Pikaisesti ennen kuin lähden hakemaan rakasta ystävääni poikineen meille, oli pakko tulla kertomaan teille taas elämän suurista rikkauksista. Niistä, joista harvemmin joutuu mitään maksamaan, mutta jotka tuottavat. Suurella korolla ja pienellä riskillä. Tuotot ovat nostettavissa samantien ilman minkäänlaista kulua. Investointi taiteeseen, se kannattaa. Ja siitähän me olemme puhuneetkin täällä blogissa. Mutta investointi taideteokseen nimeltä Suomi Finland on vielä parempi sijoitus. Sijoitus hyvinvointiin
Eilen lähdimme viilennysveneretkelle miehen ja Tobyn kanssa. Otimme suunnan mökkisaaresta kohti järven pohjoisosia. Mökkijärvi on reilut 20 kilometriä pitkä, jonka eteläpäädyssä mökkimme sijaitsee. Puolivälissä teimme käännöksen takaisin. Puolen tunnin venematkalla silmä oli levännyt maisemissa, jotka näyttivät välillä kuin saaristossa konsanaan. Siellä täällä näkyi pieniä kivisiä saaria. Joissain kasvoi käppyrämäntyjä ja joissakin näkyi mökki. Veneretkellä piti olla tarkkana ja mennä ihan luotisuoraan keskellä järveä. Mökkijärvi on täynnä kareja ja oikeastaan parasta olisi, jos olisi rauta/teräsvene. Lasikuituinen vene kun saa kolhuja kovin helposti ellei ole varovainen.
Toby nukkui sylissäni ja nautti tuulen tuiverruksesta. Itse laskin kameran pois kädestä ja ammensin tuon taideteoksen visuaalisuutta sisääni. Luonto antaa niin paljon. Ja hei, me olemme onnekkaita siksi, että uskoisin, että meillä kaikilla on yhtä hyvät mahdollisuudet lähteä nauttimaan luontoon ja saada siitä energiaa. Mielenrauhaa. Meillä on vielä tämän kesän patikkaretki Seitsemiseen tekemättä, mutta heti kun helteet helpottavat, on taas sinnekin pakko päästä nuuskuttelemaan metsän tuoksua.
Mutta nyt ei mennä metsään, vaan nauttimaan tästä ihanasta päivästä ihanan ystävän kanssa ♥ Sijoitus henkiseen pääomaan sekin!
Siitä, että suu muikistelee. Nenä nyrpistelee. Silmät siristelee. Siitä, että tulee hymyiltyä koko ajan hölmöläisen hymyä. Vaikka ylähuulen päällä hikikarpalot helmeilevät. Siitä, että tuntuu että koko ajan syödään. Jätskiä nyt ainakin. Siitä, että grilli käy kuumana. Että muurinpohjalettujen pitsireunat onnistuvat kerta kerralta paremmin.
Siitä, että yöunet alkavat puolen yön tuolla puolen. Vaikkakin aamulla olisi aikainen herätys töihin. Siitä, että työtkään eivät tunnut työltä. Vaan joiltain pikkuisilta tehtäviltä kesän lomassa. Siitä, että kotitoimistopäivinä työasuna on se sama, mikä viikonloppuna. Bikinit ja sen päällä höyhenenkevyt shortsihaalari. Siitä, että sitä hakeutuu veteen tämän tästä. Jos ei ihan uimaan asti, niin ainakin huljuttelemaan varpaitaan. Vedessä, joka ei kyllä juurikaan virkistä. Siitä, että hajuveden aseman ajaa luonnollisen aurinkosuojavoiteen kevyt tuoksu.
Siitä, että mieli nuortuu ainakin kaksikymmentä vuotta. Ellei enemmänkin. Siitä, kun huomaa nauttivansa niistä kesäjutuista, joista nautti lapsuudessaan. Meidän tämän kesän ykköshankinta oli parinkympin kumivene. Aivan niin kuin se kommandovene mummun ja papan mökillä. Erivärisenä vain. Siitä, että antaa kumiveneen viedä lempeän kesätuulen leyhytellessä. Ihan niin kuin sitä antaa elämänkin viedä. Päätyen kumiveneen kanssa ehkä kaislikon kivikoille, mutta peppua veneen pohjasta nostaen ja hytkyttäen saa hilattua itsensä karilta pois. Hiljakseen hihitelessä.
