sunnuntai 05. tammikuun 2014

Sunnuntain sisustukselliset

Moikkamoi,
asiahan on kuulkaas niin, että alunperin olin suunnitellut tälle päivälle postausta siitä, kuinka se hyvä olo kumpuaa jostain tuolta sisältä ja kuinka terveellinen ruokavalio näyttelee tässä suuren suurta osaa. Mutta, jos hotkaisee lounaaksi kokonaisen Kotipizzan niin ei oikein luonne anna periksi tuollaiselle postaukselle tänään 😉 Huomenna uusi yritys tuon postauksen suhteen!
Pitäydymme täten ollen tänään sisustuksellisissa jutskuissa. Meillä siis lähti joulu jo silloin keskiviikkona ulos ovesta, kun löysimme kuusipoloisen kaatuneena keskeltä olohuonettamme. Olis se varmaan muutenkin joulu siivottu jo ajoissa pois, niin kuin tapana on. Jotenkin tämä joulun jälkeinen ”punattomuus” ja jouluttomuus on niin terapeuttista. Yleensä tosin tässä vaiheessa meillä on karsittu rankalla kädellä myös tavaraa pois tasoilta ja kausivalot kaappiin, mutta nyt kaiken pimeyden (onko aurinko eksynyt matkallaan tänne?) keskellä nuo valot ja runsaat sisustukselliset jutut tuovat sitä lämpöä ja kotoisuutta, jota kaipaan.
Muistatte varmasti, kun ennen joulua ostin Ikeasta peilin tuohon mustan tason päälle? Se ei ollut kovin pitkäaikainen hankinta, sillä vein sen naapuriin mummulaan ja sinne se sopikin senkin päälle olkkariin tosi kivasti valoineen päivineen. Instagramin puolella on sneak peek. Olimme tänään isolla porukalla rymsteeraamassa mummulassa. Mummun makkari siirtyi yläkertaan ja alakerran makkarista tehtiin lastenlastenhuone. Kyllä pikkuprinsessojen nyt kelpaa ihka uuden Ektorpin divaanisohvan ja miljoonatuumaisen telkkarin kanssa tuolla olla. Lelutkin kaivettiin esiin aina vauvaleluja myöten ja tytsyt jo kovin järjestelivät niitä jo kaappeihin. Ikkunan alla odottaa koulupöytä pikkuisia läksyjen tekijöitä. Ylhäällä mummun makkarissa toinen Hästens ja sivusta vedettävä vanha sohva yökyläilijöitä. Kyllä meidän kelpaa 
Nyt yritän jälleen skarpata tuon Instagramin kanssa, edelleenkään kun en FB:n puolelle saa ladattua kännykästä kuvia. Joulupukki lahjoi tätä onnellista uudella puhelimella, joten hämärässä otetutkin kuvat onnistuvat. Ja mikä pääasia, minuun saa jopa tätä nykyä yhteyden puhelimella. Vanhan puhelimen kanssa se oli vähän niin ja näin!
Tänä iltana jänskätetään nuoria leijonia ja pidetään peukkuja pystyssä. 
Seuraavaksi aion käydä nuo lukuisat kirjamme läpi, että oliskos niissä joku, 
jota en ole vielä lukenut. Joululahjakirjat tuli luettua kertaheitolla ja nyt sielu kaipaa lisää luettavaa. 
Siihen touhuun jää ihan koukkuun. Huomen aamulla ajattelin taas koukuttua pitkiin juoksulenkkeihin. 
Suloisin sunnuntaiterkuin,

perjantai 03. tammikuun 2014

Perjantain perinteiset!

 

Hellureissan!

