sunnuntai 28. huhtikuun 2019

Ikävä on tavallaan ihana tunne!

4

MOIKKAMOI IHANAT!

Mites siellä on viikonloppu sujunut? Oletteko nauttineet näistä ihanista kevätpäivistä? Onneksi on kuulkaa nuo lapset, jotka saavat vähän järkeä tämän hurahtaneen gardenistan pääkoppaan. Muistuttavat klo 16.37, että en ole syönyt lounasta (lasten lounas toki tuli hoidettua – kävivät ystäviensä kanssa kaupungissa ja napostelivat samalla huikopalaa). Ja johan tuo oli aika alkaa valmistamaan iltaruokaakin. Kesän ykkösherkku tulee olemaan tänä kesänä pasta primavera, kauden kasvisten sävyttämänä. Niin hyvää. Laitan reseptiä ensi viikolla tulemaan.

Ensi yönä saadaan vihdosta viimein mieskin kotiin neljän yön reissusta. Levänneenä, I hope. Tosin seitsemän golfkierrosta 3,5 päivään voi käydä kyllä voimille ;D  Onneksi on viikolla yksi arkivapaa, jolloin sitten lepuuttaa. Olen touhunnut näinä päivinä paljon, mutta aina välillä istuessani alas olen tuntenut pientä ikävää. Iltaisin skipannut kokonaan sohvan ja iltaohjelmat. Mennyt suoraan sänkyyn ja kuunnellut äänikirjaa. Kun mies on pois, en vaan osaa viettää iltojani tuolla kellarissa telkkaria katsoen. Joku puuttuu. Ihan kuin osa musta olisi amputoitu. Ja hei, olisi suuri rikos alkaa katsomaan meidän parisuhdesarjojen, the Blacklistin ja Wistingin uusimpia jaksoja ilman häntä.

Pari kertaa olen taas näiden päivien aikana miettinyt, kuinka onnellinen sitä olenkaan. En vain sen puolesta, että olen löytänyt elämäni rakkauden, vaan myös sen puolesta, että mulla on kotona toinen, joka kantaa arjessa vastuun. Aikuiskontakti, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Juttelukaveri. Ihminen, kenen kanssa viettää ilomielin aikaa. Näiden neljän päivän aikana olen kyllä saanut ihan samperin paljon aikaan. Trampoliini on koottu, on vedetty yhdet kaveriyökyläsynttärit. Siivottu ja saatu etupihan iso istutusallas vehreäksi. Tehty lisää istutuksia ja taas lisää istutuksia. Tänään viimeisenä tein istutusaltaan tuohon ulko-oven viereen.

Niin, että ei tässä touhuillessa ihan hirmuisesti ole ikävä ehtinyt iskemään. Mutta sillain sopivasti. Ikävä on toisaalta kovin terve tunne, tykkään mä. Se kertoo, että välittää siitä toisesta. Kaipaa häntä. Tässä tapauksessa voisin jopa väittää ikävän olevan ihana tunne. Verrattuna siihen ikävään, jota kokee heitä kohtaan, joita ei koskaan enää näe. Tässä ikävässä on toivoa. Tietää, että ikävä helpottaa ensi yönä klo 01.00.

Tässä vaiheessa viikonloppua olisi hyvä rauhoittua tulevaan viikkoon. Mutta ehei, lapset haluavat mökkirantaan ajelulle tsekkaamaan mökkijärven jäätilanteen. Näinköhän on, että se ei ole vieläkään sula…stay tuned IG Storyn puolella. Päivittelen jäätilannetta sinne! Ja hei, peukut pystyyn, eiks ni! 🙂

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 27. huhtikuun 2019

Hempeästi & lempeästi ♥ (+ suussa sulavaa Oreo brownieta)

10

LAUANTAI-ILTAA IHANAT!

