HELLUREI IHANAT!
Saatte olla eri mieltä, mutta mä olen sitä mieltä, että sadepäivät rocks! 🙂 Se tunne, kun sade ropisee kattoon. Kun ulos mennessään tuoksuttaa sateen. Kun klapihommia tehdessään saa pitää goretexejä päällä. Kun saareen veneellä tultaessa tuulee sadepisaroita nassuun niin, että silmiä ei kärsi pitää auki. Se tunne, kun saa riisua märät ulkovaatteet kuivumaan takan eteen ja saa villasukat jalkaan. Kahvikupposen käteen ja nostaa jalat tuohon keittiön sohvalle.
Klapihommien lisäksi ollaan tänään siivottu vierasmökkiä. Tehty sinne lokoisat oltavat ja lueskeltu kynttilänvalossa. Sain vihdosta viimein reilun kuukausi sitten aloittamani kirjan päätökseen ja sain ottaa luettavaksi Katherine Pancolin Mimmit-trilogian. Viime vuonna ahmin ko. kirjoittajalta Krokotiilin keltaiset silmät, Kilpikonnien hidas valssi ja Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. Onko Katherine Pancol teille tuttu? Jos ei, niin suosittelen todenteolla. Jotenkin älykästä kerrontaa. Kaikessa keveydessään. Mielikuvituksellista, mutta samaan aikaan realistista. Mikään ei ole kivempaa kuin lukea kirjaa, joka saa ajattelemaan. Jossa ei vain liihotella maailmassa, jossa kaikki on hyvin. Tykkään kirjoista, joissa on koko elämänkaari. Joiden lukemiseen saa keskittyä ymmärtääkseen tarinan juonen. Voih, Carlos Ruiz Zafonin uutta kirjaa odotellessa…
Divarit ovat olleen mun lempparipaikkoja jo ihan nuoruudesta. Muistan kesäisin hakeneeni muovikassikaupalla Sinä & Minä -lehtien lisäksi Harlekiinin romskuja. Ennen romskun ostamista varmistin aina kirjan lopusta, että siinä mennään naimisiin. Heh, ai miten niin vaaleanpunaisten lasien läpi elämää jo silloin katsonut? 😀 Ai niin, selailin vierasmökistä löytyneestä Avotakasta asuntomessunumeroa vuodelta 2004. Pikkuisen näyttäisi trendit muuttuneen. Taidan olla vähän kalkkis, mutta ei ne sisustusratkaisut hassumpia olleet tuolloin vuonna 2004:kään.
Seuraavaksi luvassa hieman burritos-meininkiä. Pihvit ovat olleet maustumassa hyvän tovin. Yleensä ollaan tehty burritot broitususta tai jauhelihasta. Saas nähdä, miten täysliha siivutettuna niiden sisään taipuu. Joten ei muuta kuin takaisin ne goretexit päälle ja ruokahommiin. Avotulella pihvit ajattelimme paistaa, se maku kun on jotenkin vain niin infernaalisen herkullinen! Kaiken surun keskellä tunnen itseni tosi onnelliseksi. Mökkielämä on sangen mutkatonta. Lapset viihtyvät eilisten kirjastosta hakemiemme kirjojen parissa. Miehen kesäparta on niin yli-ihana, että mulla pyörii sukat jalassa, joka kerta kun toista katson 🙂 Elämä ylipäätään on kovin helppoa tällä hetkellä. En tiedä, onko sen tuon aamuisen meditaation ansiota vai minkä, mutta mulla on tunne, että sitä ollaan vahvasti elämänsyrjässä kiinni.
Hei, muistetaanhan olla valittamatta näistä sadepäivistä – ollaan vain onnellisia, että Suomen suvi on vähän oikukas. Onnellisia siitä, että meillä on vielä näitä päiviä. Päiviä, jolloin tehdä muistoja. Päiviä, jolloin nauttia hyvällä omalla tunnolla päikkäreistä. Päiviä, jolloin elää täysillä. Kyllä se aurinko vielä näyttäytyy, ihanat ♥
TUNNELMALLISIN TORSTAITERKUIN,