Uuh, näihin minityöviikkoihin voisi tottua 🙂 Pari päivää töissä ja taas pidennetty viikonloppu. Huisia! Tuntuu, että kaikki muut vielä lomailivat. Ihana rauha ja hiljaisuus sai kyllä aikaan sen, että tuli työskenneltyä tuplatehokkaasti. Meillä loppui tilikausi vuodenvaihteessa ja sen tiimoilta on onneksi päivät täynnä. Tunnustan olevani numeronörtti. Rakastan tehdä myyntilistoja tuotteittain ja asiakkaittain (tai lähinnä ottaa niitä ulos järjestelmästä, koska enhän mä niitä tee), tuloslaskelman ja taseen analysointia sekä kaikkea sitä ihanaa tarkastelua, mitä vuodenvaihteeseen liittyy. Mutta yksi asia, josta en ihan hirmuisesti pidä on ne kaiken maailman pakolliset tilastot jos jonkinlaisiin instansseihin. Tänään niidenkään tekeminen ei kyllä tökkinyt yhtään 🙂
Tänä perjantaina meillä syötiin porovuohenjuustopizzoja. Ihan ältsin helppoja ja hyviä. Pizzataikinaa en jaksanut alkaa tekemään, joten tehtiin pizzat rieskoihin. Rieskan päälle levitetään tomaattipyreetä ja sitten kylmäsavustettua poroa siivu tai pari. Päälle murensin vuohenjuustoa ja paistoin 225 asteessa noin 10 minuuttia. Ja siten lopuksi rucolaa sekä loraus hunajaa. Niin hyvää! Parsakaalihimotukseni on noussut taas ihan uskomattomiin sfääreihin. Joten kylkeen tein salaattia. Paistoin pinaatinlehtiä tilkassa öljyä, mutta ihan vain hivenen. Lisäksi paistoin parsakaalia ja punasipulia öljyssä. Lisäsin myös tähän vähän hunajaa sekä omenaviinietikkaa. Päälle sormisuolaa maun mukaan.  
Ehkä huomasitte kuvista, että olin kattanut kolme lautasta. Kutsuttiin äitini naapurista iltapalalle. Varsinkin tälläisinä aikoina tämä meidän tiivis perheidylli pääsee kyllä oikeuksiinsa. Tukea ja turvaa kaikkiin suuntiin tasapuolisesti. Sunnuntaille sovittiin menevämme mummulaan vähän kantelemaan huonekaluja ja laittamaan kotia taas hiukkasen kotoisammaksi. Jahka sohvat saapuvat niin menen räpsimään kuvia blogipostausta varten. 
Mutta nyt kuulkaas otan läppärin kainaloon ja suuntaan 
miehen viereen sohvalle vastailemaan kommentteihinne! 
Unohdin ihan totaalisesti VOF:n, mutta eiköhän sen näe uusintanakin.
Tänään voisi katsoa boksilta sen keskiviikkona alkaneen uuden sarjan. Vaikka olenkin
vähän skeptinen kaikkia yliluonnollisia juttuja kohtaan telkkarisarjoissa 🙂
Ihanaa viikonloppua murut 


torstai 02. tammikuun 2014

Uuden alku (ja kvartaalikatsaus)