Tämä ilta, just tässä ja nyt on ihana. Hempeä ja niin kovin lempeä. Neljätoista vuotta sitten tähän aikaan olo oli valehtelematta erittäin väsynyt, mutta ennen kaikkea huolestunut. Reilu kolme tuntia sitten minusta tuli äiti, mutta sitä vauvaa ei ollut vierellä. Hän oli VTO:lla, koska aika pitkälle edennyt raskausmyrkytys ja synnytyksessä tapahtuneet dramaattiset käänteet olivat ottaneet veronsa. Se, että yhdessä hetkessä on niin hirmuisen huolissaan jonkun muun hyvinvoinnista oli täysin lamaannuttavaa. Olinhan tuohon asti ollut periaatteessa vastuussa vain itsestäni.

Mutta hei, tuostakin selvittiin, kuten myös selvittiin siitä tyhjyyden tunteesta, kun kotiuduin ilman vauvaa.  Reilun viikon kuluttua saimme vauvan kotiin ja siitä asti meillä on asunut rakkaus. Sellainen rakkaus, jollaista ei koskaan kuvitellut tuntevansa. Tiedän, että lapset voivat käydä välillä meidän vanhempien hermoille ja kiristää nutturaa, mutta ei se rakkaus sieltä mihinkään katoa. Se vain syvenee ajan saatossa.

Tänä aamuna herätellessäni esikoisen kakun kanssa katsoin häntä jälleen aivan uusin silmin. Tähän asti olin pitänyt toista äiskän ja iskän pikkuisena. Tosiasiassahan hän on jo erittäin hieno nuori nainen. Ei enää mikään pikkuinen. Vastuuntuntoinen kuin mikä ja mikäli minä olen pitänyt itseäni kukkahattutätinä, niin hän on sitä potenssiin sata 🙂

Nyt on molemmat tytöt siirtyneet uusiin lukemiin. Mikä ei muuta arkea mihinkään. Ainoa muutos on se, että mahdollisia lomamatkoja tilatessa pitää muistaa vaihtaa automaattisen syötön antamat iät lapsille. Ei enää 11- ja 13- vuotiaat vaan 12- ja 14-vuotiaat.

Pienempi, pari viikkoa sitten 12 vuotta täyttänyt, piti viime yönä muutamalle ystävälleen yön yli synttäribileet. Muuten ei kaivattu äiskän apua leivonnaisten suhteen, mutta toiveena oli Oreo browniet, jotka eilen kotitoimistopäivällä leivoin. Näiden ohjetta kyseltiin Instagramissa, joten lupailin sitä antaa. Ohje on Arlan, mutta muutin kuivien aineiden grammat deseiksi. Meillä ei ole vaakaa, joten joudun aina guuglaamaan nuo mittasuhteet.

OREO BROWNIET

300 g tummaa suklaata
200 g voita
3,5 dl sokeria
4 kananmunaa
2,3 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
15 kpl Oreo keksejä

-sulata voi, suklaa ja sokeri kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
-sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
-sekoita jauhot ja kaakaojauhe
-siivilöi taikinan joukkoon
-kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan
-asettele Oreo keksit taikinan päälle ja kaada lopputaikina vuokaan
-paista 180° noin 25 minuuttia
-anna jäähtyä

Maistoin vähän brownieta ja ah, miten hyvää se oli. Tuo keksi taikinan sisällä oli ihan ässä!

Tänään vietettiin päivää synttärisankarin toiveiden mukaan kaupungilla. Syömässä ollessamme hämmästelin sitä, miten siistiä on, että toisten kanssa pystyy oikeasti jo keskustelemaan vaikka mistä. Monesti mietin, että mikä on se salaisuus, että lapsista on kasvanut noinkin tasapainoisia neitosia. Se on kieltämättä ollut rajat ja rakkaus, mutta uskon että myös tietynlainen herkkyys, hempeys ja lempeys ovat olleet niitä valttikortteja. Varsinkin niinä hetkinä, kun nuoren mieli on myllertänyt ymmällään siitä, mitä pään sisällä tapahtuu. Silloin meidän vanhempien tärkeimpänä tehtävänä on olla se tuki ja turva. Toki aina, mutta varsinkin niinä hetkinä ♥