Siitä, että tulee hassuteltua ja leikiteltyä. Naljailtuakin. Sanottua spontaanimmin niitä asioita, mitä ajattelee. Naurettua ääneen miehen hivenen kauhistuneelle ilmeelle punastuneilla poskilla. Siitä, että tulee halittua enemmän. Oltua lähellä. Rutisteltua lapsia ja otettua poskista kiinni. Sanottua se ärsyttävä ”tuitui” niin kuin Oriveden mummu vainaa aikoinana. Siitä, että lapset menettävät hermot äitiinsä, joka on kesän humalluttama.
Siitä, että kalenteri on tyhjää täynnä. Pursuten kuitenkin kaikkia ihania tapahtumia. Tälle kesälle on vielä pari keikkaa tiedossa. Aina ihanaa Sir Elwoodia ja tamperelaisena tottakai myös Popedaa. Siitä, että vaikka keikatkin kivoja ovat, niin silti sitä odottaa sitä aikaa ystävien kanssa. Saunalautalla rutikuivaa itävaltalaista ilta-auringossa kippistellen.
Siitä, että saa pitää tuon kesähuoneen salusiinit sepposen selällään. Yötä päivää. Siitä, että tulee katettua kesäisesti. Istuttua ruoan äärellä niin kauan kuin huvittaa. Jättää astiat hetkeksi siivoamatta ja mentyä ruokalevolle terassin sohvalle. Siitä, että housunkaulus hienovaraisesti kertoo, että ruokahuolto on toiminut. Siitä, että osaa antaa tuon housunkauluksen mielipiteille hetkeksi piutpaut. Siirtyä käyttämään joustavia shortsihaalareita.
Siitä sen kesän tunnistaa. Sen tunnistaa myös siitä, että rakas ihana ystäväni poikineen on saapunut rapakon takaa Suomeen käymään. Siitä, että huominen kotitoimistopäivä vaihtui kuin varkain ystävyyden ylläpitopäiväksi. Aamusta iltaan ♥ Kesä, ystävät, aurinko. Elämä, ihmisen parasta aikaa.
IHANAA ALKANUTTA HELLEVIIKKOA,
PS. Siitä, että grillihamppareita on tullut tehtyä niin monta kertaa, että sitä kaipaa pikkuisen tuunausta. Eilen niitä tuunattiin uudella juustolla. Cheddarsulatejuustoviipaleiden sijaan aitoa ja ehtaa cheddaria. Nam! Seuraavan kerran ajattelin tuunata niitä taas tälläälyttömän hyvällä bbq-kastikkeella. Huomioikaa postauksen päiväys…tuntuu kuin olisin tehnyt tuon postauksen eilen. Mutta siitä on jo kuusi vuotta! Kesän tunnistaa siitä, että ajantaju katoaa 🙂
Tänään palasin lapsuuskesiin. Muistoihin, joista osan luulin jo unohtaneeni. Niihin kesiin, kun vietimme veljen kanssa kesälomaa mummun ja papan hyvässä hoidossa papan itse rakentamalla mökillä. Mökillä, joka tönötti uljaana mäen päällä. Järven ympäröimänä. Tuo paikka on vieläkin olemassa, onneksi. Pitkään aikaan en ole siellä käynyt, mutta tänään yhtäkkiä valtasi tietynlainen haikeus. Miten mökkivanhus on vanhentunut. Arvokkaasti, elämästä nauttien vai yksin, hitaasti rapistuen?
Muistan, kuinka meillä oli veljen kanssa siellä kumivene. Kommandovene, väritykseltään sellainen armeijan vihreä. Sillä seilasimme päivät pitkät vedessä, joka oli aika usein niin kylmää, että huulet sinisinä juoksimme välillä saunaan lämmittelemään. Joskus tuo iso järvi lämpeni niin, että siellä uitiin linnunmaidossa Laiturin tikkailta ison askeleen eteenpäin astuessa oli laakea kivi. Kiven ja laiturin tikkaiden välissä oli aikuiselle lyhyt harppaus, lapselle iso askel. Kaikki tuntui silloin niin isolta ja suurelta.
