sunnuntai 13. maaliskuun 2016

Isi hoitaa & lukijakilpailu

*yhteistyössä Indiedays & McDonald’s

HEIPPAHEI!

Arki, sehän on tällä hetkellä ihan inasen hektistä. Noin niin kuin lievästi sanottuna 🙂 Viimeisten kuukausien aikana olen oppinut arvostamaan ihan niitä pienimpiäkin hetkiä, jolloin saan omaa aikaa. Kummasti sitä ihan vartissa ehtii sohvannurkassa rentoutumaan sisustuslehden kanssa. Indiedaysin ja McDonald’sin kampanjan myötä sain kuin tarjottimella yhden tälläisen rentoutumishetken. Tarkoituksena kampanjassa on, että isi hoitaa lapsia ja äiti pääsee sillä välin rentoutumaan. Todettakoon nyt heti alkuun se, että meidän tytöt ovat jo niin isoja, että kyllä niitä rentoutumishetkiä ilman isin hoitovuorojakin jo ennättää ottaa. Vaikka parhaiten rentoudun silloin, kun ollaan koko perhe kotosalla, niin kieltämättä joskus on kiva viettää hetki ihan yksistäänkin.

Rakastan seurata sivusta miehen ja lasten yhteisiä touhuja. Paljon kikatusta, hassuttelua, pelejä pelien perään, uimahallireissuja. Välillä tuntuu, että kun nuo kolme lyövät viisaat päänsä yhteen, niin ihan mitä tahansa voi tapahtua. Sillä kuuluisalla ex tempore-meiningillä, mitä meidän perheessä harrastetaan 🙂 Meillä on alusta asti mies ollut tiiviisti mukana lasten hoidossa ja kertaakaan ei ole täytynyt epäillä reissussa ollessani, että mitenköhän siellä kotona pärjätään. Hassuttelun lisäksi isi on se tuki ja turva, johon tytöt nojaavat.

Makkari3McDonalds3Makkari2

Yhtenä arki-iltana viime viikolla sain kauan kaivattua omaa aikaa ja mies otti vetovastuun lasten hoitamisesta ruokailuineen päivineen. Yleensä tekevät kotona ruokaa, mutta nyt pikkuinen oli ollut neljän seinän sisällä kipuisena ja mieli teki vähän herkutella helpon kaavan mukana. Lapset halusivat hieman kertoa teille illan kulusta ja siitä, mitä he yleensä tekevät iskän kanssa kolmistaan. Alla lasten itsensä kirjoittamat tekstit. Muokkaamattomina 🙂

L 8 v:

”Moi mä oon L****. Isi hoiti meitä 1 illan viikossa. Oon 8 vuotta ja pian 9 vuotta. Me pelattiin ja syötiin mc donalssia. Kun mulla oli korva käytävän tulehdus niin mc donalssi helpotti heti. Yleensä me käydään uimassa ja ollaan myös pihalla ja juodaan lämmintä kaakaoa. Äiti käy yleensä juoksemassa kun me isin ja J****n kanssa ollaan kolmistaan. Mutta nyt se oli mummunkin kanssa.”
McDonalds5Makkari5

J 10 v:

”Moi! Mä oon J**** ja olen 10 vuotta ja täytän ensi kuussa 11. vuotta.Isin kanssa on kivaa olla kolmistaan. Me yleensä pelaamme erilaisia pelejä. Ja käymme joskus myös uimassa. Kävimme mc donald:sissa hakemassa ruokaa kotiin. Olemme pihalla myös paljon, ja leikimme erilaisia leikkejä. Joskus leikimme olohuoneessa tavaranpiilotusta, siinä mä ja L**** otetaan molemmat kolme tavaraa ja sitten isi piilottaa ne ja me etsimme ne. Me myös teemme nakkikastiketta, tai mä teen isin kanssa kaksistaan. Kivointa on se että teemme yleensä erilaisia juttuja. Usein geokätköillään kolmistaan, jos äiti ei ehdi lähteä mukaan.”

McDonalds1Makkari1 McDonalds2 Makkari4

Totta tosiaan, tuo oma aikani meni kyseisenä iltana kokolailla äidin asioita hoidellessa sekä pikaisella juoksulenkillä. Mutta olihan se silti sellaista arvokasta omaa aikaa. Kauaa en raaskinut olla pois kotoota, joten kesken lautapelisessioiden avasin ulko-oven hymyssäsuin; kikatus kuului jo eteiseen asti. Ilokseni huomasin, että olin saanut kotiin tuotuna salaatin Mäkkäristä.

