 16.3.2016. Oikein kovasti onnea arvontaan!
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
MOIKKA!