Heippa blogistania

ja Ihanaa (alkanutta) Uutta Vuotta!  We will make the best out of it, eiks niin?! 🙂 Pohjoisesta kotiuduttiin eilen iltasella kotiin ja vastassa oli, sen ihanan oman kodin tuoksun lisäksi, kaatunut joulukuusi. Buu. Joulu tuli siis siivottua kerrasta odottamaan taas ensi joulua. Kaiken surun keskellä tässä menneessä joulussa oli kyllä jotain varsin herkkää tunnelmaa ja jotenkin sitä rauhoittui nauttimaan hetkestä (mikälisikäli se nyt ihan oli mahdollista) ja läsnäolosta vahvemmin kuin aiemmin. Turha hössötys ja joulustressi oli pois. 
Mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet. Tällekään vuodelle en tehnyt lupauksia. No jos jotain niin yritän myös tänä vuonna tsempata sen asian kanssa, että ruokaa en heitä niin paljon roskiin. Säästää sekä lompakkoa että luontoa, kun suunnittelee viikon ruoat etukäteen ja panostaa taas viikkomaitokaupassa käyntiin. Kuulostaa aikas helpolta teoriassa, mutta käytönnössä tiedät kompastuvani tämän suhteen monesti. Kuten tapana on ollut, niin jälleen on aika summata viime vuotta kasaan. Koska niitä postauksia (ja kuvia!!) on niiiin hirmuisesti, niin ajattelin tehdä tämän katsauksen kvartaaleittain. Ja jottei tulisi ihan hirmuista kuvatulvaa, niin laitoin katsaukset kuukausittain vielä animaatiomuotoon. 
Tammikuussa 2013 palasin töihin neljän kuukauden kotonaolon jälkeen ja huomasinkin, että bloggaaminen ja valoisien kuvien ottaminen on haastavaa. Blogissa nähtiin jonkun verran ”asukuvia” tai asuista haaveilukuvia, suunniteltiin juhlapukeutumista, yritettiin viilata biksukuntoa samalla kun herkuteltiin suklaakakuilla sun muilla 🙂 Sisustuksellisesti ei tapahtunut juurikaan mitään uutta, olohuone ja ruokatila valkaistui valkoisilla verhoilla. Olkkarissa vilahti myös hetkellisesti pinkkikausi, joka ei paria päivää pidempään kestänyt. Siivosin lukuisat sisustuslehtipinkat ja ryhdyin tekemään leikekirjaa. Pääsin leikekirjan teossa siihen asti, että leikkasin/revin mielenkiintoisimmat jutut ja kuvat, mutta kansioihin niitä en ole vielä saanut 🙂
Helmikuussa 2013  suurin sisustuksellinen muutos oli se, kun piano siirrettiin olkkarista takkahuoneeseen. Olohuone värittäytyi mustavalkoiseksi. Kun taas keittiössä alkoi paistaa aurinko, kun maalasin mustan keittiöjakkaran keltaiseksi. Haaveilin keväästä olin tuoksuttavani kevään tuoksun ilmassa (yeah right!). Kevätvärejä ja nahkaa. Niistä haaveilin asukollaasien muodoissa. Blogissa nähtiin ensimmäinen ”päivä Marian kanssa” -postaus. Olohuoneeseen eksyi ensimmäiset kevään merkit eli helmililjat. Esikoiselle järjestin ystävänpäiväbileet, jotka oli succee ja jollaiset ajattelin tänä vuonnakin järjestää. Ruokailut ja liikunnat olivat aikas kivasti balanssissa ja kovasti odotin maaliskuista Thaimaan reissua.
Maaliskuussa 2013 oli sitten ne yhdet isot juhlat, joiden pukeutumisesta olin koko alkuvuoden stressannut. Ja ihan turhaa 🙂 Kevätaurinko teki kuvaamisen mielekkäämmäksi ja illat alkoivat olemaan valoisampia. Viimeinen silaus biksukuntoon tehtiin tiivistämällä reenitahtia ja karsimalla herkut vain viikonloppuihin. Sisustuksellisesti ei juuri mitään uutta, paitsi pari uutta tyynynpäällistä (secondhand) takkahuoneeseen ja TineK:n korikassi. Oriveden mummun (isän äidin) ruusuastiasto valloitti keittiönkaapista yhden hyllyn ja näemmä suunnittelin taas keittiön avartamista. Mutta en saanut sitä aikaiseksi 🙂 Maaliskuussa blogi hiljeni hieman, sillä lähdimme reissuun. Pari viikkoa auringossa teki terää!
Jatketaan sitten taas pian toisen kvartaalin kuvilla! Mutta sitä ennen ajattelin jatkaa jo heti huomenna perjantaimyysseillä. Söin Pyhällä aivan tajuttoman hyvää pitsaa ja sitä pitää kokeilla itsekin. Muutenhan uusi vuosi toi tullessaan taas sen ei herkkuja viikolla -projektin, mutta perjantai-illat ovat poikkeus 🙂
Kiitos vielä teille ihanat lukuisista kommenteistanne (palailen edellisen postauksen kommentteihin viimeistään viikonloppuna), viesteistänne ja sähköposteistanne. Joita on tullut jopa ulkomaita myöten! Te olette kyllä ihan parhaita ja huippuja, kiitos siitä ♥ Vastailen myös viesteihinne ja sähköposteihinne, jotenkin tässä vielä on vaan vähän aikaansaamaton ja aloitekyvytön, mutta se minulle sallittakoon 😉 
Mitä ihaninta torstai-iltaa
viikon parhaimman päivän aattoa toivotellen