Onko teillä arki välillä kiireistä? Jep, niinhän se tuppaa olemaan vähän kaikilla. Mutta onneksi siitä kiireestäkin on oppinut nauttimaan. Oppinut sen, että kaaoksenkin keskellä voi elää hetkessä ja tietää, että taas tulee sellainen rauhallisempi vaihe, kun voi hengähtää hetken. Hih, mä kyllä nautin arkikiireistäkin ihan täysillä. Välillä tuntuu, että jos on liian suvantovaihetta, niin keksimällä kehitän siitä tekemistä ja näin ollen luon niin sanottua kiirettä 🙂

Nyt siihen lukijakilpailuun! Vastaamalla alla olevaan kysymykseen kommenttiboksissa voi voittaa 25 euron arvoisen lahjakortin McDonald’siin. Säännöt löytyvät täältä.

Onko teillä koko perheen yhteisiä harrastuksia tai mitä yleensä puuhailette lasten kanssa?

Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu 16.3.2016. Oikein kovasti onnea arvontaan!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


42 Responses to “Isi hoitaa & lukijakilpailu”

  1. Heini sanoo:

    Meillä neiti 3vko vanha, joten vielä ei ole kerennyt harrastuksia kehittyä, vaunulenkit tehdään koko perheen kesken. Mutta pienelle toivon samanlaisia muistoja kuin omassa lapsuudessa oli. Ei ne materiat vaan se yhteinen aika. Se on mikä on jäänyt omaan mieleen! ❤

  2. Elina sanoo:

    Meillä käydään yhdessä rattaiden kanssa koko perhe kävelyllä/lenkillä ja lasten kanssa ulkoillaan paljon.

  3. Tytti sanoo:

    Meidän perhe ulkoilee paljon, jo ennen poikaamme retkeilimme ja mökkeilimme miehen kanssa paljon. Nyt on ihanaa nauttia pienen taaperon kanssa luonnon tutkimisesta <3

  4. moonangel sanoo:

    Meillä miehen kanssa on vain karvaisia lapsia 😉 Joskus on kyllä kiire ja ei jaksa edes ruokaa tehdä niin on kiva hakea esim. sushia take awaynä kotiin. Me katsotaan leffoja, ulkoillaan, tykätään pelata lautapelejä ja tehdä palapelejä 🙂

  5. leena sanoo:

    Meillä laskettelu on se varsinainen yhteinen harrastus. Mutta jo samaan huoneeseen /pöydän ääreen kerääntyminen on yhteinen juttu. Joka toinen pe take away -ruuan hakeminen ja syöminen on odotettu tapahtuma 🙂

  6. Liisa T. sanoo:

    Meillä on kolme lasta, jotka 9 v, 7 v ja 1,5 v. Olemme todenneet, että uimahallissa käynti on sellainen harrastus, josta jokainen lapsi tykkää (ja aikuiset myös). Ja parasta on, jos sen jälkeen vielä pääsee hampurilaiselle. Pienin tosin napostelee vain muiden perheenjäsenten ranskalaisia

    -Liisa T.-

  7. Anu sanoo:

    Meillä käydään yhdessä noiden pienempien kanssa koiralenkeillä, ulkoillaan ja katsotaan leffoja, laitetaan ruokaa ja ollaan välillä vaan :). Arki on aika kiireistä neljän lapsen perheessä (vaikka ei noita isompia nyt enää toki voi oikein lapsiksi sanoa, kun toinen on 19 ja toinen 17, mutta aikaa nekin vaatii…). Joskus (liian harvoin lasten mielestä) herkutellaan noutoruoallakin 🙂

  8. Ulla sanoo:

    Meillä eletään teiniarkea. Isä ja poika leipovat/remontoivat, äiti ja tytär shoppailevat sekä koko perheellä matkustellaan yhdessä kuukausittain.

  9. Mari V sanoo:

    Meidän perheessä ulkoillaan yhdessä, katsotaan leffoja, pelataan pelejä ja leivotaan/laitetaan ruokaa.

  10. Anne sanoo:

    Meillä ulkoillaan yhdessä esim. laavulla makkaran paistossa, leivotaan sekä syödään yhdessä. Tyttöjen kanssa shoppaillaan 🙂

  11. tiiti66 sanoo:

    Nyt kun lapset ovat jo isompia, niin harrastamme yhdessä kahviloissa käymistä. Leffaillat ovat edelleen myös ihan parhautta.

  12. Nelliina sanoo:

    Lautapelit ja leffat on meillä kova sana. Inside Out katsottiin tänään. Suosittelen 🙂 Mukaan arvontaan.