Jopa se matonpesuteline, jonka mummu laski tasaisin väliajoin veteen. Hyppäsi tynnyriin ja alkoi pesemään räsymattoja. Pesun jälkeen ne heitettiin kuivumaan laiturin kaiteille. Seuraavana päivänä mökissä tuoksui mäntysuopa. Iltaisin meillä oli tapana paistaa hampurilaisia tai lettuja. Niillä mummu hemmotteli meitä, vaikka poliisina pappa oli erittäin tiukka ja sitä mieltä, että lapsillekin voisi mennä tuo ahvensoppa, johon toinen oli vaivalla verkoista ahveneet noukkinut. Tuntui, että mummu ja pappa söivät kalakeittoa päivittäin.
Meitä oli siunattu ihanilla ja maailman parhaimmilla isovanhemmilla. Teiskon mökiltä tie vei usein mutkaisia teitä pitkin Orivedelle jatkamaan lomaa isän vanhempien maatilalle. Siellä koettiin taas toisella tapaa ihan erilaisia asioita. Tehtiin jälleen niitä muistoja, jollaisia sitä haluaisi itsekin omille lapsilleen antaa. Käytiin navetassa iltalypsyllä mummun kanssa ja istuttiin puimurin päällä papan kanssa. Poimittiin herneitä pellolta suoraan suuhun niin paljon, että mahat olivat aivan ilmapalloina. Avattiin ovi vintin rappusiin ja napattiin saunalimppareiksi pari keltaista jaffaa. Lasipulloissa tottakai. Ja metallikorkilla, jonka vain pappa osasi avata.
Tehtiin jekkuja, niin kuin lasten kuuluukin tehdä. Vieläkin välillä mietin, että miten minä, rauhallinen ja verrattain kiltti lapsi sain päähäni teljetä mummun navetan yhteydessä olevaan ulkohuussiin 😀 Siitäkin huolimatta mummu hemmotteli meitä. Kauppa-auto pysähtyi maatalon pihaan ja teimme vaihtokauppaa. Veimme kananmunakennoja kauppa-autoon myytäväksi ja vaihtokauppana saimme korillisen keltaista jaffaa sekä molemmille jäätelöt.
Vaikka lapsuuteni ei välttämättä ollut rahallisesti rikas, niin tunnen saaneeni lottovoiton. Kukaan ei tule viemään minulta näitä muistoja pois. Niitä muistoja, joihin saunanlauteilla taas tänään palaamme tyttöjemme kanssa. ”Äiti, kerro siitä ajasta kun sä olit lapsi!” Ihanaa, että toiset haluavat tietää.
Olenkin kertonut teille, että rakastan kirjoja. Rakastan lukemista. Rakastan kirjojen tuntua kädessä ja sitä tuoksua, joka kirjan sivujen välistä lehahtaa. Lukeminen on ollut mulle jo pikkutytöstä asti yksi rakkaimmista harrastuksista. Ala-asteikäisenä kahlasin Merri Vikin Lotta-sarjan ja myöhemmin Neiti Etsivät sekä Viisikot. Opiskeluaikoina luin pääosin markkinoinnin ja yritysjuridiikan kirjoja, mutta niidenkin lukemisesta nautin. Silloin kun lapset olivat pieniä meni muutama vuosi, etten juurikaan lukenut. Kunnes tein lukemiselle aikaa. Tänä päivänä, kun lapset ovat jo isompia ja sitä aikaa voisi nipistää lukemiselle, löydän itseni kuitenkin usein viikkaamasta pyykkiä, tekemästä ruokaa tai mikä pahinta, somettamasta puhelin kädessä. Ilman, että olen ottanut aikaa lukemiselle. Kaiken kiireen keskellä olen huomannut ikävöiväni tarinoita. Niitä hetkiä, kun saa uppoutua kirjan juoneen. Niitä hetkiä, kun odottaa malttamattomana jatkoa tarinalle, joka jäi kesken. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin kanssa.