perjantai 27. joulukuun 2013

Fredagsmys ♥

Hellurei ja terkkuja lapista! 🙂

Ihan ensinnä pitää kiittää teitä osanotoistanne ja lohduttavista sanoistanne; kaunis kiitos ihanat ♥  Toivon myös teille vastaavassa tilanteessa oleville erittäin paljon voimia ja valonpilkahduksia surun keskelle. Yllättävän monelle tämä joulunaika on vaikeaa aikaa. Näinhän se on, että aika parantaa. Ikävä jää, vaikka suru hälvenee. Päivät vaihtelevat suuresti; välillä menee kohtalaisen hyvin ja välillä tulee kosketuksia pohjamutaan. Iskästä taitaa olla muistoja kaikkialla, eikä niitä ole edes tarkoitus pyyhkiä pois. Täällä Pyhällä muistoja tuo esimerkiksi tuo saunan ulkopuolella roikkuva kylpytakki. Tai tuo toinen korituoli, jossa iskä nautti konjakkilasillisesta takkatulen  lämmössä.
Mutta kaikesta huolimatta täällä sielu lepää ja rentoutuu. Tällä möksällä on kyllä niin maaginen voima; heti kun avaa tuon ulko-oven ja nenään tulvahtaa tuttu tuoksu, haihtuu kaikki arkiset murheet ja kiireet. Parina päivänä ollaan oltu laskettelemassa, ollakin että täällä on suhteellisen lämmintä vuodenaikaan nähden. Eilen satoi räntää, mutta tänään oli ihan loistava keli laskea. Kisaväsymystä on kyllä havaittavissa, henkinen puoli vaatii hieman skarppausta ja uni maistuu. Ruokailutkin ovat jääneet viime aikoina vähän vähänlaiselle ja sen on huomannut jaksamisessa. Tänään tein meille lipeäkalakeittoa. Vähän erilainen fredagsmys-ruoka 😉 Olettekos lipeäkalan ystäviä? Tuo keitto maustepippurin kera on kyllä jouluherkkuni numero yksi. En tiedä mistä tuo kalan keittomuoto on kotoisin, mutta yleisempää sitä on vissiin syödä valkokastikkeena perunoiden kera. Keiton kanssa paistoin nopeasti rieskaa, johon pääsi aamupuuron jämät. Lisäksi pari desiä vehnäjauhoja, pari desiä maitoa, suolaa ja oliiviöljyä. Nam!
Joulu sujui tänä vuonna vähän sumussa, mutta eiköhän se taas jo ensi jouluna tunnu joululta 🙂 Silloin ajattelimme ottaa äidin ja veljen perheen mukaan ja suunnata tänne Pyhälle. Pitkiä päivä mäessä, paljon ruokaa ja yhdessäoloa. Niillä me kaikki varmastikin pärjätään tuo joulunaika. 
Uuden vuoden alku on aina hyvä aloittaa uusia projekteja. 
Biksukuntoon -projektikin alkoi eilen etuajassa kuntosalin merkeissä. 
Hyvää teki saada hiki pintaan ja antaa joulusuklaille kyytiä 🙂
Nyt saunaan ja sitten kirjan pariin. Neljästä joululahjakirjasta on jo pian kaksi luettu!
Perjantaiterkuin,
hyvää viikonloppua toivotellen,

sunnuntai 22. joulukuun 2013

Erilainen joulu

Hei rakkaat lukijat,
ja lämpimät kiitokset rohkaisevista kommenteistanne edelliseen postaukseen ♥ Luonto kuitenkin järjesti toisin ja meitä kohtasi suuren suuri suru. Isä joutui viime la-su yönä sairaalaan sydäninfarktin takia. Ja sunnuntaina tuli vielä kaksi sydänpysähdystä lisää. Isälle jouduttiin asentamaan ulkoinen sydämentahdistin. Tässä vaiheessa aloitettiin myös antibiootti keuhkokuumeeseen. Vielä tiistai-iltana sairaalassa käydessämme isä oli tolpillaan, söi itse ja jutteli niitä normaaleja höpötyksiään. Huolehti, että meillä kaikilla oli kaikki hyvin, jutteli työasioita ja jaksoi vitsailla. Keskiviikkona meni yhtäkkiä puhekyky ja ruokintaa varten laitettiin nenämahaletku. Tässä vaiheessa vielä kuitenkin toivo eli. Kuitenkin jossain takaraivon sopukoissa tiesi odottaa puhelua, jonka saimme torstaina heti puolen yön jälkeen. Isän sydän oli pysähtynyt uudelleen, mutta 15 minuutin elvytyksen jälkeen se oli saatu taas lyömään. Happivaje aivoissa oli kuitenkin suuri ja isä siirrettiin teholle hengityskoneeseen. Meitä kehotettiin tulemaan paikan päälle. Matka tuolloin yöllä Taysiin tuntui kymmenen minuutin sijaan tunnilta. Istuimme isän vierellä pari tuntia ja totesimme lääkärin kanssa yhdessä sen, että mitään ei ollut tehtävissä. Isä ei tullut enää tajuihinsa. 
Odotimme torstaiaamuun asti ja sitten annoimme luvan purkaa elintoimintoja ylläpitävät lääkitykset ja hengityskonekytkennän. Luopumisen tuska oli suuri. Vereen oli päässyt bakteeri ja tuo katala verenmyrkytys loppujen lopuksi taisi olla se, joka sai rakkaan isän taipumaan pakon edessä. Toki nuoruusiän diabetes kaikkine mahdollisine sivusairauksineen oli syönyt terveyttä jo vuosien varrella. Kuusi vuotta sitten reissumies joutui purkamaa kapsäkkinsä, kun munuaiset lopettivat toimintansa. Kuusi vuotta isä joutui käymään 3 krt viikossa dialyysissä. Kolme päivää viikosta meni siis sairaalassa. Kaksi vuotta sitten uuden vuoden tienoilla tuli uusi diabeteksen aiheuttama vaiva ja toinen jalka jouduttiin amputoimaan säärestä. Tässä kohtaa isän henkinen selkäranka katkesi. Se, että aiemmin niin energinen ja maailmanmatkailua rakastava ihminen sidottiin pyörätuoliin ja muiden auttamisen armoille taisi olla liikaa. Silti kaksi vuotta toinen uskoi ja jaksoi yrittää. Isä ei menettänyt toivoaan uudesta munuaisesta koskaan. Neljä vuotta sitten munuaisen siirtoyritys stoppasi siihen, että intubointiputkea nukutusta varten ei jostain kumman syystä osattu asentaa. Isä ei tästä katkeroitunut, vaikka tiesi, että tuo uusi munuainen olisi pelastanut hänelle useita vuosia lisää. 