  13. Mirja sanoo:

    Kahden murkkupojan kanssa yhteiseksi harrastukseksi on tullut keilaus. Talvella hiihdetään ja luistellaan. Kesällä saan pojat seurakseni pyöräilemään, voidaanpa pulahtaa uimaankin. Kotona leivotaan. Ihania juttuja tehdään yhdessä!

  14. Maija sanoo:

    Minä laulan paljon yhdessä lasten, 5v. ja 2v., kanssa. En ole erityisen musikaalinen ja laulamme yleensä ilman säestystä. Joskus Laulava Laulukirja tahdittaa yhteislaulua. Laulut herättävät monia omia muistoja ja opimme paljon uutta yhdessä. Toivon, että yhdessä lauletut hetket jäävät elämään muistoina myös lasten mieliin.

  15. Katja sanoo:

    Meillä koko perhe harrastaa jossain muodossa liikuntaa ja kaksi poikaa kun harrastaa sekä jääkiekkoa että jalkapalloa, on niistä muodostunut myös koko perheen harrastus. Tänäänkin on jäähalleilla kulunut reilut kuusi tuntia; pojat ovat pelanneet ja me aikuiset ollaan oltu toimitsijoina, tuomareina, makkaran paistajina sekä tietysti kannustajina mukana. Tavallaan siis myös yhdessä oloa.
    Muuten harrastetaan talvisin yhdessä laskettelua ja kesällä rakas yhteinen harrastus on purjehtiminen.

  16. Merja sanoo:

    Lautapelit on parasta viihdettä yhdessä lapsien kanssa, myös lenkkeily niin että lapset on pyörällä mukana, silloin pysyy vauhti sopivana.

  17. Helinä sanoo:

    Meillä parasta perheaikaa vietetään metsäretkellä – ja tiätty eväät kruunaa koko jutun! Lyhimmillään takapihalle, joskus ihan kunnon laavulle saakka; raitis ulkoilma ja yhdessäolo samassa paketissa 🙂

  18. Tiitu sanoo:

    Meillä pelataan myös paljon lauta- ja korttipelejä 6 ja 4 vuotiaiden poikien kanssa. Joskus on myös mukavaa viettää leffailtaa ja hakea noutoruokaa ja syödä sitä olkkarissa television ääressä.

  19. Aila sanoo:

    Aikuisperheessä kotiin liittyviä asioita ja lastenlasten kanssa ruoanlaiton opiskelua ja pelejä.Jonkinverran matkustelua.

  20. Armi sanoo:

    Me tytöt rakastetaan yhteisiä shoppailu/herkutteluhetkiä ja perheen kesken katsotaan hyviä elokuvia.

  21. Ellla sanoo:

    Laskettelu ja veneily!:)

  22. Heidi sanoo:

    Meillä perheenkanssa harrastetaan kaikenlaista yhdessä. Retket kaupunkiin tai metsään, muu ulkoilu, pelien pelaaminen, uiminen, leffaillat popcornin ym. Herkkujen kera.

  23. Kristiina sanoo:

    Koko perheen yhteiset luontoretket ja leffa-illat ovat kivoja. Matkailu myös koko poppoon yhteinen intohimo.

  24. Helle sanoo:

    Meillä kesällä purjehdus 2- ja 7 -vuotiaiden kanssa. Matkustellaan aina kun mahdollista.

  25. Minna K. sanoo:

    Meidän perheessä pojat 8 ja 12 vuotta harrastavat kesät jalkapalloa ja talvet futsalia.Me vanhemmat ollaan tiiviisti mukana poikien harrastamisessa mukana ja jopa perheen äitikin on oppinut ymmärtämään potkupallon päälle! Haluamme tukea lapsiamme heille tärkeässä jutussa kannustaen ja tietysti kuljettaen!

  26. Maria sanoo:

    Laskettelu on meidän perheen yhteinen juttu. Täällä pohjoisemmassa siihen on myös hyvät mahdollisuudet.

  27. Susq sanoo:

    Kun olemme tytön 3 v. kanssa kahdestaan, askartelemme, maalaamme tai muovailemme mielellään. Koko perheellä sitten ulkoillaan, luistellaan, pyöräillään, käydään koiralenkeillä…aina sään mukaan 🙂 Yhdessäolo on tärkeintä, miten ikinä aikaa sitten vietetäänkään.