Kuinka monelle teistä BookBeat on tuttu? Se on sovellus, joka ladataan puhelimeen ja jonka avulla voi joko kuunella äänikirjoja tai lukea e-kirjoja. Postauksen lopussa löytyy linkki, josta pääsette lunastamaan kuukauden maksuttoman kokeilun. Mutta antakaahan kun kerron sitä ennen, miten kävi minun, perinteisten kirjojen rakastajan. Latasin puhelimeeni sovelluksen eräänä iltana juuri ennen nukkumaanmenoa. Lunastin maksuttoman kokeilujakson ja uppouduin BookBeatin äänikirjavalikoimaan. Tallensin omaan kirjavalikoimaani hurjalla tahdilla mielenkiintoisia kirjoja, niin suomen- kuin englanninkielisiäkin. Kirjavalikoiman laajuus yllätti täysin!
Ensimmäisenä aloin tuona iltana kuuntelemaan Paolo Coelhon Alkemistia. Olin lukenut sen aikoinaan, mutta se on kirja, joka kestää lukemista. Paranee kerta kerralla. Avautuu enemmän jokaisella lukukerralla. Kuten itse asiassa kaikki ko. kirjailijan kirjat. Ensinnä kiinnitin huomiota miellyttävään miesääneen. Pekka Laihon äänen tuudittamana nukahdin yöunille. Rauhallisemmin kuin pitkään aikaan. Ilman sitä viime hetken puhelimen ja somen näpräystä sängyssä. Seuraavana päivänä kyllä hieman jouduin palaamaan kirjassa taaksepäin. Olin havahtunut nukahtaneeni matkan varrella. Sovelluksessa on myös uniajastin, josta voi ajastaa äänikirjan kuuntelun loppumaan tietyn ajan kuluttua. Ettei vahingossa käy niin, että kuuntelee koko kirjan yön tunteina. Unissaan.
Seuraavana aamuna töihin ajaessani auton mediajärjestelmän kautta jatkoin Alkemistin kuuntelemista. Sama toistui kotimatkalla. Illan lenkillä sen jumputtavan ja rytmikkään musiikin sijaan lukijan rauhallinen ääni tuntui miellyttävältä. Sen sijaan, että olisin keskittynyt siihen, että jaksanko vielä juosta, keskityin kuuntelemaan kirjaa. Juoksulenkki meni kevyemmin kuin aikoihin. Alkemisti oli sen verran lyhyt kirja, että päätin kuunnella sen loppuun samalla kun viikkasin muutaman koneellisen pyykkiä. Aika nopeasti ymmärsin, että äänikirjojen myötä mulle avautui täysin uusi maailma. Hetkessä olin aivan hurahtanut äänikirjoihin.
Se selittämätön ihanuus, joka johtui arkisen ajatusvirran juoksun pysähtymisestä, tuli tarpeeseen. Jo ensimmäisestä äänikirjasta lähtien huomasin rauhoittuvani kuuntelemaan. Keskittymään. Olen huomannut, että tämän vuoden aikana aivoni ovat käyneet ylikierroksilla. Prosessoineet asioita ja paiskineet ylitöitä. Äänikirjojen avulla pystyin vihdoin antamaan aivoilleni lepoa. Äänikirjaa kuunnellessani tunnen koko kroppani rentoutuvan, vaikken edes makoilisi paikoillani. Parin viikon ajan äänikirjat ovat olleet päivittäin käytössäni. Alkemistin jälkeen latasin muutaman kirjan puhelimelleni offline-tilaan, jotta pystyin kuuntelemaan niitä taannoisella Espanjan reissulla lentokoneessa sekä uima-altaalla, missä ei juurikaan wifiä ollut.