Paljon kipuja mahtui viimeisiin vuosiin, joten nyt ajattelemme asian niin, että isällä on hyvä olla. Ilman kipuja. Suuri shokki tämä oli, mutta voin sanoa, että kaikki työkiireet ja ruuhkavuodet ovat tässä parin päivän aikana saaneet uuden ulottuvuuden. Ne ovat katsokaas jääneet ihan taka-alalle. Luonto pysäytti myös minut kertalaakista. Viime päivät on mennyt sumussa ja tuska on ollut suuri. Tänään on ollut ensimmäinen päivä, kun suru ei ole enää ollut tuskan täyttämää. Tänään on jo pystynyt hymyilemäänkin kyyneleiden läpi ja muistelemaan isää lämmöllä. Hyväsydämisempää ja oikeudenmukaisempaa isää en olisi voinut saada ♥ Isä oli tarpeen tullen tiukka ja vaati meiltä lapsiltakin paljon. Ilman iskää tuskin olisin pyrkinyt aikoinaan kauppakorkeakouluun. Ja muistan, kuinka ylpeä isä oli, kun sinne sisälle pääsin. Isä opetti meille yrittäjähenkisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Ei ollut ihmistä, kenen kanssa isä ei olisi tullut toimeen. Aivan tajuttoman laajan yleissivistyksensä ansiosta iskä pystyi juttelemaan aiheesta kuin aiheesta. Erilaisten ihmisten kanssa. Ja ei tarvinnut tähän välttämättä edes yhteistä kieltä. Sai asiansa aina ymmärretyksi. Vaikka isällä oli vaikeat viimeiset vuodet, niin silti hän jaksoi huolehtia, että meillä muilla oli asiat hyvin. ”Olethan muistanut syödä/nukkua/ulkoilla?” ”Aja varovasti!”. Lapsenlapset olivat vaarille kaikki kaikessa ja kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että aikoinaan muutimme tähän vanhempiemme naapuriin. Veljeni perhe asuu vanhempieni naapurissa toisella puolella orapihlaja-aitaa. Meillä on ollut niin tiivis yhteisö tässä, että nyt sen merkityksen vasta ymmärtää. 
Rohkenen väittää, että Suomessa ei ollut toista ihmistä, joka tunsi maalit ja maalimarkkinat yhtä hyvin kuin isä. 1980-luvun alussa isä veti Winterin kauppa-ja rakennusmaalipuolta ja siirtyi yrityskauppojen myötä Teknoksen palvelukseen 1980-luvun puolivälissä. Viikot Helsingissä tuntui raskaalta, kun me muut jäimme Tampereelle. Niinpä isä perusti yhdessä Winterin aikaisen työkaverinsa kanssa Nokian Laatumaalit Oy:n vuonna 1986. Tuona aikana oli viisas päätös pitäytyä pelkästään vesiohenteisten maalien valmistuksessa. Kaverukset olivat aikaansa edellä. Merkittävimpiin saavutuksiin kuului mm. private label- maalien synnyttäminen Suomeen. Isämme synnytti yhdessä ketjun kanssa Värisilmä-maalit ja aikamme olimme Värisilmä-maalien ainut valmistaja. Kunnes isommat maalitehtaatkin tajusivat, että joustavuus, rahtivapausrajojen pienentäminen ja räätälöidyt tuotteet olivat ne, joilla 1990-luvun alun lamassa pärjäsi. Laatumaaleihin otettiin vuosien saatossa myös pienosakkaita, jotka kuitenkin saivat isän ja hänen yhtiökumppaninsa ylipuhuttua osakkeiden myymisestä pohjoismaiden suurimmalle maalitehtaalle Alcro-Beckersille. Muutaman vuoden tuo yhteistyö näyttikin lupaavalta ja toimme Suomen markkinoille ruotsalaisia huippumaaleja. Ja vastaavasti Laatumaalien maaleja vietiin Ruotsiin. 