  28. Sini sanoo:

    Meillä on 5-, 3- ja 1-vuotiaat lapset, joten yhteinen aika on pääosin ulkoilua eri muodoissa. Vanhemmat lapset käyvät isin kanssa usein luistelemassa tai hiihtämässä talvella. Keskimmäinen (tyttö) koki vauvan tulon perheeseen todella ”raskaasti”, joten nyt, kun kuopus pärjää jo hyvin isin kanssa kahdestaan, ollaan otettu tavaksi viettää tyttöjen päivää pari kertaa kuussa, jotta mustasukkainen keskimmäinen saa ihan omaakin aikaa äidin kanssa. Tällöin käymme kaupungilla kahvittelemassa, tuoksuttelemassa hajuvesiä (tästä tyttö aina niin onnellinen!) ja hypistelemässä prinsessamekkoja H&M:llä pieneen on vielä tuon ikäinen tyytyväinen ❤️

  29. Meri sanoo:

    Itselläni ei vielä lapsia ole, mutta kummilasten kanssa käymme elokuvissa, leikkipuistoissa ja erilaisissa lasten tapahtumissa 🙂

  30. Mini sanoo:

    Yhdessä ulkoilemme: luistelua, hiihtoa, laskettelua, marjametsäilyä…äidin omaa luksusaikaa (harvoin) on, kun pääsee YKSIN kahvittelemaan. Puoli tuntia riittää ja rauha on maassa 😉

  31. Henna sanoo:

    Yhteinen aika on arkisin ihan vain ulkoilua. Viikonloppuisin on kiva käydä ulkona syömässä. Iskän kanssa lapset suuntaavatkin usein juuri sinne Mäkärille 🙂

  32. Päivi sanoo:

    Lastenlasten kanssa askartelemme ja mökillä marjastetaan. Leipominen ja ruuanlaitto yhdessä on myös mukavaa!

  33. SAMP sanoo:

    Leikkiä, pelejä, askartelua, ulkoilua, silloin tällöin käymme syömässä ravintolassa 🙂

  34. Miina sanoo:

    Meillä on 6-ja 10-vuotiaat lapset ja arkisin ulkoillaan (tänä talvena on luisteltu tosi paljon!), käydään uimassa, pelataan lautapeleja, saunotaan ja tehdään pannukakkua. Viikonloppuisin kun on enemmän aikaa käydään shoppailemassa, ulkona syömässä, leffassa, ulkoillaan pidemmän kaavan mukaan eväät repussa yms. Fakta tosin on että kun toinen harrastaa intohimoisesti futista ja toinen balettia ja uintia, niin harvoin on sellainen viikonloppu ettei harrastusten perässä mentäis ympäri maakuntia…Mutta elämä on 🙂

  35. Leena sanoo:

    Meillä lemppariasia on käydä yhdessä uimassa. Luistelu ja hiihto ovat näin talvella myös yhdessä tehtäviä kivoja juttuja. Piirtäminen ja askartelu on yhteinen hupi, samoin kuin shakkipelit. Lisäksi käymme myös paljon elokuvissa.
    Joskus käymme myös humputtelemassa kaupungilla 🙂

  36. Ans sanoo:

    liian vähän koko perheen kanssa touhutaan yhdessä. Välillä ulkoillaan yhdessä, tehdään pikkuretkiä (pulkkamäkeen, nuotiolle, luistelemaan), kyläillään ja shoppaillaan.

  37. minttu47 sanoo:

    uinti ja erilaiset pelit

  38. Hiisukas sanoo:

    Meillä lapset vielä melko pieniä, mutta yhdessä leikitään, käydään parissa kerhossa ja ulkona puuhaillaan.

  39. salli sanoo:

    Meillä vietetään viikonloppuisin lasten päivää. Mennään uimaan ja syömään ja harrastetaan jotain kivaa.

  40. -----almis----- sanoo:

    Yhdessä puuhaillaan kaikenlaista, niin sisällä kuin ulkona, aina sen mukaan mitä suinkin ehdimme. Välillä on spesiaalipäiviä, jolloin lapset päättää kokonaan kaikki jutut (jotka ovat olleet kivoja ja aika normaalijuttuja hyvän ruoan syömisestä kotona tai valmiilla ja ulkoilua tms.).

  41. Tanja sanoo:

    Kiva arvonta.
    Meillä jo isompia lapsia, mutta futis ja futsaal on vienyt mennessään tämän perheen.
    Ulkomailla käydään lomalla yhdessä. Ihania reissuja!
    Ja aikoinaan kävin tyttäreni kanssa tallilla.
    Yhteiset leffaillat kotona herkkujen kanssa on myös arki-ihanaa. Tai iltapalalla kaikki paikalla. Jee! 🙂

  42. Maria myös sanoo:

    Lasten kaa on kiva lukee kirjoja!

Kommentoi