Jojo Moyesin Still Me -kirja tulee muistuttamaan minua aina tuosta yhdestä rentouttavimmista lomamatkoista ikinä. Se tulee muistuttamaan minua auringonpaisteesta sekä lasten kikatuksesta. Joka kuului äänikirjan lukijan Anna Actonin lempeän äänen takaa. 13 tuntia 37 minuuttia rakkautta, haikeutta, ikävää ja iloa. Äänikirjan loppumisen jälkeen hetkellinen tyhjä olo. Olo, kun mikään kirja ei tule vetämään vertoja tuolle juuri kuuntelmalleni. Paahtavan iltapäivän auringon alla tein pikkuisemmallemme pedin aurinkovarjon alle. Latasimme hänelle muutaman Risto Räppääjän puhelimeen ja yhdessä hetkessä tuo juuri energiaa pursuava uima-altaaseen pellehyppyjä tekevä pikkuinen rauhoittui kuuntelemaan kirjaa. Harvoin tuon ikäiset malttavat olla paria tuntia paikoillaan. Nyt malttoi. Ja vielä kahtena päivänä peräkkäin.
BookBeatissa on yhtenä ominaisuutena myös perhejako, jossa jopa viisi perheenjäsentä (käyttäjätilin omistaja mukaanlukien) voi jakaa saman tilin hintaan 4,90 euroa / käyttäjä. Olen yrittänyt saada myös meidän lapset innostumaan lukemisesta, mutta aika laihoin tuloksin. Sen takia olen kovin onnellinen, että ovat päässeet kirjojen maailmaan äänikirjojen myötä. Lukeminen ja kirjojen kuuntelu rikastuttavat elämää aivan uudella tavalla. Se saa puhekielenkin monimuotoisemmaksi ja antaa hurjasti lisää yleissivistystä. Kirjojen avulla pääsee kokemaan ja näkemään paikkoja, joihin muuten ei olisi mahdollista päästä.
Kuten niin monessa muussakin asiassa, niin myös äänikirjojen suhteen ei ole poissulkevia ehtoja. Se, että rakastan lukea kirjoja ei poissulje sitä, että olen kuin varkain rakastunut myös kirjojen kuuntelemiseen. Äänikirjojen kuuntelemiseen. Uskon, että sain elämääni paljon lisää ulottuvuutta äänikirjojen suhteen. Siinä, missä kirjan lukeminen vaatii aina tietyn hetken, vapaat kädet ja silmät, antavat äänikirjat vapauden sukeltaa tarinoiden maailmaan useammin. Vaikka paras hetki äänikirjojenkin kuuntelemiseen on tuo aamun oma hetkeni. Sen sijaan, että aamukahvipöydässä kuuntelisin hiljaisuutta ulos tuijotellessani, kuuntelen nappikuulokkeilla äänikirjaa. Se antaa levollisen aloituksen aamulle.
Tuossa yllä kerroinkin teille jo muutaman kirjasuosituksen, mutta vielä muutama minulla olisi antaa. Itse kuuntelen tällä hetkellä Anna Janssonin Maria Wern -sarjan yhtä teosta. Jäljellä taitaa olla vielä seitsemän äänikirjaa kuuntelematta tuosta sarjasta. Tälle kesälle riittää siis kuunneltavaa niiden tiimoilta 🙂 Johonkin väliin ajattelin kuunnella myös Agatha Christien Kuolema Niilillä, englanninkielisenä. Huomasin tuon Jojo Moyesin kirjan jälkeen kuinka ihana oli kuulla englanninkieltä. Ilman vaikeuksia pysyä kärryillä tapahtumista. Lisäksi BookBeatista löytyy vino pino ihania chiclit äänikirjoja kesään, muun muassa Sophie Kinsellalta ja Cathy Kellyltä. Mikäli ette ole vielä lukeneet Vera Valan kirjoja, niin suosittelen sen tekemään. Ne löytyvät tällä hetkellä BookBeatista e-kirjoina.
Jotta pääsette sukeltamaan äänikirjojen suloiseen maailmaan, minulla on tarjota teille kaikille uusille BookBeat -asiakkaille 1 kuukauden maksuton kokeilu. Tästä linkistä pääsette ääni- ja e-kirjojen ihanaan maailmaan! Atmariaskesa2018 -koodi on voimassa 30.9.2018 asti.
Aiettä. Oletteko katsoneet ensi viikon sääennustetta? Eilen illalla siellä vielä keikkui lukema 31 tänne Tampereelle ensi keskiviikoksi, mutta ei tuo 29 astettakaan huono ole, mikä tänä aamuna oli ennuste 😀 Kunnon talvi takana ja nyt kunnon kesä. Meillä on kuulkaas käynyt hyvä säkä. Nautitaan tästä!