Josko sitä kuulkaas vähäksi aikaa suuntaisi vielä pihalle. Himskatin vanha olkapäävamma on alkanut vihoittelemaan liiallisesta kuopsuttamisesta. Eikä tulehduskipulääkettä löydy koko talosta. Täytynee turvautua jäiseen hernemaissi-pussiin illemmalla. Mutta nyt kaivamaan taas kuoppia! Hih, olen muuten viimeisen viikon aikana ymmärtänyt tuota koiruuttakin paljon paremmin; kuoppien kaivaminen on varsin terapeuttista 🙂

AURINKOISTA LAUANTAI-ILTAA,


perjantai 26. huhtikuun 2019

Tää on mun kotini ♥

6

HEIPPATIRALLAA!

IG:n puolella seuraavat tietävätkin, että meillä oli eilen pikkuista säätöä. Sellaista, joka sai illalla kaatumaan aivan suorilta jaloin sänkyyn. Mutta hei, yksi puhjennut autonrengas, yksi melkein tukkeutunut vessan viemäri ja yksi karannut koira – se on elämää se. Sellaista, joka ehkä vähän sapettaa tapahtumahetkellä, mutta joka saa vahvasti tunteet elämisen ihanuudesta pintaan.

Tähän päälle vielä yksi trampoliiniprojekti. Oletteko koskaan koonneet tramppaa? Meillä on mies koonnut ne pari trampoliinia, joita meillä on ollut ja uskoin lapsia, kun sanoivat, että osaavat koota moisen kaksistaan. Olivathan auttaneet iskää kokoomispuuhissa aiemminkin. Ja katinkontit sanoin minä! Mutta hei, nyt on tramppakin kasattuna tämän päivän pienemmän kaveriyökyläsynttäreitä varten. Yllättävää kyllä, se sopii tuonne tontin nurkkaan täydellisesti. Niin kauan kuin mä muistan, niin tässä pihassa on ollut trampoliini. Se olikin aika tyhjä ilman sitä. Ilman pomppivia ja kikattavia lapsia.
Usein multa kysytään, että kaipaanko vanhaan kotiin. Tuohon tien toiselle puolelle. Olihan se ihana koti ja niin erilainen pohjaratkaisuiltaan ja jopa tekniikaltaan kuin tämä perinteisen kaavan mukaan rakennettu talovanhus. Kaikki valot sai yhdestä napista päälle ja pois. Tai sitten yksittäin päälle ja pois seinässä olevan hallintapaneelin avulla.

Täytyy myöntää, että hieman jännitin viime lauantaina astua vanhan kodin ovesta sisään. Ihanat naapurimme olivat kutsuneet meidät lasilliselle ja tottahan toki me kutsuun vastasimme myöntävästi. Astuin eteiseen ja huomasin, että tuulikaappia oli avarrettu (miksei meillä käynyt tämä mielessä! :)), kaikki wc:t oli uusittu, kuten myös liki kaikkien huoneiden pinnat. Saunaosasto oli ihana ja kodinhoitohuone toimiva.

Siinä sohvalla korkean olkkarin katon alla istuessani katselin keittiön suuntaan. Siitä samasta kohtaa, josta olin katsellut näkymää monta kertaa aiemminkin. Ihastelin avaruutta ja muistelin, miltä tuolla kodissa oli näyttänyt meidän siellä asuessa. Ajattelin, että tuo koti on kerrassaan ihana. 