2000-luvulla Kemira osti Alcro-Beckersin kauppa-ja rakennusmaalipuolen ja siinä samalla siis Laatumaalien toiminnan. Tikkurila olisi tarjonnut töitä meille kaikille Vantaalta, mutta itselleni ainakin tuo isän perustaman yrityksen alasajaminen oli niin kova paikka, että en sinne lähtenyt. Päätin omalta osaltani yrittäjähenkisyyteni loppuvan siihen. Isän hyvätahtoisuutta kuvaa mielestäni myös se, että viimeiseen asti isä yritti ostaa Laatumaaleja takaisin Tikkurilalta. Ihan vain sen takia, että tunsi suurta tuskaa menetettyjen työpaikkojen puolesta. Hän tunsi huolta siitä, että kuinka työntekijät, jotka eivät suostuneet lähtemään Vantaalle, pärjäisivät rahallisesti. Hinta kipusi vain liian korkeaksi ja isän haave saada perustamansa firma takaisin ei toteutunut.
Parin vuoden kilpailukiellon jälkeen isä kuitenkin oli jälleen valmis yrittäjäksi. 2003 huhtikuussa perustimme nykyisen maalitehtaamme. Markkinat olivat muuttuneet parissa vuodessa ja pari ekaa vuotta olivat raskaasti tappiollisia. Joten isä sijoitti yritykseen paljon rahaa ja pelasti monesta taloudellisesta ahdingosta. Kuutisen vuotta sitten, isän dialyysihoitojen alettua aloimme pikkuhiljaa toteuttaa sukupolven vaihdosta. Veljestäni tehtiin toimitusjohtaja. Ja täytyy olla onnellinen, että saimme pitää isän luonamme näinkin pitkään ja imeä tuota arvokasta tietotaitoa. Kaiken sen muun ihanan lisäksi. Isän ansiosta sekä veljeeni että minuun on iskostunut yrittäjähenkisyys. Isä oli tarkan markan mies ja noudatti sääntöjä viimeiseen pilkkuun saakka. Tämän johdosta esimerkiksi pari vuotta sitten tehty verotarkastus ei pelottanut, sillä tiesin, että isän ansiosta meillä on kaikki viimeisen päälle kunnossa. Vaikka isä oli yrittäjähenkinen, niin oikeastaan ainoa asia, joka sai isän näkemään punaista oli yrittäjien asema ja verotus Suomessa. Koska olemme saaneet tälläisen yrittäjyyden lahjan isältämme perintönä, emme voi muuta kuin tehdä parhaamme ja jatkaa yrityksen pyörittämistä isän toiveiden mukaisesti. Tätä yritystä ei ole tehty myytäväksi 
Tulipas paljon tekstiä. Mutta tämä oli varsin terapeuttista. Ja itselleni tästä jää muisto tulevia vuosia varten. Meillä siis meni joulun suunnitelmat uusiksi. Alun perin tänään piti lähteä Pyhälle, mutta sydän sanoi, että paikkamme on kotona. Joten nyt teemme lapsille iloisen juhlan. Meillä on varsinkin tuo esikoinen, vaarin shoppailukaveri, ottanut asian erittäin raskaasti. Hetken aikaa olimmekin jo huolissamme, mutta eiköhän aika tee tehtävänsä. Nyt kun sumu on vähän hälventynyt, niin päätimme lähteä sittenkin Pyhälle. Mutta vasta joulun jälkeen. Maisemanvaihdos tekee kyllä hyvää.
Nyt rauhoitumme joulunviettoon perheen parissa. Joulun aika sai kokonaan uuden merkityksen.
Hyvää Joulua ihanat 
…palataan asiaan pohjoisen lumisista maisemista!