Kun on kovin lämmin, itselläni ei ole juurikaan nälkä. Siis kunnon ruoka nälkä. Mutta napostelunälkä, siitä olen tänä kesänä kärsinyt. Varsinkin viimeisen viikon aikana. Juuri, kun sain itseni alkutalvesta vieroitettua napostelusta. Kesällä kuuluukin napostella eikä siinä mitään, jos naposteltavat olisivat kotimaisten mansikoiden ja jätskien muodossa. Satunnaisesti myös viilentävien jätskien muodossa. Mutta kuulkaas, kun mun naposteltavat ovat nyt viikon ajan olleet 99% jotain aivan muuta kuin terveellisiä herkkuja. Jätskiä suoraan pakkasesta lusikalla. Työpaikan kahvihuoneen pöydälle jätetystä suklaalevystä palan napsaisua ohi kävellessäni. Ja kun mä en edes ole suklaan ystävä. Viikossa olen koukuttunut jälleen sokeriin. Se tuntuu ka-ma-lal-ta.
Sanomattakin selvää, että kroppa ei voi hyvin. Olo on ollut vähän turvonnut ja nuutunut. Lenkillekään ei ole ehtinyt. Kyllä te tiedätte sen tunteen, kun on sellainen plääh-olo. Eilen otin itseäni niskasta kiinni. Stoppi (jatkuvalle napostelulle) ja sokeriherkutteluille. Aloitin 10 päivää kestävän Detox -juomakuurin (*Detox Express saatu Lifestä), jota otan joka aamu tyhjään vatsaan. Kävin työpäivän lomassa hakemassa kahvihuoneen pöydälle herneitä ja mansikoita. Töistä kotiin kurvasin kotikaupan kautta ja ostoskoriin eksyi vain hevi-osaston tuotteita. Illalla tein nopeasti tuollaisen rouskuvan, maistuvan ja oikeasti täyttävän salaatin. Itse pärjäsin pelkästään salaatilla ilman lisukkeita, mies söi salaatin kanssa lohta. Jääkaappiin laitoin vesipullon, johon ujutin sitruunaa ja persiljaa makua tuomaan. Tuota täytän vedellä aina kun sen pinta laskee. Kyllä tämä tästä!
Kastike 1 rkl oliiviöljyä 2 rkl sitruunamehua 1 rkl luomuomenaviinietikkaa vettä (laimenna seos sopivaksi vedellä) suolaa mustapippuria
-pienistele kaalit ja porkkana
-sekoita kastikkeen aineet ja lisää kastike kaaliporkkanaseokseen
-laita jääkaappiin tekeytymään n. puoleksi tunniksi
-sekoita joukkoon muut salaatin aineet
-koristele chiansiemillä ja pellavansiemenillä
-nauti
Tein salaattia isomman erän kerralla. Salaatti paranee vain jääkaapissa köllötellessään. Kukka- ja parsakaaleista tulee pehmeän rouskuvia. Tämä kotitoimistopäivä siis syödään kevyesti ja hellitään kroppaa. Sillä…illalla kutsuu laivan buffet. Elämä on valintoja täynnä. Myös tuolla buffetissa 😉 Edessä on miniristeily meidän minin ja hänen ystävänsä ja ystävän äidin kanssa.
Eilen illalla tein työtyöpäivän jälkeen vielä blogityöpäivän sisään huomista risteilypäivää ajatellen. Jos eilisessä postauksessa vähän kritisoin sitä, että yrittäjä ei 100% lomaa tunne, niin tässä taas yksi yrittäjyyden niistä puolista, minkä takia se tuntuu just omalta jutulta! Vapaus tehdä asioita osin oman aikataulun mukaan (puhun nyt blogitöistä, en töistätöistä :)). Varsinkin näin kesällä ihan ykkösjuttu ♥
KEPEIN KESKIVIIKKOTERKUIN,
PS. muistattehan että sitruunavesi kantsii juoda pillillä, ettei hampaiden kiille vaurioidu!
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
HEIPPA IHANAT!
HEIPSUTIRALLAA IHANAT!
