MOIKKAMOI!

Heiiii, se olis perjis perjantai. Ihan mahtavaa! Tätä viikonloppua olen odottanut, sillä huomenna on ihanat juhlat tiedossa; veljen perheessä on 80-vuotisjuhlat (40+40). Toivotaan, että se meteorologien ennustama loppukesän myrsky ei yllä tänne meille asti, sillä tuo kaunis puutarha kutsuu juhlimaan ulos. Kyseessä on koko perheen juhlat, joten vipinää ja vilskettä riittää!

Kerroinkin eilen, että ruokapöytä on nyt löytänyt paikkansa. Vaikka mittanauhan kanssa mittailin ja sovittelin sitä tuohon keittiön viereen, niin aina tulin siihen tulokseen, että menee liian ahtaalle. Toissapäivänä huikkasin esikoiselle, että josko vähän rymsteerattaisiin. Jotenkin takaraivossa siinti ajatus, että periksi ei anneta ennen kuin ollaan pöytää tuohon tilaan kokeiltu. Meillä taitaa kulkea tämä rymsteeraus suvussa (mieheltä tosin rymsteerausgeeniä ei löydy ;)), sillä eipä lapsiakaan tarvitse ko. hommaan montaa kertaa kehottaa.

No sopiko pöytä siihen tilaan? Sopi kuulkaa aivan täydellisesti ♥ Tilaa jäi molemmille puolen pöytää eikä käynti keittiöönkään mennyt ahtaaksi. Pidempään mukana pysyneet lukijat tietävätkin mun fiksaatiosta aamuaurinkoon. Siihen, että rakastan koteja, joissa keittiö ja ruokatila on sijoittunut aamuauringon puolelle. Yhtä asuntoa lukuunottamatta meillä onkin näin ollut. 

Pöytää en ole vielä lähtenyt käsittelemään mitenkään. Jotenkin tuntuu, että se ei välttämättä riitele enää niin paljon tuon lattian kanssa kuin olohuoneessa. Itseni tuntien pöytä kyllä vaihtaa väriä nopsaa, jos sikseen tulee 🙂 Kun ulko-ovesta tullaan sisään ja astutaan muutamat rappuset ylös on edessä tuo aulatila takkoineen sekä ruokapöytä. Kaunis näky. Ja hei, en joutunut luopumaan pöydän siirtämisen myötä siitä ihanasta ajatuksesta, että ruokapöydän äärellä istuessa näkyy takkaan.

Koska te olette olleet jälleen mun ykköstsemppareita tämän rakkaan kroppani kipujen kanssa, niin päivitetään tännekin kuulumiset. Lääkäri soitti eilen lannerangan röntgenistä ja aloitti, että mitään selkärankareumaan liittyvää täältä ei näy, mutta…tuo mutta sana sai sydämen kimpoamaan hetkeksi kurkkuun. S1-nivelessä sekä kolmessa selkärangan nivelessä on kuvien perusteella aika pitkälle edennyt nivelrikko. Nivelrikkoahan tulee varmaan kaikille maailman ihmisille vanhuuden myötä johonkin niveleen, mutta meillä tuo nivelrikko kulkee äidiltä tyttärelle. En vain aluksi tajunnut, että sitä voi olla selässäkin. Mummulla ja äidillä sitä oli sormissa ja olkapäissä. Muistaakseni.

Alkuun diagnoosi sai mut huokaisemaan helpotuksesta, mutta vähän ajan kuluttua alkoi suunnaton ketutus. Lääkäri mainitsi liikuntamuodot, joita ei kannata harjoittaa. Mun rakas henkireikä, juokseminen, on yksi näistä. Lääkäri ei ottanut kantaa, mutta itse veikkaan hajottaneeni tuon selän taannoin paljasjalkalenkkareilla asfalttiteitä juostessani. Niin, tuolloin en tiennyt, että mulla on skolioosi. Jos olisin tiennyt, niin olisin ehkä juossut vähän vähemmän ja katsonut reittivalinnat tarkemmin. Kyllä ihmettelin jo silloin pitkillä lenkeillä, kun jalat aina silloin tällöin puutuivat ja tuntuivat ihan eriparisilta. Mä olen muuten tainnut täälläkin ihmetellä noita eriparijalkoja taannoin. 

Erään tuttavan kanssa eilen asiasta juteltuani sain osakseni vähän sääliä, joka oli kyllä pakko lähettää samaa tietä takaisin. Totesin, että kyllä tämä on oikeastaan helpotus. Diagnoosi, joka ei ole parantumaton aggressiivinen syöpä, pitkälle edennyt sepelvaltimotauti tai joku muu parantumaton ja elämänlaatua merkittävästi heikentävä tauti on mannaa korvilleni. Nivelrikko ei tuosta parane ja varmasti tulee vielä monet itkut kivusta itkettyä, mutta nyt on pakko tehdä kaikkensa sen eteen, että tauti ei etene. Pahenemisvaiheissa muistaa levätä ja antaa periksi särkylääkkeille (olen maailman huonoin lääkkeiden syöjä). Silloin kun ei satu, liikkua kroppaa kuunnellen. Nyt jos koskaan on ryhdyttävä sanoista tekoihin.

Hiihtokautta siis odotellaan täällä kovin, sillä mistään muusta urheilulajista en saa yhtä hyvää endorfiinipiikkiä kuin juoksusta tai hiihdosta. Hei, nyt siirrän kotitoimistoni tuonne ruokapöydän ääreen ja vastailen kommentteihinne. Ikkuna tosin täytyy sulkea, sillä meillä on meneillään sellainen myllerrys kaivinkoneineen päivineen tuolla takapihalla että oksat pois! Jahka saadaan tuo ulkoremppakin valmiiksi, niin edessä on ikkunoiden peseminen. Niin ovat pölyssä, ettei juuri tarvitse sälekaihtimia kiinni pitää 😉

IHANAA PERJANTAITA,

PS. jälleen kerran aloin miettimään ruokavalion merkitystä. Jostain muistan lukeneeni, että viljatuotteet tekevät nivelille hallaa. Taitaa olla edessä parin kuukauden gluteeniton testijakso…