Mutta tiedättekö, että silti tuolla vanhassa kodissa vieraillessamme tuli tunne, että mun sydän on tien toisella puolella. Tässä kodissa, jota olemme reilun parin vuoden ajan rempanneet. Tajusin, että paljon saisi tapahtua, että tästä pois muuttaisin. En tiedä vaikuttaako se asiaan, että tämä on lapsuudenkotini, mutta nämä nurkat ovat niin rakkaat, että ajatuskin niistä luopumisesta sattuu jonnekin tuonne sisimpään. Tää on mun kotini ♥

Ja tänään täällä kodissa leivotaan ja siivotaan, viritellään kellariin juhlakoristukset ja juhlitaan pikkuisemman kaverisynttäreitä. Huomen aamulla juhlat jatkuvat ja 14 vuotta täyttävä esikoinen saa synttäriaamiaisen sänkyyn. Tiedossa sankarin suunnittelema päivä eli aamupalaksi röstiperunoita (!) ja sen jälkeen kaupunkikeikkaa. Pienesti shoppailua ja synttärilounasta yhdessä Tampereen legendaarisimmista pihvipaikoista. Ottaen huomioon, että sankari itse ei syö lihaa, niin tämä oli yllättävä valinta 😀

AURINKOISIN PERJANTAITERKUIN,

PS. postauksen kuvat ovat muuttoamme seuraavalta päivältä, heinäkuulta 2017. Näitä kuvia katsoessani muistan sen pienen epäröinnin siitä, että teimmekö oikean ratkaisun muuttaessamme lapsuudenkotiini. Mutta näin jälkikäteen – tuo on yksi parhaimmista ratkaisuistamme ikinä!

 


torstai 25. huhtikuun 2019

Kerro minulle kesästä!

4

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.

 

Kerro minulle kesästä! Siitä lapsuuden kesästä, jolloin suu maistui mansikalle. Kun avoimesta ikkunasta kuului linnunlaulu. Kun kesätuuli leyhytti verhon tanssimaan hiljalleen. Kerro minulle kesästä, siitä lapsuuden kesästä, kun vasta illalla pestiin tahmeat jäätelötahrat suupielistä. Kun peiton alta pilkisti kymmenen multaista mukulaa. Kun nenänpielet täyttyivät pisamoista ja kun iholla oli auringon jättämä lämpö. Kerro minulle kesästä, kehoitti pikkuisempi eräänä huhtikuun aurinkoisena päivänä. Kerroin mökkikesistä Teiskossa järven rannalla. Terttu-mummun ja Jussi-papan kanssa vietetyistä kesäpäivistä.

Heinäkuun helteisistä päivistä mökin verannalla, josta oli huikeat näkymät Näsijärvelle. Jonka pirttipöydän ääreen katettiin joka aamu, iltapäivä ja ilta keltavalkoinen Arabian astiasto. Tassista, jolle pappa kaatoi kahvia. Sokeripalasta, jonka asetti hampaiden väliin ja jonka läpi ryysti tassille kaatamaansa kahvia. Kerroin myös siitä, kun mummu opetti minut viisivuotiaana juomaan kahvia. Välillä ryystin papan oppien mukaan kahvin tassilta. Samalla kulmieni alta ylös katsoen. Saaden tuimakatseisen pohjanmaalaissyntyisen partasuun hieman virneeseen. Silmiin lämmön, jota harvoin näkyi.

Kuinka paljon muistoja, niin kesästä kuin vuoden varrellakin, tehdään ruokapöydän äärellä? Meidän perheessä niitä tehdään paljon. Katamme kauniisti, myös arkena ja istumme nauttimaan. Edes pieneksi hetkeksi. Arjen kultareunoja – niitä ovat nuo hetket. Suurta osaa arjen herkullisimmissa hetkissä näyttelevät kauniit astiat. Kun minulta kysyttiin halukkuutta yhteistyökampanjaan Arabian kanssa ja nimen omaan Arabian Huvila -sarjan kanssa, en epäröinyt hetkeäkään. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.

Kauniit, suunnittelija Heini Riitahuhdan suunnittelemat astiat vievät minut samantien ajatuksissani niihin lapsuuteni mökkikesiin. Arabian taideosastolla työskentelevä Heini Riitahuhta on tunnettu keramiikkataiteilija ja muotoilija. Arabialle Heini on suunnitellut tuotteita vuodesta 1998 alkaen. Suunnittelija on kiinnostunut vanhoista koristelumenetelmistä ja pehmeästä jäljestä, joka yhdistää monia Arabian tuotteita.

