HEIPPATIRALLAA!
IG:n puolella seuraavat tietävätkin, että meillä oli eilen pikkuista säätöä. Sellaista, joka sai illalla kaatumaan aivan suorilta jaloin sänkyyn. Mutta hei, yksi puhjennut autonrengas, yksi melkein tukkeutunut vessan viemäri ja yksi karannut koira – se on elämää se. Sellaista, joka ehkä vähän sapettaa tapahtumahetkellä, mutta joka saa vahvasti tunteet elämisen ihanuudesta pintaan.
Tähän päälle vielä yksi trampoliiniprojekti. Oletteko koskaan koonneet tramppaa? Meillä on mies koonnut ne pari trampoliinia, joita meillä on ollut ja uskoin lapsia, kun sanoivat, että osaavat koota moisen kaksistaan. Olivathan auttaneet iskää kokoomispuuhissa aiemminkin. Ja katinkontit sanoin minä! Mutta hei, nyt on tramppakin kasattuna tämän päivän pienemmän kaveriyökyläsynttäreitä varten. Yllättävää kyllä, se sopii tuonne tontin nurkkaan täydellisesti. Niin kauan kuin mä muistan, niin tässä pihassa on ollut trampoliini. Se olikin aika tyhjä ilman sitä. Ilman pomppivia ja kikattavia lapsia.
Usein multa kysytään, että kaipaanko vanhaan kotiin. Tuohon tien toiselle puolelle. Olihan se ihana koti ja niin erilainen pohjaratkaisuiltaan ja jopa tekniikaltaan kuin tämä perinteisen kaavan mukaan rakennettu talovanhus. Kaikki valot sai yhdestä napista päälle ja pois. Tai sitten yksittäin päälle ja pois seinässä olevan hallintapaneelin avulla.
Täytyy myöntää, että hieman jännitin viime lauantaina astua vanhan kodin ovesta sisään. Ihanat naapurimme olivat kutsuneet meidät lasilliselle ja tottahan toki me kutsuun vastasimme myöntävästi. Astuin eteiseen ja huomasin, että tuulikaappia oli avarrettu (miksei meillä käynyt tämä mielessä! :)), kaikki wc:t oli uusittu, kuten myös liki kaikkien huoneiden pinnat. Saunaosasto oli ihana ja kodinhoitohuone toimiva.
Siinä sohvalla korkean olkkarin katon alla istuessani katselin keittiön suuntaan. Siitä samasta kohtaa, josta olin katsellut näkymää monta kertaa aiemminkin. Ihastelin avaruutta ja muistelin, miltä tuolla kodissa oli näyttänyt meidän siellä asuessa. Ajattelin, että tuo koti on kerrassaan ihana. 
Mutta tiedättekö, että silti tuolla vanhassa kodissa vieraillessamme tuli tunne, että mun sydän on tien toisella puolella. Tässä kodissa, jota olemme reilun parin vuoden ajan rempanneet. Tajusin, että paljon saisi tapahtua, että tästä pois muuttaisin. En tiedä vaikuttaako se asiaan, että tämä on lapsuudenkotini, mutta nämä nurkat ovat niin rakkaat, että ajatuskin niistä luopumisesta sattuu jonnekin tuonne sisimpään. Tää on mun kotini ♥
Ja tänään täällä kodissa leivotaan ja siivotaan, viritellään kellariin juhlakoristukset ja juhlitaan pikkuisemman kaverisynttäreitä. Huomen aamulla juhlat jatkuvat ja 14 vuotta täyttävä esikoinen saa synttäriaamiaisen sänkyyn. Tiedossa sankarin suunnittelema päivä eli aamupalaksi röstiperunoita (!) ja sen jälkeen kaupunkikeikkaa. Pienesti shoppailua ja synttärilounasta yhdessä Tampereen legendaarisimmista pihvipaikoista. Ottaen huomioon, että sankari itse ei syö lihaa, niin tämä oli yllättävä valinta 😀
AURINKOISIN PERJANTAITERKUIN,
PS. postauksen kuvat ovat muuttoamme seuraavalta päivältä, heinäkuulta 2017. Näitä kuvia katsoessani muistan sen pienen epäröinnin siitä, että teimmekö oikean ratkaisun muuttaessamme lapsuudenkotiini. Mutta näin jälkikäteen – tuo on yksi parhaimmista ratkaisuistamme ikinä!
Istuimme rauhassa perheen kesken ruokapöydän äärellä ja juttelimme keväästä. Kesän odotuksesta ja meidän molempien vanhempien kesämuistoista. Mutta myös niistä muistoista, joita lapsilla on muodostunut kesistä. Toivottavasti meidänkin lapset pystyvät joskus kertomaan omille lapsilleen rakkaita kesämuistoja. Niitä muistoja, kun istuivat aikoinaan mummun ja vaarin kanssa keittiönpöydän äärellä.
Mietin, mitkä ovat sellaisia tuotteita, joita muistan lapsuudestani. Ja joita meillä vieläkin käytetään. Arabian astiat ovat ehdottomasti sellaisia tuotteita. Arabia kun kattaa koko elämän, arjen ja juhlan. Minulle, kenelle kauniisti kattaminen on puoli ruokaa ja rakas harrastus, tulee Arabia kulkemaan rinnalla koko elämän ajan. Se on kuin ystävä, joka mukautuu uusiin elämänvaiheisiin ja tilanteisiin. Ystävä, joka piristää ja ystävä, joka muistuttaa niistä juurista. Muistoista, joihin kerta kerran jälkeen palaa. Varsinkin näin kesän kynnyksellä 
MOIKKAMOI!