Vaaleanpunasävyinen Huvila-koriste jatkaa Arabian Rakastetut kuviot -sarjaa. Herkkä, vaaleanpunainen koriste on saanut inspiraationsa unelmista, unista ja lapsuuden kesistä mummolassa. Käsivarapiirrolla tehtyyn Huvila-koristeeseen on tuotu pehmeyttä kahdella kauniilla värillä. Syntyi koriste, jossa on ripaus menneitä aikoja ja vanhojen Suomi-filmien tunnelmaa. Koristeen kukkasen esikuvana on toiminut villiruusu.

Huvila-astiasarjaan kuuluvat Suomi 100 mukikokoelmasta tuttu 0,3 l muki, joka on mielestäni oikein hyvänkokoinen siinä mielessä, että menee niin kahvin- kuin teenjuojallekin. Myös mansikkamehun juomiseen oli oikein oiva. Sarjasta löytyy kahta eri kokoa lautasia, joista pienempi 19 cm lautanen menee mukin parina vaikka kakkulautasena. Isompi, 24 cm lautanen toimii toki ruoka- ja tarjoilulautasena, mutta meillä se toimitti myös kakkuvadin virkaa. Kuinka hyvälle maistuikaan kevään ensimmäinen mansikkapavlova!

Kauniista Huvila-kulhoista maistui tuona huhtikuun iltapäivänä jäätelö ja mansikat. Sen jälkeen myös aamupuuro. Valoisat kevätaamut ja nostalginen puurokulho ovat olleet minun aamujeni herkkuhetkiä viime aikoina. Huvila-sarjaan kuuluu myös nostalgisen muodon omaava tarjoilualusta. Sen muoto on identtinen aiemmin tuotannossa olleiden Arabian tarjoilualustojen kanssa. Kaunis litran vetoinen Huvila-kannu houkuttelee sisuksiinsa kesäistä tuoreista mansikoista mehustettua mehua, mutta se menee myös loistavasti maljakkona.

Istuimme rauhassa perheen kesken ruokapöydän äärellä ja juttelimme keväästä. Kesän odotuksesta ja meidän molempien vanhempien kesämuistoista. Mutta myös niistä muistoista, joita lapsilla on muodostunut kesistä. Toivottavasti meidänkin lapset pystyvät joskus kertomaan omille lapsilleen rakkaita kesämuistoja. Niitä muistoja, kun istuivat aikoinaan mummun ja vaarin kanssa keittiönpöydän äärellä.

Tuossa samassa kohtaa, jossa nykyinen ruokapöytämme sijaitsee. Kun vaari oli käynyt hakemassa Tammelantorilta mansikoita ja herneitä. Niistä hetkistä, kun siirtyivät ulos perkaamaan mansikoita omenapuiden katveeseen ja pakastamaan niitä talven mansikkakiisseleitä varten. Kun naapurin koira tuli omin luvin vierailulle mummulan pihaan ja sai nuolla lasten jäätelökulhot.

Mietin, mitkä ovat sellaisia tuotteita, joita muistan lapsuudestani. Ja joita meillä vieläkin käytetään. Arabian astiat ovat ehdottomasti sellaisia tuotteita. Arabia kun kattaa koko elämän, arjen ja juhlan. Minulle, kenelle kauniisti kattaminen on puoli ruokaa ja rakas harrastus, tulee Arabia kulkemaan rinnalla koko elämän ajan. Se on kuin ystävä, joka mukautuu uusiin elämänvaiheisiin ja tilanteisiin. Ystävä, joka piristää ja ystävä, joka muistuttaa niistä juurista. Muistoista, joihin kerta kerran jälkeen palaa. Varsinkin näin kesän kynnyksellä ♥

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 24. huhtikuun 2019

DIY -minikasvihuone

2

HEI HELLUREI!

Pysytään vielä tämä päivä pihalla. Heh, olokin on vähän sellainen. Pihalla oleva nimittäin. Tiistaiaamut on jokseenkin olleet tahmeita ja eipä se kroppa tänä aamuna erottanut keskiviikkoaamua tiistaiaamusta. Vaan tahmeaa oli. Pikkuhiljaa alkaa onneksi silmä aukeamaan 😉

Eilen illalla räpsin kuvia tuolla meidän ”kasvimaasektorilla”. Kolme minikasvihuonetta jaksaa edelleen ihmetyttää itseäni. Tai lähinnä se niiden sisältö. Kasvit ovat edelleen hyvissä voimissa ja tomaatti on jopa pukannut pariin päivään hirmuisesti uusia raakileita. Tomaatin ostin talvella ja se on ollut tähän asti sisällä. Ihan kivasti se sisällä antoi satoa, mutta nyt tuntuu, että sato on triplaantunut.

Pitkään haaveilin oikein kunnon kasvihuoneesta (Emilian kasvihuoneen inspiroimana), mutta vielä tällä hetkellä ei sellaiseen rahkeita ole. Siihen asti opettelen tätä kasvien kasvatuspuuhaa ja harjoittelen pienemmässä mittakaavassa.

Meillä jäi autokatoksen rakentamisesta lautoja yli ja niistä oli tarkoituksena rakentaa lavakauluksenomaiset kehikot. Mutta sitten huomasin Plantagenissa valmiita 60 x 80 cm (saatavilla oli myös isompiakin) kehikoita. Ne olivat valmiiksi mustaksi petsattuja / öljyttyjä.  Toisena päivänä jälleen alan liikkeessä käydessäni huomasin, että kehikoihin myytiin myös hallasuojia, jotka tekevät kasveille pienimuotoisesti kasvihuoneolosuhteet. Suojelevat liialta auringolta, sateelta ja mahdollisilta yön pikkupakkasilta.

DIY -minikasvihuoneeseen tarvitset:

🌿 kehikon/istutuslaatikon
🌿 suodatinkangasta
🌿 2 rautakaarta
🌿 hallasuojakankaan

Huomasin vasta jälkikäteen, että tämän kokoisiin kehikkoihin olisi myyty valmiina suodatinkangasta, mittojen mukaan tehtynä. Ostin kuitenkin isomman rullan, koska tarvetta on enemmänkin. Tuli edullisemmaksikin tuo isompi määrä 🙂 Toki lisäksi tarvitset minikasvihuoneeseen multaa ja istutettavia. Meillä kasvaa yhdessä laatikossa valmisyrttejä, toisessa mansikoita ja herneitä ja kolmannessa yritän idättää sellaisia yrttejä, jotka vaativat kylmäidättämisen. Esimerkiksi laventeli.

Olen miettinyt, että pitääkö yrttejä / mansikoita / herneitä lannoittaa tai ravita jotenkin? Yrttimullan laitoin päällimmäiseksi kerrokseksi istutustlaatikoihin, mutta sen lisäksi – onko jotain yrttiravinnetta?

Huomaan, että tässä vaiheessa gardenistaelämää täytyy vähän toppuutella itseään. Ihana olisi ostaa sitä ja tätä, mutta eivät nuo pihan kasvit mitään kovin edullisia. Lisäksi olen vielä niin vasta-alkajan kengissä, että hämärän peitossa on monivuotisten ja yksivuotisten yrttien / kasvien ero. Ei olisi pöllömpää tarttua äidin vanhaan puutarhakirjaan ja tutustua aiheeseen 🙂

Huomiselle sitten luvassa jotain ihan muuta kuin pihajuttuja! Silmänruokaa sisätiloissa. Kesän odotusta myös. Siitä kun ei tässä vaiheessa vuotta pääse mihinkään.

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


« Vanhemmat
Uudemmat »